Pekka Pohjola : Pewit
Kcrimso kirjoitti noin 15 vuotta sitten (4 kommenttia)
Yksi Pohjolan hienoimmista levyistä. Sinänsä pätevä, massiivinen ja todella raskas Ordinary Music ei kyllä täysin istu muuhun kokonaisuuteen. Sopisi paremmin vaikka Presentin kaltaisen RIO-bändin levylle. Hienot soundit levyllä. Dynamiikkaa riittää. Arvosana: 9
+/- saldo : 0 | Tweet
Rita Hartwig on ollut loistava muusa tälle Pohjolan levylle. Ordinary Musicista ja muustakin olen täysin samaa mieltä. Arvosana : 9
Kiinnostava kyllä tämä Ordinary Music. Niin erilaista verrattuna kaikkeen muuhun mitä Pohjola on tehnyt.
1982 ilmestyneen Urban Tangon jälkeen Pekka Pohjolan levytykset muuttuivat omaan makuuni hieman epätasaisiksi ja paikoin jopa valjuiksi. Vuoden 1992 Changing Waters oli parhaimmillaan kovinkin kaunista musiikkia, mutta energiaa siitä puuttui ja todella steriii tuotanto vei levystä viimeisenkin puhdin. Pewit on hieno paluu huipulle köykäisemmän kauden jälkeen. Pewitillä toimii lähes kaikki. Nyt on taas musiikissa voimaa, draamaa ja dynamiikkaa! Peruskokoonpanona levyllä on Pohjolan pitkäikäisin bändi (joka oli jo mukana Changing Watersilla) eli Anssi Nykänen (rummut), Markku Kanerva (kitarat) ja Seppo Kantonen (koskettimet). Juuri tämän kokoonpanon näin itsekin aikoinaan livenä lukuisia kertoja eli käytännössä aina kun pääkaupunkiseudulla soittivat.
Pewit alkaa majesteettisen arvokkaasti soivalla 11 minuutt isella ?Ritalla? jonka tehoja kasvatellaan hitaasti kohti vääjämätöntä kliimaksia. Kaunista ja simppelistä melodiasta otetaan kaikki irti ja musiikissa on jotain todella suomalaista ja jopa sibeliaanista. Sinfonista progea sieltä parhaasta päästä! Pikkiriikkisen kappaleessa häiritsee Anssi Nykäsen jotenkin pökkelö ja yksitoikkoinen rummutus. Vaan kaipa hän teki mitä Pekka tahtoi. Toinen biisi ?Melkein? on leikkisämpi ja vauhdikkaampi kappalessa jossa kuullaan upeaa bassottelua Pohjolalta. Nimibiisi ?Pewitin? melodiasssa on hieman kansanmusiikkimaista, mutta toteutus on mahtipontisempaa ja siinä mielessä tuttu Pohjola -paatosta.?Suuri kallion ritari? alkaa Seppo Kantosen hienolla soolopianointrolla ja muuttuu sitten massiiviseksi bändisoitoksi ????
Toy Rock on jälleen leikkisämpi ja rytmisempi kappale johon tuodaan mukavasti useampikin saksofonisti (Pepa Päivinen, Heikki Keskinen ja Paroni Paakkunainen) mukaan tuuttailemaan. Puhaltimia olisi kuullut levyllä mielellään enemmänkin.
Levyn päättää Pekka Pohjolan uran pisin biisi yli 19 minuuttia kestävä ?Ordinary Music?. Kyseinen kappale on kaikkea muuta kuin tavallinen. Se ei ole tavallista musiikkia universaalimmin ajatellen eikä se todellakaan ole tavallista Pohjolan omaan katalogiin peilaten. Kappale on hyvin kokeellinen ja olisi enemmän kotonaan jonkin avantproge-hirmun levyllä kuin Pohjolan jonka musiikki on yleensä kovin melodista. Ordinary Musicissa melodia alistetaan lähes tribaalisen tuntuisille rytmeille ja atonaalisuudelle joita koristellaan varsin kirskuville purskeina ilmestyvillä kitaraosuuksilla. Kaoottinen ja jopa brutaali kappale kuitenkin rauhoittuu lopussa kauniiseen ja hartaaseen viuluvetoiseen melodiaan jonka jälkeen lisätään vielä kierroksia koko bändin tullessa mukaan ja Markku Kanervan soittaessa raivoisan kitarasoolon. Kiehtova uusi aluevaltaus Pohjolalta! Kappaletta soitettiin jopa livenä vaikka olisi voinut kuvitella sen jäävän albumi-kuriositeetiksi.
Pewitillä tehtiin tietoinen päätös käyttää mahdollisimman vähän kompressointia ja se kuuluukin levyllä oikein messevänä dynamiikkana. Finnvoxin kivisellä käytävällä äänitetyt rummut soivat massiivisesti. Verrattuna Changing Watersin lasisiin soundeihin Seppo Kantosen kosketinsoittinsoundit ovat huomattavasti orgaanisemman ja miellyttävämmän kuuloiset. Pewit on yksi Pekka Pohjolan vahvimmista levykokonaisuuksista ja laskenkin sen yleensä miehen viiden parhaan levyn joukkoon.
9/10
Hieno levy tämäkin! Tutustuin nyt ekaa kertaa, kun ostin Svartin vinyylin.