Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten (1 kommenttia)

Heinäkuisen, pariviikkoisen Skotlanti-kiertueen matkapäiväkirjasta julkaistuu tässä toinen osa, ensimmäisessä osassa käsiteltiin nuo lähes olemattomat etukäteisvalmistelut ja Lontoon pikakiertua, tässä toisessa osassa saavutaan viimein Skotlantiin, kakkososa ehtii kuvailemaan Edinburghin, Fort Williamin ja Obanin. Lukaise ensimmäinen osa jos et ole sitä vielä tehnyt, sen jälkeen onkin hyvä palata seikkailuiden pariin tässä jatko-osassa. Valmiina, paikoillanne...

Junassa kohti Edinburghia, tiistai

Edinburghia lähestyessämme alkoi maisema olemaan jo huomattavasti monipuolisempaa, rata kulkee paikoitellen aivan Pohjanmeren rantaviivaa pitkin ja junan ikkunasta aukeaa välillä mukavat näkymät jyrkkiä rantakallioita alas mereen tai johonkin pieneen kalastajakylään nummien jäädessä toiselle puolelle junaa. NUmmet alkavat täyttämään myös horisontin, ilmiselvästi alamme olemaan pyhiinvaelluksemme todellisessa määränpäässä. Junan saapuessa asemalla satoin ensimmäisen kerran matkan aikana, muutaman minuutin kuuron.






Edinburghista olimme varanneet saman ketjun, St. Christopher's Inns, hostellin aivan rautatieaseman välittömästä läheisyydestä. Vastaanotto oli tyystin erilainen kuin Lontoossa, vastaanoton tyttö toivotti tervetulleeksi aivan kuin olisimme useasti ennenkin asuneet samassa majoituksessa. Edinburghissa majoituksen hintataso hieman laski, hinta taisi olla 12 puntaa vuorokausi. Itse huone jaettiin kymmenen hengen kanssa, ei ensialkuun vaikuttanut kovinkaan mukavalta vaihtoehdolta, mutta toisaalta vaihtehdot olivat kovasti vähissä joten tähän oli tyytyminen. Heitimme matkatavarat huoneeseen jossa ei montaakaan ihmistä ollut paikalla johtuen kai siitä että olimme tällä kertaa aivan ihmisten aikoihin liikenteessä. Hostellin naapurissa oli mukavan oloinen pubi, sinne siis syömään. Ummikkona tilasin päivän piiraan kuten mielessäni Pie of the Day vaihtoehdon listalta suomensin. Yllätys olikin suuri kun pöytään kannettiin keraaminen ruukku, jossa oli lähinnä palapaistia muistuttavaa liharuokaa peitettynä voitaikinasta tehdyllä kannella ja toinen astia oli kulho ranskalaisia. Ruoka ei ainoastaan näyttänyt palapaistilta vaan maistui myös siltä. Siis aivan kotimaiselta versioltaan. Onpa eksoottista tämä vieraassa maassa ruokailu. Ruoka oli erinomaista ja oluen makuun päästiin sen verran että lähdimme saman tien tiedustelemaan Edinburghin kuuluisaa pub-tarjontaa. Aivan kulman takana, jyrkähkön mäen päällä, kulki Royal Mail, katu jonka varrelta löytyy kymmeniä ellei satoja pubeja, yhteensä Edinburghista niitä löytyy n. 700. Silmiinpistävää oli aivan tolkuton turistikrääsän määrä, ei sillä että se olisi varsinaisesti tullut yllätyksenä mutta jotain edes hieman hillitympää oli toivonut ainakin hiljaa mielessää. Aikamme Royal Mailia käppäiltyämme ilma kävi kovasti koleaksi ja olosuhteiden pakosta jouduimme siirtymään sisätiloihin maltaiden äärelle. Minikiertueemme varrelle sattui muutamia pubeja, hienoja ja vähemmän hienoja, isoja ja pieniä, mutta merkillepantavaa oli että tiistai-iltana tuntui olevan suomalaista lauantaita vastaava meininki. Yhtään liioittelematta.








Edinburgh, keskiviikko

Myöhästyimme hostellin aamiaiselta, joten kipusimme korttelin kulmalta taas kohti Royal Mailia. Edellisillan viimeisen pubin ikkunasta pilkisti baarimikon kasvot ja tyyppi vilkutteli nauraen tunnistaessaan ohikulkijat. Oletettavasti kuitenkin tämä tervehdys pitää kai ottaa positiivisena asiana, ei kuitenkaan oltu niin huonossa kunnossa että olisi ylenmääräisesti pahennusta herätetty tahi muuten negatiivisessa mielessä olisi kasvot jääneet mieleen. Ainakin varsin lämpimänä tervetulotoivotuksena tämän eleen tuona hetkenä koki. Mäen päältä löytyi aamiaispaikka, oikeaa kahvia tosin ei mistään. Hyvin harvasta paikasta löytyi, yleensä kun tilasi filter coffeen niin saattoi saada aivan mitä tahansa, parhaassa tapauksessa lähes kotimaista kahvia vastaavaa mustaa tärpättiä, pahimmillaan jotain vaaleanruskeaa pikakahvikuraa. Maassa maan tavalla tietysti.




Aamiaiselta suuntasimme Edinburghin linnaa katsastamaan, edellisiltana kävimme sen verran tiedustelemassa paikkaa että huomasimme sen pihassa olevan varsin mittavan rakennusurakan olevan meneillään kun pihaan rakennettiin katsomoa tulevaa Tattoo festivaalia varten. Keskiviikkoaamuna tuota rakennusurakkaa jatkettiin ja kun osuimme paikalle, oli pienen ja kapean kadun päässä 150 turistia aivan pallo hukassa tukkimassa tietä, vajaa kymmenen bussia tunki samaan sumaan ja liikenne oli ilmeisen pysähdyksissä jonkin nosto-operaation takia. Teimme pikaisen tilannearvion ja palasimme "alakaupungille" latailemaan kameran akkua ja kiertelemään uudempaa osaa kaupungista. Tämän taas kohtalaisen kävelykierroksen tuloksena käytiin ihmettelemässä kaupunkia kokonaisuutena kukkulalta ja yritettiin ikuistaa vaikuttavia näkymiä, huonolla menestyksellä kuten kuvista ehkä voi aistia kaksiuloitteisuuden latistamana.






Iltapäivästä suuntasimme uudelleen linnakierrokselle, nyt tuo katastrofaalinen tungos oli kaikonnut sisäänkäynnin luota ja pääsimme jonottamatta sisään, sisäänpääsy linnaan oli taas hataraan muistikuvaan perustuen noin kymmenen punnan luokkaa. Lisäksi olisivat halunneet rahastaa audio-oppaasta, kannettavasta soittimesta ja kuulokkeista joista olisi voinut kuunnella selostuksia numeroiduista kohteista. Edinburghin linnassa riittäisi kierrettävää jälleen vaikka koko päiväksi, myöhäisestä sisääntulosta johtuen käytettävissämme oli ainoastaan muutama tunti ennen sulkemista, joten aivan jokaista yksityiskohtaa emme jääneet ihastelemaan vaan kiersimme näyttelyt ja linnan alueen pääpiirteissään läpi. Linnasta löytyy peruskierroksen lisäksi lukuisia eri aihealueisiin keskittyneitä museoita ja erillisiä näyttelyitä kruununjalokivistä ja skotlannin sotahistoriasta vain pari esimerkiksi mainittaessa. Linnasta sai myös oikeaa suodatinkahvia, tällainen asia jää erikseen mieleen.








Linnasta palattiin rutiiniksi muodostuneeseen kaavaan eli pubiin päivälliselle ja muutamalle oluelle. Kaavasta alettiin poikkeamaan illan mittaa siinä mielessä että päätettiin lähteä katsastamaan myös uudemman kaupungin osan anniskelutarjontaa. Muutaman mutkan kautta eksyimme hämyisen nuhruiseen kellaripubiin, joka mainosti illan ohjelmana stand-up komiikkaa, joten pitihän se nähdä miten skotit repivät huumoria. Parista esiintyjästä voisi yhteenvetona sanoa että varsin väsynyttä oli ainakin näiden "koomikoiden" tarjonta. Yö alkoi lähestymään siinä määrin että epäilyksemme pubien varhaisesta sulkeutumisesta näin arkipäivänä ajoi meidät seuraavaan pubiin. Pubissa oli yhden miehen orkesteri midi-taustojen voimin esittämässä rock-klassikoita pääosin 70-luvulta, joten päätimme viihtyä paikassa viskin ja oluen verran. Tai toistenkin, lähiseudun pubit eivät tuntuneet tarjoavan juurikaan värikkäämpää ohjelmaa keskiviikko-iltaan. Pubissa seuraamme lyöttäytyi pari jalkapallohuligaanin näköistä skottia, joiden vahvan humalan sotkemasta skottiaksentista ei saanut mitään selvää, mutta ei tuntunut kavereita haittaavan kunhan älysi alkaa nauramaan samaan aikaan heidän kanssaan. Ilta jatkui aamuyön tunneille, jossakin vaiheessa henkilökunta kävi pistämässä oven säppiin ja toinen baarimikoista siirtyi tiskin toiselle puolelle nauttimaan virvokkeita välillä vuoroa toisen kanssa vaihtaen. Eli aivan tiukkapipoisesti ei taideta tuota pubien virallista sulkemisaikaa noudattaa. Aamuyön tunteina etsittiin vielä jatkopaikkaa, mutta vähäisen tarjonnan lamaEanuttamina laahustimme hostellille elpymään.

Edinburgh, torstai

Hieman krapulalta vivahtava aamu valkeni hieman synkkien pilvien alla, retkikunnan toisen henkilöjäsenen lompakko oli kateissa. Sitä aikamme etsittyämme tulimme siihen tulokseen ettei se ainakaan aivan lähettyviltä löydy ja kortti kuoleentui puhelinsoitolla Luottokuntaan. Jos itselle käy joskus vastaavaa niin kannattaa samalla puhelinsoitolla pistää vireille uuden kortin tilaus, on sitten kortti kotona odottamassa viimeistään, eivät tuota taineet kovin suoranaisesti tyrkyttää vaikka onkin ilmeistä että korttinsa kuolettava henkilö tulee uuden tarvitsemaan. Lompuuki löytyi muutamien tässä erittelemättömien vaiheiden jälkeen lähtöpisteestä, joten varsinaisiksi menetyksiksi voi laskea lähinnä muutaman tunnin aikaa (tulipahan nähtyä uusia kaupunginosia) ja yksi pankkiluottokorttiyhdistelmä.






Edinburghista oli tarkoitus lähteä perjantaina pois, aikamme vaihtoehtoja haarukoituamme päätimme suunnata Fort Williamiin, oikeastaan pelkästään sen takia että sieltä liikennöisi kesäaikana höyryjuna Mallaigiin varsin viehkeissä maisemissa. Viikonloppu alkoi olemaan käsillä ja majoituspaikoissa täyden oloista, joten päätettiin pelata uudenlainen kortti matkajärjestelyissä ja marssittiin lastminute.com -nimiseen toimistoon asemalla. Sieltä tiedustelemaan budjettiluokan majoitusta, virkailijatar soitteli 20 minuuttia Fort Williamin majoitusvaihtoehtoja lävitse ja löysi viimein Bed & Breakfast tyyppisen majoitusratkaisun seuraavaksi päiväksi. Viereisestä putkasta löytyivät junaliput Glasgowin kautta Fort Williamiin, hinnaltaan 40 puntaa per naama. Ystävällinen mutta vittumaisen näköinen virkailija yritti kyllä kaupata Scotrail lippua, jolla olisi suht edullisesti voinut junamatkailua Skotlannissa harrastaa, mutta sisälsi kahdeksan matkaa ja arvioimme että viikko, jonka pystyimme vielä matkustelemaan, olisi vähän liian kiireinen että tuosta lipusta saisi täyden hyödyn irti.

Matkasuunnitelmalla ollessa taas näkyvyyttä vuorokaudeksi eteenpäin suuntasimme virkistäytymään uudelle pub-kierrokselle, tällä kertaa Royal Mailia toiseen suuntaan. Edellisyön kosteat bakkanaalit olivat kuitenkin sen verran hyvässä muistissa että sen sijaan että olisi tilattu "vielä toiset", päätimme hiippailla Royal Mailin toiseen päähän, toisesta päästähän löytyy siis tuo jo mainittu Edinburghin linna. Kaupungin laidalta löytyi Skotlannin parlamenttirakennus ja jumalattoman kokoisia nummia. Kuvista kun noita jälkikäteen katselee niin niistä ei saa alkuunkaan käsitystä näiden luonnonmuodostelmien mittasuhteista. Taas kerran pitkäksi venähtänyt kävelyreissu vei mailien lenkin jälkeen iltaoluelle rauhoittumaan ja suunnittelemaan tulevia. Päivällä oli tehty seuraavat pommi-iskut Lontoossa jotka jäivät edeltäjiään huomattavasti vähemmän uhreja vaatineiksi, Skotlannissa asian noteerasi päivällä lastminute.comin virkailija, jolle joku soitti asiasta ja hetkeä myöhemmin aseman mainostaulu, josta näytettiin BBC:ltä uutista hetken. Illalla pubissa ei ihmiset pahemmin aiheesta puhuneet, televisiostakin katsottiin mieluummin krikettiä kuin erikoisuutislähetyksiä.




Edinburgh, perjantaiaamu

Aamulla kirjauduttiin ulos hostellista ja heilahdettiin kadun yli asemalle. Juna Glasgowiin oli lähinnä paikallisjunan tasoinen, mutta matka-aika oli vajaa tunti joten ei tuo juurikaan vaikeuksia tuottanut. Glasgowissa vaihdettiin diesel-veturin vetämään junaan, nyt oli tarjolla on vähän iäkkäämpää kalustoa, vaunut vaikuttivat 70-luvulla valmistetuilta, mutta toisaalta olivat paikoin varsin modernejakin, varsin hämmentäviä kuitenkin. Glasgowista lähdettiin selvästi maaseudulle, asemia Glasgowin ja Fort Williamin välillä oli varmaan parikymmentä, juna pysähteli vartin välein kaikenlaisille seisakkeille ja etäisesti asemannäköisille. Maastonmuodot alkoivat olemaan sitä, mitä ensikertalainen Skotlannissa odotti näkevänsäkin, eli juna luikerteli jylhien nummien välissä varsin verkkaisalla nopeudella. Suomalaiselle junamatkaajalle erikoiden junan puolitus tapahtui hieman ennen Fort Williamia, osa junasta jatkoi luoteeseen kohti Fort Williamia ja toinen puolisko suuntasi lähteen Obaniin. Onneksemme olimme oikeassa osassa junaa ja kaiketi jopa omilla paikoillamme vaikka Glasgowissa olikin junan jakautuminen varsin sekavasti ilmaistu ja pieni epäilys vaivasi vaihtopisteeseen asti.






Fort Williamiin saavuimme taas auringonpaisteessa ja hellelukemia lähenneltiin lämpötilankin suhteen. Saamiemme ohjeiden mukaan asemalta oli noin 10 minuutin kävely majapaikkaan, joten sinne tiedustelemaan paikat. Osoitteesta löytyi ylemmän keskiluokan asuinalue, Ms McDonald otti meidät vastaan silmän teevadin kokoisina, todennäköisesti odotti ennakkoon että suomalaiset vieraat ovat vaaleita viikinkejä ja pihaan saapuukin pari tummaa vähintään reilusti hikoilevaa korstoa (lue: sikaa). Ms McDonald ei tainut seuraavaa yötään nukkua kovin rauhassa, ainakin katsoi meitä kuin kuin murhaajia majoittaessaan meidät omakotitalonsa yläkerrassa sijaitsevaan huoneeseen. Hostellimajoitukseen verrattuna elettiin aivan luxus-olosuhteissa vaikka emäntä pahoittelikin että pystyi tarjoamaan vain yhden kylpyhuoneen kolmelle vieraita majoittavalle huoneelle yhteiskäyttöön.




Säntäsimme kukkulan rinteeltä sijainneelta asuinalueelta Loch Lochyn (kuinka kekseliäs nimi järvelle, skotit kutsuvat järviä siis loch -nimellä) rantaan, missä kulkee kaupungin "pääkatu", jonka varrelta löytyy käytännössä kaikki kaupungin tarjoamat palvelut ja liikkeet. Ilta oli jo pitkällä ja junamatkalla ei juurikaan ruokailtu, joten jalat veivät suoraan ensimmäisen ruokapaikan ovesta sisään fish & chipsille. Perustapeista oli osa tyydytetty, seuraavaksi jatkoimme pääkatua olueiden pariin. Pubissa ei enää ollutkaan kasapäin turisteja parveilemassa vaan enemmistönä paikallisia esittelemässä äänenkäyttöään. Ainakin tässä kaupungissa tuntui olevan sääntö että paikalliset huusivat pubeissa asiansa toisille metrin päässä ringissä seisoskelleille mahdollisimman epäselvällä murteella. Ihan hauskalta se kuulosti.








Fort William taitaa olla Skotlannin ja jopa Englannin yksi tärkeimmistä ulkoilmaelämän keskuksia, turisteja se ainakin tuntui houkuttelevan ulkomaita myöten ja nimenomaan ulkoilemaan. Aivan kaupungin kupeessa on Britannian korkein vuori, Ben Nevis ja vastaavia hieman matalampia vuoria ja kukkuloita riittämiin. Näiden ympärille on alettu tarjoamaan kaikenlaisia trekking-henkisiä aktiviteettejä, esim. patikointia, maastopyöräilyä ja kiipeilyä. Lisäksi Loch Lochyltä löytyy hylje- ja lintubongailuretkiä yms. vesihenkistä aktiviteettia, joten kokonaisuutena varsin sporttihenkistä meininkiä siis tarjolla. Kesäaikaan kaupunki on kuulemma pahimmillaan aivan täynnä turisteja, lähes jokaisen talon pihassa tuntui olevan B&B ilmoituksia ja rantakadun mitalta oli hotelleja. Emme onneksemme sattuneet aivan pahimpaan sesonkiaikaan, kuulemma elokuu on kaikkein vilkkainta aikaa.

Pitkä junamatka, raskas ateria (kevyttä ateriaa ei noilta nurkin taida aivan vähällä vaivalla edes saada) ja muutama olut vei virran retkikunnan jäsenistä ja kun Fort Williamin perjantai-ilta ei vaikuttanut mitenkään ylettömän villiltä kokemukselta, raahauduimme nummen rinteelle majoitukseen elpymään.Saapuessamme majapaikkaan aiemmin päivällä oli emäntä kysynyt että haluammeko syödä perinteisen skotlantilaisen aamiaisen, illalla ajatus alkoi jo hieman pelottamaan.

Fort William, lauantai

Aamun koitettua aamiainen oli katettu "ruokasaliin", ensimmäiseksi hieman hymyilyttivät pöytähopeat, ei tullut alkumatkasta mieleen että hopea-aterimin syötäisiin tällä matkalla. Emäntä kantoi pöytään ensin pannun kahvia ja vasta-alkajani söimme kulholliset muroja koneeseen. Tämän jälkeen pöytään kannettiin parikymmentä paahtoleipää ja marmelaadia. Tämäkin vaikutti ihan kohtuulliselta, kahvia ja paahtoleipää mutustaessa oli mukava vilkuilla hieman Loch Lochylle avautuvaa aurinkoista päivää. Seuraava "ruokalaji" veti kyllä jo hiljaiseksi, varsinkin kun henkilökohtaisesti normaalisti nautin aamiaiseksi korkeintaan kahvia. Eteen kannettiin iso lautasellinen täynnä paistettuja makkaroita ja tomaattia, pekonia ja kananmunia. Ja lisää kahvia. Urakasta selvittiin jokseenkin kunnialla, tosin "ähky" sanaa täytyy jatkossa käyttää varoen jos ei tiedä todellisesta sellaisesta mitään. Puolitotuutena julistin emännälle että olen journalisti, joka kirjoittaa Skotlannista matkailujuttua, tämä sai emännän viimein rentoutumaan kun tälle selvisi että nämä sällit eivät kai kuitenkaan ole murhamiehiä. Emäntä alkoi avautumaan B&B palvelun pitämisestä, majoittaa ihmisiä kuulemma ainoastaan kesäisin koska talvella työskentelee opettajana. Hetken kuluttua hän toi pöytään päivän lehdestä saksitun alennuskupongin joka oikeutti kaksi yhden hinnalla paikalliselle tislaamokierrokselle. Päätteli ilmeisen nopeasti ettei oltu varsinaisesti trekking-harrastuksen takia paikkakunnalla.






Arvioitiin että tislaamolle saattaisi jaksaa kävellen parin mailin päähän. Matkalla käytiin rautatieasemalla ainoastaan toteamassa että höyryjuna oli bookattu seuraavan viikon puoliväliin asti täyteen. Se siitä suunnitelmasta, ei Fort Williamissa kolmea neljää päivää viitsinyt viipyä. Jatkettiin päivämarssia helteessä kohti tislaamoa. Fort Williamissa kuulemma sataa aina, välillä saattaa olla kuukausiakin kestäviä sadejaksoja, mutta meidän kokemassamme Fort Williamissa oli helle. Vähempikin lämpö olisi riittänyt. Tislaamo löytyi viimein ja seuraavaa opastettua kierrosta hetken odoteltuamme pääsimme vilkaisemaan tislaamoa. Ben Nevis viskitislaamo on toiminnassa sunnuntai-illasta lauantaiaamuun, joten tislaamolla oli hiljaista eikä mitään varsinaisesti nähty toiminnassa. Kuivakka esittelijätyyppi kertoi puujalkavitsejä ja kyseli kovin uteliaan oloisena meiltä kotomaatamme. Suomesta herra ei ollut kuullutkaan, vinkki Ruotsin naapurimaasta johti kommenttiin "aa, right next to Russia, I see". Juuri näin. Kierroksen päätyttyä mentiin maistelemaan tislaamon tuotteita ja kierroksen vetäjä lähestyi jälleen jostain syystä niin mielenkiintoa herättävää retkikuntaamme: "mitäs siellä Suomessa juodaan, vodkaa varmaan? Kaljaa taidatte äijät juoda ainakin paljon, vatsanseudusta päätellen." Sepä oli suorapuheista. Kierros päättyi aikanaan ja marssimme takaisin keskustaan raunioituneen linnan jäänteiden kautta.




Päivällisen kautta juutuimme pääkadulle koestamaan muutamaa pubia. Aikaisemmin päivällä oli sen verran punottu juonia tulevan varalle että päätimme lähteä muutama kymmenen mailia etelämmäksi, Obanin kaupunkiin mistä matkaoppaan mukaan pääsisi lautalla Hebridien saarelle, etupäässä Isle of Islaylle oli suuntamme. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä höyryjunalla Mallaigiin ja sieltä jatkaa Isle of Skyelle, mutta matkan ensilenkin pettäessä vaihdoimme kohdetta. Välillä kyllä mietittiin myös Invernessiin lähtöä, mutta Isle of Islay jostain syystä houkutteli siinä määrin että päädyimme lopulta suunnassamme sinnepäin. Obanista löytyi hostel-majoitusta seuraavaksi yöksi, mutta sunnuntaina ei bussikyyti kulkenutkaan Obaniin vaan jouduimme kulkemaan junalla joka kulki ehkä kolmin tai nelinkertaisen matkan sisämaahan ja takaisin. Aamulla oli suoriuduttava klo 10 mennessä pois majapaikasta, joten lauantai-illan näyttäessä lähinnä perjantain kaltaiselta ja kun pubeihin viriteltiin disco-kalustoa illanviettoa varten, päätimme poistua lepäämään.

Fort William, sunnuntai

Sunnuntaiaamuna toistimme skottiaamiaisen ahtamisen, viisaampi olisi ymmärtänyt aikaisemman kokemuksen pohjalta pyytää mannermaista aamiaista kuten naapurihuoneen saksalaistytöt, jotka söivät nyt jo niin houkuttelevannäköistä jogurttia ja mysliä. Sisäisen rasvakyllästyksen jälkeen pakkasimme rinkat ja vyöryimme alamäkeen kohti asemaa. Junan lähtöön oli pari tuntia, aika kului läheisen linnoituksen raunioilla istuskellen.

Triangeli-reitin ajaneessa junassa istuttiin neljä tai viisi tuntia, lopulta saavuimme Obaniin. Oban oli varsin idyllisenoloinen kalastajakylä (tai kaupunki se kai oikeasti on), asukkaita ihan lonkalta arvaten jotain 20 000 maksimissaan, Fort Williamissa edelleen lonkalta arvattuna olisi jotain kaksi-kolme kertaa enemmän. Hostel löytyi kohtuullisen kävelymatkan päästä, vastaanotto onneksemme avattiin samalla minuutilla kun astelimme sisään, oli ollut suljettuna ties kuinka monta tuntia. Pikkukaupungissa oli sitten jo edullisemmat majoitushinnat, kahdeksan hengen (osoittautui olevan ehkä 14) huoneessa majoitus maksoi reilut kymmenen puntaa per henkilö. Huoneissa ei ollut lukkoja ja sängyissä oli mystisimmät peitot ikinä, mutta muuten varsin viihtyisä paikka, keittiö olisi ollut vapaasti käytettävissä, aamiaisesta olisi lisäksi joutunut maksamaan jotain nimellistä ja varsin rento meininki valitsi niin henkilökunnan kuin asukkaidenkin keskuudessa. Hostellimajoitusten ehdottamasti positiivisin puoli on muiden backpackereiden tapaaminen, sikäli kun uskaltautuivat juttusille tai toisinpäin. Hostel kuului jonkinlaiseen MacBackpackers-ketjuun tai yhteenliittymään, joka järjestää myös kyydityksiä ja kiertoajeluja ympäri Skotlantia pikkubussilla. Vaivaton ratkaisu jos haluaa budjettimatkustaa mutta ei halua säätää majoitusten ja kyytien kanssa jatkuvasti.








Kyytiä vaille jäimme mekin, nimittäin Isle of Islaylle. Satamaterminaalisssa aikamme aikatauluja ja karttoja tavattuamme totesimme että Obanista ei erään matkaoppaan lupauksista huolimatta olisi käytännössä pääsyä Isle of Islaylle vaan meidän oli hankkiuduttava puolimatkaan mannerta pitkin Kennacraigiin. Pienillä arpajaisilla löytyi sopiva bussi em. kaupunkiin, lähtisi aamulla varhain. Obanissa viivähdettäisiin siis varsin lyhyen aikaa, joten kiertelimme lähinnä keskusta-alueen paikkoja lävitse. Tuli mieleen kesken oluen että pitäisi kai yrittää järjestää myös Islaylle majoitusta, varsinkin jos siellä on majapaikkoja kovin rajoitetusti ja sesonki alkamassa. Toinen ongelma liittyi saarella liikkumiseen, saari on kuitenkin reilut 20 mailia pitkä ja ensisijaiset vierailukohteet eli tislaamot kuitenkin eri puolilla saarta. Suurin osa majapaikoista oli vielä eri satamassa kuin mihin lautta meidät todennäköisesti iltapäivästä veisi eikä kyydityksistä siis mitään informaatiota missään opuksissa. Soitto lauttasataman ainoaan hotelliin tuotti tulosta, seuraavaksi yöksi oli huone tarjolla, sitä seuraavaksi ei enää ollut, mutta vastaanottovirkailijatar lupautui järjestämään muuta majoitusta saarelta mahdollisuuksien mukaan. Tuota voisi jo kutsua hyväksi palveluksi. Majoitussäätöihin kului siinä määrin aikaa, ettemme ehtineet veneretkelle, johonkin epämääräisesti päätimme lähteä kun sopivasti pubin edestä olisi lähtenyt. Sunnuntai-ilta hiljeni Obaniin, "rantabulevardilla" saattoi istuskella ja ihastella Atlantille laskevaa aurinkoa, muuta viihdykettä ei sitten juuri ollutkaan tarjolla. Obanissakin näytti olevan varsin tiheässä B&B paikkoja, joten sellaistakin olisi voinut suosia, mutta koko matkan aikana ei onnistuttu löytämään kattavaa B&B-paikkojen luetteloa, jolla olisi ollut helppo soitella majoitukset valmiiksi tien päältä. Illan pimentyessä raahauduimme hostellille huoltotoimiin, henkilökohtaiseen sekä kaluston, aamuherätys olisi taas aikaisin. On se kumma kun lomalla on kiire ja aikaiset herätykset.




Jatkuu matkapäiväkirjan kolmannessa osassa, jossa edetään Isle of Islaylle sekä Glasgowin kautta kotiin. Samaisesta artikkelista löytynee vähän yhteenvetoa koko matkasta ja oleellisimpia vinkkejä.

Kirjoitettu 1,5 kk matkalta paluun jälkeen ulkomuistista.

EsaJii kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
Ihan hauskaa ohjelmaa näyttää olleen. Menetitte ehkä juhlintatilaisuuden: ensin on mentävä pubiin parille oluelle kun lompakko katoaa upottamaan surua tuoppiin. Sitten on mentävä uudestaan pubiin juhlimaan sen löytymistä.



E.