Fruupp - unohdettua irkkuprogea
Jammo kirjoitti noin 10 vuotta sitten (2 kommenttia)
FRUUPP äänitteiden lyhyt tunnustelma
Future Legends
Fruuppin debyytti on aika mojovaa menoa, tosin vahvasti perinteessä pitäytyvää. Jätkät aloittavat levyn lyhyellä nimikappaleella (Future Legends 1.31), ah niin kauniilla jousisektiolla että miltei kyynel tulee silmäkulmaan.
Decision-biisi (6.25) käynnistetään tiukalla koko bändin herkullisella riffilla, tuttuun proge-tyyliin eli näytetään että me pojat osaamme! Kappaleen jatko heiluu löysän laulelun ja tiukan kitarariffittelyn välillä. Hienoja jaksoja on useita ja tämä on yksi levyn monista hyvistä biiseistä.
As the Day Breaks (5.01) on ehkä oma suosikkini maukkaan oboen käytön takia. Biiisi on jäntevä, rytmikimarat ja tunnelmat vaihtelevat upeasti.
Liki skitsofreeninen Graveyard Epistle (6.15) harhautuu pariin otteeseen löysäilyyn , vaikka erilaisia (proge)elementtejä on kuin Gentle Giantilla konsanaan. Tylsiä jaksoja on onneksi vain alussa ja loppupuolella.
Lord of the Incubus (6.25) kuulostaa suuresti suomalaiselta progelta, Tabula Rasa nyt tulee ensin mieleen, no bändit ovat toimineet likimain samaan aikaan.
Pojat ovat ympänneet biisiin puolen tusinaa hienoa progekikkaa, jotka kaikki eivät ehkä ole ihan omaa keksintöä.
Old Tyme Future (5.36) alkaa viehkolla kitaraintrolla ja biisi on levyn tunnelmapala keinuvalla tempollaan. Loppupuoli biisistä on täydellistä 70-luvun alun progea tunnelmaa nostattavine hoilailuineen.
Song for a Thought, levyn pisin kappale (7.31) alkaa tyypillisellä tiukalla riffillä, josta siirrytään lauleluun. Rumputausta on ajoittain karmean tavanomainen, tuntuu että se on kuultu ainakin ziljoona kertaa. Vokaalipuoli tökkii myös näin jälkiviisaan kommentoimana. Oboesoolo on biisin parasta antia. Pitkään kestoon mahtuu toki monta reipasta jaksoa. Sekavin biisi.
Albumin päättää nimikappale (0.54) pateettisena vokaaliesityksenä.
Kaiken kaikkiaan Fruupp on onnistunut tekemään varsin onnistuneen debyytin. Hintana lienee ollut se että suuri osa parhaista ideoista käytettiin jo eikä niitä sitten enää ollut niin paljon seuraaviin levyihin ammentaa poislukien seuraava Seven Secrets.
On tämä vaan ponteva pläjäys, nousee selkeästi vähintään Camelin tai Genesiksen debyyttien tasolle tai jopa ylikin. Jokaisen perusprogen ystävän kannattaa tsekata Fruupp!
Arvosana 8 .
Fruupp : Seven Secrets
Tässäpä hieno levy, joka on pahasti päässyt pölyttymään musiikin historian hyllystölle! Olen tosin väärä henkilö sosottamaan muita, kun itsekin pitkään luulin (alkuvuoteen 2013 ) että Fruupp on hollantilainen (alankomaalainen?!) bändi :-( No aina on mahdolisuus oppia uutta.
Seven Secrets on melko varmasti bändin tyylikkäin ja tasapainoisin albumi. Tällä levyllä debyytin intomielinen rosoisuus on hienosti hiottu komeaksi kokonaisuudeksi. Nyt biisit soljuvat taitavasti, hienojen biisien melodiat saavat ansaitun esitysmuodon ja ennen kaikkea muita levyjä vaivaavat maneeriset rumpuosuudet ja löysä vokalisointi puuttuvat miltei kokonaan. Wise as Wisdom on täynnään progesielua hyväilevää äänisirkusta! Parasta A1-luokkaa! Tehkääpä hyvin ja kokeilkaa josko Irlantilainen musiikki sopisi teidänkin pirtaan! Horslips on tietenkin toinen ehdoton irkkuprogeilija, ja tämäkin hieno bändi on Sokrulaisilta jäänyt totaalisesti pimentoon, ainakin levylistan mukaan, hävetkää ;-)
Hauska anekdootti : studioon mennessään bändillä oli kuusi biisiä mukanaan ja levyn tekonimenä oli Six Secrets! Pojat pohdiskelivat että "seitsemän salaisuutta" voisi olla paljon mystisempi nimi, mutta mistäpä ottaa seitsemännen biisin? No lopulta Vince löysi takataskusta kappaleen "Seven Secrets" - Hieman A Passion Playn" jänisvälikkeen kaltaisen runoelman ja siinä se oli!
Kyllä on makoisaa musiikkia kaiken kaikkiaan!
Arvosana : 9
Modern Masquerades
Yksi asia on erittäin hyvin tässä Fruupp-lopetelmassa. Musiikissa on rentoa menoa ja kuullaanpa jopa silkkaa fuusiota parissa biisissä. Liiallisen pingottamisen puuttuminen johtunee osittain kosketinsoittaja/oboistin, Stephen Houstonin siirtymisestä papiksi edellisen levyn jälkeen sekä hänet korvanneen John Masonin kevyempi elämänasenne, tiedä häntä.
Säveltäjä on silti sama Vincent McCusker kuin edellisilläkin albumeilla.
Mutta sitten... Musiikki ui turvallisesti valtavirran keskellä, mitään riskejä ei oteta. Kaikki kuulostaa niin monesti aiemmin kuullulta. Kyseessä voi toki olla referenssiharha, kun näin jälkikäteen pallottelen tuntemuksiani; lainaan miellelläni aikakonettanne vuoteen 1975 pääsemiseksi Joka tapauksessa debyytin jäntevä meno on enimmäkseen muisto vain, kun kaikki on enemmän tai vähemmän ponnetonta ja laahaavaa. Joku voi pitää tällaisesta rauhallisesta ja tunnelmallisesta Fruuppista enemmän, ja makuasiahan se on.
Tällä levyllä on ehkä enemmän koskettimia soolotöissä kuin aiemmilla albumeillä ja biisi Mystery Might heilahtaa puolessa välissä täysin fuusion puolelle. Tämä on Fruuppille uutta ja yllättävän raikkaan kuuloista levyn vanhahtavan yleisilmeen joukossa.
Jane Planet alkaa puhaltimilla kuin jokin Chicagon biisi, ja sitten poljento muuttuu marssitahtiseksi Beatles-jäljitelmäksi. Levyn päätöskappaleen alkutahdit on varmasti lainattu jostain, kun taas keskipaikkeilla mennään omankuuloisessa kosketinhurmiossa.
Arvosana : 7
He Prince of Heavens Eyes
Keskiarvoprogea. Ajoittain levyllä on hienoja jaksoja, vaan liikaa on maneerista meininkiä, siis ilmaisumuodot on kuultu jo monesti aiemmin ja tämä pätee niin instrumentaali- kuin vokaaliosuuksiinkin. Koulussa tällainen toiminta on opettajalle sinänsä helpotus, kun oppilas selviytyy ihan OK eikä aiheuta harmeja...
Arvosana : 7
Kaikki nämä liki unohtuneet levyt on polkaistu uudelleen progemaailman ihmeteltäväksi vuoden 2009 remasterointipainoksina. Spotifystä levyjä ei ainakaan 30.3.2013 löytynyt. Sama puutostila tuntuu myös YouTubesssa. Vain yksittäisiä biisejä on tarjolla. Pääkaupunkiseudun Helmet-tarjonnasta sen sijaan kaikki levyt löytyvät. Eläköön kirjastolaitos!
Future Legends
Fruuppin debyytti on aika mojovaa menoa, tosin vahvasti perinteessä pitäytyvää. Jätkät aloittavat levyn lyhyellä nimikappaleella (Future Legends 1.31), ah niin kauniilla jousisektiolla että miltei kyynel tulee silmäkulmaan.
Decision-biisi (6.25) käynnistetään tiukalla koko bändin herkullisella riffilla, tuttuun proge-tyyliin eli näytetään että me pojat osaamme! Kappaleen jatko heiluu löysän laulelun ja tiukan kitarariffittelyn välillä. Hienoja jaksoja on useita ja tämä on yksi levyn monista hyvistä biiseistä.
As the Day Breaks (5.01) on ehkä oma suosikkini maukkaan oboen käytön takia. Biiisi on jäntevä, rytmikimarat ja tunnelmat vaihtelevat upeasti.
Liki skitsofreeninen Graveyard Epistle (6.15) harhautuu pariin otteeseen löysäilyyn , vaikka erilaisia (proge)elementtejä on kuin Gentle Giantilla konsanaan. Tylsiä jaksoja on onneksi vain alussa ja loppupuolella.
Lord of the Incubus (6.25) kuulostaa suuresti suomalaiselta progelta, Tabula Rasa nyt tulee ensin mieleen, no bändit ovat toimineet likimain samaan aikaan.
Pojat ovat ympänneet biisiin puolen tusinaa hienoa progekikkaa, jotka kaikki eivät ehkä ole ihan omaa keksintöä.
Old Tyme Future (5.36) alkaa viehkolla kitaraintrolla ja biisi on levyn tunnelmapala keinuvalla tempollaan. Loppupuoli biisistä on täydellistä 70-luvun alun progea tunnelmaa nostattavine hoilailuineen.
Song for a Thought, levyn pisin kappale (7.31) alkaa tyypillisellä tiukalla riffillä, josta siirrytään lauleluun. Rumputausta on ajoittain karmean tavanomainen, tuntuu että se on kuultu ainakin ziljoona kertaa. Vokaalipuoli tökkii myös näin jälkiviisaan kommentoimana. Oboesoolo on biisin parasta antia. Pitkään kestoon mahtuu toki monta reipasta jaksoa. Sekavin biisi.
Albumin päättää nimikappale (0.54) pateettisena vokaaliesityksenä.
Kaiken kaikkiaan Fruupp on onnistunut tekemään varsin onnistuneen debyytin. Hintana lienee ollut se että suuri osa parhaista ideoista käytettiin jo eikä niitä sitten enää ollut niin paljon seuraaviin levyihin ammentaa poislukien seuraava Seven Secrets.
On tämä vaan ponteva pläjäys, nousee selkeästi vähintään Camelin tai Genesiksen debyyttien tasolle tai jopa ylikin. Jokaisen perusprogen ystävän kannattaa tsekata Fruupp!
Arvosana 8 .
Fruupp : Seven Secrets
Tässäpä hieno levy, joka on pahasti päässyt pölyttymään musiikin historian hyllystölle! Olen tosin väärä henkilö sosottamaan muita, kun itsekin pitkään luulin (alkuvuoteen 2013 ) että Fruupp on hollantilainen (alankomaalainen?!) bändi :-( No aina on mahdolisuus oppia uutta.
Seven Secrets on melko varmasti bändin tyylikkäin ja tasapainoisin albumi. Tällä levyllä debyytin intomielinen rosoisuus on hienosti hiottu komeaksi kokonaisuudeksi. Nyt biisit soljuvat taitavasti, hienojen biisien melodiat saavat ansaitun esitysmuodon ja ennen kaikkea muita levyjä vaivaavat maneeriset rumpuosuudet ja löysä vokalisointi puuttuvat miltei kokonaan. Wise as Wisdom on täynnään progesielua hyväilevää äänisirkusta! Parasta A1-luokkaa! Tehkääpä hyvin ja kokeilkaa josko Irlantilainen musiikki sopisi teidänkin pirtaan! Horslips on tietenkin toinen ehdoton irkkuprogeilija, ja tämäkin hieno bändi on Sokrulaisilta jäänyt totaalisesti pimentoon, ainakin levylistan mukaan, hävetkää ;-)
Hauska anekdootti : studioon mennessään bändillä oli kuusi biisiä mukanaan ja levyn tekonimenä oli Six Secrets! Pojat pohdiskelivat että "seitsemän salaisuutta" voisi olla paljon mystisempi nimi, mutta mistäpä ottaa seitsemännen biisin? No lopulta Vince löysi takataskusta kappaleen "Seven Secrets" - Hieman A Passion Playn" jänisvälikkeen kaltaisen runoelman ja siinä se oli!
Kyllä on makoisaa musiikkia kaiken kaikkiaan!
Arvosana : 9
Modern Masquerades
Yksi asia on erittäin hyvin tässä Fruupp-lopetelmassa. Musiikissa on rentoa menoa ja kuullaanpa jopa silkkaa fuusiota parissa biisissä. Liiallisen pingottamisen puuttuminen johtunee osittain kosketinsoittaja/oboistin, Stephen Houstonin siirtymisestä papiksi edellisen levyn jälkeen sekä hänet korvanneen John Masonin kevyempi elämänasenne, tiedä häntä.
Säveltäjä on silti sama Vincent McCusker kuin edellisilläkin albumeilla.
Mutta sitten... Musiikki ui turvallisesti valtavirran keskellä, mitään riskejä ei oteta. Kaikki kuulostaa niin monesti aiemmin kuullulta. Kyseessä voi toki olla referenssiharha, kun näin jälkikäteen pallottelen tuntemuksiani; lainaan miellelläni aikakonettanne vuoteen 1975 pääsemiseksi Joka tapauksessa debyytin jäntevä meno on enimmäkseen muisto vain, kun kaikki on enemmän tai vähemmän ponnetonta ja laahaavaa. Joku voi pitää tällaisesta rauhallisesta ja tunnelmallisesta Fruuppista enemmän, ja makuasiahan se on.
Tällä levyllä on ehkä enemmän koskettimia soolotöissä kuin aiemmilla albumeillä ja biisi Mystery Might heilahtaa puolessa välissä täysin fuusion puolelle. Tämä on Fruuppille uutta ja yllättävän raikkaan kuuloista levyn vanhahtavan yleisilmeen joukossa.
Jane Planet alkaa puhaltimilla kuin jokin Chicagon biisi, ja sitten poljento muuttuu marssitahtiseksi Beatles-jäljitelmäksi. Levyn päätöskappaleen alkutahdit on varmasti lainattu jostain, kun taas keskipaikkeilla mennään omankuuloisessa kosketinhurmiossa.
Arvosana : 7
He Prince of Heavens Eyes
Keskiarvoprogea. Ajoittain levyllä on hienoja jaksoja, vaan liikaa on maneerista meininkiä, siis ilmaisumuodot on kuultu jo monesti aiemmin ja tämä pätee niin instrumentaali- kuin vokaaliosuuksiinkin. Koulussa tällainen toiminta on opettajalle sinänsä helpotus, kun oppilas selviytyy ihan OK eikä aiheuta harmeja...
Arvosana : 7
Kaikki nämä liki unohtuneet levyt on polkaistu uudelleen progemaailman ihmeteltäväksi vuoden 2009 remasterointipainoksina. Spotifystä levyjä ei ainakaan 30.3.2013 löytynyt. Sama puutostila tuntuu myös YouTubesssa. Vain yksittäisiä biisejä on tarjolla. Pääkaupunkiseudun Helmet-tarjonnasta sen sijaan kaikki levyt löytyvät. Eläköön kirjastolaitos!
+/- saldo : 0 | Tweet
Koitapa löytää vielä kokoelma "songs for a thought". Siltä löytyy single-biisi Prince of darkness , josta ei sen enemääa ja ennen julkaisematon
On a clear day (7:46) , joka kuuluu nk. Fruupp-klassikoinin.
Tämän biisin takia itse aikoinani levyn ostin.
Ps. Jammolta aika kattava analyysi Fruuppista t. nimim. Fruuppin Vanhalla v 1975 livenä nähnyt/kuullut
Tuo "On a Clear Day" on bonus-biisinä v. 2009 Future Legends-painoksessa. Se nyt jäi jostain syystä erikseen mainitsematta. Kiitos, iikori!