Tikulla silmään : noin 17 vuotta sitten Astro kirjoitti arvostelun

Cucumber Farmer: Beyond

American Brothers (ABROS3)

Kummallista, miten tällainen bändi on voinut olla olemassa jo kymmenen vuotta niin, että en ole kuullut siitä pihaustakaan? No, parempi myöhään kuin ei koskaan, ja nyt oli siinä mielessä hyvä aika, että yhtye on julkaissut ensimmäisen kokopitkänsä, joka onkin ehkä enemmän minun makuuni kuin aikaisemmat pikku julkaisut. Tämä helsinkiläis-tamperelainen taidekollektiivi (näin he itse itseään kutsuvat) soittaa ainakin tällä CD:llä hienoa art/post/psych/space rockia. » Lue

Jukez kirjoitti noin 10 tuntia sitten+/- saldo : 0

Ääneltään täysin epäonnistunut levy. Sähkörummut ja digitaalisimmat soundit, mitä ikinä olen kuullut, yäk.
Muutama periaatteessa ihan ok biisi, mutta nuo soundit pilaa kaiken.

Kcrimso kirjoitti noin 15 tuntia sitten+/- saldo : 1

Dissolution on vuonna 1999 kitaristi/laulaja Bruce Soordin sooloprojektina alkaneen The Pineapple Thiefin 12. studioalbumi. Sittemmin The Pineapple Thiefistä on tullut enemmän oikea bändi vaikka Soor hommaa selkeästi yhä vetääkin. Vertailukohta Porcupine Treehen ja sen suhteeseen Steven Wilsoniin on siis selvä paitsi johtaja-hierarkisesti niin myös musiikillisesti. Molemmat bändit ovat aina tasapainoilleet popin ja progen välissä vaihtelevasti hieman enemmän suuntaan tai toiseen kallistuen.

The Pineapple Thiefillä suunta viime vuosina on ollut enemmän pop kuin proge ja Dissolutionilla bändi jatkaakin viime vuosiensa linjalla eli kompaktien noin neliminuuttisten pop-rallien tehtailua. ...Jatkuu » Toki kappaleissa yhä on häivähdys progressiivisen rockin tuntua. Jälkimmäistä elementtiä vahvistaa etenkin rumpali Gavin Harrisonin (Porcupine Tree, King Crimson) vahva rytminen ote. Harrison on mestari synkopoimaan tavallisen 4/4 tahtilajinkin kiinnostavan kuuloiseksi. Harrison oli jo edellisen levyn sessioiden loppuvaiheissa mukana, mutta nyt hän oli Dissolutionin teossa mukana alusta alkaen ja hän on bändin virallinen jäsen. Harrisonin panos sovituksissa ja rytmien luonnissa on ollut niin suuri että Soord on myöntänyt hänelle säveltäjäkrediitin melkein jokaiseen biisiin.

Dissolutionin parhaat biisit kuten ”All That You’ve Got” sekoittavat juuri oikealla tavalla tarttuvia pop-koukkuja ja pieniä proge-kiemuroita, mutta osa kappaleista jää hieman yhdetekeviksi kuten niin usein ennenkin. Stupid Dream/Lightbulb Sun -kauden Porcupine Treetä fanittavat löytävät kuitenkin varmasti paljon kuunneltavaa Dissolutioniltakin.

Parhaat biisit: ”Not Naming Any Names”, ”Threatening War”, ”All That You’ve Got”

Lisää vuoden 2018 parhaita levyjä: https://pienemmatpurot.com/vuosi-vuodelta-parhaat-levyt-2018/

Kcrimso kirjoitti viime viikolla+/- saldo : 0
Vuosi vuodelta : Parhaat levyt 1981 - Sijat 21-27

Esittelyssä vuoden 1981 parhaat levyt sijoituksilla 21-27. Mukana mm. Material, Art Zoyd, Chick Corea ja Jack DeJohnette's Special Edition.

https://pienemmatpurot.com/vuosi-vuodelta-parhaat-levyt-1981-sijat-21-27/

Kcrimso kirjoitti noin 2 päivää sitten+/- saldo : 0
Levyarvio: Deep Purple - The House Of Blue Light (1987)

Heikki Heinon arvostelussa Deep Purplen 12. studioalbumi The House Of Blue Light.

https://pienemmatpurot.com/levyarvio-deep-purple-the-house-of-blue-light-1987/

Kcrimso kirjoitti noin 1 päivää sitten+/- saldo : 0
Levyarvio: Univers Zero - Ceux Du Dehors (1981)

Arvostelussa belgialaisen avantprogea soittavan Univers Zeron kolmas studiolevy Ceux Du Dehors.

https://pienemmatpurot.com/levyarvio-univers-zero-ceux-du-dehors1981/

Lerxst kirjoitti noin 3 päivää sitten+/- saldo : 1

Tervehdys erittäin pitkästä aikaa!!

15 vuoden julkaisutauon ja muun tauon jälkeen tuleepi se kolmas albumi ja homma on käynnissä kunnolla nyt ja tästä eteenpäinkin. Tässä alkukevään aikana. Ekat sinkut jo digisti kohtapuoleen. Paljon on muuttunut ja virrannut vettä Vantaassa ja muuallakin. Kokoonpano ja konsepti ja aika moni juttu. Kaikkea hyvää toivottelen kaikille! ...Jatkuu » Täältä löytyypi sitten jos tuore progemeininki kiinnostelee:

Kotisivu - ja uuden albumin ennakkotilauskampanja:

https://www.subspaceradio.fi/


YouTube-kanava, josta löytyy kaksi ekaa levyä ja näytteet jokaisesta uuden levyn biisistä teaser-videoina
https://www.youtube.com/channel/UCVNmn9GZhngn-e9XB8Hu-_w/featured


Spotify:
https://open.spotify.com/artist/0rLwsqPgyUSmBdT9yfSg0B?si=BeGZ4cyvTcOPwjAy8lAXwA


Naamakirja:
https://www.facebook.com/groups/subspaceradiofinland

Jukez kirjoitti noin 3 päivää sitten+/- saldo : 0

Levyn nimibiisi on klassikko!

Jukez kirjoitti noin 3 päivää sitten+/- saldo : 0

Jälleen positiivarinen yllätys! Menevää soitantaa ja hienoja stemmoja. Yksi lainabiisi Fagen/Beckeriltä: Dallas.
Kovin onnistuneita äänityksen/miksauksien suhteen nämä Pocon levyt. Kitarat, akustiset, pedal steel ja sähkikset hivelevät korvaa.

Markkutapio kirjoitti noin 5 päivää sitten+/- saldo : 1

Tässäpä ensimmäinen mainio albumi tälle vuodelle.

Markkutapio kirjoitti noin 5 päivää sitten+/- saldo : 0
Kovan muusikkolistan voi vilkaista vaikkapa tästä linkistä.

Jake kirjoitti noin 3 päivää sitten+/- saldo : 0
Kovaa jengiä messissä ja Simon Phillips ilahduttaa aina, mutta jotenkin tuntuu että on kaikki ainekset mitä kaapista löytyy mutta ei ole osattu päättää että mitä tehdään.

Kcrimso kirjoitti noin 3 päivää sitten+/- saldo : 0

Rainer Brüninghaus : Freigeweht (DE, 1981)

Freigeweht on Rainer Brüninghausin ensimmäinen sooloalbumi.

Klassisesti koulutettu saksalaispianisti Rainer Brüninghaus Freigeweht tunnetaan etenkin Eberhard Weberin johtamasta hienosta yhtyeestä Colours. 80-luvun alussa Brüninghaus alkoi toimimaan myös yhtyeiden johtajana ja Freigeweht on tuon suuntauksen ensimmäinen hedelmä.

Freigeweht jatkaa hieman Coloursin linjoilla eli tarjoilee ilmavaa instrumentaalimusiikkia joka liikkuu jossain jazzin ja taidemusiikin rajamailla. ...Jatkuu » Freigewehtin tapauksessa taidemusiikki-vaikutteet tosin hieman valtaavat alaa jazzin kustannuksella ja toisaalta runsas syntetisaattorien käyttö tuo mukaan myös progressiivisen rockin tunnelmaa. Paljon Terje Rypdalin kanssa soittaneen Jon Christensenin kevytkätinen rumpalointi tosin liittää levyä jazzin jatkumoon. Kvartetin täydentää Kenny Wheeler, jonka flyygelitorven soitto on kerrassaan upeaa ja Bjynjar Hoff jonka oboe ja käyrätorvi vahvistavat omalta osaltaan mielleyhtymiä taidemusiikin suuntaan.

Freigewehtin musiikki on kiinnostavasti samaan aikaan leijailevan ilmavaa, mutta siinä on koko ajan myös jotain hyvin määrätietoista. Brüninghaus ei sorru pitkissä kappaleissaan haahuiluun. "Die Flüsse Hinauf" käyttää hyväkseen myös minimalismin perinteisiin kuuluvaa toistoa ja eteerinen kappale ”Täuschung der Luft” flirttailee impressionistisemman modernin taidemusiikin kanssa. Tanakammin soiva aloitusraita ”Stufen” epäsäännöllisine tahtilajeineen tuo mieleen progressiivisen rockin. Levyn päättävä 12 minuuttinen nimikappale, jonka selkärangan muodostaa Brüninghausin spiraalimainen piano-ostinato, paketoi kaikki levyn vaikutteet saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Vuonna 1984 Brüninghaus julkaisi toisen studioalbuminsa Continuumin joka liikkuu suurin piirtein samoilla linjoilla kuin Freigeweht, mutta ei ole aivan yhtä tasokas kokonaisuus. Sittemmin Brüninghaus on työskennellyt mm. Trilok Gurtun, John Abercrombien ja Jan Garbarekin kanssa.

Parhaat biisit: ”Stufen”, ”Täuschung der Luft”, ”Freigeweht”

***

Lisää luettavaa jazz-levyistä: https://pienemmatpurot.com/tag/jazz/

Jukez kirjoitti noin 4 päivää sitten+/- saldo : 0

Viimeinen levytys miltei alkuperäisellä kokoonpanolla. Timothy B Schmit loikkasi Eaglesiin suurempien estradien ja rahojen tykö.
Positiivinen yllätys! Poco olisi kyllä tällaisella materiaalilla ansainnut aikanaan suurempaa suosiota.
Muuan Donald Fagen myös mukana koskettimissa...näemmä monilla muillakin Pocon levyillä syntyssä...

Kcrimso kirjoitti noin 5 päivää sitten+/- saldo : 0
Caravan jätti kolmannella studiolevyllään In The Land Of Grey And Pinkilla lopullisesti hyvästit ensimmäisten albumien huuruisille psykedeelisille tunnelmille. Myös jazz/jazz-rock henkeä on aiempaa vähemmän. Yhtye suuntasi Grey And Pinkillä enemmän sinfonisen progen ja toisaalta myös jopa popin suuntaan. Hieno levy ja yksi yhtyee parhaista.

https://pienemmatpurot.com/levyarvio-caravan-in-the-land-of-grey-and-pink-1971/

Markkutapio kirjoitti noin 5 päivää sitten+/- saldo : 0

Tätä ei pidä sekoittaa Italialaiseen klassikko-bandi Celesteen, jota suosittelen kuunteluun. Oikeestaan tässä tuohon bandin nimeen voisi laittaa selvennykseksi sulkuihin (UK).

Jukez kirjoitti noin 6 päivää sitten+/- saldo : 0

Uudistetulla kokoonpanolla Young ja Cotton yrittivät Eaglesin territoriolle. Osittain onnistuttiinkin. Pari suurehkoa hittiä tuloksena. Seuraava levy, Under The Gun oli myös onnistunut, vaikkakin Legendin suosioon ei kyetty.

Kcrimso kirjoitti noin 6 päivää sitten+/- saldo : 0
Present: Triskaidékaphobie (BE, 1980)

Triskaidékaphobie on belgialaisen Presentin ensimmäinen studioalbumi.

Kitaristi Roger Trigaux oli yksi synkkää kamarimusiikkimaista avantprogea soittaneen Univers Zeron perustajajäsenistä. Univers Zeroa dominoi kuitenkin vahvasti yhtyeen pääasiallinen säveltäjä rumpali Daniel Denis. Trigauxin sävellykset, ja etenkin kitarointi, jäivät Univers Zerossa niin pieneen rooliin että mies jätti Univers Zeron vuoden 1979 Heresie levyn jälkeen ja perusti oman yhtyeensä Presentin.

Ilmeisesti Trigauxin ja Denisin välille ei syntynyt tästä käänteestä liikaa kitkaa sillä Denis soittaa rumpuja Presentin debyytillä ja mukaan otettiin myös Univers Zeron ensimmäisellä levyllä soittanut basisti Christian Genet. ...Jatkuu » Kvartetin täydentää pianisti Alain Rochette joka soittaa hieman myös syntetisaattoreita.

Tyylillisesti Triskaidékaphobie (triskaidékaphobie tarkoittaa numero 13 pelkoa mikä on samalla hauska viittaus Univers Zeron debyyttiin joka tunnetaan myös nimellä 1313) muistuttaa melko paljon Univers Zeroa eli tummasävyisestä instrumentaalisesta avantprogesta on on kyse. Triskaidékaphobien sävellykset sisältävä enemmän toistoa kuin Univers Zeron musiikki, mutta hieman Magman mieleen tuovan suorastaan hypnoottisen jumituksen vastapainona tai ehkä oikeastaan kylkiäisenä levyllä on myös runsaasti huolellista ja suorastaan sinfonista teemojen kehittelyä.

Soinniltaan Triskaidékaphobie on sähköisemmän kuuloista kuin ensimmäiset UZ-levyt ja pääosassa on Trigauxin sähkökitara.

Ehkä hieman yllättäen sähkökitaran suuremmasta roolista huolimatta Triskaidékaphobie kuulostaa hieman kepeämmältä kuin Univers Zeron ensimmäiset levyt. Tämä johtuu pääosin siitä että Univers Zeron paksuina mattoina usein soivat puhaltimet ja urkuharmooni on korvattu Triskaidékaphobiella Rochetten kepeästi, mutta aina määrätietoisesti soivalla rytmisellä pianon soitolla. Kiinnostava kyllä 80-luvun edetessä ja etenkin 90-luvulle tultaessa osat vaihtuivat sillä Presentin musiikki muuttui pikkuhiljaa yhä raskaammaksi ja raskaammaksi Univers Zeron ilmaisun muuttuessa samaan aikaan kevyemmäksi ja ilmavammaksi.

Triskaidékaphobie sisältää vain kolme pitkää kappaletta joista ensimmäinen "Promenade Au Fond D'un Canal" täyttää 19 minuutisena koko A-puoliskon. B-puolelta löytyy vielä yksi 15 minuuttinen sävellys "Quatre-Vingt Douze" ja lyhyt kolmiminuuttinen "Repulsion". Lyhyt päätösraita on merkitty Trigaux, Genetin ja Denisin nimien alle, mutta muuten kaikki musiikki on Trigauxin säveltämää. Albumin kohokohta kuullaan hitaasti kehittyvän, mutta mielenkiintoisesti polveilevan A-puolen eepoksen loppupuolella jossa Trigauxin sähkökitara ulvoo kuin tuskainen eläin. Myös erittäin kiivastempoinen ja intensiivinen "Quatre-Vingt Douze" on vaikuttava kappale ja sisältää virtuoosimaista pianon Rochettelta ja vaikuttavaa rumpalointia Denisiltä.

Vaikka Triskaidékaphobien musiikki on synkähköä ja usein teknisesti monimutkaista on se avantprogen standardeilla kuitenkin suht helposti lähestyttävää kuunneltavaa. Sävellykset etenevät jouhevasti eikä mihinkään sekopäisiin improvisaatioihin tai täysin äkkivääriin irrotteluihin lähdetä.

Triskaidékaphobie on ehdottoman suositeltavaa kuunneltavaa kaikille tummasävyisen instrumentaalisen progen ystäville ja etenkään Univers Zero -fanien ei kannata missään nimessä ohittaa levyä. Uskoisin että levy tarjoaa tarttumapintaa myös King Crimsonin uskaliaimmille kuuntelijoille. Presentin seuraavaa studioalbumia saatiin odottaa aina vuoteen 1985 asti, mutta pitkä odotus oli sen arvoista sillä tuolloin ilmestynyt Le Poison Qui Rend Fou onnistuu petraamaan hieman tästä hienosta debyytistä.

Paras biisi: ?Promenade Au Fond D?un Canal?

****½

Lisää luettavaa vuoden 1980 parhaista levyistä: https://pienemmatpurot.com/vuosi-vuodelta-parhaat-levyt-1980-sijat-1-10/

Markkutapio kirjoitti noin 6 päivää sitten+/- saldo : -1

https://open.spotify.com/album/094EXopYguRJxteAt5trqG?si=jzdQeJOWSIGaY_I84isr2w

Markkutapio kirjoitti noin 6 päivää sitten+/- saldo : -1

https://open.spotify.com/album/1IEmI46a3jp1VkKDgHQrg3?si=yMrR4dHhSIWEM7yuuZ2yBw

Markkutapio kirjoitti viime viikolla+/- saldo : -1

https://open.spotify.com/album/2JQTLRrCJeqk2k9dXCtl1D?si=woGFKlLFSzKEDg5JTDWyoQ