Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Linnun elämää

EsaJii kirjoitti noin 18 vuotta sitten (0 kommenttia)
Katselin eräs aamu kun keltainen peippo, American Goldfinch, ruokki poikastaan puskassa (en ole kaikkia nimiä hakenut suomeksi-netissä kyllä on luetteloita). Värikäs aikuinen on kesällä helppo nähdä, ja se yleensä laulaa lentäessään pesimäaikaan. Mutta poikanen oli niin pieni, että tapahtumaa piti viiden metrin päästä katsoa kiikarilla. Kun lintu oli yksin, pääsin lähemmäksi, eikä se lentänyt pois, vaikka lensi jo jotenkuten pensaiden väliä. Arvaisin sen olleen ensimmäinen päivä pesän ulkopuolella. Ravinnosta sillä ei tuntunut olevan käsitystä, vaikka istui marjapensaassa. Tosin marjat olivat sille liian suuria. Emo ja isä saavat kovalla työllä elekielellä opettaa poikasille mistä se ruoka löytyy. Sama homma kaikilla linnuilla, ihme kun aisti ei heti tule apuun. Mutta helppoon ruokaankin tottuu. Petolinnut ovat kaikkein hitaimpia oppimaan ammattinsa. Sana ”clueless” kuvaa parhaiten tilannetta.

Amerikan eri lajeja varpusia on paljon, ja vielä kaksi eurooppalaista varpusta. Selaan kirjaa, jossa Field Sparrow ruokkii poikaselle toukkaa. Hyönteiset ja toukat ovat tavallista ruokaa monen lajin poikaselle, vaikka aikuisena söisivät siemeniä. Tämän lajin pesä on puussa, naaras hautoo munia 12-17 päivää. Poikaset kasvavat pesässä 7-9 päivää ja suostutetaan sitten lentämään. Ihmisellä tuohon kuluu 18 vuotta! Kolossa pesivillä on aikaa pitempään kasvaa pesässä, turvallisempaakin. Poikasia opetetaan löytämään luonnosta ruokaa, mutta usein ne silti kerjäävät emolta maassa tai puussa. Huvittavaa katsoa aikuisen kokoisia rastaita emon perässä nurmikolla matoja kerjäämässä. Joskus poikanen on pulskempi kuin emonsa. Meidän rastailla, Robin, nuorilla linnuilla on täplikäs rinta ja pää, aikuisilla oranssi rinta.

Pikkulinnuilla ensimmäinen kesä on vaikea (isommillakin on ongelmia, sillä ison on syötävä enemmän varatakseen rasvaa talveksi). Jos 10 varpusta saa aikaiseksi 30 tai 60 (kaksi poikuetta) poikasta, niistä on arviolta elossa syksyllä 5-10. Talven yli koko ryhmästä on jäljellä 10-11, aikuiset mukaanlukien. Muuten on liikaa lintuja ja väkiluku vain kasvaa kunnes ruokaa ei riitä. Pikkulinnut ja keskikokoiset elävät 3-13 vuotta selvittyään ensimmäisestä vuodesta. Petolinnut voivat elää 20 vuotta, kunhan oppivat metsästämään.

Linnun tehtävä kuitenkin on pesiä ja kasvttaa poikasia, tilastoista välittämättä. Pesän teossa on monia rituaaleja lintupareilla. Pulupariskunta tarkastaa jokaisen tikun. Parilla on usein molemmilla oma tehtävä pesäainesten ja paikan valinnassa ja järjestelyssä. Munia haudotaan, emo tai molemmmat. Joissakin harvoissa lajeissa vain koiras hautoo. Muutama laji tikkaa vaatii koiraan hautovan munia yöllä, jolloin naaraan on oltava aivan eri kolossa. Kolossa pesijät pitävät koloa lämmittelypaikkana myös talvella. Puluilla ja rastailla voi olla koiraille ryhmänä torkuntapaikka yöksi, naaraan ollessa pesällä. Joillakin lajeilla koko ensimmäinen poikue jää koiraan hoidettvaksi vartuttuaan, ja naaras menee jopa pesimään toisen miehen kanssa!

Linnut ovat enemmän turvassa pedoilta ja oravilta jos ne ajetaan pesästä pois niin aikaisin kuin mahdollista. Pulu ajaa poikaset pois jos uudet munat on jo munittu ja ne roikkuvat alueella. Petolinnuilla ja joillakin muilla lajeilla on poikasena viimeinen tehtävä surmata pesän toinen, nuorempi, poikanen. Munia oli kaksi vain siltä varalta ettei ensimmäinen kuoriudu.

Nuoret linnut ovat luonnossa muutaman päivän melko avuttomia ja tietämättömiä, sen näkee jo aloitteleva lintuharrastajakin. Pudonneitakaan poikasia ei pidä nostella ja käsitellä, ne ovat kyllä emon ja isän valvonnassa, tai tahallaan unohdettu. Mitä lajia nuoret linnut ovat, se onkin vaikeampi päätellä, sillä suurin osa on ruskehtavia. Nokkakin voi olla eri väriä kuin aikuisella. Varpuset tosin ovat heti varpusen näköisiä. Sulkasadon jälkeen syksyyn mennessä tulee poikasiin enemmän aikuisen värit. Tosin pieniä eroja on edelleen, monessa lajissa, aikuiseen. Kenties siitä on apua, kun linnut alkavat taas keväällä pesiä, ja nuorten koiraitten ei tarvitse niin kilpailla aikuisten kanssa. Toisissa lajeissa ensimmäisenä pesimäkautena nuorille jää avustajan rooli, esimerkiksi variksilla. Joillakin lajeilla appiukko jää nuorta perhettä härnäämään ja vaatii poikaansa avustamaan omassa pesässään. Nuori isä voi nöyrästi palata vanhempiensa piiriin, ja omat poikaset jäävät heitteille kun ravintoa ei löydy tarpeeksi yhden vanhemman vastuulle jääville poikasille.

Yli vuoden vanhoilla linnuilla on yleensä aikuisen sulat, mutta oman perheen perustaminen on silti vaikeaa. Mustarastaamme, Red Winged Blackbird, pitävät tässä asiassa tarkkaa nokkimisjärjestystä.

En ole ollenkaan selostanut muuttolinnuista. Niistä oli hiljattain dokumenttifilmin tyylillä tehty Winged Migration, Jacques Perrinin elokuva. Jotenkin poikaset heti ensimmäisenä syksynä osaavat pysyä parven mukana. USA:n linnut menevät Keskiamerikkaan tai Karibianmeren saarille. Keskiamerikan metsikköjen kadotessa lintujen on etsittävä talviasutukseen muita alueita. Jopa pikkuinen kolibri on muuttolintujen joukossa ja lentää satoja kilometrejä lyhyessä ajassa.

TUULIHAUKAT

Keväällä koiras ja naaras pariutuvat, päättävät pesäpuun helmikuuhun mennessä. Sitä pesäjuttua touhutaan kuukausikaupalla. Mutta pesäkoloa ne eivät itse tee, eikä siinä ole edes vuorausta. Jo kauan ennen kun naaras on hedelmöitetty, alkaa kotipuuhat, alueen vartiointi.

Erilaisia kutsuja ja muita seremonioita tehdään. Kun sitten on hyväksytty naimakauppa, hedelmöitys tapahtuu. Se voi tapahtua 15 kertaa päivässä ja vielä munittuaan naaras suostuu. Koiras hyppää naaraan selkään toimituksen ajaksi, mutta linnuilla ei ole siitintä vaan molemmilla samantapainen aukko. Mutta ne siis homman kuitenkin osaavat nesteineen.

Koiras alkaa ruokkia naarasta, vaikka naaras itsekin osaisi ruuan hankkia tässä pisteessä. Pienempi koiras tuo ruokaa, pikkuista hiirtä ja sellaista. Ruokaa siirretään nairaalle oksalla istuen, ja siihen sitten on omat seremoniat. Naaras asustaa kolossa ja aikanaan munii sinne. Eräs afrikkalainen lintu sulkee naaraan koloon, mutta tämä naarasa saa räpytellä oksalla. Koiras jopa hautoo muutamia tunteja päivässä. Yöllä naaras on munien ja myöhemmin poikasten kanssa. Isompana poikaset ovat yksinään kolossa, ja vanhemmat molemmat käyvät ruokkimassa. Poikaset kakkivat koloon, ei sitä siivota kuten laululinnuilla. Toukokuusta alkaa olla poikasia pesässä.

Poikasetkin tulevat oksille, ja joskus vastaan, kun safkaa tuodaan. Sapuska on aluksi suurelta osalta hyönteisiä.

Tällainen on pikkupetolinnun elämä, Amerikan tuulihaukan, eli Kestrelin.

RASTAAT

Amerikkalaisille Robin, eli punarintarastas on tuttu lintu. Se ei juuri talvella tule lintulaudalle, jossei laita rusinoita tai omenaviipaleita. Muutenkin se syö talvella lähes yksistään marjoja. Sen nokka ei sovi siementen halkaisemiseen. Mutta lintu on sopeutunut täysin ihmisten kanssa oloon, lähinnä meidän nurmikkojen takia. Marjapensaitakin löytyy esikaupunkien pihoilta, mutta kesällä se nokkii matoja ja hyönteisiä ja toukkia pihalla. Poikasille syötetään vain noita.

Pesä on puussa tai avoimessa kolossa. Usein ihmiset näkevät ikkunoistaan suoraan pesään. Cowbird munii käen tapaan niiden pesiin. Poikaset kuoriutuvat naaraan hautomista munista. Molemmat ruokkivat poikasia, ja koiras voi vahtia poikasia päivällä. Vain naaraas on yöllä pesällä. Koiraat hengaavat keskenään jossain korttia pelaten.

Poikaset jäävät seuraamaan koirasta kun osaavat lentää, ja naaras hautoo seuraavia munia. Poikasilla on juovikas rinta ja naama, enemmän rastaan näköä kuin aikuisilla. Aikuisella on puna-oranssi rinta. Niillä on kaunis laulu, mutta sillä ilmoitetaan vaan poikasten valmistuvan, ei muuta. Linnuilla on reviiri, mutta ne eivät ole riitaisia, kuten matkijalinnut keskenään.

Linnut ovat meillä Missourissa koko vuoden, mutta voivat siirtyä hieman etelään, jos lumipeite on useita viikkoja, siis harvoin. Kanadasta ne tulevat tänne etelään talveksi. Talvella linnut ovat parvissa, ja omia reviireitä ei ole.

Mustarasta, Blackbird, on Euroopassa samalla tavalla pihoilla ja puutarhoissa. Suomessa esiintyy lisäksi Räkättirastas, laulurastas, kulorastas ja punakylkirastas. Meillä on Wood Thrush ja Hermit Thrush muita, olen vain toisen niistä nähnyt, ovat metsien ja aukeiden lintuja.

PEIPOT

Amerikkalaisille peippo on yleensä vain kolme lintua, House Finch, American Goldfinch ja Purple Finch (on myös pari muuta). Suomalaisille peippo on vain peippo, vaikka luoonon harrastajat tuntevat muutamia.

Se House Finch on meillä ajoittain, ja niitä kuuli jo tammikuussa puissa laulamassa. Vähän isompinokkaisempi Cardinal, cardinalis-perhettä, myös laulaa tammikuussa. Ne syövät molemmat siemeniä, ja ovat suuressa osassa maatamme kokovuotisia asukkaita. House Finch on esillä keväällä ja talvemmalla, kesällä niitä ei juuri näy. Eivät ne kaukana ole, ja voivat pesiä ihmisten nurkkiin.

Sen sukulainen Purple Finch on melko samanlainen, ruskeita juovia ja osin punertavaa väriä. Niitä ei näin etelässä ole kuin talvella. Pesivät Kanadassa ja pohjoisimmissa osavaltioissa. Nuo kaksi peippoa ruokkivat poikasille hyönteisiä.

Peipot syövät siemeniä, joten ne saa tulemaan lintlaudoille. Sen sijaan American Goldfinch (carduelis tristis) on pieni, ja sen ruokaa ovat pienimmät siemenet. Niitä varten on oltava eri syöttösysteemi, jotta vain pienellä nokalla saa rippuvasta laitteesta ruokaa. Voi ostaa ”thistle seeds” (ohdake?) jota myydään valmiissa syöttöpaketeissakin.

Pieni lintu on melko riippuvainen ohdakkeista myös pesien vuoraamiseen untuvamaisella kasviaineella, ja pesii siksi myöhäiskesällä. Naaras rakentaa pesän, ja koiras lentelee siinä ympärillä toimettomana ja muka vahtii pesää siinä samassa. Munat munitaan. Koiras ruokkii naarasta sen hautoessa munia. Osittain sulatettua siemenmassaa ruokitaan poikasille. Näin tuollaisen poikasen piipittämässä marjapensaassa. Muutaman metrin päässäkin piti käyttää kiikaria, niin pieni se oli. Pensaan marjat olivat sille aivan liian suuria. Aikuinen lintu toi lopulta sen nokkaan ruokaa ja hätisteli minua pois.

Pitkin kesää näkee näitä kirkkaan keltaisia lintuja (siivet mustahkot), helppo nähdä sillä ne laulavat lentäessään. Laulu ei ole kai niin hieno kuin europpalaisen Goldfinchin, tiklin. Syksyllä sulat muuttuvat ja keltaista ei ole talvella juuri ollenkaan.

Peippoja Suomessa on peippo, järripeippo viherpeippo ja aina Viroon ja Ruotsiin asti tikli. Tikli on carduelis perhettä kuten amerikkalaiset redpoll ja siskin linnut. Käsitteitä peippo ja finch ei siis voi vapaasti käyttää näistä kaikista, ja toisilla vaan on kansanomaisesti nimi joka vihjaa sukulaisuuteen, joka onkin kaukaisempi.

SORSALINNUT

Sorsien ja sorsalintujen kanssa en ole päässyt kovin paljon havaintoja tekemään. Talvella Mississippillä kävi kaksi kertaa telkkiä (bucephala islandica laji täällä). Toisin kuin sinisorsat nämä sukelsivat, kaikki aina samaan aikaan. Ne saavat kiinni jotain pienelijöitä vedestä, kesällä myös hyönteisiä ja sammakoita. Sinisorsakin noita syö, mutta sen pääravinto on kasviruoka. Siksi kai siitä on jalostettu kotieläin ankka.

Alli on telkän tapaan sukeltava sorsalintu. Se pesii tundralla ja talvehtii Pohjoimaiden ja Pohjoisamerikan rannikoilla. Merestä se pyytää simpukoita ym. Lintu pesii veden lähellä ja poikaset pääsevät pian turvaan veteen. Se on niin sopeutunut meressä ja vedessä elämään, että on onnistunut siinä miljoonamääriin lisääntymään. Kalastuksessa alleja jää verkkoihin.

Telkkää voi näkyä rannikolla, mutta se on allia paremmin kotonaan maalla ja pesii puun kolossa, voi olla kilometrejä vedestä. Poikaset voivat kolostaan pudota pitkänkin matkan maahan ja selvitä.

Sorsalinnuissa koiras ei osallistu pesään liittyviin asioihin kovinkaan paljoa. Koskelot ja telkkien kohdalla ei olisi tilaakaan puun kolossa. Koskelot saattavat munia toisen naaraan pesään, ja munia voi olla viisitoistakin. Mutta heitteille eivät poikaset jää, lintu adoptoi muidenkin poikasia tarvittaessa.

Copyright Esa Järvi 2004



+/- saldo : 0 |