Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Matkasuunnitelmia

MagnusK kirjoitti noin 17 vuotta sitten (1 kommenttia)
Ensi viikolla koittaa taas Hong Kongin matka. Se yhdeksän tunnin koneessa istuminen käy kyllä hermoon. Onneksi businessluokassa nyt sentään on paremmat penkit eikä ole heti olkakosketuksessa vierustoverien kanssa mutta silti. Mulla on se Finnairin platinakortti niin sillä saa aina upgraden matkustusluokkaan. Olen joskus istunut niissä sikaosaston turistipenkeissä ja se on kyllä yhtä helvettiä. Ja ruokakin on sellaista tuubaa siellä puolella. Ja se pitää olla suora lento, minä en yhtään tykkää siitä välilaskumeiningistä. 9 tuntia riittää, ei kiinnosta norkoilla vielä jossain Frankfurtissa tai Lontoossa montaa tuntia. Sitäpaitsi Lontoonkautta lentäessa se kone lentää lähdön jälkeen parin tunnin päästä taas pitkin Suomen etelärannikkoa, joten ei siinä ole järjen häivääkään. Kiinasta kotiin tullessa voisi jäädä laskuvarjolla pois siinä Helsingin yllä. No, leikki leikkinä.

Hong Kongissa on aikalailla tilausta mulle ja jmun palveluille. Mulla onkin ihan muutamia asiakkaita siellä. Jotkut niistä ovat kyllä kotimaisten firmojen konttoreita, mutta silti. Hong Kongissa "Image is everything" (thirst is irrelevant) mukaillakseni mainosta. Osa paikallisista on ihan innoissaan kun ne saa länsimaalaisen sinne konsultiksi ja länkkäreille maksetaan hyvät liksat. Kaikilla on nyt muutamia vuosia ollut hirveä hinku tehdä tosi näyttäviä nettisaitteja ja kauheita kikkulahärpättimiä ja minä käyn sitten välillä vähän toppuuttelemassa/yllyttämässä. Yleensä mulla on aika paljon sanomista niiden viritelmiin koska niillä on niin suurisuuntaiset systeemit, että ne ei voi mitenkään toimia ja toisaalta yhtenään pitää neuvoa kaikenlaista extraa: pienellä huima lisäarvo. No, pienellä ja pienellä: eihän sitä voi ilmaiseksi tehdä kukaan. Pitäähän työstä joku palkkio saada. Mutta asiakkaislta usein puuttuu sellainen kokonaisnäkemys ja kyvyt hahmottaa mahdollisuudet ja uhat. Siihen ne tarvitsee ulkopuolisen.

Ajattelin samalla pitää vähän lomaa siellä kun nyt ollaan kerran lämpimässä. Mulla on pieni kämppä Aberdeenissa tai se on oikeastaan enemmän Won Hangin puolella. Ikkunasta näkyy Jumbo, joka on sellainen saatanan iso kelluva ravintolaproomu. Tai itseasiassa se ei kyllä kellu, se on betoniarkkujen päällä, mutta se on tehty sen näköiseksi, että se on muka iso ravintolalaiva. En suosittele siellä ruokailua, ruoka on aika epähygieenistä, jollei ole ehtinyt kehittää vatsaansa paikallista bakteerikantaa. Eli ei ainakaan lyhyillä matkoilla! Mutta näkemisen arvoinen se on etenkin yöllä valaistuna. Mä olen kyllä ajatellut myydä sen kämpän koska oikeastaan mun on halvempaa asua vaikka Ritzissä kuin maksaa siitä kämpästä. Ehkäpä panen sen myyntiin tällä reissulla.

+/- saldo : 0 |

    harmaa kirjoitti noin 17 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kiva kun oikea menestyjä tekee blogia. Itse olen mielenterveysongelmainen, myös aika köyhä.