Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Hevi on parasta...

Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten (1 kommenttia)
... vaikka vuonna 2005. Kuka olisi uskonut 80-luvulla että seuraavalla vuosituhannella sankarihevillä saadaan levytyssopimuksia kotimaisilta yhtiöiltä, biisit saavat radiosoittoa ja listasijoituksiakin osuu kohdalle? Omat farkkuliivit erehdyin myymään kirpputorilla jo vuosikymmen sitten ja olisi niillä selkälippuineen ja niitteineen ehkä huomiota herättävästi erottunut Kilven ja Kamaran keikalla Lutakossa perjantaina 4. maaliskuuta. Onneksi ulkomusiikilliset elementit ovat suurelta osin jääneet omalle vuosikymmenelleen ja uudella vuosituhannella perinteitä kunnioitetaan lähinnä musiikillisesti.



Lutakkoon oli kertynyt reilu kourallinen suomihevin ystäviä kun Kilven lämmittelijänä toiminut, ympäripyöreästi luonnehtien jonkinlaista asenneraivometallia soittanut Kamara aloitti settinsä. Kamara on perustettu jo vuonna 2000, aikaisemmin bändi on tunnettu (?) nimellä Lumessakahlaajat ja historiikki kertoo alkumetreillä materiaalin perustuneen lähinnä cover-biiseihin. Vaikea arvata että mitä bändiä on imitoitu, ainakin tuosta nimestä voi tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä niin halutessaan. Siinä määrin tuon ilmeisen esikuvan lavamanööverejäkin oli nähtävissä että melkeinpä kehtaan olla epäilemättä omaa arvaustani tässä.

Kamara on julkaissut tähän mennessä demon ja "Tämäkin vielä", viiden biisin mini-cd:n, jota jakelee Firebox. Tämä julkaisu on julkaistu aika tarkalleen vuosi sitten ja uutta materiaalia on ollut työn alla studiossa julkaistavaksi piakkoin pitkäsoiton muodossa.

Itse keikalla bändistä jäi vähän sekava kuva, biisit eivät varsinaisesti kolisseet ensikuulemalta. Taisivat kanssakuulijat siinä ympärillä mutista jotain Kotiteollisuuden ja Niskalaukauksen plagioinnista, mutta henkilökohtaisesti en allekirjoittaisi näitä lausuntoja. Pääasiassa moittisin livesoundia, soitto oli ajoittain sellaista puuroa ettei biiseistä tahtonut saada mitään selvää ja laulusta vielä vähemmän. Www-sivuilta löytyy lyhyt näyte "Kuolon kehä" biisistä, mikä sekin kuulostaa siinä määrin paremmalta etten aio tässä enempi keikkasuoritusta musiikillisesti alkaa ruotimaan. Esiintymisen perusteet alkoivat olemaan hallussa, mukava nähdä että bändit alkavat panostamaan myös siihen että lavalla ei seisota kuin tanssiorkesterissa jos biisit tihkuu vihaa, raivoa ja ahdistusta. Ehkä tuohon seisoskeluun vieläkin vähän syyllistyttiin, mutta oltiin kuitenkin aivan eri genressä kuin Lutakossa nähdyt pohjanoteeraukset "Kiitos ja anteeks" -hengessä. Kolmelle kitaralle kannattaisi ehkä säveltää vähän vivahteikkaampia teoksia, nyt vaikutti hieman siltä että osittain tämän jumalattoman äänivallin takia biiseistä hävisivät kaikenlaiset nyanssit. Ainakin ensikuulemalta vaikea arvioida olisiko sellaisia sitten ollut jos olisi kuullut.

[img]juttukuvat/bandikuvat/kilpi/kilpi01.jpg" class="colorbox">Kamara on julkaissut tähän mennessä demon ja "Tämäkin vielä", viiden biisin mini-cd:n, jota jakelee Firebox. Tämä julkaisu on julkaistu aika tarkalleen vuosi sitten ja uutta materiaalia on ollut työn alla studiossa julkaistavaksi piakkoin pitkäsoiton muodossa.

Itse keikalla bändistä jäi vähän sekava kuva, biisit eivät varsinaisesti kolisseet ensikuulemalta. Taisivat kanssakuulijat siinä ympärillä mutista jotain Kotiteollisuuden ja Niskalaukauksen plagioinnista, mutta henkilökohtaisesti en allekirjoittaisi näitä lausuntoja. Pääasiassa moittisin livesoundia, soitto oli ajoittain sellaista puuroa ettei biiseistä tahtonut saada mitään selvää ja laulusta vielä vähemmän. Www-sivuilta löytyy lyhyt näyte "Kuolon kehä" biisistä, mikä sekin kuulostaa siinä määrin paremmalta etten aio tässä enempi keikkasuoritusta musiikillisesti alkaa ruotimaan. Esiintymisen perusteet alkoivat olemaan hallussa, mukava nähdä että bändit alkavat panostamaan myös siihen että lavalla ei seisota kuin tanssiorkesterissa jos biisit tihkuu vihaa, raivoa ja ahdistusta. Ehkä tuohon seisoskeluun vieläkin vähän syyllistyttiin, mutta oltiin kuitenkin aivan eri genressä kuin Lutakossa nähdyt pohjanoteeraukset "Kiitos ja anteeks" -hengessä. Kolmelle kitaralle kannattaisi ehkä säveltää vähän vivahteikkaampia teoksia, nyt vaikutti hieman siltä että osittain tämän jumalattoman äänivallin takia biiseistä hävisivät kaikenlaiset nyanssit. Ainakin ensikuulemalta vaikea arvioida olisiko sellaisia sitten ollut jos olisi kuullut.

[img]juttukuvat/bandikuvat/kilpi/kilpi01.jpg" border="0"/ style="width:98%">



Kilven aloittaessa reilu kourallinen yleisöä oli kasvanut ehkä muutamaksi kouralliseksi, mutta keikan ei voi väittää olleen varsinainen menestys ainakaan yleisömäärällä mitattuna. Tässäkö piilee kasarisankarihevin kompastuskivi, vitsi ei toimikaan vuosia vaan nostalgiasyistä kerran tai kaksi? Vai odottaako yleisö myöhemmin keväällä keikkailevaa Teräsbetonia. Tästä huolimatta Kilpi veti kuitenkin milteipä stadion-luokan esityksen. Enpä ole aikaisemmin kuullut rumpusooloa Lutakon lauteilla. Enkä muista kitarasooloakaan kuulleeni niin että muu bändi lähtee kaljalle / kuselle välillä. Bassosoolokin kuultiin, mutta tämä meni jo niin kieli poskessa että yleisökin uskaltautui nauramaan.




Settilista koostui varsin tasaisesti Kilven ykkös- ja kakkoslevyn materiaalista, sen verran passiivista yleisöä oli paikalla että en muista mitään toiveita juuri huudetun ja varsinaiset hittipotentiaalia omaavat raidat kuultiin kyllä kaikki. Jälleen kerran tavoilleni uskollisena en muistanut tai jaksanut biisilistaa kirjata ylös, mutta eiköhän edellisestä voi päätellä aika pitkälti mitä vedettiin jos asiaa erityisesti kiinnostaa. Kilven kohdalla ei voi moittia puuroisista soundeista vaan niin ääni- kuin valopuolikin hoidettiin huomattavalla ammattitaidolla. Itse bändin soitto oli sekin ammattimaisemman kuuloista verrattuna edelliseen kertaan, jolloin Kilpi oli muistaakseni Thunderstonen supportina. Ajoittain bändi vaikutti olevan varsin hyvin virvoittautunut, mutta jäi katsojalla vähän epäselväksi että oliko kyse vain kiertueväsymyksestä vai hyvästä tarjoilusta takahuoneessa. Kokonaisuudessaan kuitenkin varsin energinen keikka kunhan sankarihevikliseisiin ja kasariyhteyksiin ei suhtaudu liian vakavalla naamalla.




Artikkelin alussa tuli mainittua että ulkomusiikilliset asiat jäivät onneksi 80-luvulle. Varaan kuitenkin oikeuden muuttaa mieltäni ilman vaikeampia perusteluja, sillä Teräsbetoni näyttäisi esiintyvän Lutakossa 16.4. Hah.

+/- saldo : 0 |

    Anonyymi kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Sen pitäisi olla ohimenevä vaihe nuorukaisen kehityksessä.