Rock kirjat
EsaJii kirjoitti noin 22 vuotta sitten (160 kommenttia)
Olen noita jonkun verran lukenut. Kaikki ei ole loppuun jaksettu. Eräs on aina vitsikäs, Watsonin Zappa kirja, jotain Poodle play siinä on otsikossa. Kauheen pitkä opus.
Nyt meneillään Old Gods Nearly Dead, Rolling Stones kirja. Tosi helppolukuinen, sata sivua 500sta luettu. Olen yhden lyhyen kirjan lukenut Stones kiertueesta.
Jos Brian Jones komeilee nussineensa 64 naista kuukaudessa, se kyllä merkataan kirjaan. Musiikki selostetaan, mutta saisi olla ihan pikkasen enemmän esillä, siis vaikka joka sivulla!
Nyt meneillään Old Gods Nearly Dead, Rolling Stones kirja. Tosi helppolukuinen, sata sivua 500sta luettu. Olen yhden lyhyen kirjan lukenut Stones kiertueesta.
Jos Brian Jones komeilee nussineensa 64 naista kuukaudessa, se kyllä merkataan kirjaan. Musiikki selostetaan, mutta saisi olla ihan pikkasen enemmän esillä, siis vaikka joka sivulla!
+/- saldo : 0 | Tweet
Aiheesta Zappa suositeltavaa luettavaa on ehdottomasti ainakin The Real Frank Zappa Book. Älkääkä sitten langetko siihen suomennokseen (Frank Zappa omin sanoin tai jotain sinne päin) josta puuttuu osia.
Progekirjoista myös Chris Welchin Yes-historiikki ja Sid Smithin tuore King Crimson -opus ovat erittäin asiallisia.
Sen verran halvalla kirpparilta napsin omin sanoin kirjan, ettei haittaa vaikka siitä jotain puuttuisikin. Kun ei se mikään romaanikaan ole.
Taitaa siinä sentään olla enemmän kuvia.
David Buckleyn Bowie kirja on viimeisin hankinta tällä osastolla, erittäin kattava ja periaatteessa liiankin massiivinen teos. En oo jaksanu lukea kokonaan vaan kappaleita sieltä täältä..
Sitten toi Kari Kosmoksen Bob Marley -kirja on kans mainio teos. Mulla on myös joku vanha Björk-kirja, huvittavaa että kolmikymppisestä artistista pitää tehdä elämänkerta.. tai onkai nuita tehty Britneystä sun muistakin.. Tää on hieno: Storm Thorgeson: Mind Over Matter, Images of Pink Floyd.
Peter Hammillin lyriikkakokoelmaa: Killers, Angels & Refugees oon yrittäny etsiskellä muttei oo sattunu kohdalle..
Tää on hieno: Storm Thorgeson: Mind Over Matter, Images of Pink Floyd.
Mikä sopii Pink Floydille ei välttämättä sovi Cranberriesille:
[Muokattu 22/10/2002 / Janus]\n[Muokattu 22/10/2002 / Janus]
Joo ei oikein tuo wörki. Onko itse Thorgersson asialla?
Joo, ei oo kummonen kansi, mutta muistelisin että tossa Cranberriessa oli kuitenki mukana myös joku cd-kotelon kanssa leikittelevä hauskakin juttu?
Tuo ylempi on ainakin Thorgersonin.
Hieman toistaa mies itseään. Tosin taiteessa voidaan sitten aina kiistellä siitä, että onko kyseessä itsensä kopiointi vai oma tyyli.
Silti täytyy kunnioittaa miehen periaatetta toteuttaa ideat oikeasti, eikä vain kuvankäsittelyn keinoin: Momentary Lapse Of Reasonin joka ikinen sairaalasänky raahattiin rannalle oikeasti (jopa kahteen kertaan sään tehtyä tepposet), Wish You Weren kannen kättelevä mies on oikeasti tulessa, täytetty possu lentää todellakin tehtaan yllä jne..
Mutta triggailua jouduttiin kuitenkin tekemään: Animalsin kannessa sika ja tausta olivat eri otoksista. :)
juu, niinhän se tosiaan oli. Taivas oli pilvinen ja synkkä vain kuvaussessioiden ensimmäisenä päivänä, jolloin sikaa ei saatu ilmaan.. Toisena päivänä possu karkasi omille teilleen ja kannessa leijaileva possu kuvattiinkin vasta kolmantena päivänä.
Onhan se kivaa, että vaivaa nähdään, mutta lopulta lopputulos kuitenkin ratkaisee. Eli minulle on sama tehdäänkö kansi "oikeasti" vai kuvankäsittelyn avulla kunhan homma toimii. En tiedä esim. oliko järkeä pistää satoja tuhansia markkoja Momentary Lapse Of Reasonin kanteen?
Tällä tavalla saatiin aikaan lisää kivaa rocktriviaa jota me voimme sitten keskenämme hehkuttaa.
Melko Thorgersonia se on tämäkin, asialla kuitenkin joku Ioannis, Alan Chappell.
Rock-kirjoja... No meikällä luvun alla on Handjun toi Positively 4th Street, sehän on juttu Baezin sisaruksista, Richard Farinasta ja Dylanin Bobista 50-luvun hämäristä tuonne 60-luvun puoliväliin...
Sit tuli mieleen toi William S. Burroughsin teos Alaston Lounas... Se on kyllä Rock-kirja jos mikä, vaikka siinä ei rockista mainita sanallakaan.... ja muutama muu Burroughsin opus myös.
Tänään kirjamessuilla käydessäni ostin Jim Morrisonin elämänkerran Nobody Gets Here Out Alive, saanpahan vähän rock'n'rollia kaikenmaailman Rimbaudien ja Dostojevskien väliin. Niin ja lisäksi mukaan tuli Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva.
Olikos toi se mikä ei perustu nimen omaan siihen leffaan mikä on paljon todellisempi.
Olikos toi se mikä ei perustu nimen omaan siihen leffaan mikä on paljon todellisempi.
Siis mitä ihmettä tämä lause tarkoittaa?
No ei kyllä mihinkään leffaan perustu.
Meikä on lueskellut myös Densmoren ja Manzerakin omaelämäkerrat, ne tais olla myös suomennettu, niinkuin toi Sugarmannikin... Joo ja kyl noiden äijien näkökulmat täydentää kuvaa mukavasti, etenkin toi Manzerak. Krieger ei oo tainnu vaivautua?
Olikos toi se mikä ei perustu nimen omaan siihen leffaan mikä on paljon todellisempi.
Siis mitä ihmettä tämä lause tarkoittaa?
Mitökähän olen houraillut.:P
Tarkoitus oli kyllä tarkoittaa että eikös ton Mazerakin kirjaan perustunut Doors-leffa.
Jostain olen saanut mielikuvan että olisi vielä parempi jonkun muun kirjoittamakin olemassa oleva Doors-kirja.
Eikö Manzarekin kirja julkaistu vasta joskus muutama vuosi sitten? Ainakin muistelisin, että Ray kritisoi siinä leffaa pariinkin otteeseen mm. Morrisonin esittämisestä korkealentoisena ihmehörhönä vaikka Jim oli kuulemma siviilissä oikeasti ihan iisi heppu.
Joo, kyll se Manzarekin kirja on tullu elokuvan jäläkeen, ihan tuosa muutama vuosi sitten, ja kyll se Densmoren kirjakin on tainnu tulla vasta sen jälkeen. Molemmat on lukemisen arvosia, Densmoren opus on ehkä asiallisempi ja vakavampi, Manzarekin lennokkaampi :)
Manzarek höykyttää Oliver Stonea itseasiassa oikein olan takaa. Stone kuulemma vääristelee totuutta aivan älyttömästi, varisinkin Morrisonin persoonallisuuden kohdalla juuri. Tuon Sugarmanin kirjan perusteella täytyy sanoa että ei ketään voi syyttää jos on saanut oudon kuvan Jimistä, sillä aika kompleksinen luonne taisi olla kyseessä.
Luin juuri Simon Pricen kirjoittaman kirjan Manic Street Preachersista (Everything) ja intouduin kaivamaan The Holy Bible -levyn hyllystä. Ankaraa menoa edelleen, huh.
Tässäpä pari näköetäisyydelläni sijaitsevaa rock-kirjaa:
Olavi Paavolainen: Nykyäikaa Etsimässä
-Se kyllä kantsii lukea, ehdottomasti. Dig this alot!
Solomon Volkov: Pietari, Eurooppalainen Kulttuurikaupunki.
-Siinä jopa mainitaan Bob Grebenshikov, kaiken muun hyvän lisäksi!
Lautreamont: Poesis
-Missähän se mun Maldoror on?
M.A,Numminen: Helsinkiin
-Ei kai tätä tartte perustella?
BG: Pesni
-Akvariumin tekstejä paljon
Peter Hammill: Killers,Angels Refugees
-Niinpä.
...ja sit on vielä JeeJeeJee ja pari Dylanoholistista teosta.
No nytpä ryhdyin iltojeni iloksi lueskelemaan erään Heimo Holopaisen teosta Sähköbassa, Hollen stoori vol 1. ja olen ehtinyt Topmost-nimisen orkesterin seikkailuihin Tukholmassa. Hassu kirja. Mitähän ja koska se vol 2? No mutta täs on hauskoja kuviakin nuorista miehistä popin poluilla. Topparien koko tuotanto pitäs kans saada cdlle, etenkin se lp....
Marillionista on ilmestynyt uusi kirja:
http://www.marillion.com/band/books/separated.html
Harri Rinteen syksyllä ilmestynyt Juice-kirja, mitä maksaa? Kustantaja?
Kuulemma hyvä katsaus ainakin 70 lukuun.
Kustantajaa en tiedä, mutta hinta on 28€. Suuren suomalaisen kirjakerhon tarjoushinta 23,30€. Sivuja 210.
Keksi metallibändin nimi ja voita kirja
http://www.rumba.fi/kisa2.html
Itse osallistuin ehdotuksilla Horny Embalmer ja Sons of Kiuas Fire. :P
Juice kirjasta lisää
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20021025KU3
Heimo Holopaisen Sähköbasson luin; Oli se ainakin selkokielisempää kamaa, kuin Lido Salosen muistelmat. Ja tuohan siitä nousi hyvin esille, että suomalaisen rock-muusikon on oltava sangen joustava musiikillisten mieltymystensä kanssa; Hollellakin bändit ja tyylit vaihtu tiuhaan ja laidasta laitaan; Topmost, Danny&Islanders, Apollo, Hullujussi, Hectori..... ja mitähän tuonne vielä väliin mahtui.
Sit on tullut tavailtua mm. Copen Krautrocksampleria, pikkasen tökkii ton kielen kanssa, kun mun kopio on saksankielinen....
...By the way, käykääs tsekkaamassa noita mun juttuja tuolla Erikoispalstat-osastolla.....
Jee Jee Jee kirja hankinnan arvoinen? Luen mielelläni 60 luvusta. Muistikuvat ja kokemus rajoittuu sen loppuvuosiin vain.\n[Muokattu 12/12/2002 / EsaJii]
Jee Jee Jee on ihan hyvä, ja sehän lähtee aika halvalla nykyään. Kannattaa ostaa. Minä olen ainakin ollut siihen tyytyväinen. :)
Se on vallan loistava. Mukaansatempaavasti kirjoitettu, läpeensä asiantunteva ja todella kattava. Eikä vilise asiavirheitä.
Jaha, alkulukukin löytyi
http://www.helsinginsanomat.fi/klik/alkuluku/tietokirjat/jeejeejee9805.html
Rockin historiaan liittyen, faija osti levysoittimen ja ekat levyt perheeseen Lasse Liemolan levykaupasta Kalliosta noin 1960.;)
Suosittelen kans tuota Jeejeejeetä. Hyvä kirja ja hauskasti kirjotettu. Ainoo mikä tökkii välillä on tietynlainen poukkoilu aiheesta toiseen. Ja joskus ei ihan helpolla hahmota vuotta missä liikutaan. Mikä ei siis muuten olisikaan välttämättä niin tärkeää, mutta kun itse käytän tuota kirjaa aika paljon tutkimuksessani, niin silloin se vähän harmittaa kun joutuu jäljittämään vuotta missä mennään. Taisin muuten maksaa omasta kappaleestani jotain 10 euroo, löyty jostain super-hyper-alesta. Kyllä siitä parikymppiäkin maksaisi mukisematta.
Kyllähän tuon parissa viihtyi mainiosti. Muistaakseni Kasevaa ei kuitenkaan kirjassa mainittu. :mad:
Jee jee jeehän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon 1999. Erinomainen kirja kaiken kaikkiaan. Ja kyllä siinä Kaseva muistaakseni mainittiin.
Mikko
Onkos kellään havaintoa opuksesta "A Crack in a Cosmic Egg"?
Yritin tilata tuota Akateemisen Kirjakaupan kautta, mut ne sanoi, et ei saa, painos loppu... Ne kunnostautui joskus aiemmin tolleinkin, et löysivät maailmalta vain saksankielisen version Copen Krautrocksamplerista. Asiantuntevaa kirjakauppatoimintaa, pthui!
Helvetin hyvä opus, joka löytyy jokaisen oikeasti varteenotettavan henkilön hyllystä. Akateeminen ei ole vissiin huijannut, kyllä ton löytäminen on nykyisen hankalaa. Vielä vaikeampaa on löytää Asbjörnsenin vastaava teos.
Jaha. No sit odotellaan tyynesti uusia painoksia...
On mulla toinenkin saksalainen rock-perusteos, jota kaikilla ei ole. Tämmönen; Jyrgen Balitzki: Rock aus erster Hand. Berlin 1985. Ai mitä siinä on? No siinä on Itä-Saksalainen rock.... Hulvaton divarilöytö tämä! Karat, Pankow, Stern Meissen, Puhdys..... ja parikymmentä muuta
Kyllä tuosta Kosmisen munan raosta löytyy myös näitä DDR:n sankareita Stern Combo Meissen, Karat, Lift... Myös Itävalta-Sveitsi akselilta löytyy kaikenlaista Paternosterista Krokodiliin ja Eela Craigista Toadiin.
Viimeksi luettu rockkirjani on Jone Nikulan Rauta-aika jonka juuri tässä lauantaiaamuna lukaisin loppuun. Erittäin mielenkiintoinen kirja, ei siinä kauaa mennyt lukiessa kun lukusessiot vähän venähtelivät Hauskasti mutta asiallisesti kirjoitettu suomimetallin historia 1988-2002. Suosittelen. Vaikka toisaalta siinä on kovin suppea otos maamme metallibändeistä, jotain 25 bändiä mainitaan ja niistä kai puolta seurataan vähän tarkemmin.
Seuraavaksi taidan lukaista tuon Mötley Crüen Törkytehtaan, ostin sen samalla kertaa kuin tuon Rauta-ajan. Niin, ja samalla ostin myös Christopher Sandfordin kirjan Sting.
Lukaisin Led Zeppelin -stoorin Hammer of the Gods joka kävi viihteestä mutta ei hirvittävästi antanut mitään. Mötley Crüe kuitenkin pisti sekoiluosastolla paremmaksi. Ilmeisesti kirja kuitenkin myi ilmestyessään sen verran että kiertuemanageri Richard Cole kirjoitti omankin kirjansa Stairway to Heaven jossa on suunnilleen samat jutut. Kumpikin oli lähinnä ajankulua, en suosittele.
Jonny Kingin Mitä jazz on ei ollut rock-kirja, vaan oikein asiallinen katsaus jazziin. Ei hirveästi murehdi historiasta ja siitä mikä oli milläkin vuosikymmenellä muodissa vaan keskittyy analysoimaan sitä miltä jazz kuulostaa, miten se rakentuu ja mihin kuunnellessa kannattaa kiinnittää huomiota. Kymmenen biisiä analysoidaan tarkemmin. Hieman toistasataa sivua pitkä Liken julkaisema pokkari, kannattaa ostaa jos löytää sopuhintaan.
Pinossa odottaa myös Albert Goldmanin kohuttu likasanko The Lives of John Lennon. Odotan innolla. Alesta kympillä löytyneeseen Jee jee jeehenkin tulee varmaan tartuttua ennen kesää.
Tuli hankituksi Jee jee jee. Onpa paksu opus, mutta onneksi teillä on se Economy luokka postissa.
Rock on rajaton riemu. Pitää heti tutkia Ruisrock osasto.
Ekan Ruisrockin yhteydessä järjestettiin rock seminaari, oliko Andy Gray puhumassa yliopiston tiloissa. Puheen jälkeen Andylle esitettiin noin kolme kysymystä. Minä, 17 vuotias nuorukainen eikämikääntoimittaja, sain yhden kysytyksi. En muista mitä. Andy selosti rockin mustia juuria.
Joku saanoo, että Jee jee jee on virheitä täynnä. Mutta tämähän nyt on rockia eikä rocket science...
Goldmanin The Lives of John Lennon on nyt luettu. Ei se niin paha ollut mitä olin saanut ymmärtää. Yoko Onon niskaan siinä lähinnä kaadetaan paskaa, Lennoniin Goldman suhtautuu huomattavasti ymmärtäväisemmin. Paljon mielenkiintoista psykoanalyysin tynkää ja omaperäisiä näkökulmia. Viimeiset 200 sivua oli tosin enimmäkseen pelkkää Yokon haukkumista, se kävi tylsäksi. Eikä voinut välttyä vaikutelmalta että Goldman ei tiedä musiikista kovin paljoa. Loppusivuilla seikkailee mm. Pink Floyd -tuottaja Bob Ezra ja jossain vaiheessa analysoidaan Lennonin kämppäänsä lätkäisemää Safe as Milk -tarraa ainakin puoli sivua ilman pienintäkään mainintaa Captain Beefheartista. Puhumattakaan joistain aika hämäristä mielipiteistä Beatlesin kataloogin suhteen: Lennonin soittaessa I Saw Her Standing Theren livenä -74 Goldman päivittelee, kuinka ko. kipale on juuri sellainen keskitien McCartney-rokki jollaisia Lennon aikanaan inhosi :o
Loppujen lopuksi se oli kuitenkin sangen mielenkiintoinen opus jota oli enimmäkseen peräti ilo lukea.
Minä lukaisin viikonloppuna Miles Davisin omaelämäkerran. Melkoinen veijari se Miles! Siinä jää kyllä useimmat rokkarit kakkoseksi toilailujen suhteen. Hyvin on hepo maittanut noille jazz-guruille aikoinaan...
Onks joku lukaissut Sleepy Sleepers -kirjan Jytinää Eestissä? Selailin kaupassa, vaikutti mielenkiintoiselta.
Onks se julkaistu uudestaan? Ainakin aikoinaan nauratti paljon, ois kiva lukea se taas.
Pekka kirjoitti 17/7/2003 klo 12:50: Onks se julkaistu uudestaan? Ainakin aikoinaan nauratti paljon, ois kiva lukea se taas.
On joo, varmaan samoihin aikoihin kun tuli se keikka ja kokoelma.
Suosittelen lampimasti Juntusen Tuuliajolla kirjaa ja Miettisen Muistelmia. Molemmat ovat viihdyttavasti kirjoitettuja ja perin mielenkiintoisia. Filth Factory on kylla sellainen klassikko, ettei jarkeva MIES jata sita lukematta (jarkevien naisten kannattaa passata, koska viimeistaan sen luettua, on usko miehiin mennytta).
Juntusen kirja tiivistää hyvin Suomen rock elämää esittäjän ja fanien puolilta, kaunokirjallinen kappale nuoresta joka pöllii mutsin rahat sekin sopii.
En ole nähnyt filmiä, mutta Soundtrackin perusteella kirja on parempi.
Ostinpa eilen ton uuden POP-lehden & sitä lueskelin. K.Heinon esiintymisen myötä mieleen nousi ajatus, että onks tääkin joku Colossuksen tribuuttiprojekti nykyään? Mielenkiintoinenhan tuo kyllä oli ainaskin tuo levyjen eri painosten eroavuuksista kertova juttu....:cool:
Viukkis kirjoitti 12/12/2002 klo 17:44: Se on vallan loistava. Mukaansatempaavasti kirjoitettu, läpeensä asiantunteva ja todella kattava. Eikä vilise asiavirheitä.
Täytyypä lainata itseä, koska Jee Jee Jeestä löytyi sitten lopulta aika mellevä erhe: "Se [Stone] sai aateveljikseen mm. Dethronen, Prestigen, Dirty Damagen, Napalm Deathin, Brainwashin ja ennen kaikkea helsinkiläisen Airdashin, jotka metallihierarkiassa laskettiin Stonen perintöprinsseiksi."
Viukkis, juh. Ei tommosii virheit sais päästää. Mut toi on sen verran hyvä kirja että en välitä.
Pari numeroa Ptolemaic Terrascopea kaivoin varastosta Tom Rapp & Pearls-juttujen takia; Noissapa on kaikkea muutakin, esmes tommosista tuntemattomista suuruuksista, kuin Änglagård, Soft Boys, Blossom Toes, ja tutumpia, kuiz Jefferson Airplane ja V.U..... Mielenkiintoinen lehti. Tuntenette? Näissä tuli aina levyjä mukana....
Onko kellekkään tuttu kirja.
The Crack In The Cosmic Egg
Jos joku haluaa luopua omasta niin maksan helvetin hyvin.
vaikka 40€
Ai täällä on jo käyty keskustelua tästä kirjasta, eikä ihme täällähän ne kaikki asiantuntiat on!
MYYKÄÄ MULLE.
Siitä on kyllä tulossa cd-rom versio mutta ei se nyt ole sama kuin kirja.
apazuzu kirjoitti 6/10/2003 klo 19:36: The Crack In The Cosmic Egg Jos joku haluaa luopua omasta niin maksan helvetin hyvin. vaikka 40€
Lisää nolla perään niin voidaan alkaa neuvottelemaan...
Käyppä, apa, vilkasemassa tuosta:
http://tmachine.chat.ru/germ/progrtop.htm
siitä vois printata semmosen perusopuksen krautrockista....
k.p.tikka-ri kirjoitti 6/10/2003 klo 18:34: Pari numeroa Ptolemaic Terrascopea kaivoin varastosta Tom Rapp & Pearls-juttujen takia; Noissapa on kaikkea muutakin, esmes tommosista tuntemattomista suuruuksista, kuin Änglagård, Soft Boys, Blossom Toes, ja tutumpia, kuiz Jefferson Airplane ja V.U..... Mielenkiintoinen lehti. Tuntenette? Näissä tuli aina levyjä mukana....
Tokihan psykepäälle PT on tuttu, mutta täytyy myöntää, etten ole pariin vuoteen tilaillut. Muita hyviä "alan" lehtiä on esim. Crohinga Well ja Broken Face. Ja edesmennyt Freakbeat, tietenkin.
Kiitos, mutta tuo on ollut tuttu jo 1.5V
Loistava kirja.
Nyt pitäs löytää tietoo ITÄ bändeistä.
Nythän on Like julkaissut Lemmyn omaelämäkerran (White Line Fever). Lukaisin alkuvuodesta alkuperäisteoksen, ja oli kyllä melkoisen levotonta ja jervotonta menoa...
Tuo Lemmyn kirja on kyllä ihan pakollinen hankinta kaikille! Loistava kerta kaikkiaan!
ITÄ-bändeistä? Onhan niistä täälläkin juttua ollut... Meikä on pääasiassa noita venäläisiä harrastanut.... kolua nuo:
http://www.dharmafish.org
sekä http://www.tusovka.fi
ekaksi... Kysy, jos joku juttu kiinnostaa erityisesti! Jos vaikka tietäsin....
Ei! ei! ei! ITÄ eli ihmeellisen täräyttävät äänet.
Levyjenkeräilijän erikoislehti POP 5/03, tuo vaea-kolossus, on
ilmestynyt hyvinvarustautuneisiin levykauppoihin.
Juttua on jatkoa YES ja DYLAN-tarinoihin ja Lou Reediä, Mouse & The Trapsiä ja Count Fiveä, et sillai. Levyarvioiden puolelta tollanen hupaisa yksityiskohta: Jukka Gustavsonin viimeisin ja 70-luvun Finnhits-kokoomat cd:istettyinä on katsottu kaikki 3 pojon arvoisiksi....:D
No mikä on kun ei lueta...
Tuota oon tavaillu tuota Jytinää Eestissä, kun ovat uudelleenjulkaiseet. Hauska on ja näkökulmaa antava, myös progesta. Luin just Heikkerön jutustelua, äijähän rummutti myös Spermissä ja Haikarassa... Myös Haikaran muita soittjia, kuten TV, seikkaili Sleeppareiden riveissä. No mutta Heikkerö tuntuu olevan paitsi hullu, myös melkoisen fiksu kaveri...
Lusti kirja kaikenkaikkiaan!:D
Tämmöinenkin kirja on ilmestynyt: http://www.keithemerson.com/Books/Autobiography/autobio.html
Pistin eilen tilaukseen.
Lähiaikoina tullut luettua enemmänkin rokkikirjallisuutta, sehän sopii mainiosti musiikin ohessa nautittavaksi, toisin kuin ns. "vakava" kirjallisuus, johon ainakin minun pitää keskittyä hiljaisuuden vallitessa. Kuukauden sisään on tullut luettua mm.
-Lido Salosen "Elämä jota en olisi halunnut elää"
-Holle Holopaisen "Sähköbasso"
-Janis Joplinin elämäkerta "Paratiisin arvet"
-Robert Johnsonista kertova "Blueslegendan jäljillä"
-Muusikoiden kommelluskirja "Rokatessa roiskuu"
-Juicen esseekokoelma "Vaikuttajat korvissamme"
-Ruisrockin historiikki
-Provinssrockin historiikki
-Puistobluesin historiikki
Kesken on tällä hetkellä "The Frank Zappa Companion" -artikkelikokoelma ja Rhinon kustantama "Psychedelic Trip"
Näistä suositeltavia ovat ainakin Joplin-kirja ja Robert Johnson,
myös Salosen ja Holopaisen kirjat ovat oikein kiintoisa katsaus
suomalaiseen rock-skeneen vuosien takaa.
Paras juttu oli Holopaisen kirjassa, jossa nuori Holle tapaa erään 60-luvun tanssilavakeikan jälkeen jonkun Englantilaisen jytäbändin solistin nimeltään Lemmy Kilmister viskipulloineen.
Lemmy toteaa nuorille suomalaismuusikoille: "Very good, but you must play rougher boys, rougher..." :D
Kcrimso kirjoitti 4/11/2003 klo 09:41: Tämmöinenkin kirja on ilmestynyt: http://www.keithemerson.com/Books/Autobiography/autobio.html
Pistin eilen tilaukseen.
Pistin eilen tilaukseen.
Ja tilaus on tullut jopa perille ja luettukin se on. Ihan hauska kirja. Hieman liikaa siinä vaan keskitytään tuohon rock-sikailu puoleen joka ei minua niin kiinnosta.
Lemmy seikkailee muuten tuossakin kirjassa. The Nicen roudarina.
Kyllä yks tosi upee ja niin rehellisen tuntuisesti kirjoitettu kirja oli Lemmyn elämänkerta. Se on yksi niistä, joita luen uudestaan ja uudestaan. Lemmy vaikuttaa siinä niin symppikseltä, että saa multa arvosanaksi 10+.:P
Jouluäijä toi Ian McDonaldin People´s Music-opuksen, oon sitä valikoiden lueskellut, esmes Nick Drake-juttua... Nyt kun kuuntelin Drakea ja sitten Tom Rappia/Pearls Before Swinea, tuli mieleen, se Rappin määritelmä "Konstruktiivinen melankolia"... Amerikkalaisen ja englantilaisen kulttuurin ero; Drake sairastui depikseen ja delasi jengist vex, Rapp taas pisti kitaran pussiin, luki lakimieheksi & jatkoi sillä alalla. Ja molemmat "löydettiin uudestaan" 90-luvulla....
Joo ja HeSari kertoi seuraavan kirjahankinnan tänäaamuna: Sammakko on julkaissut Arthur Rimbaudin proosarunot uusiksi....
Ja vielä huomautus; Uusi juttu Erikoispalstalla meikän jutuissa!
Ja kommentoikaa niitä & sarjiksia!!!!
Sain lukaistua Buckleyn Bowie-kirjan läpi joululomalla. Sisältönsä puolesta tosi jees vaikka luonnollisesti eräiden yksittäisten biisien suhteen tulikin erimielisyyksiä kirjoittajan kanssa. Suomennos oli sen sijaan aika vasemmalla kädellä hutaistu ja useat pienet asiavirheet vaikuttivat käännösvaiheessa syntyneiltä.
Mulla on juuri Bowie menossa, sitä mukaa kun aikaa jää (=hitaasti). En ole mikään suuri fani, mutta kyllä tuo melko mielenkiintoiselta siltii vaikuttaa.
On lopulta kahlattu 100 sivua Jee jee jeetä. Kirja linjaa suuret muutokset Suomen kaupungeissa ja maaseudullakin hyvin.
Huumorin tunnistaa huumoriksi, kun kerrotaan että Kari Peitsamo oli intllektuelli. Hänellä oli hyllyllään Batman ja James Bond esineiden vieressä jopa Kafkaa ja Nietscheä.
Tiedän että kirjassa on virheitä, mutta ei se niin häiritse. Eniten on tähän mennessä häirinnyt sana "ulkolaiset", joka on melkein joka sivulla. :roll:
Se sanan "ulkoLaiset" tietoinen käyttäminen on tosiaan omituista. Ehkä se tekijöiden mielestä on jotenkin johdonmukaisen ironinen valinta, kun kerran "ulkolaisista" puhutaan monesti aikalaislähteissäkin.
Mutta mitä virheitä olet kirjasta löytänyt?
Mikko
En oikeastaan tiedä, sanovat muut että isojen kaupunkien ulkopuolisissa bändeissä olisi virheitä.
Muistelen, että suomalaisista lehtiarvioitsijoista Mikko Saarela oli ainut, joka Jee Jee Jeetä kritisoi, ja tuosta mainitsemastasi syystä. Tai paremminkin siitä, että provinssit ylipäätään jäivät kirjassa liiaksi syrjään. Itse en ole samaa mieltä. En myöskään havainnut kirjasta asiavirheitä jotka olisivat jääneet mieleen.
Antti Kärjä oli myös lievästi kriittinen Jee jee jeetä kohtaan jossain akateemisemmassa julkaisussa. Mutta hänkään ei ollut kovin vakuuttava vikojen kaivelussaan.
Suomen musiikin historia -teossarjassa on ilmestynyt populaarimusiikkia käsittelevä osa, joka pikasilmäyksellä näyttää erinomaiselta. Näkökulma on sopivasti eri kuin Jee jee jeessä.
Mikko
Kun kirjoittaa kirjan kokonaisesta maasta, asiaa voi lähetyä eri tavoilla. Kun sitten kirjoittaa vain yhdestä bändistä, se jo rajoittaa tyylejä. Fanien on ostettava kirja, heitä ei saa suututtaa.
Good luck!
on aika hyvä juttu Nollapisteestä siellä ja YUPeestä on vain hassu lause. Oikein puoskareille. Jarkko Martikainen muistuttaa renkiä
Nyt on menossa tuo Robert Gordonin opus Hoochie-Coochie Man, Muddy Watersin elämä & teot. Johnny Kniga & E.Kuloniemen suomennos. Hauska ja asiallinen opus. Tästä pääsee sellaseen käsitykseen, et se blues on sellanen yhden asian liike. Sen, mitä tehdään yleisemmin sängyssä sillein läjässä, juu know..... Sen tän lukeminen on nyt aiheuttanut, et tulee nut blues-levyt hyllystä pölytettyä sitämukaa, kun esiintyjät mainitaan opuksessa...
Clinton Walkerin kirja AC/DC-vokalisti Bon Scottista tuli luettua. Hyvä kirja, joskin kirjoittajan närkästyneisyys siitä, ettei hän onnistunut saamaan Youngin veljeksiltä haastattelua paistaa läpi joka välissä. Muuten semmoista hyvää tutkivaa journalismia.
SIIS MISTÄ KIRJASTA
voin lukea rock'n'rollin SALAISUUDEN ja SIELUN?
Musiikin sisimmän MERKITYKSEN?
Arvoituksen RATKAISUN?
Itse olen sen jo OIVALTANUT ja SISÄISTÄNYT.
Nyt HALUAISIN vielä saada tietää onko joku muu SAMAA MIELTÄ.
t: harmaa
Viimeksi tuli luettua Heinon Yes-kirja. Siitä on ollut sen verran puhetta toisessa ketjussa, joten ei nyt enempää - pidin kyllä. Tällä hetkellä menossa Tony Levinin Beyond the Bass Clef. Vasta muutama sivu takana, mutta vaikuttaa aivan loistavalta.
Hawkwind -Sonic Assassins -kirja nyt ulkona! Todella komea kovakantinen pakkaus. Eilen tuli postista kirjoittajan omistuskirjoituksella (Ian Abrahams). Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta, vasta n. 30 sivua luettu. Pakko-ostos HW-faneille! Toinenkin kirja bändistä varmaan jo tullut, en muista nyt nimeä.
Blue Oyster Cult: Secrets Revealed! By Martin Popoff
http://www.martinpopoff.com/
The Crack In The Cosmic Egg -kevytversio löytyy jälleen netistä:
http://myweb.tiscali.co.uk/ultimathule/krautrockers.html
Hawkwind -Sonic Assassins -kirja nyt ulkona! Todella komea kovakantinen pakkaus. Eilen tuli postista kirjoittajan omistuskirjoituksella (Ian Abrahams). Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta, vasta n. 30 sivua luettu. Pakko-ostos HW-faneille! Toinenkin kirja bändistä varmaan jo tullut, en muista nyt nimeä.
Joo, siis täähän on aivan mahtava! Kandee kuitenkin muistaa että Dave Brock ei ole tarkistanut tätä kirjaa, joten virheitä on!
Ehdoton huippu kirja on Paperback Writer Beatlesien elämä ja toiminta. Tosi hauskaa luettavaa!
Ai kato, Star Lionkin on palannut... Ei ole susta täällä kuulunut mitään aikoihin?
Ai kato, Star Lionkin on palannut... Ei ole susta täällä kuulunut mitään aikoihin?
Kesä ja Hawkwind ovat hyvä yhdistelmä ajatella muita asioita :D
Kuun alussa ilmestyi tuo Bob Dylanin omaelämäkerta Chronicles Vol. 1, onko kukaan jo ehtinyt lukea kyseistä opusta? Mielipiteitä?
Itse pistin kirjan just tilaukseen.
Kuun alussa ilmestyi tuo Bob Dylanin omaelämäkerta Chronicles Vol. 1, onko kukaan jo ehtinyt lukea kyseistä opusta? Mielipiteitä?
Itse pistin kirjan just tilaukseen.
Itse pistin kirjan just tilaukseen.
Jostain jutusta luin, että moottoripyöräonnettomuus kuitataan kirjassa yhdellä lauseella. :?
[quote]
Ilmeisesti Bob ei muista kyseisestä tapahtumasta paljoakaan.
Niin, luin jostain, että Chronicles ei kerro mitenkään järin kattavasti Herra D:n elämästä, vaan mies on enneminkin kirjoittanut välähdyksenomaisia juttuja elämänsä eri vaiheista.
Tuohan on tietenkin oiva tapa välttää puhumasta asioista, joista ei julkisuudessa halua lätistä.
Newsweekin nettisivuilla oli muutama pätkä kirjasta, ja teksti oli varsin selkeää, eikä niissä ainakaan ollut tietoakaan dylanmaisesta symboliikasta tai arvoituksellisuudesta.
Eilenillalla lueskelin piiitkästä aikaa Aamurusko-nimisen julkaisun vuosikerran, olikohan 68?, faximile (tai jotain)-painosta, huomasin, että meikän kirjoitustyyli on melkoisesti velkaa tuohon suuntaan. Tämähän oli legendaarinen turkulainen underground-lehti silloin joskus, samoja vekkuleita, kuin Suomen Talvisota-levyllä... ja Parnassossa paljon myöhemmin.....
El Zimmola muistelee, ja mitä ei halua muistaa, muuntelee... Niin, hänestä on tullut sellainen ikoni, joten mieluumin tyydyn vain kuuntelemaan hänen 65-67-tuotantoaan.... Ehkä sit joskus, kun tuo tupsahtaa halvalla vastaan jostain.... Täytyyhän jokatapauksessa muistaa, että meikän henk.kohtaisen top-10n ykköstilaa on jo pitkään pidellyt Highway 61 revisited jokatapauksessa....
Jaahas, eilen tuli sitten Amazonilta tilaamani toinen uusi Hawkwind-kirja The Saga of Hawkwind. Tuhdin oloinen opus (yli 500 sivua!), kovat kannet ja jonkun verran m-v-kuvia myös mukana. Vaikuttaa oikein hyvltä, mutta ehdin vasta selailla. Paljon on jäseniä haastateltu, ja keskitytty ihmisiin muutenkin. Sama tyyppi (Carol Clerk) on kirjoittanut kirjan mm. Madonnasta(!), ja ollut pitkään Melody Makerissä duunissa.
No ensiksin Jouluäijä toi ton Pop-lehden kirjasarjassa julkaistun Tarja Oksasen gradun suomalaisesta progesta. Mielenkiintoista. Noita kappaleanalyysejä sais olla enemmänkin. Ja missäs on M.A.Numminen & Suomen Talvisota...?
Tämän lukeminen sai meikän kaivelemaan hyllystään mm. tuon Nimbuksen Obuksen ja kuuntelemalla taas toteamaan, että hyvä levy...
Tuossa hiukan ennen joulua vasta sain tuon Haukkatuulisaagan luettua, ja mulle jouluäijä toi Keith Richars -elämäkerran... Eli ei näistä rockkirjoista niin vaan pääse eroon. En ole mikään Rollareitten fani, mutta katotaan ton kirjan jälkeen uudestaan! Suomennos vaikuttaa kyllä paikotellen hieman kummalta, vai olisiko itse alkuperäistekstikin...
Paras Stones kirja lienee Old Gods Nearly Dead.
Luin parin viikon aikana Dylanin kronikan. Jokseenkin helppolukuinen, mutta osissa hypin jonkun lauseen yli, jonka kilei oli mystistä. Mutta ihan hyvä kuva muusikon aivoista. Ja kuva tunkkaisesta folk piiristä 60 luvulla on mainio.
Minäkin luin Emersonin krjan ja hauskaa luettavaahan se oli. Onkohan Greg Lake lukenut kirjaa? Olisi hauska kuulla hänen kommenttinsa, kovin mairittelevaa kuvaa miehestä ei nimittäin saa...:)
Nyt olen aloittamassa Levon Helmin The Band -opusta, "This Wheel's On Fire". Kukaan tätä lukenut?
Olikos siinä nyt mitään erityisen pahaa Lakesta? Muistaakseni Emerson ei maalaa mitään kovin pyhimysmäistä kuvaa myöskään Palmerista eikä etenkään itsestään.
Lähinnä Lakesta saa sellaisen hienostelevan vaikutuksen tuon kirjan mukaan. Miten se Emersonin roudarikin oikein sanoi: "Headache, backache and Greg Lake!" :D
Sain juuri luetua Viljami Puustisen 22-Pistepirkko -kirjan. Nautin siitä tekstistä! Pirun hyvin toimitettu, hillittömän avomielistä tarinointia, narinointia ja milloin mitäkin. Ja moniäänistä. Voisin kuvitella että lukukokemus olisi virkistävä vaikkei kuvauksen kohteena oleva orkesteri vetoaisikaan.
Ja on muutenkin hyvännäköinen kirja, antiinsa nähdet kohtuuhintainenkin.
Luin tuossa viimeisimmän vikon aikana Kalevi Heinon kirjan Yes. Se on loistava! Arvostelua varmaan tulossa Sokruun...
Tänään tuli hommattua tuhti annos rock-kirjallisuutta. Ensin kävin hakemassa kauan odotetun Mikko Meriläisen Wigwam-kirjan. Vaikuttaa ainakin päällisin puolin oikein pätevältä ja tyylikkäältä teokselta. Olisipa Wigwamin viimeaikojen levyn kansien graafiseen suunnitteluun panostettu edes puoliksi noin paljon...
Kotiin saavuttuani huomasin että monta kuukautta tilauksessa ollut Edward Macanin massiivinen (yli 800 sivua!) ELP opus Endless Enigma oli myös lopultakin ehtinyt minulle asti
Kummankohan lukisi eka.
Sain tänään taisteltua loppuun Nicholas Schaffnerin Pink Floydin odysseia -kirjan. Enpä ole pitkään aikaan lukenu mitään yhtä paskaa kirjaa - ei niinkään sisällöllisesti, mutta suomennos oli todella tökerö ja epäonnistunut. Jäipä tympeä fiilis.
Minä taas sain parin kuukauden puurtamisen jälkeen loppuun Orhan Pamukin skeidakirjan Lumi.
Nyt kiinnostava Richard Dawkins : The God Delusion, jossa todistetaan ettei jumalaa ole olemassa, vaikka eihän se asia mitään kirjaa tarvitse.
Sen jälkeen Graham Bennett : Soft Machine: Out-bloody-rageous, jossa käydään läpi loistobändin vaiheet.
Sen jälkeen Graham Bennett : Soft Machine: Out-bloody-rageous, jossa käydään läpi loistobändin vaiheet.
Toi on aika hyvä.
Pidin myös Nicholas Schaffnerin Floyd-kirjasta. Tosin luin tuon englannniksi.
Pidin myös Nicholas Schaffnerin Floyd-kirjasta. Tosin luin tuon englannniksi.
Itsekin luin saman aikoinaan ja n. kk sitten uudestaan. Se on aika konstailematon kuvaus miten hommat ehkä meni.
Nyt luen Aerosmith-aiheista Walk This Way -kirjaa, joka on aika samaa osastoa kuin The Dirt. Musiikilliset saavutukset kuitataan muutamilla lauseilla ja suurin osa tekstistä käsittelee huumeiden, naisten, talojen tai autojen määrää. Ihan hyvä viihdekirja kyllä mutta pitää varmaan kaivaa joku toinenkin tuota vielä täydentämään.
Schaffnerin Pink Floyd ja Masonin Inside Out toimivat hyvin yhteen...
No löytyihän se Mikko Meriläisen Wigu-kirja myös Lappeenrannasta torstaina... En tiedä veinkö ainoan vai viimeisen lastista, mutta hyllyyn niitä ei ainakaan enää jäänyt... 29:90 tuo näky maksaneen... Komea opus! Miten tuohon vielä sais Mikon omistuskirjoituksen?
Nyt luen Aerosmith-aiheista Walk This Way -kirjaa, joka on aika samaa osastoa kuin The Dirt. Musiikilliset saavutukset kuitataan muutamilla lauseilla...
Eikös näin kuulu ollakin Aerosmithin tapauksessa?
The Clash - Lontoo liekeissä
On ihmeellistä, että oikeastaan koko olemassaolonsa ajan Clash taisteli bändin hajoamista vastaan. Tämän tietäen on vähintään yhtä ihmeellistä, että bändi teki niinkin hyvää musiikkia mitä teki.
Neljä voimakasta ja itsepäistäkin persoonallisuutta, jotka olivat lähes jatkuvasti jonkinlaisessa sodassa toistensa tai lähipiirinsä kanssa.
Ei olisi ollut herkkua olla esim. Clashin manageri. Tämän ammattitaidosta voi olla muutenkin montaa mieltä. Vaikka Clash oli maan suosituimpia bändejä ja levyjä myytiin paljon ei bändi koskaan oikeastaan päässyt rikastumaan. Jonkinlaisille ansioille he pääsivät vasta loppuaikoina amerikan valloituksen yhteydessä. Mutta silloin oli loppu jo lähellä.
Kyllä tämäkin brittirockin virstanpylväs on ehdottomasti kerrotun tarinan arvoinen.
Pieni miinus suomentajalle, joka ei ehkä aina tiennyt missä mennään.
Ennen Clashia ei ollut Clashin kaltaista bändiä, eikä mielestäni ole tullut sen jälkeenkään.
Olipa kyllä oikein mainio teos tuo Meriläisen Wigwam-kirja. Bändin vaiheet käydään perinpohjaisesti läpi ja merkittävimpien jäsenten soolotuotoksiakin ehditään sivuta. Mielenkiintoinen ratkaisu kirjassa on se että tarina kerrotaan lähes yksin omaan bändin jäsenten suorilla muokkaamattomilla lainauksilla. Lähestymistapa toimii yllättävän hyvin. Etenkin kun porukkaa on haastateltu todella kattavasti niin managereista, tuottajiin kuin managereihinkin. Selkeästi rock-kirjojen a-luokkaa ja kyllä tätä Suomen oloissa voi jo jonkinlaisen kulttuuritekona pitää.
Paljonko siinä käsitellän Mats Huldénia ja hänen osuuttaan alkuaikojen musiikissa ja myöhemmin kääntäjänä?
Paljonko siinä käsitellän Mats Huldénia ja hänen osuuttaan alkuaikojen musiikissa ja myöhemmin kääntäjänä?
Sopivasti. :lol:
Alkuajat käsitellään perinpohjaisesti ja kyllä kirjassa jopa mainitaan että Hulden voitti käännöksistään jotain palkintoja.
Jotain progeaiheista olisi tarkoitus lukea seuraavaksi. Ajattelin aloittaa Alan Hewittin Opening the Musical Box : a Genesis Chroniclesta. Osaako joku sanoa tästä jotain, onko olemassa kattavampaa teosta yhtyeestä?
Jukka Lindfors (toim.) : Pakko Vatkaa kirjoituksia pop-musiikista.
Aivan hulvatonta kamaa! Jyrki Hämäläisen jalanjäljissä pisaraakaan liioittelematta! Tai itseasiassa Olavi Paavolaisen; Kirjan wanhin juttu on äijän Nykyaikaa Etsimässä-opuksesta jazzi-aiheinen kirjoitus...
Perkule! Kuka kokoaisi Jukka "houru" Haurun Pahimmat runttaukset HeSarista
vuosien varrelta samoihin kansiin? Olis melkoinen lukuelämys varmasti! Enempi
semmonen sairaskertomus-tyyppinen.... Äijä ei muuten ole päässyt tähän Lindforssin
opukseenkaan kuin kommenttien tasolle....
Löytyykö ehdoituksia hyväksi (l. objektiiviseksi, asialliseksi, tarkaksi, totuudenmukaiseksi) The Velvet Underground -historiikiksi, jossa musiikilla eikä kemikaaleilla on päärooli? Juoruilu ei minua kiinnosta, eikä henkilönpalvonta.
Esim. Bockrisin & Malangan ohut "Up-tight - The Velvet Underground Story" (1983) on varmastikin ulkoasultaan tyylikkäin tietämäni (n 6-7 kpl) rock-kirja ever: täysin musta-valkoinen, kuten oikeat elokuvat ja grafiikka. En vain luota siihen pätkääkään. Johdannossa Sterling M. tuumaa, että opuksen yleissävy otsikon 'uptight'-sanasta lähtien vie hakoteille: kirjasta ei välity hupa, jonka hän Velvets-ajoilta muistaa. Myöskään Bockris & Malanga - ne runkut! - eivät kirjallisuusihmisinä kykene kirjoittamaan musiikista.
Hyvä Velvets-musiikkihistoria siis haussa!
Ei sitten kannata varmaankaan lukaista Mary Woronovin Swimming Undergroundia -vuoteni Warholin tehtaassa. Ei siinä Velvets ole kuin, hmm no sivuosassa. Pidin itse.
Marianne Faithfullin Elämäni Rock ´n Roll oli kiintoisa tilitys, kuinka vaikea on saada itsensä hengiltä...
Marc Almond: In search of the pleasure palace (disreputable travels)
Noo ei tämä oikein rock-kirja ole, mutta menköön nyt tälle osastolle, koska kirjoittaja on Marc Almond.
Kirjassa Markku Manteli havahtuu olevansa - shock! horror!! -nelikymppinen ja järkytyksestä toivuttuaan hän menee ensin kauneusleikkaukseen ja sen jälkeen kiertää nuoruutensa "pelipaikoilla" Lontoossa, Nykissä, Barcelonassa, Roomassa, Amsterdamissa ja siellä ja täällä. Pelipaikat ovat tietysti groteskeja homobaareja, klubeja ja strippipaikkoja, mutta Markun harmiksi niissä on meno siistiytynyt tylsäksi viimeisen 20 vuoden aikana.
Kirjassa on onnellinen loppu, sillä Lontooseen palattuaan hän toteaa selviytyneensä keski-iän kriisistään ja voivansa vanheta rauhassa ja arvokkaasti. Ihan kiva.
Ton vois lukaista, ei Marc suotta kuulu Church of Sataniin...
Velvet Undergroundista oli kirjanen siinä sen kokoelmaboxin mukana, sitäpaitsi siinähän sai koko tärkeimmän tuotannonkin mukanan samantien... Saishan ne julkaista tuota boolegseriesiä muitakin osia kuin tuon ykkösen, Quine Tapes... Vaikka tuon The Gymnasiumin... Ja sen kokonaan, mistä se Melody Laughter oli mixattu boxiin... Näiden kohdalla huono äänenlaatuhan olisi vain jotain olennaista...
Netistä löytynee myös hyviä kirjoituksia orkesterista...
Peel Slowly and See. siis?
Rights!
Kiitos ehdotuksista!
Koetanpa saada tuon kirjasen tsekkaukseen. Huomannut vain, että antologiaboksien myötätekstit on turhan myötäkarvaisia.
Pee Slowly and See? Maha pahalainen vain on näkemisen tiellä...
Bill Brufordin pian julkaistavan elämäkerran arvostelu: http://www.allaboutjazz.com/php/article.php?id=32059
Kirjan myötä Bruford on ilmoittanut vetäytyvänsä eläkkeelle. :(
Menossa Kaaoksen Ruhtinaat toim. Michael Moynihan ja joku norjalaisheebo. Ihan kiintoisaa juttua Norjan black metal skenen alkuajoista. Sisältää kuulemma virheitä, toinen painoskin, mutta ei haittaa.. Kun halvalla sain niin ostin.
Atte Oksanen : Äärimmäistä Kulttuuria.
Tää opus ei aluksi edes vaikuttanut rock-kirjalta, mutta....
Mielenkiintoinen & selventävä teos teollisen melun ulottuvuuksista!
Netissä aina silloin tällöin törmää rockmusiikkia koskeviin tai aihetta jollain tavalla sivuaviin graduihin ja väitöskirjoihin. Jotkut niistä ovat ihan asiallisia, mutta joidenkin kohdalla sitä jää taivastelemaan, että miksiköhän tämä on oikein tehty. Kun seuraavan kerran tämmöiseen hengentuotteeseen ja rutistukseen törmään, laitan tänne.
No mutta Miss Lemon! Kyseisten opusten ominaisuudethan selittyvät paljolti & ensisijaisesti käsitteestä "opinnäytetyö" käsin.
Lukaisin Led Zeppelin -stoorin Hammer of the Gods joka kävi viihteestä mutta ei hirvittävästi antanut mitään.
Minäkin petyin. Lisäksi kirjoittaja tuntui olevan vähän liiaksi bändin lumoissa - jopa In Through The Out Door sai suitsutusta. Enpä tiennytkään että Peter Grant oli noin häijy.
Lukaisin Led Zeppelin -stoorin Hammer of the Gods joka kävi viihteestä mutta ei hirvittävästi antanut mitään.
Minäkin petyin. Lisäksi kirjoittaja tuntui olevan vähän liiaksi bändin lumoissa - jopa In Through The Out Door sai suitsutusta. Enpä tiennytkään että Peter Grant oli noin häijy.
Eikös tämän suomentaja ollut Mika Järvinen (Five Fifteen, Crazy World)?
[quote]Lukaisin Led Zeppelin -stoorin Hammer of the Gods joka kävi viihteestä mutta ei hirvittävästi antanut mitään.
Minäkin petyin. Lisäksi kirjoittaja tuntui olevan vähän liiaksi bändin lumoissa - jopa In Through The Out Door sai suitsutusta. Enpä tiennytkään että Peter Grant oli noin häijy.[/quote]
Eikös tämän suomentaja ollut Mika Järvinen (Five Fifteen, Crazy World)?
Taisipa olla.
Luenpa tässä parhaillaan varsin mielenkiintoista kirjaa yhdestä suuresta suosikkiyhtyeestäni, eli Uriah Heepistä. Kirja on Mika Järvisen kirjoittama ja lienee ensimmäinen suomenkielinen kirja bändistä. Se käsittelee yhtyeen kultaisia Ken Hensleyn vuosia 1970-1980, jolloin bändi julkaisi lukemattomia hienoja kappaleita ja levyjä. Kirjoittaja on tärkeimmän biisitekijän Hensleyn Ja yhtyeen ainoan alkuperäisjäsenen Mick Boxin hyvä ystävä ja siksikin kirjan sisältö on niin kiinnostava.
Yhtyeen suurin rock kukko oli tietysti David Byron, joka vaikutti laulajana ensimmäiset 6 vuotta ja jonka komea falsettiääni jakaa mielipiteet melko jyrkästi kahtia. Siitä joko pitää tai sitä vihaa. Kirjassa kuvaillaan hauskalla tavalla Byronin ja välillä muidenkin vastaavalla tavalla laulavien bändin jäsenten ääntä Bird of Prey kappaleessa: ?Kappale alkaa koko bändin raskaalla ja juoksevalla riffillä, joka pysäytetään hetkeksi, kun mieskuoro avaa pelin porrastetulla harmonialla. Jokainen laulaja kuulostaa siltä kuin heidät olisi kastroitu 1700-luvun Venetsiassa laulamaan jotain Händelin oopperaa korkealta ja kovaa. Pääfalsetti David Byron kuittaa vielä stemmahirviön lopun kiljumalla kuin ristiinnaulittu mies, jonka sukukalleuksia nokkii korppikotka.
Tai erään keikan yhteydessä Byron laulaa ?Shadows of Griefin? Ken Hensleyn kanssa niin korkealta ja kovaa, että on ihme, etteivät yleisössä olevien käyttämät pyöreät John Lennon-lasit mene sirpaleiksi. Käytetäänpä myös sellaista sanontaa kuin "homoterssi" He hee =) Sanomattakin on selvää, että Bird of Pray on yksi kovimmista biiseistä ikinä!
Joo,se jotenkin kuului yhtyeen soundiin monissa kappaleissa, että laulettiin korkealta ja kovaa. Mutta se oli vain osa yhtyeen tyyliä. Suurin osa biiseistä lauletaan kuitenkin enempi ns. tavallisemmalla tyylillä. Byronin ääniala oli melko monipuolinen, joten miksei taitava laulaja voisi käyttää sitä laidasta laitaan. Ja homojahan bändissä ei kukaan ollut vaan melkoisia naistenkaatajia olivat varsinkin Byron-vainaa ja Hensley.
Mika on tehnyt loistokirjan. Pari kappaletta on kääritty pukinkonttiinkin.
Matti Pajuniemi: Aamunkoiton portit . Progressiivinen rock 1967-1979
"...on ensimmäinen suom. kirja kansainvälisen progen kehityksestä ja kultaisista vuosista. Pääosassa on 206 albumia yli 150:ltä artistilta, minkä lisäksi esitellään lyhyesti kolmatta sataa muuta yhtyettä ja sooloartistia."
Vähän vasta olen lukenut, ja hyvältä vaikuttaa. Kulttuuriteko jo sinänsä.
Viime kuukausien aikoina oon tuon Matin kirjan mukaan valinnutkin kuunneltavat, jos ette sattumoisin ole huomanneet. Aika moni noista albumeista on Levylautasellakin soinut näköjään, mutta viime kuuntelukirjauksesta on saattanut olla jo monia vuosia aikaa. Erittäinen tarpeellinen kirja siis. Mattihan kirjoitteli PF:ssa. Ei ole tänne eksynyt.
Kicking & Dreaming: A Story of Heart, Soul, and Rock and Roll
Wilsonin sisarukset (Heart) käyvät läpi vaiheitaan. Melko lyhyt opus, mutta paljon kiinnostavaa tietoa, etenkin kun en ole heidän tekemisiään vuosiin seurannut.
Viime aikoina luettuja.
Bill Bruford: The Autobiography
Tavanomaisen kronologisen etenemisen sijaan kirja jaettu teemojen mukaan eri lukuihin. Kiinnostavaa, että mitä enemmän ikää tuli lisää, sitä epävarmemmaksi mies tuli taitojensa suhteen.
Viljami Puustinen: Kingsron Wall - Petri Wallin saaga
Huh, enpä tiennytkään miten hurjaksi Petrin touhut menivät loppuaikoina. Itsemurhaan johtaneet syyt jäävät jokaisen arvailujen varaan, mitään jäähyväisviestiä kun ei ollut.
Janis Ian: Society's Child
Ei ole helppoa ollut Janisillakaan: hermoromahdus nuorena, avioliitto häiriintyneen kanssa ja kirjanpitäjä joka kavalsi rahat.
Bill Bruford: The Autobiography
Tavanomaisen kronologisen etenemisen sijaan kirja jaettu teemojen mukaan eri lukuihin. Kiinnostavaa, että mitä enemmän ikää tuli lisää, sitä epävarmemmaksi mies tuli taitojensa suhteen.
Joo, todella kiinnostava ja aika sydäntä särkeväkin tarina. Yhdestä 70-luvun itsevarmimmista muusikoista tuli ajan myötä yhä itsekriittisempi mikä lopulta esti musiikin parissa jatkamisen. Pekka Pohjolallehan kävi oikeastaan hieman samoin. Brufordin tapauksessa onneksi päihteet eivät tulleet mukaan kuvioihin.Tavanomaisen kronologisen etenemisen sijaan kirja jaettu teemojen mukaan eri lukuihin. Kiinnostavaa, että mitä enemmän ikää tuli lisää, sitä epävarmemmaksi mies tuli taitojensa suhteen.
Viljami Puustinen: Kingsron Wall - Petri Wallin saaga
Huh, enpä tiennytkään miten hurjaksi Petrin touhut menivät loppuaikoina. Itsemurhaan johtaneet syyt jäävät jokaisen arvailujen varaan, mitään jäähyväisviestiä kun ei ollut.
Tämä tarina käy lopussa tosiaan todella synkäksi. Ei oo helppoa rokkareillakaan...Huh, enpä tiennytkään miten hurjaksi Petrin touhut menivät loppuaikoina. Itsemurhaan johtaneet syyt jäävät jokaisen arvailujen varaan, mitään jäähyväisviestiä kun ei ollut.
Niinno.. Wallin tapauksessa saattoi olla yhtenä tekijänä ne intiakokeilut ja sekoaminen sen (kenen nimeä en muista) Kalevalaiseen maailmankäsitykseen. Eikös kaveri myynyt kaiken omaisuutensakin, ennen hyppyään? kait se jonkinlainen signaali olisi ollut havaita lähipiirin osalta? Toisaalta, ei yleensä ne todelliset loppuratkaisunsa tekijät paljoa suunnitelmistaan muille puhele...
Tosta Heepin falseteista, että ehkä yksi harvoista bändeistä, joilla tuo toimi.
Liekkö tuo Heepin 'homoterssi' ihan Järvisen omaa keksintöä? ;)
Niinno.. Wallin tapauksessa saattoi olla yhtenä tekijänä ne intiakokeilut ja sekoaminen sen (kenen nimeä en muista) Kalevalaiseen maailmankäsitykseen.
Niinno... Eipä syillä ole hirveästi väliä, loppu oli joka tapauksessa karu ja surullinen.Mut niistäpähän ne kirjat kertoo---
Hieno kirja tämä Petri Wallin saaga. Suomessakin osataan!!!
Mark Spitz : David Bowie
Alun perusteella aika imevä kirja. Nautitahan viikonloppuna tästä!
Morrissey: Autobiography
Odotetunkaltaista kitinää, ajoittain toki hauskaakin. Uuvuttavan pitkää oikeussalijaksoa olisi voinut tiivistää.
Matti Pajuniemi: Aamunkoiton portit . Progressiivinen rock 1967-1979
"...on ensimmäinen suom. kirja kansainvälisen progen kehityksestä ja kultaisista vuosista. Pääosassa on 206 albumia yli 150:ltä artistilta, minkä lisäksi esitellään lyhyesti kolmatta sataa muuta yhtyettä ja sooloartistia."
"...on ensimmäinen suom. kirja kansainvälisen progen kehityksestä ja kultaisista vuosista. Pääosassa on 206 albumia yli 150:ltä artistilta, minkä lisäksi esitellään lyhyesti kolmatta sataa muuta yhtyettä ja sooloartistia."
Viime vuoden (2017) loppupuolella on tästä ilmestynyt 2.painos...
"Tähän uudistettuun painokseen olen tehnyt runsaasti korjauksia ja päivityksiä", kirjoittaa Matti Pajuniemi
Tekijan vaimo pitää käsityöliikettä Kelokosken Ruukissa, josta hankin tämän kirjan männä marraskuussa. Teos on oikein maukas ja asiallinen katsaus rakastamaamme musiikin lajiin. Kirjoittaja pitää tyylin soljuvana ja selkeänä, ja ikätoverina olen taipuvainen olemaan useimmista tulkinnoista ja väitteistä samaa mieltä. Pajuniemi toteaa olevansa luonnostaan kallellaan sinfonisen progen suuntaan, mikä ehkä saattaa herättää närää joidenkin painotusten tai valintojen takia.
Itse olen löytänyt tästä kirjasta useita mielenkiintoisia albumeita ja artisteja tutustumisen kohteiksi. VIelä on siis paljon löydettävää noin 70-luvun progesta, ainakin minä koen niin !
Mulla oli jo unohtunut kirja, mutta nyt oon kaivanut taas artisteja... nyt menossa italialaiset progebandit.
Italialaiset on hyviä!
Eilen kuuntelin VdGGa pitkästä aikaa & samalla lueskelin opuksesta, mitä Pajuniemi sanoo orkesterista & Hammillin sooloista. Sanoohan se. Enempi kehuja. Jacksonin pillejä kehutaan bändin soundin olennaisena osana.
Ja näin taitaa asia jossain määrin olla !?