Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Hevikaraoke

Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten (3 kommenttia)
Tässäpä ilmiö. Samat ihmiset, jotka eivät varmasti astuisi jalallakaan keskiolutbaariin, jonka ohjelmanumerona olisi karaoke-laulanta, ovat aivan haltioissaan kun äänentoisto jyskyttää tuttua särövallia ja rumpupatterin tykistökeskitystä samaan aikaan kun tv-ruuduissa rullaa ne kaksi- tai kolmekymmentä vuotta vanhan, edelleen maailman parhaan heavybiisin sanat. Hevikaraoke siis Jyväskylässä toistamiseen.

Helatorstain pyhää edeltävänä keskiviikkoiltana Jyväskylän Ilokiveen oli myyty noin 340 lippua, illan ohjelmanumeroista vastasivat lipun ostaneet. Hevikaraoke oli rantautunut Keski-Suomeen toista kertaa maakuntakiertueellaan. Enemmän tai vähemmän säännöllisesti hevikaraokea lauletaan Helsingissä Corner baarissa, maakuntakiertueella järjestäjän lisäksi reissaa bussilastillinen support-väkeä, jotka näyttävät ujoimmille mallia aina kulloisellakin kiertuepaikkakunnalla. Tai ainakin näin tapahtui Jyväskylässä, vannomatta jää että näin tapahtuisi aina.



JYY:n kruunaama hevikaraokeruhtinas, Juha Mäkinen, esittämässä omaa näkemystään Iron Man kappaleesta.

Varsin tiivis tunnelma vallitsi Ilokivessä, alkuillasta vähän väljemmin, ilmeisesti illan jääkiekko-ottelu verotti alkuillan osanottajamäärää, mutta kiitettävästi väkeä oli kuitenkin paikalla. Laulamaan piti ilmoittautua ajoissa, arviolta puolen yön jälkeen alkoi illan ohjelmisto olemaan täyteen varattu aina klo 02.30 valomerkkiin asti. Erikoisuutena Jyväskylän karaokeissa näytettiin pian julkaistavan Rockstarba -elokuvan trailer, tästä vielä erityiskiitos Hevikaraoken järjestelyistä vastanneelle Luca Garganolle koko Rockstarba -tuotantoryhmän puolesta.

Yllättävän kovatasoisia laulajia nähtiin lavalla illan mittaan, ainoastaan muutama lähes ala-arvoinen suoritus alitajuisesti kehoitti käyttämään biisin verran aikaa tehokkaasti esim. wc-käyntiin. Näiden iltamien kovatasoisimmat hevikukkoilut taisivat löytyä näiden Helsingistä matkanneiden support-ihmisten joukosta, mutta kyllä Jyväskylässä pestiin vieraat sitten persoonallisuudella mennen tullen. JYY (Jyväskylän Yliopiston Ylioppilaskunta), jonka tiloissa siis oltiin, valitsi illan esiintyjien joukosta hevikaraokeruhtinaan ja -ruhtinattaren. Ruhtinaan tittelin vei varsin persoonallisella esityksellään Juha Mäkinen, joka versioi Iron Mania omalla sanoituksellaan hampaiden oikomishoidosta ja muusta vastaavanlaisesta kidutuksesta. Tinkimätön lavakarisma taisi purra tuomaristoon ja erityisesti yleisöön.

[ Katso matalalaatuinen video (3,5 MB) ]

Palasokeristakin tuttu Heikki Kerkkänen mainittakoon ansaitsemastaan hevikaraokeperintöprinssin tittelistään, biisinä taidettiin kuulla jokin Poisonin tukkahevin helmi. Ruhtinatar tittelin harteilleen onnistui nappamaan duo Ann & Ansku esittämällä Kissin Heaven's on Fire kipaleen.

Läpi illan Ilokivessä oli varsin lämmin, tiivis ja hyvä meininki, poikkeuksellisesti jopa jyväskyläläinenkin yleisö tuntui osallistuvalta. Tähän varmasti auttoi huomattavasti tuo aikaisemmin mainittu support-porukka, joka läsnäolollaan varmisti sen ettei porukka kehdannut kyyhöttää pöydissä istualtaan lavalle oluttuopin läpi tihrustaen.

Illan aikana yleisön seassa hääri dokumenttityöryhmä, joka kuvasi hevikaraokea ilmiönä tv-dokumenttia varten. Dokkaria ei vielä ole myyty millekään kanavalle, joten ennakkotietoa sopivasta kanavasta, mitä kytätä, ei ole tähän hätään antaa. Samaa tuntuivat ihmettelevän kuin allekirjoittanutkin aloituskappaleessa.

+/- saldo : 0 |

    MZ kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Voisi lisäyksenä mainita, että Helsingin Hevimestassa taitaa myös olla säännöllisesti keskiviikkoisin ja sunnuntaisin hevikaraokea. En tosin ole käynyt paikan päällä toteamassa. Kaikki vain Dioa laulamaan...

    Jake kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Voi olla että tuo Hevimesta onkin nykyinen vakiopaikka Cornerin sijaan, www-sivuilla ammottaa keikkalista tällä hetkellä tyhjyyttään niin en voinut tarkistaa asiaa kirjoittaessa.

    EDIT : Tätä on nyt monelta taholta jo oiottu, joten kirjataanpa vielä tähänkin että tuo Hevimestan karaoke EI ole sama asia kuin tässä yllä artikkelissa kuvailtu aito ja alkuperäinen. Kuulemiin.

    Juhis75 kirjoitti noin 19 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kyllä Corner Bar on edelleen se ainoa ja oikea Helsingissä.

    Keikat sivu on taas toiminnassa.

    Kiitos kaikille paikallaolijoille jälleen hyvästä meiningistä Jyväskylässä.
    Varmasti tulemme uudelleen...


    [u]http://www.hevikaraoke.fi[u]