Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Kumikameli juhlii neljännesvuosisataa Ilosaaressa

PeterBird kirjoitti noin 14 vuotta sitten (4 kommenttia)
kumikameli.jpgSuomen vanhimpiin indie-bändeihin lukeutuva Kumikameli juhlii 25-vuotista matkaansa Ilosaaressa. Juhlakonsertti on lauantaina klo 19:00.

Kumikameli on ehtinyt levyttää uransa aikana kaikkiaan 13 studioalbumia. Niistä viimeisin, Voima ja kunnia, julkaistiin toukokuussa. Kumikameli on 25 vuoden aikana poikinut myös useita sivuprojekteja, joista tunnetun lienee Eläkeläiset-yhtye.

Kumikamelin perustivat Jarmo ”Toppo” Koponen, Hannu ”Laiska” Lajunen ja Petteri Kukkonen. Yhtyeen kokoonpano on vaihdellut vuosien varrella. Tänä päivänä siinä vaikuttavat Koposen lisäksi rumpali Olli-Matti Wahlström, kitaristi Jussi Musikka ja basisti Jouni Vento.

Yhtye on saanut kiitosta erityisesti lyriikoistaan, joissa maailmaa katsotaan nyrjähtäneestä näkökulmasta. Uransa aikana Kumikameli on julkaissut levy-yhtiönsä Stupido Recordsin kautta albumeja kotimaan lisäksi Saksassa, jossa se on myös saanut Eläkeläisten tavoin omaa kuulijakuntaansa.

Kumikamelin 25-vuotisjuhlakeikka Ilosaarirockissa la 17.7. Klo 19:00. Ilosaarirock on loppuunmyyty.

Kuva: Kimmo Perkiö

+/- saldo : 0 |

    Kcrimso kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Onko tää joku huumoriyhtye?

    Jake kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Eiköhän tuo selviä ääninäytteisiin tutustumalla.

    Kcrimso kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Huumoribändi-riski on nyt kyllä liian suuri että uskaltaisin ryhtyä noin radikaaleisiin toimeinpiteisiin. :D

    k.p.tikka-ri kirjoitti noin 14 vuotta sitten+/- saldo : 1
    Kumikamelista muistan 2 asiaa, eka on riimi "Kiire on, hoppu-hoppu/ kohta tulee maailmanloppu..." ja toinen on se, että orkesterin kerta-vitsiksi tarkoitettu, Eläkeläiset-niminen sivuprojekti ottikin sitten yllättäen senvarta ilmaa siipiensä alle, että siitä tulikin se pääartikkeli....