Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Itkevä Tyttö äänittää uutta pitkäsoittoa

Jake kirjoitti noin 16 vuotta sitten (2 kommenttia)
Omaehtoinen raumalainen taiderock-yhtye Itkevä tyttö ottaa taas hapuilevia askeleita mitättömyydestä kohti keskinkertaisuutta, ja on sulkeutunut Kaakao-studioon äänittämään uutta materiaalia. Järjestyksessään jo kolmas pitkäsoitto sisältää niin puhdasta poppia kuin tummaa jazz-punkkiakin, ja esittelee myös angstiseksi väitetyn yhtyeen svengaavamman puolen, jota kuultiin jo viime kesänä ilmestyneellä singlellä "Kirja jota ette koskaan lukeneet".

Kaakao Records julkaisee vielä nimeämättömän, albumin alkuvuodesta 2009, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Yhtyeen edellinen pitkäsoitto "Hiljainen Berliini" julkaistiin marraskuussa 2007, ja edellisen levyn tapaan tuottajana työskentelee Timo Kuismanen. Kuismanen piti luhistuvaa kirjahyllyä muistuttaneen Hiljaisen Berliinin ansiokkaasti jotakuinkin kasassa, ja myös livemiksaajan paikalla hänestä on muodostunut jo oikeastaan yhtyeen viides jäsen.

Manillaköysi kiristyy -työnimellä kulkevan levyn valmistumista ja studion hermoromahduksia voi seurata Itkevän tytön kotisivujen studiopäiväkirjassa osoitteessa http://www.itkevatytto.fi/.

+/- saldo : 0 |

    PeeHoo kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Luulin jo hetken, että kyse on Jipusta..

    Fastro kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    vois joskus lopettaa itkemisen

    vaikka onhan se ihan mukavaakin :')