Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Ilta Artturissa

spiralake kirjoitti noin 19 vuotta sitten (0 kommenttia)
Tampere: Artturi 27.07.2005

Illan ensimmäinen kokoonpano oli Kauhta, jossa soitti mm. Markus Pajakkala ja muita Manifold Objectin muusikkoja. Setin avausbiisi oli loistava Tasavallan Presidentin Introduction/You'll Be Back for More, jossa Pajakkala näytti taitojaan huilistina kuin myös fonistina.




Räjähtävät Zappa-coverit olivat nannaa korville. Tabula Rasa-coverin aikana laulu hukkui hieman soiton taakse, mutta osa yleisöstä olikin sitä mieltä, että Alatalon kantaa ottavat sanoitukset saivatkin jäädä taaemmas. Uusi rumpali tuntui olevan hetkellisesti hukassa, mutta ei se keikkaa pilannut. Mainittakoon vielä Pink Floyd/Zappa-medley, jonka ensimmäistä osaa en valitettavasti tunnistanut.




Seuraavana soitti jonkinmoinen quartetti, jossa herra Pajakkala puolestaan oli rummuissa. Kamalan niskakivun ja oluen kittauksen jäljiltä mielenkiintoni oli aivan nollissa, mutta sinnittelin loppuun asti. Välillä tuntui etteivät bassosoolot loppuisi koskaan ja pianosoolot olivat lähinnä tylsiä suoraan nuoteista luettuja lörssöjä, joita seurasi aina kitarasoolo. Pari mukavempaa rallia kuultiin kuten Jaco Pastoriuksen groovahtava Come On Over, jossa basisti pääsi taas soolottelemaan ahkerasti (ja oikein loistokkaasti myös).




Pajakkala toimi hyvin rummuissa, vaikka olisinkin mieluusti katsellut lisää huikeita foni-, urku- tai huilu-sooloja. Kaiken kaikkiaan ihan mukava keikka. Toivottavasti Kauhtaa pääsee kuulemaan vielä lisää tulevaisuudessa.

+/- saldo : 0 |