Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Leo Kottke, kitaristi ja mietiskelijä

EsaJii kirjoitti noin 18 vuotta sitten (0 kommenttia)
Herra Kottke on folk kitaristi joka soittaa fingerpicking tyylillä omia sävellyksiään ja omalaatuisia sovituksia, mm. Eight Miles High biisistä. Ostin pari päivää sitten Leo Kottken albumin Clone, joka on yhteistyössä Phish-mies Mike Gordonin kanssa tehty. Phish faneille en osaa sanoa onko tämä teille sopiva, mutta jos Kottkeen haluatte tutustua, tämä ei ehkä ole helpoin paikka alottaa.

Kottken ensimmäinen levikkiin päässyt levy oli 6- And 12-String Guitar, joka on akustisen kitaramusiikin legendaarisia levyjä. Sitä ennen sellaista oli yrittänyt vain Kottken silloinen tuottaja John Fahey. Näitä kahta ennen vertauskohtia täytyy hakea aika kaukaa. Ehkäpä Robert Johnson noin suurena vaikuttajana tai taituruudessa ehkä Django Reinhart. Kottken tyylistä innostui Michael Hedges ja vei sitä progemaisempaan suuntaan.

Toinen suositeltava CD on Rhinon Leo Kottke Anthology. Musiikista on parhaat palat, no ainakin suurimmalta osalta miehen urasta. Kokoelman kirjanen selittää miehestä sen mikä on jotenkin selitettävissä.

Leolla on taipumus kokea asiat vähän eri tavalla kuin muut, kun hänessä on vähän runoilijan vikaakin. Levyn Balance takakannessa Leo selostaa postin hakua aamulla:

We live on the edge of town with a big front yard. I get up in the morning about noon and make my way through the dogshit to the mailbox to get the mail.

I often pause to think at this point; but then, the dog is emblematic of civilization; and without civilization we would be riding on horses without umbrellas and spending our lives waiting to skewer badgers on sticks.

(tässä välillä on pitkä selostus joulukuusista ja muusta).

But often times, standing at the mailbox, none of these musings will soothe; and, in a bathrobe at noon with my right hand deep in a mailbox and left foot buried in turd, I succumb to despair.


Tulee kovasti mieleen Arthur Dent ja se Hitchhikers Guide to the Galaxy. Kottke selostaa kaikenlaisia sotkuja, joihin on joutunut jonkun muun sekoilijan seurassa, samaan tyyliin kuin Arthur tuossa sci fi pilailussa. Tai sitten vaikka yksin vuokra-auton ratissa, luottaen sen satelliittikarttaan, eksyen täysin syrjäseuduille jossa törmää omituisiin ihmisiin.

Mutta tämä musiikki. Leo oli yrittänyt pasuunaa ensin, mutta sattui saamaan kitaran melko nuorena. Se annettiin pojalle sen jälkeen kun vuotta nuorempi sisko oli kuollut sairastelun jälkeen. Kitara toi pojan takaisin masennuksesta ja täysin täytti tyhjiön. Musiikillisia neroja on kahdenlaisia: yhtä ei saa millään irti soittimista. Toinen tyyppi on neuvoton, kunnes saa juuri sen oikean soittimen.

Kottkesta on kerätty haastatteluja nettiin erään fanin ylläpitämille sivuille. Siellä on jonkun verran henkilökohtaista juttua, mutta suurempi osa on teknisiä juttuja kitaran soitosta. http://www.guitarmusic.org/


Toinen nettisivu: http://www.itascasw.com/kottkeconnection/


Virallinen sivu on tietenkin www.leokottke.com

Kottken musiikkin on helpoin tutustua kerran tämän konsertissa käytyään. Mutta Suomessa hän on käynyt ehkä kerran, tai ei ainakaan usein. On olemassa videokin, mutta helpommin löytää CD:n Leo Kottke Live, 90-luvulta. Kun alkaa raidasta neljä, Jack Gets Up (muistakaa se postilaatikko yllä), voi kuunnella koko CD:n loppuun. Mukaan mahtuu kaksi tarinaa, joilla ei ole päätä eikä häntää. Erääseen mahtuu hänen isän eri urat, pojan koulukiusaus, kesäduuni ruumishuoneella ja tarina kirjasta jossa on trooppisia sairauksia.

Ennen Leolla oli tapana keskeyttää biisin soittokin, kun hän muisti kertomaansa tarinaan jotain lisää, ja jatkoi sitten biisin soittoa. Hänellä on myös tapana puhua mitä sattuu ja soittaa samalla. Toisissa biiseissä puhutaan sanat ja soitetaan sen päälle. Tarinoita on mahdoton kenenkään vannoutuneenkaan fanin kaikkia luetteloida ja kerätä.

Levyjä voi hankkia huoletta vanhemmasta päästä. Uudemmat eivät ole kaikki niin hyviä. Chrysalis vuosista on edullinen paketti Essential Leo Kottke, jossa yli kymmenen minuuttinen Side One Suite kelvannee vaativammallekin musiikin harrastajelle.

Nykyisellä Private Music merkillä Leon musiikkiin on lisätty jonkin verran muita soittimia silloin tällöin. Mutta ainoastaan basson ja rumpujenkin avulla saatiin hienoa tulosta alkuajoilla CD:llä Mudlark. Vanhempi live My Feet Are Smiling ei sisällä paljonkaan jutustelua, mutta on silti hyvä. Live In Europe on kehnoin, Leo ei puhu siinä ollenkaan, ja biisit ovat samat kuin studiossa levytetyt.


+/- saldo : 0 |