Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

kitaristi basisti laulaja

DeathClock kirjoitti noin 9 vuotta sitten (0 kommenttia)
Moi,

Kolahtaako progen ja doomin sävyttämä rock?
Haen aluksi kitaristia ja basistia sekä laulajaa. Tyylilillisesti liikuttaisiin melodisten ja tunnelmallisten sävellysten maastossa, joten myös naisääni sopii paremmin kuin hyvin.
Itse soittanut rumpuja vuosia välillä pitkää taukoa pitäen. Nyt alkanut tuntua siltä, että voisi kehittää vihdoin pelkästään omaa juttua ja sitä mikä lähinnä omaa mieltymystä. Itse en hallitse sävellyspuolta, mutta ideoita vilisee pääkopassa, joten hienoa jos peruspohjan tekijä löytyisi, sovittaminen hiottaisiin koko bändin voimin kokeilemalla ja kuuntelemalla päästen kaikkia tyydyttävään lopputulokseen.

Esikuvia on paljon, mutta tavoite löytää se oma juttu, mistä tunnistaa!
En odota virtuoosimaista soitantaa, lähinnä kova into ja halu tehdä omaa juttua tärkein...toki ihan vasta-alkaja kun et ole. Laulajalta vaaditaan rohkeutta heittäytyä ja kokeilla, sillä ( sinä ) luot sen kantavan voiman, mitä me muut tuetaan taustalla.

Tekisi mieli kutsua projektia ikämies projektiksi, sillä itse jo 40v.ohittanut, mutta se ei näy kuin paperilla. Sinun ikäsi voisi olla reilusti aikuinen, mutta en stoppaa nuorempiakin innokkaita hyviä tyyppejä!

Treenitila löytyy. Treenata voimme miten sovitaan, käytännössä iltaisin ja viikonloppuisin.
Mahdollisuutta ei kuitenkaan 24/7 treenaukseen.

Tartu tilaisuuteen!! Aluksi voimme suunnitella / tutustua ym.vaikka sähköpostitse missä saamme paremman käsityksen ideoista ja mieltymyksistä...mikäli puhumme samaa kieltä niin kokeillaan, mitään ei menetä paitsi sen...olisiko kuitenkin pitänyt :)

Olen itse Kotkan lähettyviltä. Sinun asuinalueellasi ei merkitystä, jos tunnet että kiinnostaa?

bandclock@gmail.com






+/- saldo : 0 |