Brand X: Nucleus Burn (4cd)
Jukez kirjoitti noin 9 vuotta sitten (15 kommenttia)
Hyvää kannatti odottaa! remasteroitu ja hyvältä kuulostaa.
Nyt tiedän, mitä kuuntelen lähimmät päivät...
Nyt tiedän, mitä kuuntelen lähimmät päivät...
+/- saldo : 0 | Tweet
Oon kuullut kommentteja että tämä kuulostaa about identtiseltä alkuperäisten cd-julkaisuiden kanssa.
Bändin jäsenet ovat myös valittaneet Facebookissa että penniäkään tästä julkaisusta ei heille heru. En tiedä miksi.
Se on Nuclear Burn...
Ihan oklta kuulostaa. Ei sinällään vertauskohtaa, kun osa oli aikaisemmin rupisina älppäreinä. Eka kertaa kuuntelen digitaalisesta formaatista.
Kuka väittikään, että levy-yhtiöiden kusetus artistiensa suhteen loppui 60-/70-luvuille?
No jaa...kyllähän täää maksicd-boksi aika halvalla tuotetulta vaikuttaa. kansikin on aika....mitäänsanomaton ja kurja. Virgin records ltd:n tuotantoa. Bronsonhan kruisailee nykyään ihan omissa sfääreissään ja rahasti firmansa, jotta pääsee nyttemmin avaruuuuuuteeeeennn....
Se on Branson...
Se on Charisma joka alunperin julkas ei Virgin...
Virgin on kuitenkin Br'o'nsonin brändi. Liekkö hälle tällä taloudellista merkitystä?
Genesiskin ja sitä kautta Phil Collins olivat Virgineitä....
Branson muuten myi Virgin Recordsin EMI:lle jo 90-luvun alussa. Nykyisin Virgin Recordsin omistaa Universal joka puolestaan osti EMI:n pari vuotta sitten. :)
Boksille olisi voinut sisällyttää biisin Pool Room Blues, joka on sinkun B-puoli eikä löydy miltään levyltä.
Löytyy kokoelmalta A History 1976-1980.
Ai niin...levyn toinen nimi kuuluu: The Charisma albums 1976-1980 eli juuri kuten Hezzu tuumaili...
Ihan kuunneltava kokonaisuus. Kaikissa on enemmän hyvää kuin joutavanpäiväistä. Hyvä setti! Jopa Masquesin Collinsin laulamat toimivat ihan ok.
Kaikessa soitossa huokuu ns soittajien, soittamisen ilo. Brand X:n alku oli
jammailua tuttujen kavereiden kesken, kunnes sitten alettiin jameissa syntyneitä teemoja vapaalla studioajalla äänittelemään, ilman suurempia kaupallisia tavoitteita. Esikuvia voi maistella esim ensimmäisen levyn tunnelmista: Mahavishnua, Return To Foreveriä sekä Santanan ja Davisin fuusiolevyjä, on selvästi diggailtu. Myöhempiä levyjä latistikin levy-yhtiön luoma myyvemmän materiaalin paine...
Svengaa kuin hirvi, voisi sanoa. John Goodsallin lennokas (fluent) soittotekniikka miellyttää, unohtamatta mainiota bassottelua Percy Jonesilta.
Bändistähän toimi 70/80-lukujen taitteessa kaksi eri kokoonpanoa samaan aikaan.
In 1979, following the departure of Burgi, both Lumley and Collins returned to the group, along with bassist John Giblin and drummer Mike Clark. The band then commenced a series of recording sessions in April 1979, which would generate enough material for two albums, 1979's Product and 1980's Do They Hurt?. These took place at Startling Studios, located in Ringo Starr's countryside home (formerly owned by John Lennon), with two distinct line-ups made up of the eight band members operating in alternation. As Percy Jones later explained: "Our record and management companies were both complaining about poor record sales and telling us we had to make the music more accessible. Some of the guys agreed to go along with this, but I felt, that to do this would not generate a new audience but would probably just alienate the one that we already had. The only solution was to have two bands, one being more accessible and the other being more experimental. For my stuff the lineup was Robinson, Clark, Goodsall and me; for the other direction it was Lumley, Collins and Goodsall with John Giblin on bass. We recorded in shifts, ours was 8pm to 4am and the others, 10am to 6pm".
Joo...tämä sama teksti löytyy levyn vihkosesta...