Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Alakulttuuripäivänä juhlitaan kotimaista marginaalia

Jake kirjoitti noin 3 vuotta sitten (0 kommenttia)
alakulttuuripaiva.jpgMeidät suomalaiset tunnetaan maailmalla Jean Sibeliuksesta, Kalevalasta ja Alvar Aallosta, mutta myös äänitaiteilija Mika Vainiosta, punkyhtye Terveistä käsistä ja graffitimaalari EGSistä – siis marginaalitaiteesta, joka on rakentanut korkeakulttuurin tapaan positiivista Suomi-kuvaa ympäri maailman.

Perttu Häkkisen Säätiön lanseeraama Alakulttuuripäivä on kunnioitus suomalaiselle alakulttuurille ja sen tekijöille. Alakulttuuripäivää vietetään ensimmäisen kerran 4. syyskuuta 2021, mutta tulevaisuudessa siitä tulee vuosittainen perinne. “Koska tähdet ovat oikeassa asennossa, Alakulttuuripäivä on tulevaisuudessa liputuspäivä samaan tapaan kuin Kalevalan päivä eli suomalaisen kulttuurin päivä”, säätiön hallitus fantisoi.

Kuinka idea Alakulttuuripäivästä oikein syntyi?

Perttu Häkkisen säätiö vetäytyi kryptaansa, kiillotti kristallipallonsa, avasi kolmannen silmänsä ja katso: syntyi visio siitä, että marginaalitaiteen on noustava ylös kellareista tuulipukukansan kummasteltavaksi ja kulttuurieliitin ihmeteltäväksi. Eikä vain Helsingissä, vaan koko katajaisen kansan kotimaassa Hangosta Inariin. “Koska marginaalissa versoaa kiinnostavaa ja intohimoista kulttuuria, tekijöiden on syytä saada siitä ansaitsemansa huomio”, säätiön arvovaltainen konklaavi summaa.

Miten pääsee osalliseksi Alakulttuuripäivään?

Säätiö huhuilee nyt kaikkia marginaalipaskan tekijöitä ja ystäviä mukaan kansanliikkeeseen, ameebamaiseen verkostoon, joka nostaa alakulttuurin sille kuuluvalle paikalle – siis kansakunnan kaapin päälle saunan, Sibeliuksen ja sisun rinnalle.

Kuka vain voi järjestää alakulttuuripöhinää omalla kotipaikkakunnallaan, lähikuppilassa tai tyhjässä teollisuushallissa. Tapahtuma voi olla iso tai pieni, mutta avoin kaikille kaduntallaajille. Marginaalipaska voi olla yllättävää, itkettävää, iljettävää tai ihanaa – musiikkia, runoutta, videotaidetta, graffitia, rituaali tai jotain ihan muuta. Toteutustapa on vapaa, mutta Alakulttuuripäivän henki kannustaa erilaisuuteen, uusiin kokemuksiin ja itsensä sivistämiseen.

Tapahtumastaan voi ilmoittaa verkkosivustolla alakulttuuripaiva.fi. Säätiö auttaa tiedottamisessa omien kanaviensa kautta ja mahdollisesti avustaa pienillä apurahoilla tapahtumien toteutusta.

Tähän kunniahimoiseen, mutta tärkeään projektiin on lupautunut mukaan myös Helsingin Juhlaviikot. Säätiön oma Alakulttuuripäivän tapahtuma järjestetään Kulttuurikeskus Stoassa, jonne kaikki ovat tervetulleita outoina itseinään!

+/- saldo : 0 |