Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä
Sen verran piti tähän lomaan saada ulkomaan matkailua että seikkaillaan täällä etelä-rannikolla vielä päivä tai pari. Samalla tuli testatuksi Tallinnan keskustassa sijaitseva Old City Marina, joka todellakin on aivan pelipaikoilla, eli amiraaliteetin altaassa, vanhan kaupungin kulmalla. Sisäänajoon pitää pyytää lupa satamaviranomaisilta, joko puhelimitse tai VHF:llä (kanava 14). Lupaa kannattaa kysellä kun on satama-altaan kulmalla niin että näkee sinne sijoitetut liikennevalot, ruuhka-aikaan saattaa joutua hetken lillimään aallonmurtajalla jos jokin isompi alus manööveeraa satama-altaassa. ...Jatkuu » Pääsyn avauduttua voikin sitten ajella aivan satama-altaan perälle, niin lähelle keskustaa kuin vain veneellä pääsee. Satama on uusi, puitteet ovat kunnossa eli laiturit ehjiä, sähköä ja vettä virtaa ja kulunvalvontakin etupäässä pelaa (porttikoodit). Sitten tulevat ne mutat; itse satamakapteeni apupoikinensa ei saa kovinkaan kiitettävää arvosanaa, lopulta saatiin parin päivän vierailu sovittua hänen kanssaan kahdessa erässä, mutta välillä kaveri joustamattomana ilmoitti että jos vierailua haluaa jatkaa vuorokaudesta kahteen, pitää ensimmäinen vuorokausi maksaa kahteen kertaan. "Programmi ei salli". Sinnikkyys palkittiin tässäkin, kun yksiselitteisesti kieltäytyi maksamasta tuplahintaa, programmi lopulta sallikin normaalin laskutuksen. Tämän lisäksi sekoiltiin porttikoodien kanssa ("En tiedä, ei kuulu minulle, kysy satamaviranomaisilta") ja satamaliikennöinnin kanssa ("Odota Superstaria" ja samalla keulan edessä kellunut pursi sai liikennöintiluvan).
Kaikkinensa sataman sijainti ja turvallisuus kuittaa nuo hölmöilyt, mutta vähän karvas maku visiitistä suuhun jää kun vuorokaudesta maksetaan kuitenkin 35 euroa. Saunat auki 17-19, suihkut pesutupa 24 h ja luvattua wlania ei löydetty mistään. Muutoin löydettiin Tallinnasta taas pari uutta erinomaista ruokapaikkaa ja taas kerran taivasteltiin mannereurooppalaista kulttuuria, harmi että neuvostovallan vuodet ja suomalaisten viinaturismi on kurmuttanut kansasta varsin välinpitämättömän asenteen esiin (varsinkin palvelukulttuurista).
Aikamme reittivalintaa pähkittyämme ja muutaman äskettäinen Suursaaren vesiä nuohonneen kokemuspohjalta päätettiin lähteä ajelemaan kohti Viroa Suursaaren pohjoispuolitse. Tuulta oli 2-3 m/s, mikä olisi saattanut purjehtijaa jo orastavasti masentaa, moottoripurjehtijaa ei niinkään. Haapasaaristosta ei tarvitse pitkään ajella kun ollaan jo Venäjän vesillä. Suursaaren ohitettuamme saavuimme kansainväliselle vesialueelle, edelleen lähes tuulettomissa tunnelmissa. ...Jatkuu » Ennen Viroa tuuli tyyntyi täyskäännöstä tehdessään täysin joten Vergin satamaan kurvattiin täysin peilityyneltä mereltä. Levälauttoja ei nähty kuin aivan muutama yksittäinen, nekään eivät sinilevää, joten ainakaan pahimmat pelot hellekesän sinilevätilanteesta Suomenlahdelle eivät välittömästi toteutuneet, nähtäväksi jää kuinka tilanne muuttuu matkan edetessä.
Vergissä on vierasvenesatama, ollut käsittääkseni kymmenisen vuotta, palveluista lienee oleellisin SuperAlkon haarakonttori, joka oli satamassa päivän vartoneiden suomalaisten käskytyksellä saatu viimein avatuksi parahiksi kun löimme tennaria mantereeseen. Pienten tuliaisostosten jälkeen tie vei sataman ravintolaan, jonka suppealta listalta valikoitui päivän annos, lohkoperunat ja lihamureke. Ei jättänyt moitteen sijaa, moitittavaa Vergistä muutoin varmasti keksisi pitkänkin listan, eli paikat ovat vähän rempallaan, mutta perusasiat hoituvat, eli vierassatama tarjoaa 200 kruunun vuorokausihintaan suihkut, ehkä saunankin, sähköä (jos kelajatkojohdoista rakennettu ketju vaan toimii loppuun asti). Palvelu on virolaisen nuivaa, vaikeinta on tietää että johtuuko olematon palvelu suomalaisten ansaitusta maineesta Virossa vai onko kyse ujostelusta esim. kielimuurin takia, nuoremmat duunarit eivät pahemmin edes yritä puhua suomea, eli englantia tarjovat yhteiseksi kieleksi, sen kanssa sitten asiat onnistuu joten kuten.
Vergin ehdoton vierailukohde on Lamba-ada Baar, vanhaan kivi/hirsitaloon rakennettu juottola, jonka tunnelma on jotain aivan muuta kuin mitä nimen perusteella osaisi odottaa. Ilmeisesti paikan isäntä viihdytti maanantai-iltana suomalaista pariskuntaa kertoilemalla virolaisen ja suomalaisen musiikin eroavaisuuksista ja tietysti havainnollisti kertomaansa soittelemalla sekä virolaisia että suomalaisia biisejä kitaralla säestäen. Todella välitön meininki, ko. baarissa todennäköisesti toisinaan meininki voi äityä kovemmaksikin.
Ensin pukkaa ravintola-arvostelua; kuten mainittua, legendaarinen Meriniemi-ravintola sai alkukesästä uuden yrittäjän ja kuun vaihtuessa jo elokuuksi oli jo korkea aika käydä koeajamassa legendan nykytila. Tarjolla à'la cartessa ainakin perinnettä kunnioittaen lankkupihvi, mutta kovasti tuntui haastavalta näin jälkimainingeissa, joten tyydyttiin sunnuntailounaaseen noutopöydästä, 15 eur per naama (arkisin 12 eur). Lämpimästi voi suositella, erinomaista haudutettua possua ja merilohta salaattipöytineen. ...Jatkuu » Hyvältä vaikuttaa, pitänee tuota à'la cartea käydä testaamassa kunhan lomalta palaa.
Meripäivillä tarjoiltujen virvokkeiden aiheuttamaan uupumusta parantelemaan suunnattiin pursiseuran tukikohtaan Pitkäluotoon, Haapasaaren naapuriin. Suomenlahden paras sauna (tm) oli taas maineensa veroinen, vaikkei uupumusta täysin poistanutkaan. Merivesi 23 asteista, ulkoilma pari astetta päälle, tuulta ei nimeksikään ja ilma kirkas niin että Suursaari tuntui olevan aivan naapurissa.
Kuvassa konttorin ikkuna.
Muutaman ulkomailla tuhratun kesä- ja talviloman jälkeen syntyi ajatus kokeilla välillä matkailua kotomaan kamaralla tai pikemminkin ulapalla, eli vesiteitse. Mikä olisikaan luontevampi startti kotimaan merilomalle kuin Kotkan Meripäivät.
Jo perjantaina suoritetun ennakkotiedustelun pohjalta varsinainen meripäiväalue kantasatamassa ei suoranaisesti sykähdyttänyt. Vuosien varrella meripäivätapahtumasta on kyllä saatu siivottua salonkikelpoinen kulttuurifestivaali muovikatoksien alle rakennettuine viiniravintoloineen ja muine kulinaristisine elämyksineen, mutta se perinteinen merimies-henki huokuu poissaoloaan. ...Jatkuu » Ehkäpä se henkii myös niiden oikeiden merimiesten kuihtumista, nykyään kai seilataan enempi minuutintarkasti aikataulua, optimoidaan logistiikkaketjuja ja katsotaan monitorilta miten malmipasaati alusta vie. Tokkopa kukaan suoranaisesti kaipaa pelkästään sitä kusta ja oksennusta lainehtivaa liiton lenkkiä, mutta ei tuosta nykytapahtumasta taida veijaritarinoita syntyä jälkipolville kerrottavaksi.
Paremmaksi konseptiksi osoittautui keskittää juhlan vietto Sapokan alueelle, tarjosihan siellä pursiseura, uuden omistajan saanut Meriniemi, Segeli ja Tulikukko naapuritelttoineen jo huomattavasti monenkirjampaa ohjelmaa, ehkä pienemmillä puitteilla, mutta huomattavasti paremmassa hengessä. Pursi vieraslaiturissa oli hyvä tukikohta, vierassataman palvelut muutaman askelen päässä ja elävää musiikkia niin että pääsi jopa valitsemaan. Reseptin oli havainnut hyväksi ilmeisen moni julkkisvieraskin, jo pelkästään samalta laiturilta pystyi pongailemaan enemmän tv:stä tuttuja kasvoja kuin meripäiväalueelta koko viikonlopun aikana yhteensä.
Niin, tämä voi vaikuttaa vähän jälkeen jääneeltä raportoida viikon vanhoja juttuja, mutta sen verran on lomalla pitänyt kiirettä ettei ole ehtinyt aiemmin matkapäiväkirjaa purkaa.
Kyseessä siis jatkokertomus, eli seikkailua pukkaa toivottavasti päivittäin.
