Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Vuokralaisia

k.p.tikka-ri kirjoitti noin 18 vuotta sitten (0 kommenttia)
...Vuokraisäntä ei ollut mikään grynderityyppi, pikemminkin hän tuntui suhtautuvan haltuunsa saamaansa kiinteistöön osoitteessa Kusipää 10 kuin taakkaan, vastenmieliseen, vastuulleen joutuneeseen pahaan. Aluksi hän oli seisottanut huoneistoa pitkään tyhjillään, tyhjäkäynnillä, kuin odottamassa jotakin, mutta sitten, nähtävästi terapeuttinsa kehotuksesta, hän oli vuokrannut sen Pamilalle.

Heti perään kämpille muutti myös Sopukka, mutta melko pian hän ja Pamila riitaantuivat keskenään, ja Sopukka muutti muualle. Tosin hän vieraili talossa usein myöhemminkin. Nyt, kun Vuokraisäntä oli päässyt alkuun asuttamistouhussa, ja hän huomasi sen tuottavan hänelle hupia ja uusia kokemuksia, hän alkoikin muodostaa huoneistoonsa varsinaista kommuunia, ja hilpeää sellaista. Ainakin aluksi.

Heti Sopukan häivyttyä kämpille muuttivat serkukset Ruohola ja Hasanen, joista sitten tulikin Kusipää kympin kaikkein pitkäaikaisimmat asukkaat. Yhdessä Pamilan kanssa nämä alkoivat järjestää leppoisia illanistujaisia aina työttömyyskorvausten saavuttua, ja ennenpitkää näiden sessioiden maine kiiri lähitienoille niin, että vieraitakin alkoi saapua, ja bailujen aikataulu pääsi venähtämään. Toinen juttu, mikä alkoi sitten rikkoa poutapilvenkepeää harmoniaa oli se, että homma alkoi kohdakkoin rutinoitua ja maistua puulle. Tähän Vuokraisäntä tietysti pyrki vaikuttamaan hankkimalla uuden, edellisiä vilkkaammanluonteisen ja jännittävämmän asukkaan, Happosen.

Happosta kaverit luonnehtivat edistykselliseksi, radikaaliksi, taiteelliseksi, ja ties miksi jännittäväksi, jotkut toiset myös umpihulluksi sekopääksi ja pahimmillaan todella pelottavaksi tyypiksi ideoiltaan ja olemukseltaan, kun hän pani täytäntöön noita ideoitaan. Myöskään Vuokraisäntä ei kovin Happosesta innostunut, laiska konservatiivi kun pohjimmiltaan oli. Kenties juuri nämä Vuokraisännän luonteenpiirteet johdattivat hänet sitten yhteen varsinaisen häirikön, hra Pirisen, kanssa.

Pirisen myötä Kusipää kympin touhut saivatkin varsinaisen piristysruiskeen, mutta alkoivat samalla mennä lujaa vauhtia pieleen. Myöhemmin Piristä muistellessaan Vuokraisäntä alkoikin aina automaattisesti hyräillä vanhaa suomalaista tangoa omilla sanoillaan: "...tolkun veit, minusta mulkun teit..." Mitä oikein tapahtui? No Pirisen kanssa Kusipää kympin entisille asukkaille niin ominainen rauha & harmonia olivat tipotiessään, säpinä, riekunta ja rettelöinti joka suuntaan sai vallan, ja ennenkaikkea, kustannukset Pirisen vaatimien muutosten läpiviemiseen Kusipää kympissä al-
koivat käydä kohtuuttomiksi.

Nyt täytyy muistaa, että aluksihan Vuokraisäntä piti Pirisestä ja tämän junteista ideoista kovasti, ja vielä pitkään senkin jälkeen, kun Pirinen oli alkanut esiintuoda huonompia puoliaan ja maksattaa Vuokraisännällä mokiaan, tämä kuitenkin aina vauhtiin päästyään viihtyi Pirisen seurassa oikein mainiosti. Myöhemmin Vuokraisäntä yritti monta kertaa häätää Pirisen, mutta tämä terävänä ja umpikierona kiusanhenkenä tiesi kaikki maanittelun hienoudet ja lakipykälien sudenkuopat, joilla voi asumisoikeuttaan puolustaa ja edelleen jatkaa pehmeäluontoisen Vuokraisäntänsä huiputtamista.

Lopulta, pohjaanasti väsyneenä ja vittuuntuneena Pirisen touhuihin Vuokraisäntä, asiaa Hasalan ja Pamilan kanssa pohdittuaan, ja myös Sopukalta neuvoa kysyttyään, päätyi sitten nk. "ojasta allikkoon"-tyyppiseen ratkaisuun Pirisen häätämisessä: Hän kutsui paikalle Pollelan, jonka tiesi vielä Piristäkin kovemmaksi pahaksi jätkäksi.

Pollela oli Pirisen täydellinen vastakohta: Siinä, missä Pirinen painoi pitkin kartsaa kuin salamalla viritetty sähköjänis jättäen jälkeensä lähinnä sekasortoa ja tuhoa, Pollela pysytteli tukevan jylhästi paikallaan omassa ylivoimaisuudessaan ja -mielisyydessään kuin patsas julman paskalortin Talvisodan biisissä, eikä siis antanut milliäkään periksi, ei Piriselle, eikä sitten myöhemmin Vuokraisännällekään. Lisäksi hän näytti vielä kasvavan ja valtaavan kokoajan uutta elintilaa Kusipää kympistä muiden asukkaiden kustannuksella. Lopulta kävi ilmi, että Pollela olikin itseasiassa korvannut Pirisen konnuudessa ja jatkanut omalla tyylillään siitä, mihin Pirinen oli lopettanut.

Nyt Vuokraisäntä yritti häätää Pollelaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Korkeintaan Pollela poistui Kusipää kympistä joskus tilapäisesti omista syistään, ja silloin Vuokraisäntä vietti aina ns. kylmän kalkkunan bailuja apunaan Pamila, Sopukka ja/tai Hasala. Ennenpitkää Pollela aina palasi, ja ensitöikseen hän aina siivosi paikat potkimalla vierailijat mäkeen murjusta.

Pollelan valtakaudella Kusipää 10 jatkoi rappeutumistaan entistäkin nopeammin, kulmilla alkoi hiippailla entistäkin epämääräisempää jengiä, irtainta alkoi hävitä, ikkunoita rikkoulua, portaat ja ulko-ovi saivat käsittelyn hullulta kirvesmieheltä jne... Myös poliisit alkoivat olla useinnähtyjä vieraita talossa. Velkojien ohella ja lisäksi. Myös ainainen kiusanhenki, Hepasee nimeltään, muutti osoitteeseen.

Tässävaiheessa kaupungin asemakaavaa alettiin tarkastaa, ja Kusipää 10 joutui sekä purku-uhan alaiseksi, että suojeluintoilijoiden hyökkäyksen kohteeksi. Kusipää kympille laadittiin suojelu- ja entisöimisohjelma, ja sitä alettiin jopa alustavasti toteuttaa, mutta Pollela, sekä muutamat muutkin talon entisistä asukkaista ja vierailijoista panivat voimallisesti hanttiin, ja loppujenlopuksi koko huus holli siirrettiin niinehyvineen läheiseen Kirstumäen kaupunginosaan, jossa se on siitälähin saanut lahota rauhassa ja perusteellisesti....
Espe Raato

+/- saldo : 0 |