Marillion -tekotaiteellista vätystelyä?
Lerxst kirjoitti noin 20 vuotta sitten (35 kommenttia)
Samanlaista tekotaiteellista vätystelyä kuin uusi Marillion.
No onneksi tuo on vain oma mielipiteesi eikä virallinen totuus, joka kertoo Marillionin uudesta aivan jotain muuta... 8)
+/- saldo : 0 | Tweet
En tarkoita uusinta levyä (en itse asiassa edes tiedä mikä se on, marillion.com vai?) jota en ole edes kuullut. Tarkoitin uudella Marillionilla lähinnä "Holidays in Eden", "Afraid of sunlight" ja "Araknofobia" tyylisiä juttuja, jotka olen kuullut. This strange enginellä oli muutama hyvä biisi.
Clutching at Straws ja Misplaced Childhood olivat mestariteoksia, ja mutta yksikään KUULEMISTANI myöhemmistä julkaisuista ei ole toiminut millään tavalla. Päinvastoin, ne laahustavat ja junnaavat.
Ja se on tottakai vain ja ainoastaan oma mielipiteeni, ei "virallinen totuus". Olisiko uudessa tuotannossa jotain "potkaisevampaa" jota kannattaisi tsekata?
Wind and wuthering ja Selling England by the pound ovat studiomatskusta edelleen ne toimivimmat. Lamb on ajoittain loistava (Carpet crawl, Anyway ym.) mutta en koskaan ole pitänyt tuota levyä niin mestarillisena kuin monet muut.
Wow! Kuin lukisi omaa kirjoitustaan. Hienoa, että kesän aikana sokruun on liittynyt hieman sivistyneempääkin porukkaa.
[Tarkoituksella jätin quouttaamatta nuo kommentit Gabrielin soololevyistä. Mieshän (?) oli niitä kirjoittaessaan selvästi kännissä!]
Ja se on tottakai vain ja ainoastaan oma mielipiteeni, ei "virallinen totuus". Olisiko uudessa tuotannossa jotain "potkaisevampaa" jota kannattaisi tsekata?
No en minä nyt vakavissani täällä koskaan kuittaile...:) Kunhan nyt vaan vähäsen provosoiduin...
Oma visioni on, että h:n ajan Marillion on eheämpi ja aidon kokeilevampi kokonaisuutensa puolesta kuin Fishin ajan Marillion, jolloin homma haki muotoaan jo pelkästään yli puolet tästä ajasta...
h:n ajan tuotanto on:
Season's End (1989)
Holidays in Eden (1991)
Brave (1994)
Afraid of sunlight (1995)
This Strange Engine (1997)
Radiation (1998)
Marillion.com (1999)
Anoraknophobia (2001)
Marbles (2004)
Seasons ja Holidays edustavat vielä aikaa, jolloin Marillionin musiikki pohjasi vahvasti vanhoille perustuksille ja h joutui elämään tilanteessa jolloin hän oli monille vain "tha' bloke who used to be Fish". Mainioita levyjä nuo ovat, mutta yhtyeen linjaus alkoi kehittymään kunnolla vasta Braven myötä. ja jatkui yhtenäisenä Sunlightista Marillion.com saakka. Anorak teki poikkeuksen välillä palaamalla jostain syystä ajassa taaksepäin, joka tekee tästä levystä heikoimman kokonaisuuden muihin nähden, vaikka useita hienoja kappaleita pitääkin sisällään. Marillionin edistykselliset ja ennakkoluulottomat kokeilut sävellys- ja tuotantopuolella tekevät näistä levyistä oikeasti progressiivisen musiikin tunnusmerkit täyttäviä verrattuina moniin muihin aikalaisiinsa ja vanhempiinkin yhtyeisiin.
Liian usein fanipohja on liian mukavuudenhaluista ja haluaa pysytellä vanhassa ja tutun turvallisessa - tähän samaan itsekin olen viime aikoina sortunut Rushin kohdalla. Ajatelkaapa vaikka Yesiä, Pink Floydia tai Genesistä silloin kun ovat tehneet uusia levyjä uutena aikakautena ja ilman vaikkapa Wakemania / Gabrielia / Watersia - armotonta dissausta kun äijät ovat lähteneet uusille linjoille vaikka tarkoitus on kuitenkin ollut uusiutua ja sen ovat todistettavasti tehneetkin.
Hassua on tällaisessa valossa ajatella progressiivista musiikkia genrekäsitteenä samaan aikaan kun tutustuu vaikka esimerkiksi johonkin Kalevala-eepokseen tai vastaavaan, jossa musiikkityyli, aikakausi ja jopa sallitut soittimet on tarkasti rajattu... Ei mellotron, moog tai pedal steelin käyttö tee musiikista yhtään sen parempaa tai huonompaa - eikä progressiivisuus ole mielestäni genrestä kiinni. Siitä syystä itse ajattelen yleisesti populaarimusiikkia poppina, rokkina tai poprokkina riippumatta siitä kuka sen esittää tai missä genressä se nyt sattuu näkymään.
Takaisin Marillioniin. Marillion.com on mielestäni kaikista yhtyeen levyistä ehdottomasti kokeellisin ja ennakkoluulottomin, tehden siitä yhden vahvimmista. Uusin Marbles taas uudisti yhtyeen erilaisin keinoin - uusi sointi ja lisätty tunnelmallisuus ja intensiivisyys tekevät musiikkinautinnosta ennenkuulumattoman, vaikka levyn aukeaminen antaakin järjestään hieman itseään odottaa. Livekokemus tosin auttaa aika paljon...:)
Marblesin 2CD-versio on se joka kannattaa hankkia. Harva pitkän historian omaava yhtye pystyy tekemään itsensä yhtä ajankohtaiseksi yhtä tyylikkäästi kuin herrat tänä vuonna tekivät. Siitä täydet pisteet. Minulle tämä levy kolahti yhtä lujaa kuin Presto aikanaan, joka omassa mittapuussa on aika merkittävä saavutus. Että semmoista purtavaa... 8)
Pikkubroidi on hirveä Marillion-fani ja olen kuullut muiltakin paljon hyvää uudesta Marillionista.
Ja olen viimeinen ihminen joka on koskaan laittanut vastaan bändin uusiutumista. Olen varmaan ainoita ketkä pitävät esim. Led Zeppelinin In Through the outdoorista. Se oli mielestäni bändin viimeinen yritys uusiutua ja siirtyä lähemmäs isompia soundeja ja progemaailmaa. Siinähän oli synat mukana joka oli aikanaan kauhistus rock-kriitikoille. Samoin en tajua Rush-diggareita joiden mielestä Rushin olisi pitänyt jäädä 70-luvulle ja tehdä 2112:n jälkeen 2113 ja 2114, jne.
Toisin kuin lähes kaikki Bad Companyn fanit pidän myös esim. heidän "korporattirockvaiheestaan" paljon enemmän kuin tuosta wanhasta blues/southern rock-juurisesta tavarasta joka nykyisin kuulostaa lähinnä tylsältä.
Voi olla, että uusi Marillion tarvitsee lisää kuuntelua mutta itselläni ongelma on ollut tuo brittibändeille niin tyypillinen "hidaskulkuisuus" joka vaivaa ainakin Afraid of Sunlight-levyä. Sama ongelma vaivaa ajoittain Porcupine Treetä, Coldplayta, Radioheadia ym. Tuollainen pienimuotoinen pimputtelu ei vain henk.kohtaisesti iske. Biiseissä pitää olla potkua, melodioita ja/tai voimaa. Tämä ns. uudempi "brittigenre" on omaan makuuni jotenkin munatonta tavaraa. Marillionin uudet muistuttavat ainakin jollain tavalla tuosta suuntauksesta. Voin olla tosin väärässäkin.
Mutta ostanpa tuon Marillion.comin ja Marblesin kun kerran suosittelit. Aika paljon makumme ovat olleet yhtenäiset tähän saakka, joten ei kai ne voi ihan paskoja olla. Anna sinä vuorostasi vielä sille Watersin "Amused to Deathille" vielä mahdollisuus. Hiton hieno levy.
Siinähän oli synat mukana joka oli aikanaan kauhistus rock-kriitikoille. [/quote]
Joo, toi on ollut ihme juttu. Juuri synan ja muiden äänilähteiden käyttö erotti tämän tyylisuunnan bluesrokista.
Sama vika. Liittyy myöskin edelliseen.
Tuosta ei ole kokemusta. Ehkä pitäisi olla?
Marillionin tuoreemmat vaativat mielestäni pirusti aikaa. Itselleni kävi niin, että kun yksi putosi ensin - sitten lähti telkkä pöntöstä ja mopo tallista. Näillä uuden kauden levyillä on paikoitellen joitakin homeisia biisejä, mutta niin kaikilla muillakin. Onneksi Coldplay ja Radiohead (joista en pidä) ovat kopioineet Marillionia munattomampaan suuntaansa eikä toisinpäin. Kaikista bändeistä juuri Marillionin tapauksessa kuuntelen todennäköisesti eniten laulua - h on mielestäni maailman paras vokalisti. Livekokemus vahvisti tämän. Vanhentuessaan vaan paranoo.
[quote]
Mutta ostanpa tuon Marillion.comin ja Marblesin kun kerran suosittelit. Aika paljon makumme ovat olleet yhtenäiset tähän saakka, joten ei kai ne voi ihan paskoja olla. Anna sinä vuorostasi vielä sille Watersin "Amused to Deathille" vielä mahdollisuus. Hiton hieno levy.
Joo, toi on ollut ihme juttu. Juuri synan ja muiden äänilähteiden käyttö erotti tämän tyylisuunnan bluesrokista.
Samoin en tajua Rush-diggareita joiden mielestä Rushin olisi pitänyt jäädä 70-luvulle ja tehdä 2112:n jälkeen 2113 ja 2114, jne.
Sama vika. Liittyy myöskin edelliseen.
Toisin kuin lähes kaikki Bad Companyn fanit pidän myös esim. heidän "korporattirockvaiheestaan" paljon enemmän kuin tuosta wanhasta blues/southern rock-juurisesta tavarasta joka nykyisin kuulostaa lähinnä tylsältä.
Tuosta ei ole kokemusta. Ehkä pitäisi olla?
Voi olla, että uusi Marillion tarvitsee lisää kuuntelua mutta itselläni ongelma on ollut tuo brittibändeille niin tyypillinen "hidaskulkuisuus" joka vaivaa ainakin Afraid of Sunlight-levyä. Sama ongelma vaivaa ajoittain Porcupine Treetä, Coldplayta, Radioheadia ym. Tuollainen pienimuotoinen pimputtelu ei vain henk.kohtaisesti iske. Biiseissä pitää olla potkua, melodioita ja/tai voimaa. Tämä ns. uudempi "brittigenre" on omaan makuuni jotenkin munatonta tavaraa. Marillionin uudet muistuttavat ainakin jollain tavalla tuosta suuntauksesta. Voin olla tosin väärässäkin.
Marillionin tuoreemmat vaativat mielestäni pirusti aikaa. Itselleni kävi niin, että kun yksi putosi ensin - sitten lähti telkkä pöntöstä ja mopo tallista. Näillä uuden kauden levyillä on paikoitellen joitakin homeisia biisejä, mutta niin kaikilla muillakin. Onneksi Coldplay ja Radiohead (joista en pidä) ovat kopioineet Marillionia munattomampaan suuntaansa eikä toisinpäin. Kaikista bändeistä juuri Marillionin tapauksessa kuuntelen todennäköisesti eniten laulua - h on mielestäni maailman paras vokalisti. Livekokemus vahvisti tämän. Vanhentuessaan vaan paranoo.
[quote]
Mutta ostanpa tuon Marillion.comin ja Marblesin kun kerran suosittelit. Aika paljon makumme ovat olleet yhtenäiset tähän saakka, joten ei kai ne voi ihan paskoja olla. Anna sinä vuorostasi vielä sille Watersin "Amused to Deathille" vielä mahdollisuus. Hiton hieno levy.
Suosittelen. Marillion.com on tosin suurimmaksi osaksi poppia, mutta sijoittaisin sen pop-kokeellisuudessaan samoille luokituksille kuin Rushin Power Windowsin tai Hold your firen.
Kokonaisuus ei ole ihan yhtä yhtenäinen, mutta ajatus on mielestäni hyvin samankaltainen. Marillion.com tosin varioi erilaisia pop-ratkaisuja enemmän kuin Rush noilla levyillään.
Marbles aukesi hitaasti, ensin ihmettelin että onpas hissuttelua ennenkuin se juttu sieltä tuli - nyt se tuntuu erittäin syvältä ja voimakkaalta rauhallisesta perusilmeestään lukuunottamatta. Heikoin lenkki on singlebiisi "You're gone". Muut kappaleet ovat yksinkertaisesti vain loistavia. Hmm... voisi Watersille antaa mahdollisuuden. Onhan se tehnyt Welcome to the Machinen, joka on mielestäni yksi PF:n kaikkien aikojen parhaita kipaleita. :)
Työntäkää jo ne Marillionit ja Rushit sanonko minne kun joka topicci tuntuu käsittelevän samoja aiheita.
Anorak teki poikkeuksen välillä palaamalla jostain syystä ajassa taaksepäin, joka tekee tästä levystä heikoimman kokonaisuuden muihin nähden, vaikka useita hienoja kappaleita pitääkin sisällään.
Näin ne mielipiteet menevät ristiin. Omasta mielestäni Anoraknophobia on nimittäin selkeästi kolmen parhaan Hogarth-ajan levyn joukossa. En kyllä oikein tajua millä tavalla tuolla levyllä olisi palattu ajassa taaksepäin. Anorakhan oli levy jossa Marillion nivoi ensimmäistä kertaa modernit vaikutteet kuten loopit ja sellaiset luonnollisella tavalla musiikkiinsa. Marbles on sitten luonnollista jatkumoa tälle.
Marillion.com ja Radiation sensijaan ovat heikointa Hogarthia enkä kyllä suosittelisi näitä levyjä kuin innokkaimmille kompeletisteille. Vaikka toki näiltäkin levyiltä ihan siedettäviä kappaleita löytyy.
Työntäkää jo ne Marillionit ja Rushit sanonko minne kun joka topicci tuntuu käsittelevän samoja aiheita.
Keskustelun määrästä voisi melkein erehtyä luulemaan, että joku jopa kuuntelee näitä... huhhuh.
Työntäkää jo ne Marillionit ja Rushit sanonko minne kun joka topicci tuntuu käsittelevän samoja aiheita.
Ensin ajattelin kirjoittaa vastaukseksi jotain todella nasevaa, mutta kun huomasin että profiilissasi ammatin kohdalla lukee "orja" niin katsoin parhaimmaksi omaksua empaattisen ja ymmärtäväisen lähestymistavan.
Mutta älä nyt jatkuvasti jaksa itkeä pikkuasioista tai ilmoitan huonosta käytöksestä isännällesi. :twisted:
No nyt on Marillion viestit siirretty Genesis-ketjusta omaan karsinaan. Pöh, toi Jimin viesti ei olisi kyllä kuulunut tänne, mutta shit happens.
Kiitti. Mukavan provosoivan otsikon perusteellahan joku voisi luulla minun suorastaan inhoavan koko bändin tuotantoa.
Mutta ei se mitään, näinhän niitä mielenkiintoisia keskusteluja syntyy. Toivottavasti Hezzukin nyt rauhoittuu. :)
Mä mitään rauhotu, rupeen riehumaan...
Pöh, toi Jimin viesti ei olisi kyllä kuulunut tänne, mutta shit happens.
Heh... tuo toimii niin monella eri tasolla. :lol:
Marillion kuuluu lähes samaan sarjaan Rushin kanssa. Bändien saama huomio ylittää normaalin ymmärryksen rajat. :?
Marillion kuuluu lähes samaan sarjaan Rushin kanssa. Bändien saama huomio ylittää normaalin ymmärryksen rajat. :?
Ne katos kosiskelee massoja herkillä pop-ralleilla. Kyllähän The Rasmuksestakin puhutaan varmasti enemmän kuin esim. Magmasta.
Mä mitään rauhotu, rupeen riehumaan...
Ei kai ole rauhoittavat loppu?
Hain lisää...
Brave ja Afraid of Sunlight olivat tärkeitä jo silloin aikoinaan ja myös This Strange Enginell ä on hyvät hetkensä. Sen sijaan Radiation, marillion.com sekä Anoraknophobia olivat karmeita pettymyksiä, ja ovat edelleen. Sittemmin noista marillion.com on avautunut ihan uudella tavalla ja sehän on itse asiassa aivan loistavan tunnelmallinen albumi. Marbles oli heti hyvä mutta kymmenien kuuntelukertojen jälkeen se jäi kesäksi hyllyyn--nyt taas lautasella ja pieni tauko teki hyvää, Marbles kuulostaa nyt paremmalta kuin koskaan.
Onpas tuo kummallista jos tietyistä yhtyeistä saa kirjoittaa ja tietyistä ei...??? Genesis-foorumi oli väärä paikka tuon keskustelun jatkamiselle, myönnetään - mutta arvon moderaattorit sen oikeaan paikkaansa sitten ystävällisesti siirsivät.
Jos Hezzua tai joitakin muita ei tämä topiikki kiinnosta - älä lue.
Kirjoita jokin oma uusi aihe ja keskustele siitä sitten tämän sijaan. Jos ihmiset eivät omaa aihettasi vaikka sattuisi sitten tuntemaan - syytä meitä siitä sitten.
Rushin tai Marillionin megalomaaniseen fanitukseen joidenkin ihmisten (aika monen itse asiassa) kohdalla lienee kuitenkin jokin syy - kenties kyseisten yhtyeiden merkittävä ja historiallinenkin panos edistykselliseksi luonnehdittavan musiikin historiassa ehkä? Oletko valmis heittämään tämän aineiston roskakoppaan siitä syystä että yleisempi hyväksyntä tekee näistä yhtyeistä ja heidän tuotannostaan huonompia kuin vaikka jostakin puolituntemattomasta eksentrikkopoppoosta? Jos tällä tavalla tulkitaan, niin persiisiin joutavat sitten myös Yes, Pink Floyd, Genesis, Kansas ja vaikka Jethro Tull, puhumattakaan Beatlesista.
On hämmentävää, että ylipäänsä valitetaan topiikkien aiheista.
Tällä tavalla juuri keskustelupalstan osanottajia vähennetään, jos joku alkaa kertomaan mielipiteitään siitä mistä asioista voi/saa/on fiksua mukamas jutella ja mistä ei. Vähintäänkin pikkumaista omaan napaan tuijottelua ja erikoisuuksien perusteella intellektuelliaseman kosiskelua. Haloo - kuuleko Uranus? :?: :?: :?:
Ryhdytään kaikki taiteellisiksi.
Ostin tänään marillion.comin ja Marblesin. Nyt kuuntelen parhaillaan ensiksi mainittua ja ihan hyvältähän tuo kuulostaa.
Kyllä on vaikeaa löytää Marillionia jostain tavallisista (Anttilan tapaisista) levykaupoista. Taas mennään off-topiciin (toivottavasti joku ei ala taas kitisemään), mutta oli hassua että Myyrmannin Anttila ei pystynyt edes tilaamaan Dave Matthews Bandin Central Park konsertti-dvd:tä. DMB:n levyjäkään ei löydy todellisia erikoisliikkeitä lukuunottamatta.
Hassua siksi, että tuo Central Park DVD on myynyt moninkertaista platinaa, ja bändi on suurimpia stadion-akteja USA:ssa. Kyllä joskus tuntuu, että rock-musiikin suhteen Suomi on todellinen takapajula. Ei sillä, että kaikki mikä USA:ssa on suurta olisi automaattisesti hyvää (usein päinvastoin) mutta DMB on oikeasti helvetin hyvä bändi. Mutta kun joku ei ole MTV:n tai Radio Energyn soittolistalla niin mistään ei tahdo löytyä.
On hämmentävää, että ylipäänsä valitetaan topiikkien aiheista.
Tällä tavalla juuri keskustelupalstan osanottajia vähennetään, jos joku alkaa kertomaan mielipiteitään siitä mistä asioista voi/saa/on fiksua mukamas jutella ja mistä ei. Vähintäänkin pikkumaista omaan napaan tuijottelua ja erikoisuuksien perusteella intellektuelliaseman kosiskelua. Haloo - kuuleko Uranus? :?: :?: :?:
Ryhdytään kaikki taiteellisiksi.
Heh heh, olen samaa mieltä mutta olen jo aikoja sitten lakannut välittämästä keskustelufoorumien valittajista. Antaa valittaa, ei se minua haittaa.
Parasta on kuitenkin että joskus saa vittuilla toisille ihan vapaasti (kohtuullisuuden rajojen puitteissa). Se luo rentoutunutta ilmapiiriä jos joskus saa vähän purkautua ja ärähdellä. Pahinta ovat ylimoderoidut foorumit jossa joku pikkuhitler kyttää ja editoi jokaista sanaasi ja mielipidettäsi.
Ja kyllä minä olen yrittänyt herätellä keskustelua mm. Grateful Deadista, Journeystä, Phishistä ja Dave Matthews Bandistä mutta eipä ole ottanut juuri tulta alleen. Rush ja Marillion vain näköjään sattuvat olemaan (lähes) kaikkien suosikkibändejä täällä joten eikös niistä silloin ole ihan luonnollista keskustella?
Rushin tai Marillionin megalomaaniseen fanitukseen joidenkin ihmisten (aika monen itse asiassa) kohdalla lienee kuitenkin jokin syy - kenties kyseisten yhtyeiden merkittävä ja historiallinenkin panos edistykselliseksi luonnehdittavan musiikin historiassa ehkä?
Ennemminkin kymmenen vuotta aiemmin edistykselliseksi luonnehditun musiikin uudelleenäänittämiseen.
Marillionia ja Rushia saa toki fanittaa, mutta eräitten henkilöitten maailmaan ei tunnu mitään muuta mahtuvan vaan jatkavat uskonsotaansa ja tyrkytystään topicin aiheesta riippumatta, josta yritin pienellä välirepliikillä varovasti vihjata ;)
Turha sielä on mistään ylimielisyyvestä syytellä, jos ite samaa harrastaa ;)
Marillionia ja Rushia saa toki fanittaa, mutta eräitten henkilöitten maailmaan ei tunnu mitään muuta mahtuvan vaan jatkavat uskonsotaansa ja tyrkytystään topicin aiheesta riippumatta, josta yritin pienellä välirepliikillä varovasti vihjata ;)
Turha sielä on mistään ylimielisyyvestä syytellä, jos ite samaa harrastaa ;)
Turha sielä on mistään ylimielisyyvestä syytellä, jos ite samaa harrastaa ;)
Keräsin statistiikkaa täältä (mikäli osasin käyttää oikein...):
Viestejä yhteensä 201 / Lerxst alkaen 15.5.04
Rush mainittu 25 viestissä
Marillion mainittu 17 viestissä
Yes mainittu 10 viestissä
Pink Floyd 10 viestissä
Kaikkea muuta juttua 139 viestiä...
Ja mitä v:n väliä sillä muutenkaan on? Olen tykästynyt tähän palstaan - sen voi laskea siitä, että liittymispäivä on jotain 15.5. ja viestejä yli 200 jo... Pitäisikö siitä tuntea jotenkin huonoa omatuntoa? Täällä on yleisesti ottaen pirun paljon fiksumpaa musiikkikeskustelua kuin muissa vastaavissa, siitä syystä hehkutusta pääsee irtoamaan... eikä aina niin tosissaankaan. Mistään ristiretkistä ei hitto vieköön ole kysymys...??? Ylimielistäkin(kö)???
Jaa että oikein statistiikkaa peliin... no niin täytynee antautua, jatkakaa.
Eipä oo kauvaa siittä ku valitettiin että diggaan ja ylistän jokkaista uutta bändiä ja tuttavuutta... Mutta kun hyvää musiikkia on niin hirveesti joka puolella. Mun mielestä on paljo mukavampi etsiä jatkuvasti jotain uutta digattavaa ku jymähtää paikalleen jauhamaan niistä samoista levyistä koko ajan. Mitä ilua on hehkutella jostain sellasesta, jonka kaikki muutenki joka tapauksesa tuntee. Hauskempaa on kertua että hei jee löysin tämmösen, tutustukaapa tekin ja mitä mieltä te ootta?
Sori oon huono ihiminen.
Eipä oo kauvaa siittä ku valitettiin että diggaan ja ylistän jokkaista uutta bändiä ja tuttavuutta... Mutta kun hyvää musiikkia on niin hirveesti joka puolella. Mun mielestä on paljo mukavampi etsiä jatkuvasti jotain uutta digattavaa ku jymähtää paikalleen jauhamaan niistä samoista levyistä koko ajan. Mitä ilua on hehkutella jostain sellasesta, jonka kaikki muutenki joka tapauksesa tuntee. Hauskempaa on kertua että hei jee löysin tämmösen, tutustukaapa tekin ja mitä mieltä te ootta?
Sori oon huono ihiminen.
Sori oon huono ihiminen.
Joo, aloitin tuossa taannoin ketjun Dave Matthews Bandistä joka on mielestäni ylivoimaisesti PARAS ja musiikillisesti lahjakkain pop/rock/jam-bändi mitä olen kuullut viiteentoista vuoteen.
USA:n suurimpia livebändejä (ilman MTV:tä ja kummempaa radiosoittoa) tällä hetkellä, aivan loistava livepumppu ainakin livealbumien perusteella. Carter Beauford on totaalisen kipeä rumpali, ym. ym. Toimii ihan helvetisti, vaikken aikaisemmin ole tuosta musiikkityylistä juuri pitänyt.
No, ketju sai yhden vastauksen tyyliin: "Joo, olen kuullut Crashin jossain".
Grateful Dead on tehnyt valtavasti hienoa musiikkia ja bändin historiasta on kirjoitettu varmaan 200 kirjaa. Aloitin ketjun myös Deadista ja se ei saanut yhtään vastausta. Kukaan ei kai ole tutustunut ja/tai ei diggaile. No okei, Deadhan nyt on bändinä vanhempi kuin minä itse, mutta Suomessa kuitenkin melko marginaalista tavaraa. Olisi ihan mielenkiintoista kuulla muiden kokemuksia heidän musiikistaan, jonka laatu vaihtelee paskasta mestarilliseen.
Sinun? käsityksesi siitä, että "pitäisi mennä eteenpäin" ja unohtaa vanhat bändit ei minusta ole oikea mielipide, koska näiltä vanhoilta hyviksi koetuilta bändeiltäkin löytyy yhä paljon hienoa kuuntelematonta musiikkia. Ja olen tutustunut kymmeniin, ellei satoihin uusiin bändeihin viime vuosien aikana ja surullinen totuus on vain se, että harva niistä on toiminut samalla tavalla kuin Rush tai Marillion parhaimmillaan. En kai minä sille vaan mitään voi että joku Radiohead tai Coldplay kuulostaa omaan korvaani munattomalta pimputukselta, vaikka kuinka yrittäisi diggailla. (ok, vähän kärjistetysti sanottuna).
Kyllä minä olen valmis "menemään eteenpäin" jos musiikkikin niin tekee. Ja keskustelemaan hyvistä uusista bändeistä sitä mukaa kun niitä löytyy. Kaikkihan vaan ei voi pitää samoista asioista, valitettavasti.
Et ole Hezzu huono ihminen, päinvastoin.
Tarkoitushan on kuitenkin nauttia musiikista ja saada keskustelua aikaan, vaikka sitten niistä samoista vanhoista, tutuista ja turvallisista.
Ja monellako ihmisellä on sellaisia ystäviä roppakaupalla, että omista suosikkibändeistä tai omista uusista tuttavuuksista voi keskustella ilman, että musiikkimakusi kyseenalaistetaan - ei minulla ainakaan.
Aloitin ketjun myös Deadista ja se ei saanut yhtään vastausta. Kukaan ei kai ole tutustunut ja/tai ei diggaile.
Deadista taitaa olla kaksikin topiccia, toinen oli suunnattu vaan helsinkiläisille:
http://www.palasokeri.com/index.php?name=Forum&file=viewtopic&t=1865
http://www.palasokeri.com/index.php?name=Forum&file=viewtopic&t=2043
Sinun? käsityksesi siitä, että "pitäisi mennä eteenpäin" ja unohtaa vanhat bändit ei minusta ole oikea mielipide,
Ei niitä vanhoja tartte unohtaa, ei uuven löytäminen tarkota vanhan hylkäämistä.
Kiitti linkeistä, en ollut toista ketjua huomannutkaan.
Joo, aloitin tuossa taannoin ketjun Dave Matthews Bandistä joka on mielestäni ylivoimaisesti PARAS ja musiikillisesti lahjakkain pop/rock/jam-bändi mitä olen kuullut viiteentoista vuoteen.
No, ketju sai yhden vastauksen tyyliin: "Joo, olen kuullut Crashin jossain".
Bändi on kyllä tuttu jo 90-luvulta, mutta eipä sitä jaksa kommentoida semmosia, mitkä ei juuri innosta. 2000-luvun tekemisistä en kyllä tiedä. Coldplay... toivottavasti kukaan ei aloita topicia.
Ja tosi off-topic: meinas tulla kyynel silmään kun KUKAAN ei kommentoinu mun viestiä uudesta Hawkwind -kirjasta... :(
Mutta onneksi mun ostoilmo on tuottanut tulosta... :lol:
Mutta kun hyvää musiikkia on niin hirveesti joka puolella. Mun mielestä on paljo mukavampi etsiä jatkuvasti jotain uutta digattavaa ku jymähtää paikalleen jauhamaan niistä samoista levyistä koko ajan.
Arvon Hezzu, kaikki eivät varmasti ihan samalla tavalla tuota koe kuitenkaan, vaikka tietysti olisihan se mukavaa. Vaimoni sanoo minulle, että ihme ukko olet kun hyllystä löytyy Slayerista Simon & Garfunkeliin mutta kaikissa niissä melkein on jonkinlainen kumma yhdistävä elementti, joka sitoo levykaapin sisällön tiukasti nippuun, vaikka koko R tai M diskografia eivät sieltä kuitenkaan missään nimessä suurta osaa tilasta vie. Jokaisella on oma tapansa käsitellä musiikkia ja etsiä sieltä vaikka niitä tiettyjä punaisia lankoja - sekin antaa paljon sisältöä, varianssia ja perusteellista nyanssien tulkitsemisen iloa kuulijalle jos tällä tavoin musiikkia diggailee. Ja kerroksellisesti tutkaillen löytää aina jotain uutta.
Itse lähinnä ihmettelen taas puolestaan miten voi saada syvällistä musiikkinautintoa kaikesta hyllynsä sisällöstä jos levyjä on vaikka tuhansia kappaleita. Eihän niitä millään ehdi kuuntelemaan kaikkia pitkään ja ajatuksella läpi, ja jopa monia kertoja, vai ehtiikö? Minä en halua hyllyyni yhtään levyä joka jää pölyttymään. No, onhan siellä se R:n ensimmäinen ja viimeinen mutta niitä ei lasketa... :oops:
Sen verran olen kapeakatseinen, että räppiä (missään muodossa), diskojumppaa, suomihumppaa, jotain ilkeimmän osaston death grind metallia tai nykyistä listahuttua en oikein hyvällä tahdollakaan voi vaan niellä yhtään pätkää kakomatta pahasti. Punk ei myöskään ole sieluani lähellä, paitsi ehkä menneisyyden kuriositeetteina jotkut uskomattomimmat vedot kuten Lama tai Maho Neitsyt. Juuriblues aiheuttaa myös vähäsen näppylöitä. En omista kuin yhden blues-henkisen levyn, eikä sekään mitään perinnemeininkiä ole - ehkä sen vuoksi pidänkin siitä.
Minun mielestäni kaikki musiikki mikä kuulostaa hyvältä on hyvää - mihinkään luokitukseen katselematta. Niitä vain ei omaan makuun ihan hirveästi tule esiin. Toinen paha puoli on mielestäni valtavan suuressa julkaisumassassa nykyään - se peittää varmasti paljon sellaista alleen, jota ei vain pintahutun alta pysty huomaamaan vaikka kuinka haluaisi.
Taas menee off-topiikkiin mutta onko sillä nyt sitten niin kauheasti väliä...
Bluesista puheenollen, paras kaverini on alkujaan amerikkalainen ja pitää paljon Johnny Lee Hookerista ja muista vastaavista.
Ostin sitten kaksi Hookerin levyä, oikeastaan Pete Townshendin soolon "Iron Manin" innoittamana (jossa Hooker murisee "I eat heavy metal" biisin loistavasti) mutta toistaiseksi en vielä ole päässyt noihin sisään. En aikanaan välittänyt noista Led Zeppelinin varastetuista bluesjutuistakaan kauheasti.
En tiedä, ehkä bluesin osalta kyseessä on vähän samanlainen kulttuurisidonnainen juttu kun rapissakin. Siihen kai pitäisi kasvaa, että se toimisi ja tuntuisi aidolta.
Mutta toisaalta myönnettäköön, että olen koko blues-genren kuuntelijana täydellinen amatööri, joten en mene puhumaan vastoin parempaa tietoa.