Honey B & The T-Bones, 45 Special, Oulu, 24.3.2007
Hezzu kirjoitti noin 17 vuotta sitten (1 kommenttia)
Lauantai. Bussilla keskustaan. Kaljaa, siideriä ja tiukkaa viinaa. Humala. Sopiva keikkafiilis. Mennään Nelivitoseen, sielä soittaa Honey B & The T-Bones. Ok.
Bändi aloitti keikkasetin soittamalla Esan tuoreen sooloalbumin avausraidan (no enhän minä sitä vielä silloin tiennyt mikä biisi oli kyseessä, se selvisi myöhemmin). Mahtavan kuulosta instrumentaalihuttua, komiat kitaraefektit. Wau.
Aija "Honey B" Puurtinen istui tuolilla lavan vasemmassa laidassa ja hipelöi sopivasti kukkamekkonsa väritykseen sointuvaa bassoaan. (Aija ja Esa ovat muutenkin aina panostaneet imagoonsa.)
Oikeassa laidassa kepitteli kitaramestari Esa "T-Bone" Kuloniemi.
Keskellä paukutti menemään Juha Litmanen, tuo The Hypnomenista ja Nieminen & Litmanen duosta tuttu rumpalismies.
Bluesia. Sitä kai tämä oli. Mutta ei ihan perinteisintä mallia. Honey B & The T-Bones on vuosien mittaan laajentanut ilmaisuaan jopa psykedelian suuntaan. Siitä todisteena esim. bändin toiseksi uusin, aika koneellinen "Now & Eternity" (2000) levy. Uusimmalla levyllään "Terrifying Stories From T-Bone Town" (2005) bändi laittoi taas juurevamman ja särmikkäämmän rokkisoundin päälle. Se onkin kuulemistani levytyksistään paras.
Esa käytti soitossaan mukavan paljon slideä. Ja varsin persoonallinen ratkaisu oli myös Aijan marakasseilla soittama basso.
Hieno keikka. Taitavaa ja sielukasta meininkiä. Yleisöä vaan oli paikalla yllättävän vähän. Se oli toisaalta sääli, mutta helpottipa lavan eteen änkeämistä.
Keikan jälkeen Aija jäi lavalle hoitelemaan myyntibisneksiä. Tarjolla oli bändin viimeisimmän levyn lisäksi Esan uutta soololevyä sekä viitisen vuotta sitten julkaistua Esan kirjoittamaa bändihistoriikkia "Go-Go Shoes - Honey B. & T-Bonesin tarina 1982-2002" (LIKE Kustannus). Taskuista löytyi sen verran käteistä, että tokihan tuo Esan "The Legend Of Bicycle Bronson" (2006) piti ostaa. Ja kas, kiva ylläri oli että levyn ostaja sai kaupan päälle tuon äsken mainitun kirjan! Eihän siinä sitten muu auttanut kun ängetä backstagelle ottamaan levyyn ja kirjaan signeerauksia.
Bändi aloitti keikkasetin soittamalla Esan tuoreen sooloalbumin avausraidan (no enhän minä sitä vielä silloin tiennyt mikä biisi oli kyseessä, se selvisi myöhemmin). Mahtavan kuulosta instrumentaalihuttua, komiat kitaraefektit. Wau.
Aija "Honey B" Puurtinen istui tuolilla lavan vasemmassa laidassa ja hipelöi sopivasti kukkamekkonsa väritykseen sointuvaa bassoaan. (Aija ja Esa ovat muutenkin aina panostaneet imagoonsa.)
Oikeassa laidassa kepitteli kitaramestari Esa "T-Bone" Kuloniemi.
Keskellä paukutti menemään Juha Litmanen, tuo The Hypnomenista ja Nieminen & Litmanen duosta tuttu rumpalismies.
Bluesia. Sitä kai tämä oli. Mutta ei ihan perinteisintä mallia. Honey B & The T-Bones on vuosien mittaan laajentanut ilmaisuaan jopa psykedelian suuntaan. Siitä todisteena esim. bändin toiseksi uusin, aika koneellinen "Now & Eternity" (2000) levy. Uusimmalla levyllään "Terrifying Stories From T-Bone Town" (2005) bändi laittoi taas juurevamman ja särmikkäämmän rokkisoundin päälle. Se onkin kuulemistani levytyksistään paras.
Esa käytti soitossaan mukavan paljon slideä. Ja varsin persoonallinen ratkaisu oli myös Aijan marakasseilla soittama basso.
Hieno keikka. Taitavaa ja sielukasta meininkiä. Yleisöä vaan oli paikalla yllättävän vähän. Se oli toisaalta sääli, mutta helpottipa lavan eteen änkeämistä.
Keikan jälkeen Aija jäi lavalle hoitelemaan myyntibisneksiä. Tarjolla oli bändin viimeisimmän levyn lisäksi Esan uutta soololevyä sekä viitisen vuotta sitten julkaistua Esan kirjoittamaa bändihistoriikkia "Go-Go Shoes - Honey B. & T-Bonesin tarina 1982-2002" (LIKE Kustannus). Taskuista löytyi sen verran käteistä, että tokihan tuo Esan "The Legend Of Bicycle Bronson" (2006) piti ostaa. Ja kas, kiva ylläri oli että levyn ostaja sai kaupan päälle tuon äsken mainitun kirjan! Eihän siinä sitten muu auttanut kun ängetä backstagelle ottamaan levyyn ja kirjaan signeerauksia.
+/- saldo : 0 | Tweet
Näin Honey B:n v. 1984 ravintolakeikalla. Hyvä meno oli silloinkin. Aija lähti tuolloin kitaraa soittaen kiertämään ravintolayleisön pöytien sekaan ja pysähtyi minun eteen soittamaan. Siinä katseli silmiini hymyillen ja soittaen, tuntui kestävän ikuisuuden... nuorta miestä alkoi jo hieman ujostuttamaankin moinen. Mukava muisto kuitenkin.