Parhaat levyt 1986
Kcrimso kirjoitti noin 7 vuotta sitten (7 kommenttia)
Vuodesta vuoteen -projektin 18. vuosi.
1. Philip Glass: Songs From Liquid Days
2. Shub-Niggurath: Les morts vont vite
3. David Sylvian: Gone To Earth
4. Univers Zéro: Heatwave
5. Peter Gabriel: So
6. Talk Talk: The Colour of Spring
1986 petraa hieman kammottavasta kasivitosesta, mutta ei tässäkään vuodessa suurta hurraamista ole. Omalla listallani kamppailee taidepoppi avantprogen kanssa melko tasaväkisesti Philip Glassin viedessä voiton omaperäisellä sekoituksellaan poppia tai taidemusiikkia.
Songs From Liquid Days
Vuonna 1986 Philip Glass pestasi joukon aikansa arvostetuimpia pop-artisteja (mm. Paul Simon, David Byrne, Suzanne Vega) tekemään hänelle sanoituksia. Lopputulos on erittäin omaperäinen yhdistelmä Glassin omaa pulssimaisesti sykkivää minimalismia ja hieman popimpaa ilmaisua. Popmaisuus on toki suhteellista sillä osa vokaaleista on laulettu aika oopperamaiseen (Open The Kingdom etenkin) tyyliin. Kronos Quartet soittaa kahdella levyn biiseistä. Yleisesti ottaen instrumentaatio on sekoitus akustista ja synteettistä. Glass käyttää paljon aika aggressivisestikin päälle hyökkääviä syntetisaattoriosuuksia. Loistava levy ja yksi suosikeistani koko Glassin laajasta tuotannosta. Songs From Liquid Dayson musiikillisesti köyhän vuosikymmenen kirkkaimpia valonpilkahduksia. Parhaat biisit: Changing Opinion ja majesteettinen Open The Kingdom,
Les morts vont vite
H. P. Lovecraftin kirjoista nimensä napanneen 1983 perustetun Belgialaisen avantproge bändin toinen albumi. Les morts vont viten musiikki on niin demonisen synkkää että se saa paikoin jopa Univers Zeron tai Presentin touhut kuulostamaan rippikoulun nuotiopiirin puuhastelulta. Monimutkaisuudeltaan levy ei kuulu ihan sinne avantprogen ääripäähän vaan levyn voima enemmän sen tummasta lähes kauhumaisesta tunnelmasta. Aavemainen naislaulaja lisää efektin tehoa. Shub-Niggurathin musiikissa on myös selvästi zeuhl-vaikutteita joka kuuluu vokaaliosuuksien ohella etenkin voimakkaasti möyrivässä bassosoundissa. Hieno levy. Olen kuullut huhua että jos levyn soittaa kolme kertaa putkeen Suuri Cthulhu saapuu paikalle. WC-pöntön kautta uskoisin. Paras biisi: Incipit tragaedia
Gone To Earth
David Sylvianin kolmas soololevy on tupla-albumi. Ensimmäinen levy on omistettu lauletuille artrock-biiseilleja ja toinen nstrumentaaliselle ambient-musiikille. Vaikka ambient-levy on ihan kiva niin täytyy myöntää että minulle albumin pihvi on ehdottomasti sen ensimmäinen puolisko. Upeita biisejä hienolla muusikkoporukalla (mm. Robert Fripp, Steve Jansen, Kenny Wheeler, Mel Collins ja Bill Nelson.). Frippiä kuullaan levyllä varsin runsaasti mikä on tietty vain plussaa! Hienot biisit kruunaa napakka tuotanto joka ei liikaa paljasta syntyvuottaan.
Heatwave
Belgialaisen avantprog-bändin viides albumi. Kaksi edellistä UZ:n levyä ovat ehkäpä bändin parhaat albumit ja ihan niille Heatwave ei pärjää vaikka mainio levy onkin. Heatwavella käytetään syntetisaattoreita hieman aiempaa enemmän ja musiikki on aavistuksen minimalistisempaa ja enemmän toistoon perustuvaa kuin vaikkapa Uzedilla. Chinavox kappaleesta tulee Art Zoyd hieman mieleen. Levyn kohokohtana toimii yli 20 minuuttinen Funeral Plain joka on enemmän sitä tutumpaa ja aggressiivisempaa Univers Zeroa. Mahtava nyrjähtänyt groove tuossa biisissä etenkin loppupuolella. Daniel Denis osoittaa jälleen olevansa yksi maailman parhaista rumpaleista.
So
Kelpo pop-levy vaikka väkisinkin tuntuu hieman pettymykseltä aiempien haaastavampien levyjen jälkeen. Ärsyttävää Sledgehammeria ja Big Timea lukuunottamatta biisimateriaali on kunnossa. Soundeja on viritelty kaupallisempaan suuntaan, mutta tuottaja Daniel Lanois on onnistunut välttämään muovisuuden mikä monia aikalaislevytyksiä vaivaa Kohokohdat: rujo Red Rain, koskettava Don't Give Up, tunnelmallinen Mercy Street ja hieman aikaisempien levyjen kummallisuutta tavoitteleva We Do What We're Told To Do. So = Sell Out? Ehkä, mutta Gabriel myy tyylillä.
The Colour of Spring
Talk Talkin todelliset mestariteokset olivat vielä edessä, mutta kolmannella levyllään ihan puhtaana poppibändinä aloittanut Talk Talk ottaa aimo askeleen kunnianhimoisempaan suuntaan. Talk Talkin aiempaan hyvin syntikkavoittoiseen soundiin verrattuna The Colour of Spring on huomattavasti orgaanisempi ja lisävärejä sointiin käy tuomassa mittava vieralijajoukko laadukkaita muusikoita kuten David Rhodes, Danny Thompson, Steve Winwood, Mark Feltham ja Morris Pert. Hienoa taidepoppia. Parhaat biisit: Happiness Is Easy ja Living In The Another World
1. Philip Glass: Songs From Liquid Days
2. Shub-Niggurath: Les morts vont vite
3. David Sylvian: Gone To Earth
4. Univers Zéro: Heatwave
5. Peter Gabriel: So
6. Talk Talk: The Colour of Spring
1986 petraa hieman kammottavasta kasivitosesta, mutta ei tässäkään vuodessa suurta hurraamista ole. Omalla listallani kamppailee taidepoppi avantprogen kanssa melko tasaväkisesti Philip Glassin viedessä voiton omaperäisellä sekoituksellaan poppia tai taidemusiikkia.
Songs From Liquid Days
Vuonna 1986 Philip Glass pestasi joukon aikansa arvostetuimpia pop-artisteja (mm. Paul Simon, David Byrne, Suzanne Vega) tekemään hänelle sanoituksia. Lopputulos on erittäin omaperäinen yhdistelmä Glassin omaa pulssimaisesti sykkivää minimalismia ja hieman popimpaa ilmaisua. Popmaisuus on toki suhteellista sillä osa vokaaleista on laulettu aika oopperamaiseen (Open The Kingdom etenkin) tyyliin. Kronos Quartet soittaa kahdella levyn biiseistä. Yleisesti ottaen instrumentaatio on sekoitus akustista ja synteettistä. Glass käyttää paljon aika aggressivisestikin päälle hyökkääviä syntetisaattoriosuuksia. Loistava levy ja yksi suosikeistani koko Glassin laajasta tuotannosta. Songs From Liquid Dayson musiikillisesti köyhän vuosikymmenen kirkkaimpia valonpilkahduksia. Parhaat biisit: Changing Opinion ja majesteettinen Open The Kingdom,
Les morts vont vite
H. P. Lovecraftin kirjoista nimensä napanneen 1983 perustetun Belgialaisen avantproge bändin toinen albumi. Les morts vont viten musiikki on niin demonisen synkkää että se saa paikoin jopa Univers Zeron tai Presentin touhut kuulostamaan rippikoulun nuotiopiirin puuhastelulta. Monimutkaisuudeltaan levy ei kuulu ihan sinne avantprogen ääripäähän vaan levyn voima enemmän sen tummasta lähes kauhumaisesta tunnelmasta. Aavemainen naislaulaja lisää efektin tehoa. Shub-Niggurathin musiikissa on myös selvästi zeuhl-vaikutteita joka kuuluu vokaaliosuuksien ohella etenkin voimakkaasti möyrivässä bassosoundissa. Hieno levy. Olen kuullut huhua että jos levyn soittaa kolme kertaa putkeen Suuri Cthulhu saapuu paikalle. WC-pöntön kautta uskoisin. Paras biisi: Incipit tragaedia
Gone To Earth
David Sylvianin kolmas soololevy on tupla-albumi. Ensimmäinen levy on omistettu lauletuille artrock-biiseilleja ja toinen nstrumentaaliselle ambient-musiikille. Vaikka ambient-levy on ihan kiva niin täytyy myöntää että minulle albumin pihvi on ehdottomasti sen ensimmäinen puolisko. Upeita biisejä hienolla muusikkoporukalla (mm. Robert Fripp, Steve Jansen, Kenny Wheeler, Mel Collins ja Bill Nelson.). Frippiä kuullaan levyllä varsin runsaasti mikä on tietty vain plussaa! Hienot biisit kruunaa napakka tuotanto joka ei liikaa paljasta syntyvuottaan.
Heatwave
Belgialaisen avantprog-bändin viides albumi. Kaksi edellistä UZ:n levyä ovat ehkäpä bändin parhaat albumit ja ihan niille Heatwave ei pärjää vaikka mainio levy onkin. Heatwavella käytetään syntetisaattoreita hieman aiempaa enemmän ja musiikki on aavistuksen minimalistisempaa ja enemmän toistoon perustuvaa kuin vaikkapa Uzedilla. Chinavox kappaleesta tulee Art Zoyd hieman mieleen. Levyn kohokohtana toimii yli 20 minuuttinen Funeral Plain joka on enemmän sitä tutumpaa ja aggressiivisempaa Univers Zeroa. Mahtava nyrjähtänyt groove tuossa biisissä etenkin loppupuolella. Daniel Denis osoittaa jälleen olevansa yksi maailman parhaista rumpaleista.
So
Kelpo pop-levy vaikka väkisinkin tuntuu hieman pettymykseltä aiempien haaastavampien levyjen jälkeen. Ärsyttävää Sledgehammeria ja Big Timea lukuunottamatta biisimateriaali on kunnossa. Soundeja on viritelty kaupallisempaan suuntaan, mutta tuottaja Daniel Lanois on onnistunut välttämään muovisuuden mikä monia aikalaislevytyksiä vaivaa Kohokohdat: rujo Red Rain, koskettava Don't Give Up, tunnelmallinen Mercy Street ja hieman aikaisempien levyjen kummallisuutta tavoitteleva We Do What We're Told To Do. So = Sell Out? Ehkä, mutta Gabriel myy tyylillä.
The Colour of Spring
Talk Talkin todelliset mestariteokset olivat vielä edessä, mutta kolmannella levyllään ihan puhtaana poppibändinä aloittanut Talk Talk ottaa aimo askeleen kunnianhimoisempaan suuntaan. Talk Talkin aiempaan hyvin syntikkavoittoiseen soundiin verrattuna The Colour of Spring on huomattavasti orgaanisempi ja lisävärejä sointiin käy tuomassa mittava vieralijajoukko laadukkaita muusikoita kuten David Rhodes, Danny Thompson, Steve Winwood, Mark Feltham ja Morris Pert. Hienoa taidepoppia. Parhaat biisit: Happiness Is Easy ja Living In The Another World
+/- saldo : 0 | Tweet
Parit proget tähänkin vuoteen löytyy. Heatwave multa vielä puuttuu, muuten ois varmaan listoilla myös.
Miriodor: Rencontres
Horizont: Summer in Town
Shub-Niggurath: Les Morts Vont Vite
Nazca: Estacion De Sombra
Altais: Altais
Paul Simon : Graceland
Shub-NIggurath : Les Morts Vont Vite
Univers Zero : Heatwave
Jean Michel Jarre : Rendez-vous
Wendy Carlos : Beauty in the Beast
Philip Glass : Songs from Liquid Days
Löytyy kuusi levyä joista muutama mainittu ja muutamaa ei kehtaa...
Roky Erickson : Don't Slander Me
1. News From Babel: Letters Home
2. Motörhead: Orgasmatron
3. David Sylvian: Gone to Earth
4. Nick Cave & The Bad Seeds: Your Funeral My Trial
5. Peter Gabriel: So
6. The Church: Heyday
7. Edu Kettunen: Lentäjän poika
8. Marc Almond: Mother Fist and Her Five Daughters
9. Kauko Röyhkä & Narttu: Pikku enkeli
10. Talk Talk: The Colour of Spring
BUBBLING UNDER
Mannheim Steamroller: Fresh Aire V
Emerson, Lake & Powell: s/t
Pekka Pohjola: Flight of the Angel
The Chick Corea Elektric Band: s/t
Espoo Big Band: Yesterday's Games by Pekka Pohjola
(Satunnaisessa järjestyksessä)
UPs, Pekka Pohjola ja Edu Kettunen jäivät omalta listaltani pois, paha virhe!
1986 julkaistiin itselle muutama erittäin tärkeä levy, kuten Peter Gabrielin So ja Big Countryn The Seer. Niin ja myös Tangerine Dreamin Underwater Sunlight. Oli kai jotain muutakin...