Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Korai Öröm: Volume Zero

Astro kirjoitti noin 17 vuotta sitten (0 kommenttia)
1193305248.jpgLollipoppe Shoppe (LSCD 07)

Korai Öröm on ehkä Unkarin tunnetuin psykedeelistä rockia soittava yhtye, ja tämä on heidän ensimmäinen kokoelmalevynsä. Bändiä on melko osuneesti tituleerattu Unkarin Ozric Tentaclesiksi. Viime vuosina tämä yli 10-henkinen orkesteri on onnistuneesti siirtänyt etnisiä sävyjä omaavan, groovin musiikkinsa myös tanssiklubeille soveltuvaan muotoon. Bändi tunnetaan myös siitä, ettei se nimeä levyjään eikä levyjensä kappaleita, vaan niille annetaan vain numero. Volume Zero sisältää kaksi kappaletta levyltä 2005, ja yhden kappaleen levyiltä 2000, 2001 ja 1997. Lisäksi CD:llä on kaksi kappaletta bändin Reflected -remix –levyltä. Levyltä löytyy myös hauska video “Hey, Peasant!”, joka perustuu biisiin ”2005/8”.

Vaikka minulla onkin lähes kaikki yhtyeen albumit, on tämä kokoelma oikein mukava omistaa. Levy aloittaa todella kiva ”2005/1”, joka alkaa rauhallisesti. Joskus ennen puoltatoista minuuttia groovi komppi tulee mukaan. Tämä on aika ilmava ja miellyttävä biisi jossa on bändille ominaiseen tyyliin paljon perkussioita. Ennen neljää minuuttia tulee hieman kaunista naislaulua, sitten kappale menee hieman jatsahtaviin maailmoihin. Ambienttina alkava ”2005/2” on dub -tyylinen, letkeä kappale, joka tuo mieleen Ozric Tentaclesin. Bändin musiikki on pääsääntöisesti instrumentaalista, mutta myös tässä kappaleessa on hieman laulua. Fiilis on todella leijuva, ja kappaleessa on hienoja kitarajuttuja ja jotain pilliä. Lopussa kiihdytellään. ”2000/1” alkaa rauhallisesti akustisella ja linnunlaululla. Rytmi tulee kuitenkin mukaan kohtapuoleen, ja lisäksi keitoksessa on itämaisen kuuloisia lyömäsoittimia. Hienossa ”1997/2:ssa” on akustisen rämpyttelyä, groovy komppi ja naislaulua. ”2001/1” sen sijaan alkaa suoraan rokkaamaan rankalla leadkitaralla, rytmikkäällä menolla ja toistuvalla bassokuviolla. Huilu tuo kappaleeseen etnistä tunnelmaa. Tässä on kiva, tanssittava karnevaalitunnelma ja välillä hieman mieslaulua. Elektronisemman kuuloinen, saksalaisen Al Haca Soundsystemin uudelleen työstämä ”6” remix –levyltä sisältää ilmeisesti sampleja jostain elokuvasta. Ihan hyvä tämäkin, vaikka en pidäkään yhtä paljon kuin levyn muista biiseistä. Aika pienimuotoinen ”Music Fi Last” lopettaa levyn utuisilla tunnelmilla. Videon kappale ”2005/8” on menevämpi, railakas veto, joka sopii hyvin videoon.

Bändi pyrkii tällä levyllä saavuttamaan enemmän yleisöä kotimaansa ulkopuolelta, vaikka ovathan he jo melko tunnettuja ja soittaneetkin livenä mm. Venäjällä, Irlannissa, Saksassa, Englannissa ja Italiassa. Volume Zero on loistava lähtökohta matkalle yhtyeen hienoon, laadukkaaseen ja psykedeeliseen musiikkiin, joka on täynnä elämän iloa ja energiaa. Jos tilaat tämän Loppipoppe Shoppesta, saat kaupan päälle myös loistavan, Itä-Euroopan psykedeelisiä bändejä (Magic Carpathians Project, Oranzada, Volga, NU, Korai Öröm, Úzgin Üver, Trottel Monodream, Archinta, Pathman ja Asunta) esittelevän kokoelman Eastern Space Cakes, jonka voi tilata myös hintaan 5€ sis. postikulut. Levyltä löytyy niin menevämpää space/psych rockia kuin rauhallisempaa ambienttiakin sekä paljon upeita, etnisiä tunnelmia. Suosittelen lämmöllä!

www.lollipopshop.de


Arvosana : 9

+/- saldo : 0 |