Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Leo Kottken albumit Private Music-merkille, 1986-2002

EsaJii kirjoitti noin 12 vuotta sitten (0 kommenttia)
2002 Clone
One Guitar, No Vocals
Standing in My Shoes
Peculiaroso
Great Big Boy
That's What
My Father's Face
Regards from Chuck Pink
1986 A Shout Toward Noon



A Shout Toward Noon.
1. Little Beaver - 1:39
2. A Trout Toward Noon - 2:51
3. Little Martha (Allman) - 2:37
4. Easter Again - 3:07
5. Piece 17 - 2:05
6. Three Quarter North - 3:26
7. Echoing Gilewitz - 3:01
8. Air Proofing Two - 5:19
9. A Virtuoso Is His Own Reward - 4:00
10. Four Four North - 2:32
11. Ice Field - 6:56
12. First to Go - 5:08
Raidat 1,2, 3, 8, 10, 11 toimivat ainakin minulle.

Little Martha on cover, mutta Kottke soitti aikanaan tätä aika usein livena. Tähän levyyn on ängetty kaikenlaista newage sound effect häiriöääniä, rsidoilla 4-7- Sitten 8, Air Proofing palauttaa homman vanhaan tyyliin. The Ice Field on mielenkiintoinen minimalistinen teos. Ei ihan elokuvamusiikkia, mutta sellaista joka luo tiettyjä fiiliksiä, tunnelmaa

Kokonaisuutena en tykkää tästä ekasta CDstä uudelle merkille. Kun se ilmestyi, olin iloinen että mies edelleen sai levyttää. Mutta kun niitä tuli sen jälkeen, tää on jäänyt aika unohduksiin.

My Father's Face

Tää oli parempi. Jostain syystä CDt ovat olleet onnistuneempia, siis viimeiset 10 vuotta, jos mukana oli ainakin 3 laulettua biisiä. Joskus ne on puhuttuja. Leo selosti että musiikin ohessa, jota itse soittaa, on helpompi laulaa kuin puhua.

Instrumentaaleista kestosuosikki oli Theme from the Rick and Bob Report. Lieneekö edes oikea teeveeohjelma. Leon maailma on vähän erilainen kuin meidän muiden.

Varsinainen helmi siis on se Jack Gets Up. Selostettu ja onhan siinä pikkasen nuottia laulussakin. Jack herää aamulla ja yks päivä vessan peilissä onkin Isän Naama, CDn nimi. Kenties kerran olen kuullut tän livenä, katosi heti ohjelmistosta.

That's What

Kamalimpia CD kansia mitä olen nähnyt. Ei nyt mikään shokki.

Sisällä erikoista kitarointia, tällä kerralla 6 kielinen basso mukana, Leo soittaa. Husbandry on hauska, taas niitä puhuttuja juttuja. Robert Wyatt tulee mieleen.

Sisältää myös jazzia. Creature Feature ym. tuovat hieman Michael Hedges levyt mieleen. Mid Air maalaa äänikuvia Pat Metheneyn tapaan.

Tämä on kaukana monesta muusta Kottken tuotannosta, aika erikoinen levy. Jättäisin kuitenkin myöhemmäksi, jos Kottkea hankki, tai yrittäkää ensin kuunnella. Voi olla vaikea löytää.

1988 Regards From Chuck Pink
CD alkaa mieleenpainuvalla I Yell At Traffic biisillä. Tässä albumissa on taas new age efektejä, mutta tuon biisin kohdalla on lisätty vain viulu. Ilman viulua sen kuulee Live Cd:llä. Skin Flintissä on slidea, jota on enää pienessä osassa Kottken tuotantoa levyllä. Konsertissa slide on edelleen melko esillä.

Short Wave ja Theme From Noodles raidat on soitettu ainakin kahdella kitaralla, ja kahdessa muussa raidassa on sähkökitarassa George Doering. Taxco Steps on varsinainen menobiisi (tulee mieleen flamenco), ja sitä seuraa Ojo, hieman hillitympi versio kuin alkuperäinen.

Ihan kunnon albumi, mutta laulua ei ole tässä, joten aikamoinen kuunteleminen alusta loppuun.

Peculiaroso
Parade biisi on mieleenpainuva. Muistelee lapsuuttaan ja paraatia Cheyennen pääkadulla.Instrumentaaleja normaaliin tyyliin. Tykkään Ricky Lee Jonesin sovituksista, hanuria siellä täällä ja sellaista. Tarinan mukaan Kottkella ei ollut valmiita biisejä, ja tuottaja suostutti tämän kokoamaan näitä studiossa äänitysten edetessä. Twilight Time on cover ikivihreästä. Parhaat osat tästä albumista on parilla muullakin, esim. Live albumilla. Big Situation avaa taas uusia näkymiä, tyylejä, Kottken musiikissa. Kokeilevaa. Ei tämä ihan turha ole.

Standing In my Shoes
Tämä kierrättää taas muutamia vanhoja biisejä, esim. Dead End on vain uusi nimi jollekin vanhalle. Vaseline Machine Gun on hidastettu versio, Cripple Creek on aina hieno. Twice on näitä laiskoja, rentoja venyttelyjä, ei jää muistiin. Corrina, Corrina taitaa olla ainoa laulettu raita.

Across The Street (ei sanoja) liittyy tarinaan vangista, jota pidettiin tien toisella puolella jossain itäblokin maassa, perheen tietämättä missä mies oli. Vaikuttava tunnelmabiisi.

1999 One Guitar, No Vocals
Aika siisti kokoelma instrumentaaleja. New Age vitkutukset on jätetty sovituksissa.Tässä ei voi poimia mitään erikseen, mutta varsin mielyttävä kokemus soittaa koko albumi läpi. Vastaa myös hyvin Kottken konserttia valikoimaltaan, paitsi siis ei ole edes puhetta. Konsertissa käy usein niin että Kottke tulee lavalle ja soittaa viisi biisiä pötköön. Sitten hän laukaisee jännityneen tilanteen puhumalla pari minuuttia ja jatkaa ehkä viisi samaan tyyliin. Lopussa voi olla Pamela Brown laulettuna.

Live
Jossei Kottkea ole koskaan kuullut livenä, tämä kannattaa hankkia. Samaten My Feet Are Smiling, melko vanha live albumi. Sen sijaan Live In Europe ei oikeastaan tunnu liveltä, siinä ei ole juuri puhetta.

Kottke ja Mike Gordon 2002 Clone
Tää nyt ei ole varsinainen Kottke albumi, Gordon on tasapuolinen partneri. Kitaran ja basson työskentely on aika sujuvaa, luontevaa. Osa sävellyksistä on Gordonin.

+/- saldo : 0 |