Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Elmu ry kartoittaa historiaansa yleisön avulla

Jake kirjoitti noin 7 vuotta sitten (3 kommenttia)
Ensi vuonna 30 vuotta täyttävä Elävän Musiikin Yhdistys ELMU ry aloittaa toimintahistoriaansa käsittelevän materiaalin kartoittamisen yleisöltä. Yhdistyksen aikomuksena on saada kattava kuva toiminnastaan eri aikakausilta sekä koota yhteen paikkaan mahdollisesti jo tuhoutumisvaarassa oleva materiaali.

ELMU ry:tä koskevan materiaalin kartoittamisen kohteena ovat lähinnä ääni-, kuva- ja videomateriaali, mutta myös lehtileikkeet sekä ihmisten omat Elmu-tarinat ovat tervetulleita. Tarkemmat ohjeet kuinka osallistua talkoisiin löytyvät osoitteesta www.elmu.fi.

Elävän Musiikin Yhdistys ELMU ry on perustettu vuonna 1978 yhdistämään musiikin kuluttajia ja tekijöitä, antamaan orkestereille ja vastaaville ryhmittymille lisää esiintymismahdollisuuksia sekä parantamaan suomalaisen musiikin laatua ja tietoisuutta siitä. Kaikenlaisen elävän musiikkikulttuurin tukeminen ja ennen kaikkea nuorison syrjäytymisen ehkäiseminen on edelleenkin ELMU ry:n toiminnan lähtökohta, kuten on ollut jo vuodesta 1978.

ELMU ry on edelleen merkittävin ei-kaupallinen konserttien järjestäjä pääkaupunkiseudulla, joka suuntaa konsertit myös alaikäisille noin 96%:sti. ELMU ry palvelee nuorisoa tarjoamalla sille monipuolisia ja vaihtoehtoisia kulttuuritapahtumia. Yhdistys tarjoaa nuorille tekijöille edelleen mahdollisuuksia järjestää ja tuottaa tapahtumia, konsertteja, diskoja, teknoraveja jne. Kaikenlainen alan tiedottaminen ja nuorison kasvavien tarpeiden tyydyttäminen ovat jatkossakin ELMU ry:n keskeisiä tavoitteita.

+/- saldo : 0 |

    Astro kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Jaahas, Lepakolla tuli treenattua ja sekoiltua muuten vaan vuositolkulla, eiköhän siitä jotain todistusaineistoakin ole jäänyt... Täytyypä kaivella.

    Lerxst kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllä joo, itsekin kolmeen kertaan ainakin soittanut Lepakon lavalla 80-luvulla.. Siitä on olemassa oikein videomateriaaliakin :) Ja sitten mieleen on jäänyt Megadethin keikka Lepakon pihalla joskus keväällä -88.

    MissLemon kirjoitti noin 7 vuotta sitten+/- saldo : 0
    No siellä Lepakossa se meikäkin nuoruusvuosiaan vietti. Se oli toinen koti, työmaa, päämaja.