Parhaat levyt 1973
Kcrimso kirjoitti noin 7 vuotta sitten (10 kommenttia)
Vuosi vuodelta -projektin viides vuosi.
Top kympin järjestyksen laatiminen oli vaikeampaa kuin kertaakaan aiemmin. Käsittämätön määrä tasaväkisiä, mutta uniikeiin tavoin loisteliaita levyjä. Valinnan varaakin löytyi mukavasti pelkästään omasta levyhyllystä koska kokoelmassani on yli 60 vuoden 1973 levyä. Vuonna 1973 isoimmatkin bändin uskalsivat mennä taiteessaan pidemmälle ja pidemmälle riskejä kaihtamatta. Mikään idea ei ollut liian outo tai monimutkainen toteutettavaksi.
Vuosi 1973 jatkaa King Crimsonin ja Yesin eeppistä taistelua ykkössijasta. Tällä kertaa Yesin mammuttimainen Tales From Topographic Oceans vei niukasti voiton. Edellisellä levyllään Yes lähestyi jo reunaa ja nyt monen kuulijan (jopa osa bändin jäsenistä on tätä mieltä) mielestä tuo reuna ylitettiin reippaasti neljän esoteerisen kappaleen muodossa joista jokainen kestää noin kaksikymmentä minuuttia. Levy jakaa mielipiteet jopa innoikkaimpien progefanien keskuudessa. Itse rakastan levyn outoa ja maagista tunnelmaa. TFTO ei ole ehkä jokaista minuuttiaan kohden yhtä timanttinen kuin edeltäjänsä Close To The Edge, mutta toisaalta herkkujakin on tarjolla tuplasti enemmän! Huikea levy johon ei ikinä kyllästy.
Larks' Tongues in Aspic Robert Fripp laittoi King Crimsonin miehistön kerralla uusiksi. Yesistä rumpuihin loikkasi nuori virtuoosi Bill Bruford ja hänen aisaparikseen bassoihin mm. Familyssa soittanut ja Frippin nuoruuden ystävä John Wetton. Lisäksi bändin täydensi rumpali/perkussionisti Jamie Muir ja viulisti David Cross. Larks on siis ensimmäinen ns. Wetton/Bruford-trilogian levy. Miehistö mukana vaihtui myös musiikin tyyli jossain määrin. Larksin musiikki on aiempaa kulmikkaampaa, aggressiivisempaa ja kompleksisella tavalla rokkaaavaa. Musiikkiin on otettu vaikutteita paitsi freejazzista ja modernista taidemusiikista niin luultavasti myös jossain määrin tuon aikakauden heavyrock-yhtyeistä. Myös Mahavishnu Orchestran raaka jazzrock oli tärkeä vaikutin. Frippin jonkinlaisena mission statementina noihin aikoihin oli myös tehdä musiikkia joka kuulostaisi siltä kuin Hendrix soittaisi Bartokia. Upea levy jossa riittää dynamiikkaa ja huikeita soittosuorituksia.
Henry Cow aloitti toimintansa jossain muodossa jo 1968, mutta vasta 1973 porukka sai ulos ensimmäisen studiolevynsä. Legend on erittäin monimutkaista, enimmäkseen instrumentaalista musiikkia joka on täynnä yllättäviä tempo ja tahtilajimuutoksia. Legendin musiikki saattaa kuulostaa tottumattoman korviin pelkältä sekoilulta (muistan että itse ajattelin suurin piirtein noin joskus 90-luvulla vaikka heti olin myös kiinnostunut levyn musiikista), mutta on itseasiassa suurimmaksi osaksi tiukasti sävellettyä. Tässä vaiheessa Henry Cown musiikissa oli vielä melko runsaasti kuultavissa vaikutteita Frank Zappan musiikista ja jossain määrin tämän voi melkein laskea kuuluvan Canterbury-sceneen tyylillisesti. Lopulta Legend on kuitenkin muodostunut yhden uuden progen alalajin tärkeäksi kulmakiveksi. Kyseessä on tietenkin avantproge jota myös RIO (Rock In Opposition):ksi hieman virheellisesti välillä kutsutaan.
Jaahas tästä sepustuksesta on tulossa pitkä ja tylsä. Kiristetään tahtia :D
Vai 19 vuotiaan yhden miehen orkesterin Mike Oldfieldin kahdesta pitkästä instumentaalikappaleesta koostuva Tubular Bells on paitsi yksi kaikkien aikojen hienoimmista debyyttilevyistä niin myös yksi progen suurimmista menestystarinoista. Levy oli totaalinen yllätysmenestys ja myi lopulta yli 16 miljoonaa kappaletta. Tämä on proge genren kannalta siinä mielessä merkittävää että Tubular Bells-tuloilla Virgin Records rahoitti useita kiinnostavia paljon marginaalisempi artisteja kuten Henry Cow, Hatfield & North, Faust ja Gong.
Neljäntenä Magman definitiivinen teos Mekanïk Destruktïw Kommandöh. Huikea yhdistelmä Carl Orffimaista draamaa ja John Coltranen sielukkuutta sekoitettuna rankkaan progeen ja ryyditetynä Vanderin virtuoosimaisella rumpaloinnilla. Tällä kolmannella levyllään Magma saavutti vihdoin todellisen potentiaalinsa ja synnytti samalla alagenren nimeltä Zeuhl jolla on yhä yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin opetuslapsia jopa täällä Suomessa (köh Dai Kaht).
Brain Salad Surgery on ELP:n viimeinen mestariteos jonka kohokohtina on nerokas Ginastera sovitus Toccata ja 29 minuuttinen Karn Evil 9 joka on yhä yksi kaikkien aikojen hienoimmista järkälemäisen mittakaavan progebiiseistä.
Sextant on suosikkilevyni jazzpianisti Herbie Hancockin soololevyistä. Musiikki on hyvin elektronista ja hyvin kokeellista. Ainutlaatuista musiikkia.
Pink Floyd The Dark Side Of The Moon oli jopa Tubular Bellsia jättimäisempi menestys, mutta ei yhtään niin yllättävä sillä levyn musiikki on helposti lähestyttävää ja täydelliseksi studiossa hiottua ilman että se silti olisi tylsää tai särmätöntä. Ajaton albumi ja ansainnut 100% klassikkoasemansa.
Arbeit mach frei on italialaisen Arean debyyttilevy. Vaikutteita on jazzista ja avantgardesta eikä musiikki ole valtavan kaupana Henry Cown Legendistä sillä erolla tietenkin että toisin kuin HC:lla Arealla ihmisääni on erittäin keskeisessä roolissa Demetrio Stratosin virtuoosimaisen ja paikoitellen äärimmäisyyksiin menevän vokaali-irroittelun ansiosta.
Future Days on mielestäni ehkäpä saksalaisen Canin paras levy. Hypnoottinen ja kokeellinen, mutta helposti lähestyttävä. Bändillä on uskomaton groove!
1973 top 10:
1. Yes: Tales From Topographic Oceans
2. King Crimson: Larks' Tongues in Aspic
3. Henry Cow: Legend
4. Mike Oldfield: Tubular Bells
5. Magma: Mekanïk Destruktïw Kommandöh
6. Emerson, Lake & Palmer: Brain Salad Surgery
7. Herbie Hancock: Sextant
8. Pink Floyd: The Dark Side of the Moon
9. Area: Arbeit macht frei
10. Can: Future Days
Top kympin järjestyksen laatiminen oli vaikeampaa kuin kertaakaan aiemmin. Käsittämätön määrä tasaväkisiä, mutta uniikeiin tavoin loisteliaita levyjä. Valinnan varaakin löytyi mukavasti pelkästään omasta levyhyllystä koska kokoelmassani on yli 60 vuoden 1973 levyä. Vuonna 1973 isoimmatkin bändin uskalsivat mennä taiteessaan pidemmälle ja pidemmälle riskejä kaihtamatta. Mikään idea ei ollut liian outo tai monimutkainen toteutettavaksi.
Vuosi 1973 jatkaa King Crimsonin ja Yesin eeppistä taistelua ykkössijasta. Tällä kertaa Yesin mammuttimainen Tales From Topographic Oceans vei niukasti voiton. Edellisellä levyllään Yes lähestyi jo reunaa ja nyt monen kuulijan (jopa osa bändin jäsenistä on tätä mieltä) mielestä tuo reuna ylitettiin reippaasti neljän esoteerisen kappaleen muodossa joista jokainen kestää noin kaksikymmentä minuuttia. Levy jakaa mielipiteet jopa innoikkaimpien progefanien keskuudessa. Itse rakastan levyn outoa ja maagista tunnelmaa. TFTO ei ole ehkä jokaista minuuttiaan kohden yhtä timanttinen kuin edeltäjänsä Close To The Edge, mutta toisaalta herkkujakin on tarjolla tuplasti enemmän! Huikea levy johon ei ikinä kyllästy.
Larks' Tongues in Aspic Robert Fripp laittoi King Crimsonin miehistön kerralla uusiksi. Yesistä rumpuihin loikkasi nuori virtuoosi Bill Bruford ja hänen aisaparikseen bassoihin mm. Familyssa soittanut ja Frippin nuoruuden ystävä John Wetton. Lisäksi bändin täydensi rumpali/perkussionisti Jamie Muir ja viulisti David Cross. Larks on siis ensimmäinen ns. Wetton/Bruford-trilogian levy. Miehistö mukana vaihtui myös musiikin tyyli jossain määrin. Larksin musiikki on aiempaa kulmikkaampaa, aggressiivisempaa ja kompleksisella tavalla rokkaaavaa. Musiikkiin on otettu vaikutteita paitsi freejazzista ja modernista taidemusiikista niin luultavasti myös jossain määrin tuon aikakauden heavyrock-yhtyeistä. Myös Mahavishnu Orchestran raaka jazzrock oli tärkeä vaikutin. Frippin jonkinlaisena mission statementina noihin aikoihin oli myös tehdä musiikkia joka kuulostaisi siltä kuin Hendrix soittaisi Bartokia. Upea levy jossa riittää dynamiikkaa ja huikeita soittosuorituksia.
Henry Cow aloitti toimintansa jossain muodossa jo 1968, mutta vasta 1973 porukka sai ulos ensimmäisen studiolevynsä. Legend on erittäin monimutkaista, enimmäkseen instrumentaalista musiikkia joka on täynnä yllättäviä tempo ja tahtilajimuutoksia. Legendin musiikki saattaa kuulostaa tottumattoman korviin pelkältä sekoilulta (muistan että itse ajattelin suurin piirtein noin joskus 90-luvulla vaikka heti olin myös kiinnostunut levyn musiikista), mutta on itseasiassa suurimmaksi osaksi tiukasti sävellettyä. Tässä vaiheessa Henry Cown musiikissa oli vielä melko runsaasti kuultavissa vaikutteita Frank Zappan musiikista ja jossain määrin tämän voi melkein laskea kuuluvan Canterbury-sceneen tyylillisesti. Lopulta Legend on kuitenkin muodostunut yhden uuden progen alalajin tärkeäksi kulmakiveksi. Kyseessä on tietenkin avantproge jota myös RIO (Rock In Opposition):ksi hieman virheellisesti välillä kutsutaan.
Jaahas tästä sepustuksesta on tulossa pitkä ja tylsä. Kiristetään tahtia :D
Vai 19 vuotiaan yhden miehen orkesterin Mike Oldfieldin kahdesta pitkästä instumentaalikappaleesta koostuva Tubular Bells on paitsi yksi kaikkien aikojen hienoimmista debyyttilevyistä niin myös yksi progen suurimmista menestystarinoista. Levy oli totaalinen yllätysmenestys ja myi lopulta yli 16 miljoonaa kappaletta. Tämä on proge genren kannalta siinä mielessä merkittävää että Tubular Bells-tuloilla Virgin Records rahoitti useita kiinnostavia paljon marginaalisempi artisteja kuten Henry Cow, Hatfield & North, Faust ja Gong.
Neljäntenä Magman definitiivinen teos Mekanïk Destruktïw Kommandöh. Huikea yhdistelmä Carl Orffimaista draamaa ja John Coltranen sielukkuutta sekoitettuna rankkaan progeen ja ryyditetynä Vanderin virtuoosimaisella rumpaloinnilla. Tällä kolmannella levyllään Magma saavutti vihdoin todellisen potentiaalinsa ja synnytti samalla alagenren nimeltä Zeuhl jolla on yhä yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin opetuslapsia jopa täällä Suomessa (köh Dai Kaht).
Brain Salad Surgery on ELP:n viimeinen mestariteos jonka kohokohtina on nerokas Ginastera sovitus Toccata ja 29 minuuttinen Karn Evil 9 joka on yhä yksi kaikkien aikojen hienoimmista järkälemäisen mittakaavan progebiiseistä.
Sextant on suosikkilevyni jazzpianisti Herbie Hancockin soololevyistä. Musiikki on hyvin elektronista ja hyvin kokeellista. Ainutlaatuista musiikkia.
Pink Floyd The Dark Side Of The Moon oli jopa Tubular Bellsia jättimäisempi menestys, mutta ei yhtään niin yllättävä sillä levyn musiikki on helposti lähestyttävää ja täydelliseksi studiossa hiottua ilman että se silti olisi tylsää tai särmätöntä. Ajaton albumi ja ansainnut 100% klassikkoasemansa.
Arbeit mach frei on italialaisen Arean debyyttilevy. Vaikutteita on jazzista ja avantgardesta eikä musiikki ole valtavan kaupana Henry Cown Legendistä sillä erolla tietenkin että toisin kuin HC:lla Arealla ihmisääni on erittäin keskeisessä roolissa Demetrio Stratosin virtuoosimaisen ja paikoitellen äärimmäisyyksiin menevän vokaali-irroittelun ansiosta.
Future Days on mielestäni ehkäpä saksalaisen Canin paras levy. Hypnoottinen ja kokeellinen, mutta helposti lähestyttävä. Bändillä on uskomaton groove!
1973 top 10:
1. Yes: Tales From Topographic Oceans
2. King Crimson: Larks' Tongues in Aspic
3. Henry Cow: Legend
4. Mike Oldfield: Tubular Bells
5. Magma: Mekanïk Destruktïw Kommandöh
6. Emerson, Lake & Palmer: Brain Salad Surgery
7. Herbie Hancock: Sextant
8. Pink Floyd: The Dark Side of the Moon
9. Area: Arbeit macht frei
10. Can: Future Days
+/- saldo : 0 | Tweet
Magma: Mekanik Destruktiw Kommandoh
Saint Just: Saint Just
Campo Di Marte: Campo Di Marte
Agitation Free: Second
Il Rovescio della Medaglia: Contaminazione
Gong: Angel's Egg
Genesis: Selling England By The Pound
Franco Battiato: Sulle Corde di Aries
Between: And the Waters Opened
Zao: Z=7L
1. Genesis: Selling England by the Pound
2. Pink Floyd: The Dark Side of the Moon
3. Stevie Wonder: Innervisions
4. Emerson, Lake & Palmer: Brain Salad Surgery
5. Steely Dan: Countdown to Ecstasy
6. Samla Mammas Manna: Måltid
7. Roxy Music: For Your Pleasure
8. Procol Harum: Grand Hotel
9. Little Feat: Dixie Chicken
10. King Crimson: Larks' Tongues in Aspic
Mahavishnu Orchestra Birds of Fire
Return to Forever Hymn of the Seventh Galaxy
Billy Cobham Spectrum
Stomu Yamash'ta's East Wind Freedom Is Frightening
Joillakin oli BoF jo -72 listassa. Miksi?
Mahavishnu Orchestra Birds of Fire
Return to Forever Hymn of the Seventh Galaxy
Billy Cobham Spectrum
Stomu Yamash'ta's East Wind Freedom Is Frightening
Return to Forever Hymn of the Seventh Galaxy
Billy Cobham Spectrum
Stomu Yamash'ta's East Wind Freedom Is Frightening
Eikö 1973 tosiaan tehty kuin neljä hyvää albumia? :D
Mulla vähän horjuu kirjaukset... BoF on tosiaan -73, pahoitteluni. Korvasin Randy Newman Sail Away, kiva levy sekin.
Huikee vuosi.
1. Lou Reed Berlin
2. Genesis Selling England by the Pound
3. Pink Floyd Dark Side of the Moon
4. Carlos Santana & John McLaughlin Love Devotion Surrender
5. James Brown The Payback
6. Roxy Music For Your Pleasure
7. Steely Dan Countdown To Ecstasy
8. Mike Oldfield Tubular Bells
9. Mahavishnu Orchestra Birds of Fire
10. Gentle Giant In a Glass House
Matilla Oldfield top-kympissä! Jee!
Ootellaan vuotta -75! :)
Helppoa kuin mikä ! Nämä tietysti, ja huomenna jo olen toista mieltä ...
Le Orme : Felona e Sorona
Lou Reed : Berlin
Genesis : Selling England by the Pound
King Crimson : Larks' Tongues in Aspic
Man : Back Into the Future
Gentle Giant : In a Glass House
Jethro Tull : A Passion Play
Metamorfosi : Inferno
Banco del Mutuo Soccorso : Io sono nato libero
Rick Wakeman :The Six Wives of Henry VIII
Ja toinen setti perään, jonka kullakin levyllä on jotain kärhämää, mikä pudotti A II-ryhmään.
Manfred Mann's Earth Band : Solar Fire
Museo Rosenbach : Zarathustra
Mahavishnu Orchestra : Between Nothingness & Eternity
Agitation Free : 2nd
Robin Trower : Twice Removed From Yesterday
Procol Harum : Grand Hotel
Fruupp : Future Legends
New Trolls Atomic System : N.T. Atomic System
Gila :Bury My Heart at Wounded Knee
Back Door :Back Door
BUBBLING UNDER:
Le Orme: Felona e Sorona
Gong: Flying Teapot
Rick Wakeman: The Six Wives of Henry VIII
Eero Koivistoinen Music Society: Wahoo!
Supersister: Iskander
Genesis: Selling England by the Pound
Caravan: For Girls Who Grow Plump in the Night
Hugh Hopper: 1984
Gong: Angel's Egg
Jethro Tull: A Passion Play
(Satunnaisessa järjestyksessä)