JJ Cale Roll On
Greeny kirjoitti noin 15 vuotta sitten (8 kommenttia)
Piti lisätä tää tonne levyarviointeihin mutta enhän mää taas kekannut miten sinne tekstiä lisätään ("Rekisteröityneet käyttäjät voivat pääsivulta lähettää levyvalintojaan tälle listalle"). Tumpelo mikä tumpelo.
On muuten helevetin maukas soppakattilallinen toi JJ Calen uusi kiekko Roll On.Tässä JJ selvästi palaa soudissaan takaisin uransa alkuaikoihin. Kuullostaa paljolti Okien aikaiselta "vanhalta kunnon Calelta".
En erityisemmin innostunut edellisestä (tosin Rewind on hieno levy, mutta sehän on vanhempaa materiaalia) Claptonin kanssa tehdystä "Road to Escondido" albumista mutta tässä taas äijä naputtaa niin älyttömän makeeta minimalistista tavaraa notta leveä hymy nousee naamalle aina uuden biisin alkaessa. Väkisinhän tässä tulee välillä mieleen, että "tämän mä olen kuullut ennenkin" mutta Calen tapauksessa se ei ole ollenkaan huono asia.
Biisit on napakoita, kitara komppaa vähäeleisesti, piano pudottelee välillä kirkkaampia sävyjä keitokseen, rummut hölköttää perinteisellä "tup-tup" kompilla ja Oklahoman kuiskaaja juttelee leppoisasti tarinansa kakun päälle. Ukko soittaa pääosin kaikki instrumentit itse, vain kolmella biisillä on enemmän porukkaa mukana, rouva "Girl Guitarist" Cale tosin neljällä.
Jos tästä et tule hyvälle tuulelle niin lama on jo ehtinyt puraista elämänhalusi ja on parasta palata runkkaamaan progekokoelmalle (vai miten se Hezzun kommentti olikaan) :)
Paras tänä vuonna julkaistu levy tähän mennessä !!
On muuten helevetin maukas soppakattilallinen toi JJ Calen uusi kiekko Roll On.Tässä JJ selvästi palaa soudissaan takaisin uransa alkuaikoihin. Kuullostaa paljolti Okien aikaiselta "vanhalta kunnon Calelta".
En erityisemmin innostunut edellisestä (tosin Rewind on hieno levy, mutta sehän on vanhempaa materiaalia) Claptonin kanssa tehdystä "Road to Escondido" albumista mutta tässä taas äijä naputtaa niin älyttömän makeeta minimalistista tavaraa notta leveä hymy nousee naamalle aina uuden biisin alkaessa. Väkisinhän tässä tulee välillä mieleen, että "tämän mä olen kuullut ennenkin" mutta Calen tapauksessa se ei ole ollenkaan huono asia.
Biisit on napakoita, kitara komppaa vähäeleisesti, piano pudottelee välillä kirkkaampia sävyjä keitokseen, rummut hölköttää perinteisellä "tup-tup" kompilla ja Oklahoman kuiskaaja juttelee leppoisasti tarinansa kakun päälle. Ukko soittaa pääosin kaikki instrumentit itse, vain kolmella biisillä on enemmän porukkaa mukana, rouva "Girl Guitarist" Cale tosin neljällä.
Jos tästä et tule hyvälle tuulelle niin lama on jo ehtinyt puraista elämänhalusi ja on parasta palata runkkaamaan progekokoelmalle (vai miten se Hezzun kommentti olikaan) :)
Paras tänä vuonna julkaistu levy tähän mennessä !!
+/- saldo : 0 | Tweet
Mulla oli noita Calen levyjä skidinä joskus 80-luvulla kun Suosikin Juho Juntunen aina suu vaahdossa kehui niitä. Okie, 5 ja Shades ainakin.
Mutta oli jotenkin liian minimalistista musaa mun makuun, ja sitten toi amerikkalainen "junttisoundi" muistaakseni jotenkin häiritsi. Varmaan vois kokeilla joskus uudelleen, ja hyvä, omaperäinen kitaristihan se on.
Mä meen runkkaamaan progekokoelmalle. Toivottavasti se ei mene pilalle.
Laita niihin levyihin sellainen suojamuovi päälle ennenkuin lentää... muistat varmaan sen materiaalin millä (ainakin kunnon) oppilaat päällysti koulukirjoja.
Mutta en mä tota runkkaamista progelevyjen kanssa oikein ymmärrä. Helvetin rumia äijiähän niissä kansissa vilisee, mutta toisaalta makuasia. Itse runkkaisin paljon mielummin esim. Shakiran levyn kanssa.
Onneksi on tämä Palasokeri, mitä sodomoidessa oma kokoelma säästyy.
jeejee Calen kuuntelu rajottunut minimaaliseen, vinyyli aikaan oli tuo Okie. Sehän on kyllä herkkua! Tähänkin äijään on tutustuttava perusteellisemmin, siihen saakka Strengin Pekan Kesämaa.
J.J.:n levyisä on sekin hyvä puoli, että ne on aina niin lyhyitä, pari albumia taitaa olla jopa alle puoli tuntia, eikä ne muutkaan montaa minuuttia yli. Nr. kaheksikkoon asti näyttää levyjä hyllystä löytyvän, vitonen tosin puuttuu välistä. Aika vähän oon kuunnellu, mutta tykkään kyllä miehen minimalistisesta tyylistä. Joku Dire Straits kyllä sitte kaupallisti Calen tyylin aika hyvin...
70-luvun levyt löytyvät hyllystä ja jokunen myöhemipikin. Number 10 oli omituinen rumpukonelevy enkä sen jälkeen tulleita olekaan tainnut tsekata.
Joku Dire Straits kyllä sitte kaupallisti Calen tyylin aika hyvin...
Eikös kaikki populaarimusiikki ole lähtökohtaisesti kaupallista?
Ei Dire Straitsin debyytti, Communique, Making Movies ja Love Over Gold mun mielestä mitenkään erityisen laskelmoidun kaupallisilta levyiltä kuulosta. Ne oli vaan hyviä levyjä joista massat tykkäsivät.
Brothers in Arms onkin sitten eri juttu.
Ja kopioiko Dire Straits JJ Calen tyylin... jaa... enpä nyt oikein allekirjoittaisi tuotakaan. Olihan niissä vähän samaa soundia, mutta niin on kaikilla sen ajan Clapton-levyilläkin. Kyllä Cale kuulostaa paljon "amerikkalaisemmalta" mun mielestä... kantrihenkisemmältä. Dire Straitsin soundi on paljon enemmän "rautalankaa".