Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

The 11th Roadburn Festival, Tilburg, Hollanti, 22.4.2006

Astro kirjoitti noin 16 vuotta sitten (1 kommenttia)
Jo yhdennettätoista kertaa järjestettäville raskaan stoner/psyke/spacerockin Roadburn –festivaaleille oli kerta kaikkiaan pakko päästä tänä vuonna. Yhden päivän aikana oli mahdollista nähdä suosikkibändeistäni Hawkwind, Ozric Tentacles ja The Bevis Frond ja sen lisäksi tusinan verran muita hienoja yhtyeitä, ja Hollantihan on tietenkin omiaan tämän kaltaisen musiikin ystäville muutenkin. Lensimme edellisen päivän iltana Amsterdamiin, jossa vietimme yön melko rauhaisissa merkeissä.

Tämä tarkoitti sitä, että emme päässeet Roadburnin ennakkobileisiin, joissa olisi ollut hyvä mahdollisuus jutella bändien ja muiden kanssa. Ensi kerralla en tee samaa mokaa, sillä itse festivaalipäivä on niin kiireinen, ettei siinä ehdi paljon sosiaalista kanssakäymistä harjoittaa, jos haluaa mahdollisimman paljon bändien keikkoja nähdä. Festivaalit pidettiin jälleen melko pienessä ja viihtyisässä Tilburgin kaupungissa 013 –nimisessä konserttitalossa, joka olikin oikein mukava ja sopivan kokoinen paikka. Lippuja oli myyty 2000, ja sen enempää porukkaa paikkaan ei oikein olisi mahtunutkaan. Ovet aukesivat klo 15, ja minulla oli tarkoitus tavata Bevis Frond –faneja läheisessä coffeeshopissa klo 14, mutta valitettavasti tämä jäi väliin koska olimme hieman myöhässä aikataulusta. Ehdimme kuitenkin festaripaikalle ennen kuin ensimmäinen bändi aloitti, tosin pari matkakumppaniani joutui vielä palaamaan hotellille hakemaan liput…




Jonotus sisään näytti tapahtuvan melko kivuttomasti, ja heti huomasi, että olosuhteet tulevat olemaan loistavat hienoille festareille. Henkilökunta 013:ssa oli hyvin kohteliasta ja ystävällistä. Bändien jäseniä ja heidän ystäviään oli pitkin käytäviä myymässä levyjä ja paitoja, ja jouduin todella pidättelemään itseäni. Bändit soittivat kolmessa eri salissa ja kesti hieman aikaa tajuta, mikä sali oli mikäkin. Ensimmäisenä esiintyi alakerran pienessä salissa (The Green Room) ruotsalainen doom –bändi Wichcraft. Bändin piti olla Monster Magnetin lämmittelijänä heidän Wyndorfin yliannostuksen takia peruuntuneella Euroopan kiertueellaan, joten nyt piti ottaa vahinko takaisin ja käydä heidät tarkistamassa. Heidän metallinsa kuulostikin oikein hyvälle, ja doomin lisäksi vaikutteita oli otettu ainakin NWOBHM:sta, vaikka välillä meno oli kyllä aika hidastakin. Laulaja oli minusta bändin heikoin lenkki hieman ponnettoman äänensä vuoksi, mutta ei silti suinkaan huono. Koko keikkaa en millään pystynyt katsomaan, koska oli saatava poletteja vaihdettua kaljan ostoon ja ehdittävä katsomaan Spaceheadia isolle Space Rock Stagelle. Täytyy myöntää, että oli kiva kuulla bändini Dark Sunin kappale Electrified valtavasta äänentoistojärjestelmästä ennen keikan alkua… Kiitos vaan DJ:lle (Kozmic Ken?)! Vibravoidia oli myös kiva kuulla levyltä, eipä silti, ja muutenkin tuli hyvää kamaa.




Lyhyen avaruusintron jälkeen Hawkwindin roudarina toimivan Mr. Dibsin luotsaama bändi aloitti tajuttoman rokkauksen. Tämän yhtyeen kohdalla ei tarvitse kauan miettiä mitä musiikkityyliä he edustavat, sen verran selkeää raskasta avaruusrockia he veivaavat. Oli hienoa, että koskettimet ja avaruussoundit kuuluivat ja kovaa, ja bändi oli nyt PALJON tiukempi kuin nähdessäni heidät aikaisemmin Hampurissa Hawkwind -fanien tapaamisessa. Mr. Dibsin vahva ääni pureutui monotonisena ja hypnoottisena suoraan takaraivoon, ja yhtyeen punkahtava energia ei jättänyt kylmäksi. Setti koostui hyvästä yhdistelmästä nopeita rockpläjäyksiä (esim. ”Axis” ja ”Dark Star”) sekä hieman hitaampia, hypnoottisia ja psykedeelisiä kappaleita. Hieno bändi! Solar 515 -projektorit aloittivat n. keikan puolessa välissä toimintansa, ja psykedeeliset näkymät lisäsivät nautintoa paljon. Samaan aikaan soittavan Abramis Braman valitettavasti missasin kokonaan, mutta kuulin että keikka oli ollut erittäin hyvä.







Seuraava bändi jota menimme katsomaan bratwurstit kännyssä oli Solace, joka vakuuttikin minut raskaalla stoner/doom –riffittelyllään. Jossain kohdassa bändi kuulosti vanhalta Paradise Lostilta, välillä groovimpi ote toi mieleen Cathedralin. Ihan hyvä bändi, sääli että lähemmäs pääsy oli pienen salin ahtauden ja ketsuppia ja majoneesia tihkuvan bratwurstipatongin takia mahdotonta. Pian olikin sitä paitsi rynnittävä seuraamaan The Bevis Frondia, jonka oli tarkoitus soittaa isolla Space Rock Stagella klo 18:00. Olimme mielestäni paikalla juuri tasalta, mutta Nick Saloman ja kaverit yllättivät meidät ja olivat jo raskaassa alkujamissaan. Tätä keikkaa olin odottanut kaikista eniten, sillä vaikka olen ollut vannoutunut Bevis –fani jo 90-luvun alusta, en ole ikinä onnistunut heitä näkemään. Minusta bändin nykyinen kokoonpano on erittäin hyvä, ja lisäherkkuna olisi vielä Nickin ohella yhden suurimman kitarasankarini Bari Wattsin mukanaolo. Lisäksi bändi oli lupaillut keikan olevan yleistä enempi kitarajamijuhlavoittoinen, mitä vastaan minulla ei ikinä ole mitään… Heti aluksi huomasin pettymyksekseni, että Barin kitara oli aivan liian pienellä, niin että sen juuri ja juuri onnistui kuulemaan. Vastaavasti The Alchemyst –miehen Paul Simmonsin kitara oli minusta hieman liian lujalla Nickiin verrattuna. En antanut tämän kuitenkaan suuremmin häiritä, koska yksinkertaisesti jo Nickin ja basisti Adrian Shawn näkeminen edessään elävänä tuntui niin hyvältä. Olen ollut herrojen kanssa yhteydessä kirjeitse ja postitse, mutta tässä he nyt olivat lihassa ja veressä! Nickin ääni oli hyvässä kunnossa, ja soitto kulki hienosti. Nick on mielestäni erittäin hauska, inhimillinen ja aito jalat maassa –tyyppi, ja hänen jutteluaan biisien välillä oli oikein kiva kuunnella, ja mikin heiluttelu ”Mayben” keskellä oli hellyttävää katseltavaa. Yksi suurimmista idoleistani. Setti ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan erilainen kuin mitä he ovat viime vuosina heittäneet, mutta jammailua tapahtui kappaleiden sisällä enemmän kuin yleensä. Tosin heillä oli vain 75 minuuttia aikaa soittaa, josta syystä he joutuivat jättämään pois joitain keikkabravuureitaan. Esim. kappaleet ”Stain on the Sun” ja ”Reflections in a Tall Mirror” olisin mielelläni kuullut. Uusi kappale ”Lean On” oli mielenkiintoinen ja hyvä, hieman hitaampi veto. Varsinkin ”Eyes in the Back of My Headin” aikana kitarasoolot olivat todella tiukkoja kavereiden yltyessä ääärisuorituksiinsa. Pakollinen lopetuskappale ”Down Time” sisältää aina soolot kaikilta, ja nyt sen jälkeen kuultiin vielä raskasta, hidasta jammailu festarien tyyliin sopivasti, jossa Nick soitteli sähköistetyllä dulcimerillaan. Kuulin, että bändi oli joutunut ihan viime tipassa vaihtamaan backlineä ja tämä saattoi aiheuttaa ongelmia soundin kanssa, lisäksi Nickin laulumikki kiersi välillä, mikä on jo hieman kummallista. Julesilla oli hieman ongelmia rumpujen kanssa, esimerkiksi yksi crashpeltiständi tipahti rumpukorokkeelta kesken biisin, ja lisäksi ilmeisesti bassorummun pedaali oli hetken toimintakyvytön, mutta ei se minun nautintoani vähentänyt. Pikkuisesta huonosta onnesta huolimatta yksi parhaimmista keikoista mitä olen ikinä nähnyt! Psykedeeliset projektorit heijastivat valtavalle kankaalle hienoja, psykedeelisiä kuvioita koko keikan ajan. Tässä illan setti:

1. Opening Jam
2. Well Out of It
3. Maybe
4. Lean On
5. Hole Song #2
6. Stoned Train Driver
7. Doing Nothing
8. Dragons
9. Eyes in the Back of My Head
10. Down Time







Frondin jälkeen oli 30 minuuttia aikaa ennen kuin Ozric Tantacles aloittaisi keikkansa uudella (taas…) kokoonpanollaan, johon kuului mm. Ed Wynnen vaimo bassossa. Tämä aika menikin mukavasti kun yritin tunkeutua The Headsin primitiivistä, räkäistä, korkeaenergistä lähiöhappopunkstonerrockia seuraamaan yläkerran pikkusaliin (The Orange Factory). Sali oli tupaten täynnä riehuvaa, sekopäistä jengiä ja lämpötila sietämätön. Vanhana, läskinä spacerokkarina en tätä kauaa kestänyt, vaan yritin löytää muutaman tyypin ketkä halusin tavata. Colour Hazen Stefan oli yksi niistä joiden kanssa onnistuinkin muutaman sanan vaihtamaan. Sitten takaisin Space Rock Stagelle.




Ozric Tentacles aloitti muistaakseni hieman myöhässä joskus ennen kahdeksaa. Sitä ennen DJ soitti TAAS Dark Sunia, tällä kertaa Feed Your Mind –levyltä… Bändikaverini joutui poistumaan häpeästä salista, täytynee saada seuraaville festareille jo uutta studiomateriaalia DJ:lle. Aloitin keikan seuraamisen nojaillen oikeanpuoliseen seinään, mutta siitä oli pakko irrottautua nopeasti, koska bassotaajuudet pistivät koko massiivisen seinän tärisemään! Kuulemani mukaan bändin nykyinen miksaaja on tottunut enemmän teknoaktien miksaukseen, joka saattoi vaikuttaa bändin hieman kummalliseen soundiin. Kokoonpano oli tosiaan melkoisen uudistunut siitä, kun viimeksi olin bändin nähnyt Helsingissä. Uusi kosketinsoittaja oli juorujen mukaan ollut bändissä vasta hyvin lyhyen aikaa, ja sama koski ilmaisesti naisbasistia. Vanhempaan Ozrikkiin verrattuna soundimaailma oli paikoitellen yllättävänkin pienimuotoinen ja suppea, mikä ei sinänsä ole aina paha asia. Bändi soitti mielestäni muutaman uudenkin kappaleen, mutta toki myös vanhoja livesuosikkeja kuultiin kuten todella nopea ”Throbbe” ja ”Sploosh!”. Täydellistä settilistaa en millään olisi saanut aikaan, sillä instrumentaalien nimet eivät minulle päähän oikein jää.

Vaikka keikka toimi parhaimmillaan mielettömän hyvin ja bändi onnistui paikoitellen saamaan yleisön joukkohypnoosin, oli keikka oli minulle kuitenkin pienoinen pettymys jopa siinä määrin, että lähdin välillä katsomaan hieman lisää The Headsia. Sen jälkeen majoittauduinkin aivan ison salin ylimpään ja lavasta kauimpana olevaan nurkkaan Pseudo Sunin Juban kanssa seuraamaan Ozric Tentaclesin keikan loppuun, ja sieltä kuunneltuna soundi ja äänen voimakkuus olivatkin siedettävämpiä. Visuaalinen puoli oli aivan älyttömän hyvin toteutettu. Hyvä keikka, vaikka jotkut eivät siitä pitäneetkään.




Ufomammut oli aloittanut hirviömäisten proge/doom –äänivalliensa tehtailun aikataulun mukaan 20.55, joten sitä ehti hyvin seuraamaan Ozrickin jälkeen. Pidinkin kovasti heidän alkukantaisesta, psykedeelisestä ja hypnoottisesta alavirepaukuttelustaan. Kova bändi ja pörinää riitti! Täytyy tutustua paremmin.

Illan pääesiintyjä Hawkwind sattuu olemaan suosikkibändini, joten tunnelma alkoi olla korkea. Bändillä oli kaksi tuntia aikaa soittaa välillä 21.45-23.45, mutta tuskin he ihan niin kauan kuitenkaan soittivat. Bändi oli nauhoittamassa keikkaa mahdollista livelevyä/DVD:tä varten, joten valoihin ja soundiin oli varmasti satsattu paljon. Projektoreita olikin käytössä reilusti, sekä muitakin todella psykedeelisiä ja toimivia valoja. Intron jälkeen paukahti käyntiin ”The Right Stuff”, joka oli saanut melkoisesti uutta sovitusta osakseen. Hienon kuuloista ja hyvä meno heti alkuun! ”Sword of the East” jatkoi rankkaa linjaa, ja väliosassa mukaan tulivat myös tanssijat (jonkinlainen enkeli ja paholainen). Bändi soitti nyt hieman eri kappaleita vanhasta tuotannostaan kuin vuosi-pari sitten. Oli esimerkiksi aivan mahtavaa kuulla ”Seven by Seven”, jossa Mr. Dibs hoiti väliosan Robert Calvert –osuuden tyylillä sekä samalta kulta-ajalta peräisin oleva, nyt nopsalla kompilla kulkeva ”Upside Down”. Uuden levyn biiseistä kuultiin totuttuun tapaan ”Greenback Massacre”, instrumentaali ”Out Here We Are” sekä rumpalin laulama ”Angela Android”. ”Brainstrorm” rokkasi ihan helvetisti! Dave tuntui soittelevan hieman viimeaikaista enemmän kitarasooloja, mikä oli hienoa. Kaikin puolin upea keikka todella hyvällä soundilla, aivan täydellistä menoa! Adrian Shawn olisi voinut pyytää mukaan soittamaan vaikka ”Spirit of the Agea”, kun viereisissä pukuhuoneissa olivat, mutta eipä sentään… Tässä settilista:

1. The Right Stuff
2. Sword of the East
3. Greenback Massacre
4. Seven by Seven
5. Out Here We Are
6. Angela Android
7. Love in Space
8. Lord of Light
9. Paradox
10. Spirit of the Age
11. Psi Power
12. Hassan I Sahba/Space is Their/Hassan I Sahba
13. Brainstorm
14. Upside Down
15. Brainstorm
16. Psychedelic Warlords
17. Brainbox Polution







Encorena soitetun “Brainbox Polutionin” jälkeen täpötäysi ja haltioitunutta energiaa pursuava sali jäi huutamaan lisää, mutta minä päätin häippästä katsastamaan vikan puolikkaan saksalaisen Colour Hazen keikasta, koska bändi on yksi uusista tuttavuuksistani joista olen alkanut pitämään todella paljon. Harmi, että alkukeikka meni HW:n kanssa päällekkäin, sen verran tiukkaa ja rokkaavaa tavaraa tämä trio soittaa. Bändin pomolla Stefanilla on hyvin omanlaisensa kitaransoittotyyli, ja lisäksi todella hyvä lauluääni. Hän oli kärsinyt pienestä flunssasta, mutta ei ulosanti siitä näyttänyt kärsivän. Oikein hienoa, kekseliästä ja mielenkiintoista 70-luvun tyylistä stonerrockia. Tämä yhtye ansaitsee tulla suureksi!

Brant Björkin aavikkorockin missasin, mutta ei voi mitään. Samoin kävi myös koko keikkansa Hawkwindin kanssa päällekkäin soittaneelle Orange Goblinille, mikä harmittaa vielä enemmän. Myös Leaf Hound jäi kokonaan tsekkaamatta, mutta kuulin että se ei oikein ollut potkinutkaan. Kaiken kaikkiaan erittäin onnistuneet festivaalit, joissa soitti mielettömän hyviä bändejä! Kaikki toimi oikein hyvin, ja ainut näkemäni häirikkö poistettiin nopeasti Bevis Frondin keikan alkupuolella aggressiivisuuden vuoksi. Olisi voinut kuvitella, että tällaisille festivaaleille olisi kerääntynyt enemmänkin järjestyshäiriöitä, mutta ainakin minun mielestäni yleisö oli hyvin ystävällistä, siistiä ja huomaavaista ja sopivassa kunnossa, ihan eri meininki kuin vaikka Suomen ulkoilmafestivaaleilla kesäisin. Olisin ilmeisesti päässyt valokuvauspassillani myös backstage –alueelle, mutta siihen ei oikeastaan ollut aikaa. Hieman harmittaa, että en ehtinyt Bevis Frondia tapaamaan, täytyy yrittää joskus toiste. Suurkiitos Walterille näiden aivan mahtavien festivaalien järjestämisestä! 11. Roadburn oli paras festari millä olen ikinä ollut.

Käy kuuntelemassa keikat täältä.

www.roadburn.com



+/- saldo : 0 |

    Lerxst kirjoitti noin 16 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Hienolta näyttää meininki, 013 on mainio paikka. Tilburg rocks!