Kcrimso kirjoitti noin 21 vuotta sitten (0 kommenttia)

King Crimson tuli, näki, ja soitti. Iäkkäimmät King Crimson ja proge-fanit olivat varmasti odottaneet tätä päivää 34 vuotta. Minä vasta kymmenisen. Itseasiassa en koskaan oikein uskonut, että King Crimson tähän maailman kolkkaan saapuisi, mutta niin se päivä vaan koitti, että tämä progebändeistä ehkäpä legendaarisin saapui konsertoimaan Suomeen Finlandia-talolle.

Selviydyttyämme saliin läpi turvamies-armadan, joka oli varmistamassa kitaristin ja "bändin-johtajan" Robert Frippin vaatimusten mukaisesti ettei saliin pääse ainuttakaan kameraa tai nauhuria, istuimme paikoillemme keikkaa odottamaan. Hetken aikaa ihmettelimme salia, joka näin loppuunmyytynä vaikutti paljon pienemmältä kuin yleensä kun talossa on tullut vierailtua hieman tyhjemmissä klassisissa konserteissa, Sitten Robert Fripp hiipikin jo lavalle ja alkoi soittamaan soundscapejaan Elvis-musiikin (?) päälle joka oli salissa tähän asti soinut. En ole ollut erityisen innostunut noista soundscape jutuista koskaan, mutta tällaisena keikan lämmittelynä se toimi ihan mukavasti.

Valot sammuivat ja loput King Crimsonista eli kitaristi/laulaja Adrian Belew, basisti Trey Gunn (tai Warr-kitaraahan hän oikeastaan soittaa) ja rumpali Pat Mastelotto saapuivat lavalle aplodien saattelemana. Pian keikan alettua kävi selväksi, että King Crimsonista ei ollut vastusta Finlandia-talon pahamaineiselle akustiikalle. Rumpusoundit olivat melko kamalat ja basso pörisi välillä häiritsevästi peittäen muun alleen. Onneksi tilanne muuttui loppua kohden siedettävämmäksi.

Kuten ennakkoon tiedossa oli setti koostui lähinnä kahden viimeisimmän levyn materiaalista. Sinänsä hieno homma koska varmasti bändi tunteekin olonsa kotoisimmaksi uusien biisien parissa. Ja kyllä minun olisikin aika vaikea kuvitella tämä kokoonpano tulkitsemaan esimerkiksi jotain Starlessia. Uusi materiaali kulki komeasti, mutta pieneksi ongelmaksi koitui se, että uusi materiaali on niin raskasta, että tunnelma muodostui ehkä liian painostavaksi. Väliin olisi kaivattu muutamia rauhallisempia kappaleita, mutta tällä kertaa King Crimson päätti potkia yleisöään kunnolla munille lähes koko keikan ajan. No mikäs siinä. Hieman yllättävää kuitenkin oli, että uuden levyn "balladi" Eyes Wide Open oli jätetty pois. Sittemmin olen kyllä nähnytkin Frippin kommentoivan päiväkirjassaan, että he eivät ole oikein saaneet sitä livenä hyvin toimimaan.

Omiksi suosikkikappaleikseni muodostuivat Pat Mastelotton taidonnäyttö rytminen Elektrik, Lark's Tongues In Aspic Part IV (jonka Frippin kitarasooloa katsoessa ja kuunnellessa ei voinut kuin nauraa epäuskoisena) sekä tunnelmaltaan mystinen Deception Of Thrush jonka Fripp, Gunn ja Mastelotto esittivät triona. Tietenkin oli todella hienoa kuulla keikan lopussa esitetyt vanhat klassikot Elephant Talk ja Red jotka tulivat pienoisina yllätyksinä. Loistavia kappaleita, mutta eivät tällä kokoonpanolla toimi yhtä hienosti kuin jotkut uudemmat kappaleet.

Erityisen mielenkiintoista keikalla oli seurata Robert Frippin mahdollisimman epä-rockstaramaista käytöstä (vaikka tämä ei minulle toki mikään yllätys ollut). Mies soittaa jakkaralla istuen lavan reunassa lähes varjossa kiinnittämättä mitään huomiota yleisöön. Rankimpienkaan kappaleiden aikana Fripp ei liikuta kuin sormiaan ja käsiään minimaalisesti. Ei mitään turhaa heilumista. Mitään tunteita ei myöskään osoiteta keikan aikana. Ainoa poikkeus oli Frippin aplodit bändilleen yhden kappaleen jälkeen (en valitettavasti muista enää minkä).

Yleisö käyttäytyi keikalla varsin hyvin muutamaa humalaista mölisijää lukuunottamatta. Ennen ensimmäistä encorea bändin seisoessa lavalla ja vastaanottaessa aplodeja välähti muutama salamavalo mikä sai luvattomia kuvaajia kammoavan Frippin poistumaan lavalta välittömästi. Onneksi hän ei kuitenkaan rankaissut yleisöään jättämättä encoreja väliin vaan bändi palasi pian lavalle uudestaan soittaen hienon Deception Of Thrushin. Vaikka encoreja oli kaksi keikka ei kestänyt kuin tunti neljäkymmentä minuuttia mikä on aika vähän. Toisaalta tykitys oli niin rankkaa, että tuossakin riitti sulattelemista joten itse en ollut kovin pettynyt etenkin kun olin osannut odottaa ennalta lyhyttä keikkaa. Kaikenkaikkiaan konsertti oli heikoista soundeistaan huolimatta yksi parhaista näkemistäni. Kappaleet ovat upeita eikä vastaavia virtuooseja usein rock-keikoilla näe kuin herrat Fripp, Belew, Gunn ja Mastelotto. Tervetuloa uudestaan Suomeen King Crimson! Vaikka se taitaa olla jo liian paljon toivottu…


Setti:
Robert Frippin Soundscapes
The Power to Believe I: A Cappella
Level Five
The ConstruKction Of Light
Facts Of Life
Elektrik
Dinosaur
Dangerous Curves
The Power to Believe II
Larks' Tongues in Aspic Part IV
Coda: I Have a Dream
ProzaKc Blues
Happy With What You Have to Be Happy With

Encore I:
Deception Of The Thrush
World Is My Oyster Soup Kitchen Floor Wax Museum

Encore II:
Elephant Talk
Red

----
Kirjoitus on julkaistu myös osoitteessa http://www.yliruusi.com/musiikki/levylogi.htm