Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Popyhtye 60-Luvulta

EsaJii kirjoitti noin 18 vuotta sitten (0 kommenttia)
Olimme tuolla keskikaupungilla katsomassa ja kuulemassa ilmaiskonserttia. Eka bändi oli Beatlemania. Folkkari on tällä usein Beetle. Olisikohan sillä tekemistä sen kanssa? Hipit ja folkkarin ne pikkubussit ja rauha ja rakkaus?




Soundi muistutti kovasti Monkees ja Turtles bändejä 60-luvulta (nekin ihan söpöjä eläimiä), mutta kaverit puhuivat brittikorostuksella. Taitavat olla tältä British Invasion kaudelta.

Taitavasti soittivat ja lauloivat, ja kaikki neljä suostuivat laulamaan. Asuina siistit mustat puvut ja solmiot, mummotkin pitäisi tästä, vaikka tukka oli pikkasen korvilla.

Yleisö tuntui osaavan biisit (A Hard Day’s Night, Help, I Want To Hold Your Hand ja muita 60-luvun kevyitä aiheita), joten kai tämä on tunnettu bändi revival kiertueella. Mutta eivät ne kovin vanhoilta tuntuneet. Tosin väliajan jälkeen oli kasvanut pitempi harmahtavampi tukka ja viiksiä.

Värikkäimmissä asuissa ne soittivat jostain Sergeant Pepperin bändistä. Vieressä istuva hippi-isä sanoi että se oli jostain teema-albumista.




Pari soittajaa, joku George ja John, saivat koskettimilla aikaan orkesterilta tai sellolta kuulostavan soundin joka sopi biiseihin Yesterday ja A Day In The Life. Muuten nuo kaksi soittivat kitaroita, ja joku Paul bassoa. Rumpalikin osasi laulaa pari biisiä. Miksei nää nykybändit osaa tällä tavalla laulaa?

Täytyykin katsoa levykaupasta onko tyyppien levyjä vielä saatavilla.

+/- saldo : 0 |