Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Soulhavoc: While you thought I was dead

Sunkka kirjoitti noin 18 vuotta sitten (0 kommenttia)
wytiwd_cover.gifSoulhavoc on kotkalainen raskaamman puoleinen mättöbändi karjuntalaulun ystäville. Se on genressään ihan pätevää reipasta karjuntaa ja vauhdikasta soittoa. Huutolaulu vain tahtoo rajoittaa kuulijakunnan aika tarkasti. Monille karjuminen ei mene läpi millään, mutta onneksi meillä Palasokerissa sitäkin osataan kuunnella.
Soulhavocin neljän biisin demo on ilmestynyt loppuvuodesta 2005 ja jo sen jälkeenkin miehistössä on tapahtunut muutoksia. Näinpä orkesterin myös keikalla marraskuussa 2005.
Bändin yhteissoittoa leimaa lievä huojunta mutta sehän voidaan antaa näin demolla anteeksi. Toisaalta rumpalin soittoa on paikoin hieman kiusallista kuunnella, koska fillien aikana taimi tahtoo usein vähän karata. Onkohan demo äänitetty kiireellä?
Biiseissä runnotaan menemään varsin miehekkäällä meiningillä ja vauhdilla, mutta paikoin jää vähän kaipaamaan laululta melodiaa. Kitaralla ja bassolla rakennellaan sointukuvioita ja harmonioita alle, mutta monotoninen laulu ei aina kuulosta luontevalta siinä päällä, jotain jää kaipaamaan. Erityisesti viimeisen kappaleen, Circle is Closing, kertosäe oikein kaipaisi hyvää laulumelodiaa. Mutta tyyli on tyyli. Ei Chuck Schuldinerkaan lauleskellut melodioita.
Demon voi ladata yhtyeen tyylikkäältä nettisaitilta.

Arvosana : 5

+/- saldo : 0 |