Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Nyt äkkiä jotain sutinaa

feeniks kirjoitti noin 19 vuotta sitten (0 kommenttia)
Oikein hieno lauantaipäivä, oikein syksyinen. Tuomi näyttää aika riisutulta tosin. Päässä on uusi tukka, oikein kiva. Eilinen meni ostoksilla ja mukaan tarttui vaikka mitä. Tyylissä taas joku uusi kausi menossa, kaikki on mustaa ja kovin r0ckia. Törmääminen Ihmissuhteen vanhempiin vakuutti siitä, että varsinkin äiti on melkoisen konservatiivinen tapaus - mukava heittää bensaa liekkeihin olemalla mahdollisimman konservatiivisuusvastainen. Ei varmaankaan kovin hyvällä pohjalla ole virallinen ensikohtaaminen, jos etukäteen jo tuntuu siltä, ettei kemiat välttämättä oikein kohtaa. Omat vanhemmat aina olleet sieltä rennoimmasta päästä, ehkä liiankin, joten on vaikea ymmärtää kasvatusperiaatteita ja asenteita, joissa aikuinen ihminen ei uskalla ihmissuhdesäädöistään kertoa vanhemmilleen. Leimaa melko pelottaviksi ko. ihmiset. Kaipa se vierailu silti tulee jossain vaiheessa eteen, en vain tiedä milloin on ehdoton pakko suostua johonkin muodolliseen juomme tässä kahvia ja ahdistamme tytön nurkkaan kyselemällä sitä ja tätä -kohtaamiseen. Kurkkua kuristaa ajatellakin tuota hetkeä, kuitenkaan aiempaa kokemusta löytyy tasan nolla. Täytyy kaivaa jostain mummon vintin komerosta lakerikengät ja kukkamekko, ne kai kuuluvat etikettiin. :angry: (Hymiö. Omg.)

Törmäsinpäs sitten herra Seurustelijaankin. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa, epäilin saavani hjärta slaagin sillä kreivin hetkellä. Sitten se meni ohi, yhtä nopeasti kuin tulikin. Missä oli se hyvännäköisyys, mihin katosi se vetovoima? Ei näyttänyt miltään, oli niin mitäänsanomaton. On sekin kohtaaminen sitten nähty ja koettu, se siitä ja life goes on. Hyvää loppuelämää sinulle ja havukallesi, syökää yhdessä maustamatonta jogurttia ja syöttäkää lapsillenne luomuporkkanoita, kasvaa varmasti suorempaan kuin minun tulevat jälkeläiseni.

+/- saldo : 0 |