Journey : Escape
JiiPee kirjoitti noin 16 vuotta sitten (1 kommenttia)
Kaikkien AOR-albumeiden äiti, Journeyn multimiljoonia myynyt Escape. Tämä levyhän tavallaan aloitti koko genren, ja saikin lukemattomia (melko tunnettujakin) jäljittelijöitä. Toto, Jefferson Airplane (myöh.Starship), Def Leppard, Survivor, Loverboy, REO Speedwagon, Styx, Foreigner, ym. ym. olivat aikanaan kaikki enemmän tai vähemmän Journey-klooneja. Tai jos eivät alun alkaen sellaisia olleet, ainakin opportunistisesti muuttuivat sellaisiksi.
Escapen ja Frontiersin aikoihin bändi oli jättiläismäinen, lähes pelkkiä jalkapallostadioneita (USA:ssa) kiertänyt pöhöttynyt liveakti. Journeyhän tavallaan myös lanseerasi koko "korporaattirock"-käsitteen, koska Herbie Herbert (myöh. Roxette) oli häpeämättömän kaupallinen ja kovaotteinen manageri. Escapestahan julkaistiin myös videopeli Atarille ja Segalle aikanaan.
Vaikka bändin muusikot olivat huipputaitavia, niin Journeystä ei juuri em. kaupallisuuden ja hyvin naisvaltaisen fanipohjan takia yksikään "rock-puristi" voinut ainakaan virallisesti pitää. Tässä mielessähän bändi oli vähän kuin Bon Jovin "esiaste". Pitää muistaa, että bändi löi läpi hippiajan jälkimainingeissa 70-luvulla ennen MTV:tä, jolloin kaikenlainen kaupallisuus oli kirosana... ja Journeyhän aloitti Santanan raunioilta jazz/progebändinä, joten "petturuus" oli vielä tässäkin mielessä raskauttavampaa.
Vähän huvittavaa tuo kaupallisuuden kavahtaminen sinänsä, koska populaarimusiikkihan on aina ollut ensisijaisesti kaupallista... tai ainakin se pyrkii siihen. Erityisesti nykyään, kun ensimmäisenä kaikilta Suomeen tulevilta artisteilta ilmoitetaan suu vaahdossa heidän tulonsa, omaisuutensa ja myytyjen levyjen määränsä.
Itse levy on minusta hyvä, sisältäen melko tasokasta melodista rockia. Tunnetuin kappale Escapella taitaa olla Don't Stop Believin', joka on kokenut renesanssin mm. Monster-elokuvassa ja Hillary Clintonin vaalikampanjassa. Ihan hankinnan arvoinen albumi... tosin levyn päättävä Open Arms on ylisiirappinen, ja enteili jo tulevasta musiikillisesta romahduksesta (joka sitten tapahtui lopullisesti Raised on Radio- ja Trial By Fire- albumeilla). Arvosana: 7 1/2
Escapen ja Frontiersin aikoihin bändi oli jättiläismäinen, lähes pelkkiä jalkapallostadioneita (USA:ssa) kiertänyt pöhöttynyt liveakti. Journeyhän tavallaan myös lanseerasi koko "korporaattirock"-käsitteen, koska Herbie Herbert (myöh. Roxette) oli häpeämättömän kaupallinen ja kovaotteinen manageri. Escapestahan julkaistiin myös videopeli Atarille ja Segalle aikanaan.
Vaikka bändin muusikot olivat huipputaitavia, niin Journeystä ei juuri em. kaupallisuuden ja hyvin naisvaltaisen fanipohjan takia yksikään "rock-puristi" voinut ainakaan virallisesti pitää. Tässä mielessähän bändi oli vähän kuin Bon Jovin "esiaste". Pitää muistaa, että bändi löi läpi hippiajan jälkimainingeissa 70-luvulla ennen MTV:tä, jolloin kaikenlainen kaupallisuus oli kirosana... ja Journeyhän aloitti Santanan raunioilta jazz/progebändinä, joten "petturuus" oli vielä tässäkin mielessä raskauttavampaa.
Vähän huvittavaa tuo kaupallisuuden kavahtaminen sinänsä, koska populaarimusiikkihan on aina ollut ensisijaisesti kaupallista... tai ainakin se pyrkii siihen. Erityisesti nykyään, kun ensimmäisenä kaikilta Suomeen tulevilta artisteilta ilmoitetaan suu vaahdossa heidän tulonsa, omaisuutensa ja myytyjen levyjen määränsä.
Itse levy on minusta hyvä, sisältäen melko tasokasta melodista rockia. Tunnetuin kappale Escapella taitaa olla Don't Stop Believin', joka on kokenut renesanssin mm. Monster-elokuvassa ja Hillary Clintonin vaalikampanjassa. Ihan hankinnan arvoinen albumi... tosin levyn päättävä Open Arms on ylisiirappinen, ja enteili jo tulevasta musiikillisesta romahduksesta (joka sitten tapahtui lopullisesti Raised on Radio- ja Trial By Fire- albumeilla). Arvosana: 7 1/2
+/- saldo : 0 | Tweet
Tunnetuin kappale Escapella taitaa olla Don't Stop Believin', joka on kokenut renesanssin mm. Monster-elokuvassa ja Hillary Clintonin vaalikampanjassa.
Tuo biisi soi Sopranosin päätösjaksossa.