Kcrimso kirjoitti noin 15 vuotta sitten (0 kommenttia)

UK oli 70-luvun viimeinen proge-supergroup (Bill Bruford, John Wetton, Allan Holdsworth ja Eddie Jobson) jonka ensimmäinen levy oli varsin ainutlaatuinen yhdistelmä sinfonista progea ja fuusiojazzia. Alkuperäinen kokoonpano hajosi kuitenkin pian kun yhteistä suuntaa ei löytynyt. Bruford ja Holdsworth lähtivät ja jäljelle jäänyt kaksikko plus nuori rumpali Terry Bozzio tekivät laadukkaan, mutta tavanomaisemman melko ELP:mäisen Danger Money-levyn. Tämän lälkeen UK laitettiin jäihin.

Nyt yli 30 vuotta viimeisen levyn jälkeen UK:n keskeinen säveltäjä Eddie Jobson (välivuodet ovat menneet lähinnä musiikkia tv-sarjoihin tehdessä) palaa progressiivisen rockin pariin ja on laittanut pystyyn eräänlaisen UK:n jalanjäljissä jatkavan bändin UKz:n. Avukseen hän on koonnut erittäin lahjakkaan ryhmän muusikoita jotka sijaitsevat maantieteellisesti ympäri maailmaa. USA:sta tulee "basisti" (Warr guitar) ja King Crimson-veteraani Trey Gunn sekä laulaja Aaron Lippert. Euroopasta bändiin on haalittu kehuttu fuusiojazz-kitaristi Alex Machacek sekä rumpali Marco Minneman. Soittopuolella kasassa on siis tuttuun UK-tyyliin riittävästi virtuositeettiä. UKz:n ensimmäinen julkaisu on 21 minuuttinen EP jonka on tarkoitus enteillä kokopitkää levyä, mutta myös varmaan haistella onko Jobsonin itsensä rahoittamalla projektilla minkäänlaista toivoa nykymarkkinoillla.

EP koostuu neljästä biisistä ja tyylillisesti ollaan yllättävänkin kaukana vanhasta UK:sta. Ensimmäinen kappale lähes 8 minuuttinen Radiation kuulostaa lähinnä modernilta King Crimsonilta jonka päälle on lisätty Nine Inch Nail-tyyppistä elektronista pörinää ja vieläpä hyvin Trent Reznorilta kuulostavaa efektoitua laulua. Seuraavaksi tunnelmat rauhoittuvat hieman Houston nimisen balladin merkeissä. Jälleen King Crimson tulee mieleen sillä kappale muistuttaa jossain määrin 70-luvun Exiles-tyyppisiä KC-balladeja. Toisaalta kappaleessa on myös jotain hyvin UK:maista ja etenkin Rendezvous 6.02 Danger Moneylta tulee mieleen. Miellyttävä kappale. Kolmas kappale Tu-95 onkin sitten jo ihan puhdasta 2000-luvun teknistä King Crimsonia. Etenkin Level Five The Power To Believe-levyltä tulee mieleen. Tässä kappaleessa etenkin rumpali Minneman pääsee esittelemään mittavia taitojaan. Levyn päättää vain hieman yli minuutin mittainen kevyt soolokitaranäppäily.

Ihan positiivista että UKz ei lähtenyt kulkemaan retrohengessä alkuperäisen UK:n jalanjäljissä, mutta toisaalta on kummallista että King Crimson kummittelee musiikisssa niin vahvasti. Hieman pettymys on myös se että Eddie Jobsonin oma rooli instrumentalistina on niin pieni. Koskettimia käytetään lähinnä taustalla teksturaalisena elementtinä eikä miehen valttikorttia sähköviuluakaan kuulla kuin lyhyt pätkä. Soundit ovat myös turhan kolkon modernit ilman sitä syvyyttä minkä Trent Reznorin kaltainen studiovelho toisi tälläiseen materiaaliin. Myös se että levyä on kasattu internetin välitykselle ympäri maailmaa kuuluu soinnissa.

Niille jotka odottavat suoraa jatkumoa UK:lle tämä EP voi olla suurikin pettymys, mutta omasta mielestäni musiikki on pääosin varsin laadukasta vaikkei hirvittävän omaperäistä. Ja King Crimson-faneille tämä käy korvikkeesta sillä välin kun kunkku itse on poissa.

Levyn voi ostaa edullisesti iTunesista tai fyysisenä levynä UKz:n kotisivuilta: http://www.ukzband.com/


Arvosana : 8