Sunkka kirjoitti noin 19 vuotta sitten (0 kommenttia)

Ulkomaanmatkoilla on kiva tutustua paikalliseen kulttuuriin, joten Hong Kongissa menimme rock-keikalle. Kuuman illan kylmä keikkapaikka ei jättänyt kylmäksi. Kiinnostaako? Artikkelissa arviot ja kuvat bändeistä.

Hong Kong on 7,5 miljoonan asukkaan kuhiseva suurkaupunki, jonka pinta-ala on noin kaksi kertaa Kotkan kokoinen. Jengiä on älyttömästi mutta suurin osa kuuntelee mieluiten canton poppia, jossa muodikkaat kiiltokuvan kauniit pojat ja tytöt esittävät lauluja rakkaudesta ja rakkaudesta. Ja rakkaudesta. Rock- ja metallidiggarit ovat vähemmistönä, mutta sitä osastoa löytyy kunhan asiaan perehtyy. Hong Kongin suosituin rockbändi Beyond ei sattunut keikkailemaan matkamme aikana, mutta kahdelle kiinnostavalle keikalle pääsimme silti. Tässä arvio ensimmäisestä.

Saapumispäivä Hong Kongiin oli kuuma ja sateinen. Heti ensimmäiseksi illaksi oli sovittu nettiystävän kautta paikallinen rokkikeikka. Keikkapaikasta ei ollut tarkempaa hajua, ainoastaan osoite pienteollisuustaloon Kwun Tongin kaupunginosassa ja tapaaminen metroasemalla klo 21:45. Bändeistä ei ollut ennakkotietoja, eikä paljoa tästä nettiystävästäkään. Edes sitä, onko odotettavissa mies vai nainen... Mutta rohkeasti mukaan vaan.

Eli illalla nahkahousut jalkaan ja Hong Kongin tehokkaan joukkoliikenteen pariin metroon. Matka Centralista hotellilta kesti melkein puoli tuntia salmen ja lahden toiselle puolelle Kwun Tongiin. Kwun Tong on luonteeltaan melko pienteollisuuspainotteinen kaupunginosa, kuin Kowloon Bay. Asemalla sovitussa paikassa tapasimme yhteyshenkilömme, joka olikin sitten ihan näppärän näköinen naishenkilö! Myöhemmin kävi ilmi, että hän on juuri sen Hong Kongilaisen nettisaitin ylläpitäjä, jota olen useasti käynyt vilkuilemassa. Sattuipa sopivasti.

Eli Echon perään Live Housiin . Jo hongkongband.com:in keskustelujen perusteella haastavaksi sokkeloksi kuvailtu teollisuuskortteli oli tosiaan sitä. Luottavainen suomalaismies seurasi tuntematonta paikallista yhä syvemmälle hurjan varastorakennuksen labyrintin syövereihin kolmenkymmenen asteen helteessä ja nahkahousuissa. Ja tässä kohdin huomautan, että ne, joilla ei vielä ole kokemusta nahkahousuista: Ne ovat oikeasti erittäin miellyttävät kuumassakin.

Mahtipontisesti nimetty Hong Kong Live House on suuren kerrostalomaisen varastorakennuksen sokkeloissa piileskelevä lähes 60 neliöinen konserttisali, jossa ei ole tarjoilua, mutta ilmastointi totisesti toimii. Mesta on ulkopaikkakuntalaiselle mahdoton löytää ilman opasta, mutta mikäli edes idylliselle teollisuuskujalle löytää, saattaa tuurilla bongata paikallisen hevidiggarin, jota voi seurata hissin ja käytävien kautta itse pelipaikalle.

Live Housen stage on yllättävän tilava ja PA-kamatkin ihan jees. Miksauspöytä on sivussa ja valoshow on vaatimaton. Olimme ainoat länkkärit paikalla, yleisö tuntui koostuvan lähinnä teini-ikäisistä ja nuorista aikuisista. Opiskelijoita, ilmeisesti.





Ensimmäisenä aloitteli noin vuoden vanha pop/rock-yhtye Soon, joka yllätykseksemme soitti vain 3 biisiä. Meno oli ihan jees. Ja kuten kaikilla tapahtuman bändeillä, laulukielenä toimi canttonin kiina, joten lyriikasta on kieliopintojen tässä vaiheessa vaikea sanoa mitään. Keikka ei ollut bändin ensimmäinen, mutta soitannon perusteella olisi ehkä voinut niinkin luulla.





Pikaisen sound checkin jälkeen aloitteli jo toinen bändi, Sensation . Ahkerasti keikkaileva ja paikallisessa maineessa olevan Sensation soitti edellisen tapaan poprokkkia. Mieleen jäi päällimmäisenä kuitenkin huono taimi vaikka meininki sinällään oli tosi hyvä ja nautittava. Reipasta poprokkia sympaattisten soittajien esittämänä. Sensation sai soittaa viisi kappaletta, ennenkuin sen oli aika väistyä lavalta vähin äänin yleisön sekaan.





Seuraavaksi lavalle kantoi soittimensa Zhou Kou Dian, joka oli samalla viikolla päässyt jo World Battle of the Bands:in Hong Kongin osakilpailun finaaliin. Kyseisen skaban järjestää signaamattomille bändeille vuosittain Uusi Seelantilainen levymoguli Andrew Featherstone. Tosin Hong Kong oli mukana ensimmäistä kertaa. Zhou Kou Dian oli heti ensimetreistä alkaen mielenkiintoinen: soitanta toi mieleen hidastetun suomalaisen humppabändin! Torstain South China Morning Postissa (paikallinen Hesari) bändiä ylistettiin yhtenä omaperäisimmistä ja kiinnostavimmista bändeistä bändiskaban finaaleissa ja verrattiin sitä Air:iin ja Calexicoon. Tyttöystäväni luonnehti sitä "kiinalaiseksi humppakidutukseksi" joka tavallaan osui jopa lähemmäksi. Tämä myöskin vuoden ikäinen bändi, miehistöltään 18-22 v. muuttui mielenkiintoiseksi setin puolivälissä kun basisti lauloi todella kovan post-rock tyylisen biisin. Laulutaito oli ihmeellinen, toivottavasti kundi ei ole tyypillinen "one-trick-pony" koska ainakin tuo biisi toimi ihan kympillä! Nuori ja heiveröinen jätkä kähisi ihan uskomattoman biisintulkinnan! Ja tuon jälkeen saattoi jopa asennoitumisemme bändiin muuttua, koska kaksi suoraavaa biisiä kuulostivat todella napakasti soitetulta. Yhteissoitto löytyi siis lopulta. Silti bändiä riivasi epävire pitkin keikkaa ja yhden biisin alku otettiin uusiksi kun basso oli niin epävireessä. Samalla pisti silmiin/korvaan paikallisten tapa virittää korvakuulolta, vaikka esim. meillä Suomessa käytetään siihen hommaan yleisöystävällisempiä viritysmittareita. Laulaja ja liideri oli myöskin ilmeisen hauska jätkä, koska nauratteli jengiä välispiikeillään oikein kunnolla. Meiltä se meni vähän ohi, koska opinnoissani olen keskittynyt lähinnä mandariinikiinaan, en niinkään cantoninkiinaan.





Zhou Kou Dianin jälkeen alkoi raivokas roudaus kun vuoro alkoi siirtyä Blackwinelle. Yhtyeen rumpali Jim alkoi kantaa settiin peltiä lisää oikein urakalla ja kun basisti kaivoi laukusta 6-kielisen instrumentin, alkoi Dream Theater-fanin sydän kiilata. Pian myös bändin molemmat kitaristit paljastivat laukuistaan Ibanezin John Petrucci Signaturet ja sound check alkoi kiinnostaa. Basisti lirutteli hienoja juoksutuksia ja rumpali kokeili tuplapedaaleja. Nyt alkaa lyyli kirjoittaa! Yeah! BlackWine on Hong Kongin Dream Theater, siitä ei ole epäilystäkään. Tyylilajina tietysti progressiivinen metalli, johon kuuluu hieno kitaratyöskentely ja monimutkaiset biisit. Kitaristien yhteistyö oli esimerkillistä mutta bändin sisäinen taimi jätti hieman toivomisenvaraa. Rumpali ei aivan kohdannut odotuksia joita DT-tyylinen musiikki asettaisi, joskin kokonaisuutena instrumentit kulkivat hyvin yhdessä. Suurin pettymys oli laulaja: jokainen biisi alkoi lupaavasti I&W/Awake-hengessä, jokaisen biisin alku lupasi paljon, mutta laulajan tullessa mukaan lässähti perinteiseksi poppibiisiksi. Väliosat ja soolot toimivat hienosti, mutta jos ei ole James LaBrie, ei ole James LaBrie. Sain myöhemmin myös BlackWinen CD:n ja sen voi kiteyttää: Jos olisin sen kuullut ennen keikkaa, en olisi lähtenyt keikalle. Kuitenkin, keikalla homma toimi kokonaisuutena ihan hienosti.





Viimeisenä bändinä lavalle kapusi Infinity, joka oli kuin aivan eri planeetalta. Koko ajan tulee ajateltua tätä bändiä triona, vaikka mukana oli myös 150-senttinen ja lähes huomaamaton, ihan pätevä kosketinsoittaja. Ja mikä oli tyylilaji? Allan Holdsworth fuusiorockjazz kohtaa Dream Theaterin! Jumalauta! Tätä olisi kuunnellut vaikka koko yön ja seuraavan päivän! Aivan uskomatonta soittimien hallintaa ja monipuolisia, mielenkiintoisia sävellyksiä! Rumpali Hubert oli kuulemma valittu tämän vuoden parhaimmaksi rumpaliksi Hong Kongissa jossain yhteydessä. Jäi epäselväksi, että missä, mutta ilmeisesti aivan hyvin perustein. Ja mies ei edes ole rumpali vaan omasta mielestään kitaristi! Ja entäs bändin varsinainen kitaristi! Huh! Tekniikka ja meininki aivain parasta. Mutta kunniamaininnan ansaitsee basisti, joka esitteli sujuvasti jotakuinkin kaikki mahdolliset ja mahdottomat tavat käsitellä 6-kielistä bassoa. Monestiko kuulette funkkia paukutettavan kuusikielisellä? Tai lumoavia sointuharmoniasooloja, joista mieleen tulee Jaco Pastorius tai Mark King (Physical Presence livelevyllä) sekä samaan aikaan Tony Levin Chapmann Stickillä varustettuna? Ja kokonaisuutta ei edes rikkonut laulu, bändi veti ihan instrumentaalia. Jumalainen, orgastinen, mitä tähän voi sanoa? Ja parasta on, että bändi äänittää levyä parhaillaan, eli luvassa on kotikuuntelua myöhemmin talvella.

Kokonaisuutena mielenkiintoinen ilta, vaikka kaksi ensimmäistä bändiä toivatkin mieleen lähinnä lukion bändi-illat.

Blackwine on hyvä ja Infinity aivan loistava. Jäämme odottelemaan jatkoa.






Rummuista voisi sanoa RecÿcKle Bin Laakkosen sanoin "paskan väriset kannut" :)