Hezzu kirjoitti noin 20 vuotta sitten (0 kommenttia)

Tamperelainen Risto-yhtye on hiljattain julkaissut tajunnan räjäyttävän ensialbuminsa. Levy on tosin äänitetty aikavälillä kesä 2002 - kevät 2003, joten kummallisen kauan tätä helmeä on pantattu. Kenties sopivan julkaisijan löytyminen ei käynytkään käden käänteessä? Kenties biisi "Levy-yhtiön jätkät" kertoo jollain tapaa Riston tinkimättömästä linjasta: "Levy-yhtiön jätkät roudaa mun kotiin kaikenlaista paskaa / Minä en pistä nimee vittu mihinkään teijän papereihin / Pyyhkikää perseenne niihin / Pyyhkikää perseenne saatanan apinat ou jee"? No Fonal Recordshan tämän nyt sitten on julkaisut, kuten niin monta muutakin helmeä viime aikoina. Moneen muuhun Fonalin levyyn verrattuna Riston musiikki on tosin poikkeuksellisen "normaalia", sikäli kuin tämmöistä levyä voi normaaliksi kutsua. Riston musiikista löytää runsaasti yhtäläisyyksiä ainakin varhaiseen Juiceen, Kari Peitsamoon sekä Leevi & The Leavingsiin. Riston musiikki on kuitenkin astetta vinksahtaneempaa, mutta samantapainen "köpöys" heitä yhdistää. Sanoitukset kertovat pääasiassa ihmissuhteista ja siitä ettei elämä aina ole niin helppoa: "Olin yötä kerrostalon lehtiroskiksessa. Tein sulle paperiruusun Seuran kannesta. Ja kun viimeinkin pääsin sun luoksesi, voisit edes oven aukaista." (ote biisistä "Nina, olen palasina"). Jonkinlainen ristiriitaisuus lienee siinäkin, että levyn melodisin ja kaunein kappale ("Unessa mies, valveilla nainen") kertoo perheväkivallasta (sikäli kun oikein tulkitsin): "Sillä joka vitun yö se sama iso jätkä tulee minun jäseniä runnomaan / Minä koitan purra siltä nenän irti ja lyön voimien takaa". Tuossa tulikin jo muutama lempparibiisi mainittua, mutta mainitaan vielä pari lisää. "Rakkaani, mennään Aasiaan" on vinkeä rock 'n' roll -kappale, jossa huomataan, että elämän ankeudesta ("Saatana, pitäis kai saada kunnolla turpaan kun mikään ei nyt oikeen jaksa koskettaa") voi päästä eroon esim. rutiineista irrottautumalla ja vaihtamalla maisemaa ("Aasia on suurin maanosa / Siellä on tilaa liikkua ja olla vapaa / Me muututaan siellä enkeleiksi viikossa / Jätetään vaan kaikki ja lähdetään seikkailemaan"). "Annukan kaa" -kappaleessa päähenkilö löytää rakkauden: "Niin, veit mut teidän tien baariin ja siellä oli juuri sopivan hämärää. Mun silmät eivät kestä tätä vitun kevättä, vaikka onhan se kivaa, kun lehdet alkaa kasvamaan ja ihmiset toisiaan panemaan eikä vaan kotonaan runkkaamaan ja kurkkimaan näkiks kukaan, kun säleverho onkin avoinna. // Sä sanoit mua pöydässä kultsipultsiks ja mä tajusin, että sä oot mun elämän valo. Se oli se hetki, kun mä avoimesti hymyilin ja sirkutin sitten sulle jotain hölmöä."

Tuli tässä nyt poikkeuksellisen paljon puututtua levyn sanoituksiin, mutta Riston musiikissa sanat ovatkin erityisen tärkeitä. Se millaista musiikkia noiden tarinoiden ympäriltä löytyy ei tietenkään ole sivuseikka sekään, mutta tyydyttäköön vaikka toteamaan, että minimalistinen ja virtuoositeettiä kaihtava poprock ajoittaisine psykedeelisine vivahteineen viimeistelevät paketin juuri sellaiseksi kuin luontevalta tuntuukin. Yksi vuoden levyistä.


Risto Ylihärsilä: laulu, koskettimet
Minna Kortepuro: kitara, basso
Tuomas Eriksson: kitara, rummut, huuliharppu, mandoliini
Eero Rannio: rummut

sekä:
Vekku, A. Kangastie & Mikko Haapala: taustalaulu
Anna Ripatti: sello


(Fonal Records FR-34)


Arvosana : 10