Blogit
Byön by PirtuExpress
Päätimme siirtää veneen lähemmäs keskustaa Merihakaan, mistä löytyi pursiseuran yhteystyökuvioiden kautta venepaikka aivan Hakaniemen kulmilta. Illaksi ohjelmassa U2 keikka, päivällä käytiin Vespassa lounaalla (lounas 8,80 eur, voi suositella lämpimästi), kahviteltiin vieraat veneellä ja siirryttiin asuntolaivaltamme stadionille jalkaisin.
Itse konsertista sen verran että ei ollut pettymys, ei sillä että odotukset olisivat olleet mittavat, lähinnä U2 oli siinä määrin mielenkiintoinen akti, että saattoi ensimmäisen kerran lunastaa itsensä stadionille ihmettelemään vähän isompaa keikkaa. » jatkuu
Itse konsertista sen verran että ei ollut pettymys, ei sillä että odotukset olisivat olleet mittavat, lähinnä U2 oli siinä määrin mielenkiintoinen akti, että saattoi ensimmäisen kerran lunastaa itsensä stadionille ihmettelemään vähän isompaa keikkaa. » jatkuu
Ensimmäisen kerran tällä reissulla päästiin keikuttelemaan reilussa tuulessa Helsingin edustalla, ei missään myrskyssä, mutta sen verran oli tuulta että kahvia piti kaataa jo kaksin käsin. » jatkuu
Hanko ei kiinnostanut enää kohteena ja vaikka aika jämäkkää tuulta oli luvattu idästä käsin, ei aallokko ollut ollenkaan niin paha kuin mitä saattoi olettaa kohtaavansa Hankoniemen jälkeen idänpuoleisella tuulella. » jatkuu
Tuurilla ne laivatkin seilaa ja kaikki loppuu aikanaan, tuurikin. Kasnäsistä suht reilussa tuulessa lähtiessä irtosi vaihteensiirtäjä kiinnityksistään (lukkomutterit pilssiin) ja peruuteltiin sitten tuulen avittamana satama-altaan perälle. » jatkuu
Kas ja nääs, taas sattui Kasnäs matkan varrelle, nyt enempi tarkoituksella, kylpylässä lilliminen alkoi tuntumaan hyvältä ajatukselta tässä vaiheessa veneretkeilyä. » jatkuu
Saaristomerellä on vaikea ohittaa Nauvoa, joten kevyellä siirtymällä vaihdettiin makean veden kuralätäkköseilaaminen takaisin merellisiin kuvioihin ja päädyttiin Nauvon näyttäytymissatamaan. Viikonvaihteen näyttäytyjät olivat jo lähteneet viimeisten lorotellessa viimeisiä kuutioita bensaa/löpöä tankkaamon laiturissa. » jatkuu
Åbo by PirtuExpress
Reittimme ristesi uudelleen Korppoon kautta, joten Verkanilla pysähdyttiin toiseksikin vuorokaudeksi. Perjantai olikin huomattavasti erilainen tunnelmaltaan kuin edellinen kerta (olisiko ollut tiistai). » jatkuu
Sää suosi edelleen avomerimatkailua, joten suunnaksi otettiin Utö, tuo Suomen eteläisin asuttu saari (Ahvenanmaata ei luonnollisesti lasketa, eivät nekään laske meitä). » jatkuu
Etukäteen meteorologistit pelottelivat yltyvällä tuulella ja vähän epäröitiin että olisiko järkevää lähteä suoraan avomeren taa Jurmoon Korppoosta, mutta eipä tullut tuulta ennustetusti ja Scanian pasaati puhalteli meidät Jurmon satamaan. » jatkuu
Tästä matkablogista on tuloillaan venesatamaopas, jatketaan sillä linjalla ja kehutaan seuraavaa kohdetta; Verkan Korppoossa on kai saanut osakseen jonkinasteisen kunniamaininnan vierasvenesatamien arvostelussa ja syystäkin. » jatkuu
Etukäteen kuultujen kehujen perusteella Helsingholmiin kohdistui vähintäänkin mittavat ennakko-odotukset ja eivätpä nuo mainospuheet olleet täysin tuulesta temmattuja. Helsingholmin vierasvenesatama tarjoaa maalaisidylliä kokonaisen saaren verran, ympäröivissä veräjissä käyskentelevät eläimet irrallaan ja tallissa voi käydä syöttämässä hevosta, pihapiirissä voi ihastella kaneja ja vaikkapa rantakäärmettä laiturilla. » jatkuu
Ukkosmyrskyn läpi selviydyttiin Kasnäsin kylpylähotellin rantaan tarkastamaan tilannetta, mutta pikaisen arvion pohjalta päätettiin väistää viikonvaihteen pahinta apinaregattaa Högsåran pienimuotoisempaan satamaan. » jatkuu
Hankoon päädyttiin perjantaiksi, yllättävää kyllä tämä varsin suosittu satama oli puolityhjä iltapäivästä, ilmeisesti enemmistölle veneilykausi = heinäkuu, elokuussa ei seilaa kuin ammattikalastajat ja muu extreme-väki. » jatkuu
Keskiviikko pideltiin tuulta Tallinnassa (ei tuo nyt mikään paha ollut, mutta ihan touhun pitämiseksi lomailuna), torstai avautui sateisena tyyntä Suomenlahtea yli seilata. » jatkuu
Sen verran piti tähän lomaan saada ulkomaan matkailua että seikkaillaan täällä etelä-rannikolla vielä päivä tai pari. Samalla tuli testatuksi Tallinnan keskustassa sijaitseva Old City Marina, joka todellakin on aivan pelipaikoilla, eli amiraaliteetin altaassa, vanhan kaupungin kulmalla. » jatkuu
Aikamme reittivalintaa pähkittyämme ja muutaman äskettäinen Suursaaren vesiä nuohonneen kokemuspohjalta päätettiin lähteä ajelemaan kohti Viroa Suursaaren pohjoispuolitse. Tuulta oli 2-3 m/s, mikä olisi saattanut purjehtijaa jo orastavasti masentaa, moottoripurjehtijaa ei niinkään. » jatkuu
Ensin pukkaa ravintola-arvostalua; kuten mainittua, legendaarinen Meriniemi ravintola sai alkukesästä uuden yrittäjän ja kuun vaihtuessa jo elokuuksi oli jo korkea aika käydä koeajamassa legendan nykytila. » jatkuu
Niin, tämä voi vaikuttaa vähän jälkeen jääneeltä raportoida viikon vanhoja juttuja, mutta sen verran on lomalla pitänyt kiirettä ettei ole ehtinyt aiemmin matkapäiväkirjaa purkaa.
Kyseessä siis jatkokertomus, eli seikkailua pukkaa toivottavasti päivittäin.
Kyseessä siis jatkokertomus, eli seikkailua pukkaa toivottavasti päivittäin.
