Porcupine Tree 04.12.2005 Tilburg, Hollanti
Lerxst kirjoitti noin 18 vuotta sitten (5 kommenttia)
Konserttimatkailumme ulkomaille sai jatkoa viime viikonloppuna, kun toteutimme pitkään odotetun visiitin Hollannin Tilburgiin Porcupine Treen keikalle.
Tilburgin 013 on mainiosti aivan tämän viehättävän pikkukaupungin keskustaan sijoitettu konserttisali, joka vetää n. 1700 ihmistä - ja sen verran oli porukkaa paikalla. Tunnelma oli jo lähellä parven ylärakenteita päivällä, kun kuvauspassia hakiessamme meidät ohjattiin suoraan backstagelle, jossa herrat Barbieri ja Wilson viettivät aikaa muun henkilökunnan kera. Ujoina miehinä emme häirinnet heitä, vaan hoidimme asiat kiertuemanagerin kanssa, joka auliisti kuvausluvan myönsi ja kumarsi syvään sille, että olimme Suomesta asti vaivautuneet paikalle.
Konserttisali oli kuin yhdistelmä Tavastiaa ja Finlandia-taloa, tosin rock-henkisesti ;)
Seisomapaikat kaikille, porrastetut kaarevat rivit sekä iso parvi (jossa myös baari) takaavat kaikille varmasti hyvän näköalan lavalle. Aulatilat ovat runsaat, ja rahan käsittelyn baaritiskeillä korvaavien polettien käyttö edistivät palvelun nopeutta. Hyvä idea, jota kannattaisi Suomessakin kokeilla! Vain kaksi polettia jäi muistoksi taskuun... :) Rakennus oli vuorattu jollain ihmeellisellä "napitetulla" mustalla eristevaipalla - lieneekö tarkoituksena ääneneristys, lämpöeristys vai pelkkä arkkitehtooninen valinta - mene ja tiedä.
Ilta koitti muutaman huurteisen siivittäminä - tapasimme muuten hotelliamme vastapäätä olevassa baarissa paikallisen Rush-seurakunnan, joka oli juhlistamassa illallismenoin R30 DVD:n julkaisua ja olivat sen kabinetissa juuri katselleet - mikä yhteensattuma! Paikalla olevista osa oli Rush- ja muuhenkisen progesivuston (www.t-n-m-s.com) edustajia ja näitä mukavia heppuja voi kyllä mainostaa mukavina keskustelukumppaneina! Herrat olivat myös keikalle tulossa, joten useamman mukin verran riitti juttua ennen kuin valuimme itse pääkallopaikalle jälleen (huom! n. 100 m matkan...).
Lämmittelijänä toimi brittiläinen (?) Oceansize, joka esitteli kolmisen varttia tuotantoaan. Osittain ihan mielenkiintoisia juttuja, mutta vähän keskeneräisen makuinen oli yhtyeen ulosanti, vaikka ainakin rumpali oli kovinkin taidokas, ja kuviot kimurantteja. Musiikki pyörii jossain Toolin, Anatheman ja Radioheadin välimaastossa, mutta perustavaa laatua olevan ongelman olivat ihan itse kehittäneet - bändissä on 3 kitaristia (joista yksi lauloi), basisti (joka myös soitti välilä kitaraa!) ja rumpali. Bassorumpu ja basso hakkasivat äärettömän pinnassa ja särkien ääntä pahasti. Kolme tai parhaimmillaan (pahimmillaan) 4 kitaraa muodostivat sellaisen mössön, että laulua (hento ääni tai huutoa) oli aika vaikeaa välistä arvailla. Myös yksittäiset suoritukset rumpuja lukuunottamatta jäivät piiloon ja kappaleet vaille nyansseja. No, parempi onni ensi kerralla...
Alta puolen tunnin koetti jännittämämme hetki. Lyhyen intromusiikin ja taustakankaan heräämisen jälkeen show alkoi Open Carilla, joka on toki hieno biisi, muttei kenties ihan paras keikan aloittaja (Deadwing?). Noh, kaikkea ei voinut saada, mutta meno oli melkoista joka tapauksessa! Toisena seurannut, kitaroin pianosoundin sijasta introttu Blackest Eyes, nakkasi paikat hampaista ja tukan kaakkoon. Voi jestas, miten tarkkaa on herrojen soitanta - ja soundit todella hyvät ja voimakkaat. Äänenvoimakkuus oli hieman pienemmällä kuin lämmittelijällä, joten kaikesta sai hienosti tolkkua. Lavalla hääräsi myös muun bändin lisäksi taustoja hyvin laulava kiertuekitaristi (aiemmillakin kiertueilla toiminut John Wesley ilmeisesti), joka täydensi soundin pitkälti vastaamaan levyjen sovitusratkaisuja.
Kaunis, kaunis Lazarus, jonka jälkeen Hate song, joka sai loppuosaansa sellaisen käsittelyn, että oksat pois! Spektaakkelimaisen vyörytyksen kautta hiljaiseen kehittelyyn, joka vielä kerran sai kasvaa täyteen mittaansa ennen loppumistaan. Hieno biisi, mutta näköjään livenä vielä parempi. Dont hate me jatkoi vanhemman materiaalin esittelyä, jonka jälkeen soi kappale, jota en ollut mielestäni aiemmin kuullut. Arvaukseni lienee, että kyseessä on Deadwingin bonusmateriaalia, jota soittivat Chicagon DVD -tallennuskeikallaan.
Sitten Arriving somewhere but not here, joka oli todellinen illan kulminaatiopiste. Tämä kappale oli juuri niin mahtaviin mittoihin venyvä livenä, kuten levyltäkin arvata ennakoida saattoi. Vaikka kiertuekitaristin mukiinmenevällä versiolla korvattiin Åkerfeldt-tunnelmointi, oli muuten tämä esitys niin intensiivinen musiikillisesti ja visuaalisestikin, että henkeä haukkomaan jäätiin niskat kipeinä ja silmäkuoppia myöten hiessä. Tästä selvittyämme totesimme yhtyeen soittavan jotakin meille ennalta tuntematonta kappaletta, jonka arvelemme myöskin olevat bonusmatskua. Start of something beautiful palautti ruotuun jälleen, ja Halo antoi meille loistavan oppitunnin Gavin Harrisonin rumpalin taidoista. Herra loi muihinkin kappaleisiin (ja varsinkin tähän) sellaista lisägroovea ja lisäfillejä maukkaine yksityiskohtineen, että Chris Maitlandin on korvannut entistä parempi rumpali ja se on paljon sanottu jo se! Halo ei vakuuttanut minua levyversiona, mutta livenä toimi aivan merkillisen hienosti!
Erään kappaleen jälkeen kohtuullisen vähäpuheinen Wilson totesi kuitenkin tervehdyksessään seuraavaa: Thank you all Dutch people here, and the two Finnish guys in the audience Jonka jälkeen yleisö hurrasi. Tähän Wilson totesikin: Okay, I think they have found the bar already
J Positiivista Suomi -kuvaa maailmankartalle siis Kiertuemanageri Sam oli vienyt terveiset bändille näköjään toivottavasti myös ehdottomat suosituksemme poikkeamisesta Suomeen ensi keväällä, jolloin tiedossa lienee jonkin sorttinen kiertue jälleen. Kerroimme Opethin ja Dream Theaterin menestyksekkäistä Helsingin keikoista, ja kuvailimme mahdollisia keikkapaikkoja. Toivotaan parasta!
Encorena tuli yllätyksellisesti tosi vanhaa osastoa eli Radioactive Toy, joka tykitti kyllä kieltämättä todella hyvin verrattuna On the Sunday of Lifen töksöön sen aikaiseen alkuperäisäänitteeseen. Saisivat todellakin uusia tuon kappaleen levylleen nykymeiningillä sen verran paremmin toimi tämä, saaden yleisön nyrkit kattoon. Viimeisenä kappaleena oli Trains, joka on erinomainen kappale, mutta ei mielestäni ns. lopettaja-ainesta. Gravity Eyelids, Up the Downstair, mikä tahansa muu, mutta ei tätä loppuun. Joka tapauksessa, loistavasti esitetty, ja yleisökin pääsi taputtamalla viemään epsanjalaishenkistä väliosaa eteenpäin. Kiitos ja kumarrus, ja homma oli siinä. Tunti ja kolme varttia herkku kesti. Klo 23 loppuu 013:ssa huvilupa, joka rajoitti varmaan settiä hieman. Pari kappaletta lisää tätä herkkua olisi tosin saattanut olla pumpulle liikaa jo J
Kaiken kaikkiaan loistokas konsertti, joka kiilasi meikäläisen keikkakokemusten terävimpään kärkipäähän Marillionin, Rushin ja Opethin kanssa samoille viivoille. Mielenkiintoista olisi vertailun vuoksi kuulla minkälainen setti oli pari päivää aiemmin Luxembourgissa (EberkJuho?) Ainoa harmistus koko reissussa oli, että Marillion esiintyi samaisessa paikassa perjantaina 2.12., jonka siis niukasti missasimme. Noh, kuten sanottua, ihan kaikkea ei voi saada mutta tämä oli kyllä todella jotain erityisen hienoa!
Settilista suurin piirtein:
Open Car
Blackest Eyes
Lazarus
Hate Song
Dont Hate Me
Mother and Child Divided (???Bonus-kappale???)
Arriving Somewhere but not Here
So Called Friend (???Bonus-kappale???)
Start of Something Beautiful
Halo
Encore:
Radioactive Toy
Trains
Tilburgin 013 on mainiosti aivan tämän viehättävän pikkukaupungin keskustaan sijoitettu konserttisali, joka vetää n. 1700 ihmistä - ja sen verran oli porukkaa paikalla. Tunnelma oli jo lähellä parven ylärakenteita päivällä, kun kuvauspassia hakiessamme meidät ohjattiin suoraan backstagelle, jossa herrat Barbieri ja Wilson viettivät aikaa muun henkilökunnan kera. Ujoina miehinä emme häirinnet heitä, vaan hoidimme asiat kiertuemanagerin kanssa, joka auliisti kuvausluvan myönsi ja kumarsi syvään sille, että olimme Suomesta asti vaivautuneet paikalle.
Konserttisali oli kuin yhdistelmä Tavastiaa ja Finlandia-taloa, tosin rock-henkisesti ;)
Seisomapaikat kaikille, porrastetut kaarevat rivit sekä iso parvi (jossa myös baari) takaavat kaikille varmasti hyvän näköalan lavalle. Aulatilat ovat runsaat, ja rahan käsittelyn baaritiskeillä korvaavien polettien käyttö edistivät palvelun nopeutta. Hyvä idea, jota kannattaisi Suomessakin kokeilla! Vain kaksi polettia jäi muistoksi taskuun... :) Rakennus oli vuorattu jollain ihmeellisellä "napitetulla" mustalla eristevaipalla - lieneekö tarkoituksena ääneneristys, lämpöeristys vai pelkkä arkkitehtooninen valinta - mene ja tiedä.
Ilta koitti muutaman huurteisen siivittäminä - tapasimme muuten hotelliamme vastapäätä olevassa baarissa paikallisen Rush-seurakunnan, joka oli juhlistamassa illallismenoin R30 DVD:n julkaisua ja olivat sen kabinetissa juuri katselleet - mikä yhteensattuma! Paikalla olevista osa oli Rush- ja muuhenkisen progesivuston (www.t-n-m-s.com) edustajia ja näitä mukavia heppuja voi kyllä mainostaa mukavina keskustelukumppaneina! Herrat olivat myös keikalle tulossa, joten useamman mukin verran riitti juttua ennen kuin valuimme itse pääkallopaikalle jälleen (huom! n. 100 m matkan...).
Lämmittelijänä toimi brittiläinen (?) Oceansize, joka esitteli kolmisen varttia tuotantoaan. Osittain ihan mielenkiintoisia juttuja, mutta vähän keskeneräisen makuinen oli yhtyeen ulosanti, vaikka ainakin rumpali oli kovinkin taidokas, ja kuviot kimurantteja. Musiikki pyörii jossain Toolin, Anatheman ja Radioheadin välimaastossa, mutta perustavaa laatua olevan ongelman olivat ihan itse kehittäneet - bändissä on 3 kitaristia (joista yksi lauloi), basisti (joka myös soitti välilä kitaraa!) ja rumpali. Bassorumpu ja basso hakkasivat äärettömän pinnassa ja särkien ääntä pahasti. Kolme tai parhaimmillaan (pahimmillaan) 4 kitaraa muodostivat sellaisen mössön, että laulua (hento ääni tai huutoa) oli aika vaikeaa välistä arvailla. Myös yksittäiset suoritukset rumpuja lukuunottamatta jäivät piiloon ja kappaleet vaille nyansseja. No, parempi onni ensi kerralla...
Alta puolen tunnin koetti jännittämämme hetki. Lyhyen intromusiikin ja taustakankaan heräämisen jälkeen show alkoi Open Carilla, joka on toki hieno biisi, muttei kenties ihan paras keikan aloittaja (Deadwing?). Noh, kaikkea ei voinut saada, mutta meno oli melkoista joka tapauksessa! Toisena seurannut, kitaroin pianosoundin sijasta introttu Blackest Eyes, nakkasi paikat hampaista ja tukan kaakkoon. Voi jestas, miten tarkkaa on herrojen soitanta - ja soundit todella hyvät ja voimakkaat. Äänenvoimakkuus oli hieman pienemmällä kuin lämmittelijällä, joten kaikesta sai hienosti tolkkua. Lavalla hääräsi myös muun bändin lisäksi taustoja hyvin laulava kiertuekitaristi (aiemmillakin kiertueilla toiminut John Wesley ilmeisesti), joka täydensi soundin pitkälti vastaamaan levyjen sovitusratkaisuja.
Kaunis, kaunis Lazarus, jonka jälkeen Hate song, joka sai loppuosaansa sellaisen käsittelyn, että oksat pois! Spektaakkelimaisen vyörytyksen kautta hiljaiseen kehittelyyn, joka vielä kerran sai kasvaa täyteen mittaansa ennen loppumistaan. Hieno biisi, mutta näköjään livenä vielä parempi. Dont hate me jatkoi vanhemman materiaalin esittelyä, jonka jälkeen soi kappale, jota en ollut mielestäni aiemmin kuullut. Arvaukseni lienee, että kyseessä on Deadwingin bonusmateriaalia, jota soittivat Chicagon DVD -tallennuskeikallaan.
Sitten Arriving somewhere but not here, joka oli todellinen illan kulminaatiopiste. Tämä kappale oli juuri niin mahtaviin mittoihin venyvä livenä, kuten levyltäkin arvata ennakoida saattoi. Vaikka kiertuekitaristin mukiinmenevällä versiolla korvattiin Åkerfeldt-tunnelmointi, oli muuten tämä esitys niin intensiivinen musiikillisesti ja visuaalisestikin, että henkeä haukkomaan jäätiin niskat kipeinä ja silmäkuoppia myöten hiessä. Tästä selvittyämme totesimme yhtyeen soittavan jotakin meille ennalta tuntematonta kappaletta, jonka arvelemme myöskin olevat bonusmatskua. Start of something beautiful palautti ruotuun jälleen, ja Halo antoi meille loistavan oppitunnin Gavin Harrisonin rumpalin taidoista. Herra loi muihinkin kappaleisiin (ja varsinkin tähän) sellaista lisägroovea ja lisäfillejä maukkaine yksityiskohtineen, että Chris Maitlandin on korvannut entistä parempi rumpali ja se on paljon sanottu jo se! Halo ei vakuuttanut minua levyversiona, mutta livenä toimi aivan merkillisen hienosti!
Erään kappaleen jälkeen kohtuullisen vähäpuheinen Wilson totesi kuitenkin tervehdyksessään seuraavaa: Thank you all Dutch people here, and the two Finnish guys in the audience Jonka jälkeen yleisö hurrasi. Tähän Wilson totesikin: Okay, I think they have found the bar already
J Positiivista Suomi -kuvaa maailmankartalle siis Kiertuemanageri Sam oli vienyt terveiset bändille näköjään toivottavasti myös ehdottomat suosituksemme poikkeamisesta Suomeen ensi keväällä, jolloin tiedossa lienee jonkin sorttinen kiertue jälleen. Kerroimme Opethin ja Dream Theaterin menestyksekkäistä Helsingin keikoista, ja kuvailimme mahdollisia keikkapaikkoja. Toivotaan parasta!
Encorena tuli yllätyksellisesti tosi vanhaa osastoa eli Radioactive Toy, joka tykitti kyllä kieltämättä todella hyvin verrattuna On the Sunday of Lifen töksöön sen aikaiseen alkuperäisäänitteeseen. Saisivat todellakin uusia tuon kappaleen levylleen nykymeiningillä sen verran paremmin toimi tämä, saaden yleisön nyrkit kattoon. Viimeisenä kappaleena oli Trains, joka on erinomainen kappale, mutta ei mielestäni ns. lopettaja-ainesta. Gravity Eyelids, Up the Downstair, mikä tahansa muu, mutta ei tätä loppuun. Joka tapauksessa, loistavasti esitetty, ja yleisökin pääsi taputtamalla viemään epsanjalaishenkistä väliosaa eteenpäin. Kiitos ja kumarrus, ja homma oli siinä. Tunti ja kolme varttia herkku kesti. Klo 23 loppuu 013:ssa huvilupa, joka rajoitti varmaan settiä hieman. Pari kappaletta lisää tätä herkkua olisi tosin saattanut olla pumpulle liikaa jo J
Kaiken kaikkiaan loistokas konsertti, joka kiilasi meikäläisen keikkakokemusten terävimpään kärkipäähän Marillionin, Rushin ja Opethin kanssa samoille viivoille. Mielenkiintoista olisi vertailun vuoksi kuulla minkälainen setti oli pari päivää aiemmin Luxembourgissa (EberkJuho?) Ainoa harmistus koko reissussa oli, että Marillion esiintyi samaisessa paikassa perjantaina 2.12., jonka siis niukasti missasimme. Noh, kuten sanottua, ihan kaikkea ei voi saada mutta tämä oli kyllä todella jotain erityisen hienoa!
Settilista suurin piirtein:
Open Car
Blackest Eyes
Lazarus
Hate Song
Dont Hate Me
Mother and Child Divided (???Bonus-kappale???)
Arriving Somewhere but not Here
So Called Friend (???Bonus-kappale???)
Start of Something Beautiful
Halo
Encore:
Radioactive Toy
Trains
+/- saldo : 0 | Tweet
Tarkoitin konserttipaikan vertailuna siis Kulttuuritaloa, en Finlandia-taloa. Taitaa olla hurmos vielä päällä sen verran...
Mitenkäs muuten tonne Tilburgiin kannataa Suomesta mennä? Huhtikuussa olis se Roadburn (Hawkwind, Ozrics, Bevis Frond...).
Menimme tällä kertaa Finnairilla, koska ero KLM:n kanssa oli n. 10 euroa/edestakainen. N. 200e tosin lento maksoi. Kannattaa kyllä riittävän ajoissa varata ehdottomasti, niin selviää mahdollisesti halvemmalla. Ja 2 vrk paikan päällä on ehdoton minimi, koska muutenhan lippujen ja hotelliyön hinnat pompsahtavat reilusti ylöspäin. Junalla sitten Schipholin kentältä suoraan Tilburgiin, pari vaihtoa saattaa joutua tekemään, kun reitti menee hassusti Rotterdamin kautta eli siksakkia. Matka kestää n. 1h 40 min ja hinta 16 e/suunta/hlö. Hotel De Lindenboem (keskusaukiolla) oli ainakin hinta/laatusuhteen puolesta aikas passeli (2 hlöä 2 vrk yhteensä 120e koko hoito) ja 013:een matkaa hotellilta se 100 m. Rautatieasemalle n. 800 m hotellista, eli taksia ei kertaakaan tarvittu! :) Konserttiliputkin olivat meikäläisittäin luvattoman edulliset - 22 e/kpl. Ticketservice hoiti homman mallikkaasti ja liput tulivat tilauksesta n. viikossa kotiin.
OK, kiitti infosta!
Settilista tarkkaan:
Open Car
Blackest Eyes
Lazarus
Hatesong
Don't Hate Me
Mother & Child Divided
Buying New Soul
So Called Friend
Arriving Somewhere But Not There...
.3
Start of Something Beautiful
Halo
Radioactive Toy
Trains
Ei ollut valitettavasti kyl kukaan kertonut Wilsonille, että te olitte siellä. Et ollut keikan ainoa suomalainen, tosta Suomi-jutusta vähän taustaa:
Eli, saavuttiin Tilburgiin kaverin kanssa ja heitettiin laukut sitte hotelliin, jonka jälkee mentii kattomaan keikkapaikka. Pyörittiin siinä ja sit nähtiin Wilson kävelemässä jonkun muijan kanssa, keikkapaikalta joku huusi sille viel soundcheckin aikaa ilmeisesti. Se muija oli joku lehden muija tai joku PR-henkilö kuitenki.
Ne meni lähibaariin istuskelee ja kaverin kanssa sitte mentii perässä. Otettiin rohkasuryypyt vetämässä sellasella sopivalla etäisyydellä, jonka jälkeen mentii pyytää nimmaria siihe ja juteltii nopeesti vähä ku oltii tultu Suomesta saakka.
Ei oltu pelkästää keikan takia Hollannissa, kaveri oli vaihdossa Groningenissa, tosin täysin Hollannin eri laidalla joten yhdistettiin nää reissut sitte. Eipä paljoo muuta sitte puhuttu ja lähdettiin menemään sitte. Wilsonista jäi mieleen ihan hemmetin hento kädenpuristus ja pienet amisviikset. :D
Keikalla oltiin siinä ihan lavan edessä, kaveri nojaili siihen rautaan ja mä sen takana, ei suostuneet hollantilaiset tekemään tilaa... Otin ton Suomi-paidan pois ja kaveri sit heilutti sitä siinä eturivissä ja Wilson huomas.
Puhetta en tarkkaa muista mut mun mielest meni tyyliin, thank you etc alkuu ja sit sano jotai et "are you the guys from bar I met earlier at the day" tai jotai, sit vaa huudettiin vastaukseks jotai yeaa tms... sit se sano jotai et I've never been in Finland but maybe I will some day... sitte taas huudettiin vaa yeah tai kaveri jopa huutaa jotai vielä typerämpää, sellanen kuva myöhemmin ku juteltiin yhe hollantilaise kaa et se ois huutanu neither have we, jokatapaukses wilson lopetti sanomal jotai you fins are crazy people, ok, enough for that ja jatko muta selittämistää. Jokatapaukses iha nopeesti vaa noteeras meijät mut kumminki onnistunut paitavalinta. :)
Iha sattumalla sattusin löytää tän koko foorumin tai sivuston ku kaveri kertos et ehkä oli nähny keikan netissä, mut tais ollakin tuo saksan keikka. Mielellää kyl ois kiva keikka ja noi spiikit kuulla uusiks, ei kyl varmaa tuu nähtyä...
Oisit ihmeessä jääny pyörii sinne jälkeenpäi, bändin jäsenet tuli myöhemmin sitte ja saatiin lippuihin nimmareita, sekä yks ystävällinen muija toi biisilistan ku meil oli sellane lavasta revitty lappu ja juteltii jotai sille, se oli ilmeisesti töissä siellä. Wesley, Barbieri ja Edwin nähtii ja saatiin nimmarit, Harrisonia ei näkyny missään.
Wilson nähtiin myöhemmin backstagella, backstagelle pääsi, kun sen jälkee ku koko paikka oli tyhjä etupuolelta lähti kävelee sinne taakse vaan ja koitteli ovia ja meni sisään.
Meillä ei kyl ois pokkaa riittäny, mut satuttiin tapaamaan paikallinen tyyppi, joka oli jo kerran PTn nähny hollannissa livenä. Meseosotteita vaihdettiin myöhemmmin mut en oo onnistunu tavottamaan tyyppiä. Backstagella vaa oleiltii sit ja juotiin jotai teetä ja syötii patonkia mitä oli siin käytävällä. :D
http://www.progwereld.org/images/concert/Porcupine%20Tree-11.04.2005-Meet%20&%20Greet.jpg
Toi jätkä, samalla ku googletin ettiessäni keikkaa eksyin tolle sivulle ja en tietty ymmärrä sanaakaan mut tunnistin kuvasta. Jotain sellasta se selitti et on Shanin kaveri joka taas esitteli Wilsonin ja Aviv Geffenin?
Harmittaa kyllä, jos oltais lähekkäin oltu ni oltais kyl varmaa kuultu et tossahan o suomalainen... Oltiin jotai 30. varmaan siin jonossa ku pääsi sisälle. Sä taisit tulla myöhemmin?