Yes : Relayer
Kcrimso kirjoitti noin 15 vuotta sitten (38 kommenttia)
The Dark Side Of The Yes. Yesiksi tällä levyllä on yllättävän synkkiä sävyjä ja bändi on myös kokeellisimmillaan. Patrick Moraz toi mukanaan jazz-sävyjä ja tästä levystä on inspiroitunut kuulema jopa Return To Forever. Gates Of Delirium on mahtava eepos, bändi soittaa upeasti. Taisteluosuuksien musiikki on Yesiä hurjimmillaan ja toisaalta kappaleen päättävä Soon on taas todella kaunis. Levyn päättävä villi kaahailu Soundchaser saattaa olla hyvinkin Yesin hankalin biisi soittaa. Mahtava levy jonka ainoana miinuspuolena pidän hieman liian metallisen kirskuvia soundeja. Arvosana: 10
+/- saldo : 0 | Tweet
Onkos tämä Relayer näin tolkuttoman kova? Joskus muistan juuri tästä levystä jonkun todenneen: "Musiikkia aivoille, ei sydämelle". Kcrimso ilmeisesti on sitten "puhdas rationalisti" tämän teorian mukaan?
Pötyä. Soon ja To Be Overhan ovat hyvinkin tunteellista musiikkia.
On kyllä hyvä levy, mutta tosiaan todella "epäyesmäinen". Mut eipä sentään yhtä vaikeesti avautuvaa kuin esim. VDGG. Kaikki biisit hyviä, mutta jostain syystä Sound Chaseria on tullu eniten fanitettua.
Eipä ole tullut aikoihin kuunneltua, mutta en ole koskaan tästä erityisemmin pitänyt. Gates Of Delirium ja Sound Chaser ovat aika väkinäisiä kokonaisuuksia. "Taistelujakso" on koominen, samoin cha cha cha -osio. To Be Overissa ei tainnut olla ylilyöntejä, mutta on muuten aika tylsä. Kaunis Soon on ehdottomasti parasta tässä levyssä. Emersonin kirjan mukaan Moraz oli "unohtanut" tiedottaa Refugee-kavereilleen loikanneensa Yesiin ja kaverit odottelivat häntä turhaan studiolla äänityksiin.
Ei kiinnosta tämä levy, ei. Siksi möin sen pois.
Gates of Delirium on kokolailla parasta mitä jessi on saanut aikaan.Muutenkin hyvä levy.Ainoastaan tuosta tsa tsa tsaasta en pidä,mut se on aika pieni miinus muuten hienolle levylle.Kansitaide on myös upeaa. 9 1/2.
Tsa-tsa-tsaa on hieno hetki!
Tästä ei musiikki parane!
Close To The Edgen fuusioon kallellaan oleva velipuoli. Mahtavaa musiikkia. Minulta ei juuri liikene aikaa Patrick Morazin soolotuotannolle, mutta olisi kyllä ollut kiinnostavaa jos Yes olisi malttanut tehdä toisenkin levyn hänen kanssaan.
Relayeria kuunnellessa naurattaa (vaikka kai pitäisi itkettää) että tästä päädyttiin lopulta Heaven & Earthiin. Jossain vaiheessa jotain taisi mennä pieleen...
Vaikea uskoa, että kukaan n.70 vuotias rokkari pystyisi näin energiseen musiikkiin, eli aika luonnollistahan tuo loppujen lopuksi on. Soittotaidot ovat tallella, mutta palo puuttuu. Eipä silti, Kyllä Heaven & Earth ihan kiva levy on.
"Soittotaidot ovat tallella". No enpä usko että niidenkään puolesta kukaan Yesin nykyinen jäsen pystyisi Relayerin kaltaista musiikkia soittamaan. Ehkä Squire.
Enkä mä kyllä Yesiltä uutta Relayeria ole odottanutkaan, mutta jos nyt edes 20% tämän levyn energiasta olisi saavutettu. On siihen muutkin papparokkarit pystyneet.
Vaikea myöskään kuvitella, että nyky-Yes lähtisi kaatopaikalta autonromunkappaleita studioon viemään ja niitä hakkaamaan (niin kuin Gates of Deliriumissa tehtiin).
Se onkin osa ongelmaa. Kaikki kokeellisuus ja out-of-the-box-ajattelu puuttuu. Mutta ehkä sellaisen odottaminen seiskytävuotialta on vähän liikaa. :)
On siinä sellainenkin pointti, että ehkä ukkeleita ei enää kokeilevuus ja seikkailu kiinnosta. Tekevät mitä lystäävät. Halusivat tehdä juuri Heaven & Earthin tapaisen viihteellisen albumin ja tekivät. Minusta ne onnistuivat siinä mainiosti. Paljon parempi levy tuo on, kuin Fly From Here. Tai jopa parempi kuin yksikään Asian tekele.
Toimii minulle, mutta minä olenkin yleensä aina oppositiossa. :D
Mä pidän enemmän Fly From Herestä. Ei ero silti sen hyväksi valtaisa ole.
Minusta Heaven & Earth on ihan miellyttävää kuunneltavaa, mutta varaan silti itselleni oikeuden surra sitä että yksi 70-luvun kokeellisimmista mainstream-suosiota saavuttaneista yhtyeistä tekee nykyisin viihdemusiikkia.
Ymmärrän pointin, mutta minusta on hienoa, että tekevät edelleen hyvää musiikkia. Jos Heaven & Earthin olisi julkaissut joku muu bändi, väittäisin että suhtautuisit siihen albumiin eri tavalla. Se on hyvää ja älykästä poppia, jossa on mukavia koukkuja.
Toisaalta joskus kuulee valitusta, että vanhat bändit eivät pysty uudistumaan. Sitten kun ne tekevät täysin erilaisen levyn, sekään ei kelpaa. Yesin uusista levyistä ollaan maristu Unionista ja 90125:sta lähtien. Itse lasken H&E:n jopa "uuden Yesin" keskitasolle, ja se on paljon sanottu bändistä, joka on tehnyt paljon erinomaista poppia.
Yleensä uudistumisen toive sisältää toiveen siitä että kuultaisiin oikeasti jotain UUTTA ja uraauurtavaa. Heaven & Earthia on vaikea pitää sellaisena. Onhan Yes kevyitä viihdebiisejä ennenkin tehnyt. Ei vaan ikinä aiemmin levyllistä kerralla.
Yesin uusista levyistä on muuten maristu vähintään Tormatosta alkaen, luultavasti jo aiemmin. Olihan Topographic Oceans monille järkytys. :)
Ja jos H&E:n olisi julkaissut joku nobody-yhtye olisin luultavasti ohittanut sen olankohautuksella. Nyt olen sentään antanut sille hyvinkin anteliaan mahdollisuuden.
Pitää vielä kerran painottaa että itse en tässä vaiheessa tosiaankaan enää odottanut Yesiltä suuria innovaatiota tai edes uudistumista. Hyvät ROKKIbiisit kohtuullisella progekierteellä olisi riittänyt ihan mainiosti. Nyt molemmat nuo osa-alueet jäi pitkälti uupumaan.
Relayer on seuraava Yesin levy joka saa "Steven Wilson käsittelyn":
"Mixed by Steven Wilson & released with the full approval of the band, Relayer will be available in CD/DVD-A & CD/Blu-Ray at the end of October.
Both editions will also contain the original album mix in high-resolution & bonus audio material, full details of which will be announced shortly.
Restored artwork approved by Roger Dean - Official Page & new sleevenotes by Sid Smith complete the package, the release of which coincides with the 40th anniversary of the album's original late 1974 appearance."
Face päivityksenä tais olla että tulee 5 kasari- vai oliko se ysäri mixausta tämän vuoden aikana. No toivottavasti mahd paljon. Hankin ne, oli mitä vaan.
Relayer on seuraava Yesin levy joka saa "Steven Wilson käsittelyn"
Kun ei tässä ole niin tarkkaan tullut seurattua, niin mitäs SW on aiemmin käsitellyt ja mikä on ollut käsittelyn vaikutus alkuperäisiin verrattuna?
The Yes Albumin ja Close To The Edgen on Wilson toistaiseksi käsitellyt. The Yes Albumia en ole kuullut, CTTE remixistä en erityisemmin pitänyt. Mutta Close To The Edgen soundit eivät minusta ole parantelua kaivannutkaan. Relayer sen sijaan voi parhaimmassa tapauksessa hyötyä remiksauksesta paljonkin.
Huom. Elän edelleen stereo-ajassa. CTTE 5.1 miksaus on saanut kovasti kehuja, mutta minä en ole sitä kuullut.
Muistinkin väärin, näinhän se oli. Juu ja kun olen hires surround ajassa, hienoja on 5.1:et. Jopa niin että vinyylien ostaminen on tauolla.
Five more Steven Wilson classic album remixes are to be released this year, including two iconic 80?s albums that reached number 1 in the UK and USA respectively. All should be officially announced over the next few weeks.
The Gates Of Deliriumin taistelukohtaus kuulostaa ihan Circleltä, muutenkin se ja Sound Chaser on aikamoista tykittelyä (eli hyvää), To Be Over ei oikein lähe.
Ensikuuntelussa Steven Wilsonin stereo remix. Aiempaa lämpöisemmältä kuulostaa ja Squiren basso saa selkeästi enemmän tilaa.
Hmm... tää Wilsonin siloitellumpi remixaus on hieman kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se kyllä kuulostaa oikein hyvältä ja enemmän Squiren bassoa on toki aina hyvä juttu, mutta kyllä se originaalin tavallaan raastavan viiltävä soundikin oli loppujen lopuksi aika sovelias tälle musiikille. No nyt mulla on molemmat! :)
Assoo..ja kuuntelet ymmärtääkseni stereo-, et 5.100-versiona sitä?
Joo mulla ei ole monikanavalaitteita.
Onko tsatsatsaakin siloiteltu niin ettei aiheuta niin paljoa korvasärkyä?
Cha-cha-chaa on onneksi tallella. Olen aina rakastanut sitä kohtaa ja ihmettelen aina siihen kohdistuvaa nissutusta.
Cha-cha-chaa on oleellinen osa kokonaisuutta, vaikka kornilta ehkä kuulostaakin- :P
Cha cha cha 5.1-äänillä räjäyttää kaiuttimet.
Paitsi Genet :P
Massiivisen Topographic Oceansin jälkeen Yes palaa Close To The Edgen formaattiin. Eli yksi 20 minuuttinen eepos ja kaksi noin kymmenen minuuttista. Musiikkityyli on kuitenkin jossain määrin erilainen kuin Close To The Edgella. Relayerin musiikki on aggressiivisempaa ja rajumpaa ja hetkittäin vaikutteita on haettu, kuten Crimson hieman aiemmin, jazzrockista ja etenkin Mahavishnu Orchestrasta. Toki Yes on sulattanut nämä vaikutteet omaperäiseksi keitokseksi oman sinfonisen progensa sekaan. Parikymmentä minuuttinen Jon Andersonin säveltämä Gates Of Delirium on huima matka läpi kaaoottisen sodan ja lopulta päätyen kauniiseen Soon-nimellä kulkevaan herkkään finaaliin. Toinen levyn kohokohdista on villi Soundchaser jossa Yesin soitto on villeintä ja kenties myös monimutkaisinta.
10/10
Muokattu 01.12.2023 16:47 by Kcrimso.
Olenko ymmärtänyt oikein, että Topon ja Relayerin julkaisuväli oli ainoastaan puoli vuotta? Tales julkaistu joulukuussa -73 ja Relayer toukokuussa -74.
Remasterin teksteissä taitaa ollakin typovirhe: first issued 12.5.74 eikun täähän onkin ameriikkaa 5.12.74!
Moraz tuli sessioihin siinä vaiheessa, kun miltei kaikki muu oli jo nauhalla... JA taasen tuli virhe...Moraz taisi sittenkin olla mukana sessioiden alusta lähtien...? (Yesworld)
Hämmentävä levytys! Pitänee perehtyä ajan kanssa..
Mestariteos ja yksi Yesin kolmesta parhaasta levystä.
https://pienemmatpurot.com/levyarvio-yes-relayer-1974/