Camel : Rajaz
Jammo kirjoitti noin 15 vuotta sitten (18 kommenttia)
Keskimmäisissä 4-5 biisissä on aivan timanttinen tunnelma!Yleensä pidän instrumentaaleista, mutta tällä levyllä sekä aloitus- että lopetusraidat tuntuvat löysiltä?!
Arvosana : 9+
Arvosana : 9+
+/- saldo : 0 | Tweet
Pitkälti samaa mieltä Jammon kanssa muuten,mutta minun mielestäni jo ekalla biisillä on huippu tunnelma.Three Wishes aloittaa hienon matkan halki autiomaan.Kaikki biisit Saharaan asti ovat varsin nautittavaa kuunneltavaa.Lawrence on ehkä heikoin lenkki tässä karavaanissa joka olisi voinut siis pysähtyä jo Saharaankin.9 1/2
Lawrence on todella puiseva pitkä lopetus muutoin upealle levylle.
Erittäin hyvä levy, mutta omaan makuuni ehkä vähän liian surumielinen ja pienimuotoinen. Eli ei mielestäni Camelin aivan terävintä kärkeä. Toisaalta kun se terävin kärki on tällä bändillä niin huippua, niin ei ole synti jäädä sen alapuolelle. Sanoisin kasi.
Näistä uudemmista studiolevyistä kuitenkin vahvin!
Kyllä tämä on yksi Camelin parhaista albumeista.
Niin no... minun mielestäni Mirage, Moonmadness, Debyytti, The Snow Goose, Rain Dances ja ehkä jopa Stationary Traveller ovat parempia. "Yksi parhaista" ehkä, kun niitä "parhaita" on niin monta.
Tämä on kolmen parhaan Camel-levyn joukossa. Yksikään Camelin levy ei ole ns. täydellinen - mikäpä tässä maailmassa olisi - mutta tässä homma riutuu vasta viime metreillä, jos siis äänitettä kuuntelisi nauhalta.
Tässä levyssä on kyllä tyyliä. The Final Encore lienee suosikkibiisini.
Tyyli ilmenee kaiken turhan höseltämisen puuttumisena. Kun todella on tekemisensä herra, ei homma karkaa käsistä.
Kahden todella puisevan levyn jälkeen Andy Latimer yhtäkkiä ryhdistäytyi ja tekee täysin yllättäen todella vahvan albumin. Ja edellisestä albumista Harbour Of Tears joka mielestäni on lähes totaalinen fiasko oli vain kolme vuotta. En ymmärrä mitä tässä tapahtui.
Ensimmäinen hämmästyksen aihe levyä kuunnellessa on sen soundit. Siinä missä kaksi edellistä levyä kuulosti lähinnä kotitekoisilta demoilta niin yhtäkkiä tuotantoarvot ovat kunnossa ja soundit ovat itseasiassa ihan parasta a-luokkaa. Sointi on täyteläinen ja erotteleva ja etenkin rummut kuulostaa noin miljoona kertaa paremmilta kuin kahdella edellisellä levyllä. Levy on kuitenkin edelleen Latimerin itsensä tuottama eli parannusta ei voi pistää jonkun mukaan palkatun Hornin tai Parsonsin piikkiin. Levy on jopa Latimerin itsensä miksaama? Oliko tällä kertaa käytetty studio vaan niin paljon parempi?
No soundit eivät tietenkään levyä pelasta jos musiikki on huonoa, mutta onneksi sekin puoli on laitettu kuntoon. Kuten Camelin tyyliin kuuluu kappaleissa riittää seesteistä tunnelmointia, mutta biiseihin on lisätty tällä kertaa reippaasti enemmän potkua ja instrumentaalisia kierteitä. Ja Dave Stewartin napakka rumpalointi antaa mukavasti energiaa. Siinä missä kahdella erillisellä levyllä oli paljon lyhyitä biisejä jotka olivat usein vain utuisia syntsa-introja/välikkeitä jotka eivät oikeastaan kuitenkaan liiittyneet yhtään mihinkään niin Rajazilla kaikki raidat ovat ihan oikeita biisejä (kestot vaihtelevat 5 ja 10 minuutin välillä). Ja hienoja melodioita riittää! Parhaita biisejä on vaikea valita koska levy on niin tasaisen vahva, mutta ehkä nimibiisi ja Three Wishes ovat suurimmat suosikkini. Myös Sahara on hyvä. Mainio se hieman itämaisen oloinen kitarakuvio! Vähäpätöisin kappale lienee Shout.Vähäpätöisin lienee Shout.
Latimerin lauluääneen on tullut iän myötä mukavasti syvyyttä ja eräänlaista painoa. Loistava laulaja hän ei ole vieläkään, mutta tälle levylle hänen äänensä sopii kuin kameli aavikolle. Straight To My Heart biisin kertsissä on tunnetta!
Jos Rajazia pitäisi kuvailla yhdellä sanalla se olisi ?tyylikäs?. Hitto? juuri nyt levyä kuunnellessa minun on bändin historia huomioon ottaen todella vaikea uskoa että Camel teki vuonna 1999 vielä näin hienon levyn. Tämä ei ole vaan semmoinen dinosaurusbändin ?ihan hyvä? myöhempien aikojen levy vaan Camelin paras levy. Mahtavaa!
9/10
Rajaz on hieno levy. Siinä missä Harbourin irkkuteema toimii hyvin, niin Rajazin itämainen teema onnistuu loistavasti. Upea levy. Camelin paras? Ehkä...
Harbourin irkkuteema ei toimi yhtään, vai viittaatko sanoituksiin? Niitä en ole lukenut. Rajazissa ei mun mielestä ole mitään erityistä itämaista teemaa. Straight To My Heart kertoo Radio Luxemburgista.
Eniten kuuntelemani Camel-levy.
Harbourissa pidän teksteistä, vaikka suhteellisen niukat ovatkin. Mielestäni musiikki tukee nitä ihan hyvin. Eihän Harbour mikään loistolevy silti ole, mutta sellaisenaan toimii.
Joo, sori tuo Rajazin itämaisuuteen viittaus. Kyllä sen tuonne Afrikkaan enemmän sijoitan toki, mitä nyt se yhden biisin kuvio...Eli hieno levy pienellä autiomaan teemalla maustettuna :)
Komppaan sekä Jukezia ja OldfieldOllia. Eniten kuuntelemani Cameli ja ehkäpä intensiivinen jakso toisesta biisistä tokavikaan on parasta Camelia. En näet vieläkään jaksa kovin innostua noista alku- enkä lopetusraidoista.
Mulla taitaa kuunnelluin Camelin levy olla Mirage. Mutta kyllä Rajaz on vahvempi kokonaisuus.
Mulla taitaa kuunnelluin Camelin levy olla Mirage. Mutta kyllä Rajaz on vahvempi kokonaisuus.
Heh, tarkastin: Mirage tosiaan ON kuunnelluin, mutta Snow Goose on vain yhden kuuntelun verran perässä :)Heh, tarkastin: Mirage tosiaan ON kuunnelluin, mutta Snow Goose on vain yhden kuuntelun verran perässä :)
Tutkailin tilastoja vielä tarkemmin ja kävi ilmi että Moonmadness on täsmälleen tasoissa Snow Goosen kanssa. Kolmen kärki siis hyvin tasainen. Kymmenen vuoden päästä kärjessä lienee jo Rajaz ;)