Hezzu kirjoitti noin 21 vuotta sitten (0 kommenttia)

Taipuva luotisuora on Rauman suunnalta tuleva tuore progea soittava kokoonpano. Bändi on perustettu kesällä 2002 ja tämä kyseinen nimetön omakustanne-ep ilmestyi keväällä 2003. Bändin kotisivujen mukaan ep:n materiaali on suurimmaksi osaksi sävelletty ja sovitettu nauhoitustilanteessa. Tämä onkin varsin yllättävä tieto kun kuuntelee kuinka valmiin oloista materiaali on. Sen lisäksi tämä kuulostaa ihan bändilevyltä, vaikka levy onkin pääosin tehty ihan kahteen pekkaan Ville Erikssonin ja Esko Grundströmin toimesta. He hoitelevatkin kahdestaan melkoisen joukon instrumentteja: sähköiset ja akustiset kitarat, koskettimet, kontrabasso, sähköbasso, nokkahuilu, kantele, haitari, viulu, rummut sekä rumpuohjelmointi. Kahdessa biisissä mukana on myös rumpali Hermanni Vuorisalo (heidän lisäkseen bändin kokoonpanoon kuuluvat myös Juha Eriksson ja Jani Puistovaara, mutta he eivät ole olleet nauhoitussessioissa mukana).

Bändin musiikki on tyystin instrumentaalista kamaa. Siitä voi toki bongata vaikutteita menneiltä ajoilta, mutta mukana on myös modernimpaa otetta. Lisäksi etuna on, ettei ainakaan suoralta kädeltä pysty nimeämään mitään liian silmäänpistäviä esikuvia, omaa ilmettä on siis löydetty tarpeeksi. Levy on yleisilmeeltään varsin alakuloinen, vaikkei varsinaisesta synkistelystä voidakaan puhua. Soitto sujuu mallikkaasti ja biisit muodostavat varsin luonnikkaan jatkumon, eli aikaan on saatu varsin toimiva kokonaisuus. Kitaristilla on juuri oikean munakas soundi. Hän ei myöskään tiluttele turhia, vaan lähinnä piirtää pitkiä kaaria tai kutoo tehokkaita riffejä.

Levyn aloittava "Juusto origoon" toimii eräänlaisena introna. Vahvan urkumaton ja kontrabasson luoman pohjan päällä sooloileva sähkökitara piirtää pahaenteisiä kuvaelmia. Tässä on hieman samaa sävyä kuin von Zamlan biisissä "Temporal You Are" (levyllä "Zamlaranamma"), joskaan ihan yhtä pahaenteiseksi tunnelma ei tiivisty. Tästä synkeästä tunnelmasta liu'utaan lähes huomaamatta seitsenminuuttiseen "Kala-allergia":an, joka onkin jo varsin muikeaa progevääntöä. Tunnelma säilyy alakuloisena, joskin kepeät rummut ja ajoittainen akustinen kitara tuovat pieniä valon pilkahduksia. Biisistä löytää yhtäläisyyksiä vaikkapa vanhaan King Crimsoniin kuten myös Landberkin mainioon ensialbumiin tai Paatokseen. Tunnelma on varsin retron oloinen. Kontrabasso luo synkeitä sävyjä. Melkein huomaamatta liu'utaan jälleen seuraavaan biisiin, joka on kuusi ja puoliminuuttinen "Orastava eripura (kansojen kesken)". Biisissä on itämaisia elementtejä ja vuoroin akustisen rauhallista hämyilyä ja vuoroin kunnon runttausta kitaran ja/tai viulun voimin. Rumpuohjelmoinnit tuovat hieman modernimpaa ilmettä biisiin ja nokkahuilu hönkäilee taustalla. Jälleen varsin huomaamattoman siirtymän kautta pääsemme lähes seitsenminuuttiseen biisiin nimeltä "Azul", joka jatkaa edellisen biisin orientaalisia sävyjä. Kitaravyörytystä ja etnoilevia urkuja sekä ripaus psykedeliaa. Suht modernia rumpukomppia. Levyn päättävä "Viimeiseltä välilehdeltä"on akustishenkinen ja herkkä tunnelmapala, oiva päätösbiisi.

...paitsi että saamallani levyllä oli vielä kaksi boonusbiisiä! "Sopimaton jalkine pt 2" on varsin moderni, jossain määrin Ozric Tentaclesia tai Nemesistä muistuttava, avaruudellinen raita, jossa syntikat ja rumpukoneet pääsevät "oikeitten" instrumenttien niskan päälle. Kitaraakin toki kuullaan. Lopusta löytyy vielä liveversio "Azul" -biisistä, joka myöskin pääsee studioversiota Ozricmaisempaan liitoon.

Eihän tässä voi muuta kuin ruveta odottelemaan pitkäsoittoa!


(omakustanne cd-r)

Arvosana : 8