Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

ST Mikael: Mind of Fire

Astro kirjoitti noin 16 vuotta sitten (0 kommenttia)
1199957175.gifSubliminal Sounds (SUBCD 022)

ST Mikael eli Mikael Sundström, tuo mystinen, psykedeelinen trubaduuri, on yksi kovimpia ruotsalaisia neo-psykedelian mestareita, ja alkuperäiset painokset hänen varhaisista soololevyistään ovat todellisia keräilykappaleita. ST Mikaelin musiikissa psykedeelinen rock yhdistyy upeasti unelmoivaan folkkiin. Edellisestä levystä on jo vierähtänyt peräti 11 vuotta, ja nyt tämä legendaarinen yhden miehen bändi on saanut tukijoukoikseen Dungenin miehistöä. Levyllä on itse asiassa vain viisi uutta, koko bändin kanssa nauhoitettua kappaletta, jotka tosin ovat melko pitkiä. CD-versiosta löytyy myös lyhyt ”CD Bonus Intro”, jossa Mikael puhuu ja kertoo seuraavista yhdeksästä, aikaisemmin julkaisemattomasta bonusbiisistä, jotka hän on nauhoittanut aikaisemmin yksinään.

Bändin uusi materiaali on aivan loistavaa. Levyn aloittaa aika hitaasti alkava ”My Dream”. Kahden ja puolen minuutin paikkeilla tulee kunnon fuzz –kertosäe, minuuttia myöhemmin kappale nopeutuu ja saamme kuulla mahtavaa sooloa ja hyvää jammailua rytmiryhmältä. Ennen kuutta minuuttia tulee taas rauhallisempi, kaunis lauluosa uruilla, sitten taas raskaampi kertosäe. Lopussa tulee vielä hieno sitariosuus. Mahtavaa! ”Wizdom” on hyvin 60-luvun lopun tyylinen kappale, joka alkaa tunnelmallisesti ja muuttuu sitten grooviksi kamaksi wah-wah –kitaroilla jne. Kertosäe on rauhallinen ja kosminen. Oikein hyvä veto tämäkin. Pehmeä ja hieman jatsahtava ”Into Your Mind” kasvaa hiukan ja laulu tuo mieleen Creamin. ”Are You Dreamin’ Again?” alkaa rauhallisesti symbaaleilla, kitaralla ja uruilla, ennen kahta minuuttia mukaan tulee pientä rytmiä ja pehmeä laulu. Välissä on psykedeelistä, instrumentaalista jamia, jonka jälkeen tulee taas laulua. Kappale kasvaa ja nopeutuu lopussa. ”Gyrax” on raskaampi, aika synkkä ja psykedeelinen kappale, joka toimii erittäin hyvin, ja lopettaa levyn tuoreen osion.

”CD Bonus Intron” jälkeen tulee akustista kitaraa ja laulua sisältävä ”Did You Feel?” Soundi on demonainen, mutta tunnelma välittyy hyvin. Noin puolitoistaminuuttinen ”Organ Prelude” sisältää rumpukonerytmiä, urkuja ja kitaraa, hyvin lyhyt ”Stroll On Stumblin’ Street” vain urkuja ja pientä rytmiä. ”Dr. Terror’s Chamber of Horrors” on kumma, kokeellinen ja pienimuotoinen tekele. Lyhyt ”Music Circus” sisältää pientä rytmiä ja kummaa soundia. Raskas ja hidas ”The Preacher” omaa jo rumpukompin sekä kitarasooloa. Instrumentaalisesti mennään edelleen levollisessa kappaleessa ”Organ Mission of Love”. ”Subwater Journey” on hidasta, leijuvaa ambienttia pienillä psykesoundeilla. Sitaridronella alkava ”Sinbad Song” sisältää minuutin jälkeen myös kitaraa ja laulua. Tämä on ainut pidempi bonuskappale, ja myöhemmin mukaan tulee myös rumpukomppi ja basso. Nämä bonuskappaleet ovat toki oikein kivoja, mutta kyllä tämän julkaisun varsinainen anti ovat nuo viisi uutta kappaletta, jotka edustavat vuoden 2007 parasta psykedeelistä rockia! Albumi on saatavilla CD:nä, LP:nä ja MP3:na levy-yhtiöstä www.subliminalsounds.se. Tälle levylle on myös odotettavissa jatkoa jo lähiaikoina…

Arvosana : 9

+/- saldo : 0 |