Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Black Forest/Black Sea: Radiant Symmetry

Astro kirjoitti noin 20 vuotta sitten (0 kommenttia)
065.jpgLast Visible Dog (LVD 065)

Radiant Symmetry on nauhoitettu livenä tämän duon (kotipaikkanaan Providense, RI) mittavan Euroopan kiertueen aikana helmikuusta huhtikuuhun 2004. Nauhoituspaikkoina olivat Glasgow, Tampere, Bologna, Newcastle upon Tyne, Bristol, Arcore ja Stoke-on-Trent. Lähes kaikissa yhdeksässä kappaleessa on duon lisäksi myös paikallisia vieraita tuomassa omaa väriään yhtyeen kummalliseen, kokeelliseen folkpsykedeliaan. Kaikki kappaleet ovat tällä levyllä improvisaatiota, eikä niille ole vaivauduttu antamaan nimiä, ja mitäs suotta. Nauhoitusten taso on ihan hyvä, ja minusta kokonaisuus toimii oikein mukavasti. Levy ei poikkea tunnelmaltaan eikä tyyliltään juurikaan bändin kahdesta ensimmäisestä levystä, vaikkei laulua ole tällä uusimmalla lainkaan. Eri esitykset on miksattu yhteen keskeytymättömäksi matkaksi, mikä toimiikin yllättävän hyvin. Yleisilmapiiri on edelleen hyvin surullinen ja synkkä. Osa kappaleista on melko häiriöosastoa, suurin osa kuitenkin tunnelmallisia, kauniita droneja. Uutta studiolevyä odotellessa Radiant Symmetry on mukavaa kuunneltavaa. Bändi on taas syksyllä tulossa Euroopan kiertueelle, ja soittaa toistamiseen myös Psychotropic Zonessa 25.9. Fursaxan ja Christina Carterin kanssa. Älä missaa tätä kokemusta!



Arvosana : 8

+/- saldo : 0 |