Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

Tool – Rockhal (Esch-Belval) 31.5

EberkJuho kirjoitti noin 18 vuotta sitten (4 kommenttia)
Olin harkinnut pitkän aikaa josko menisin katsomaan amerikkalaista Toolia, mutta lopulta löysin kaverin mukaan. Keikkapaikkana oli suhteellisen uusi Rockhal, jonne ilmeisesti mahtuu tuhansia ihmisiä parhaimmillaan. Paikan päälle pääsee helposti junalla mm. Luxemburgin kaupungista, itse asiassa junalla pääsee lähemmäksi kuin autolla. Rockhal sijaitsee keskellä ei-mitään, vanhojen tehtaiden vieressä.

Ei sinänsä yllättävää että paikalle oli tullut paljon “alternative-porukkaa” ja metallisteja, mutta muitakin. Vaikka sali oli lähes täynnä, pääsi eteen helposti. Harmikseni Isis ei ollutkaan lämppärinä aiemmista tiedoista huolimatta – ja lisäksi purukumini vietiin turvatarkastuksessa. Tiedossa oli odottelua.

Itse keikka oli loistava. Basisti Justin Chancellor ja koripallojoukkue Lakersin asusteeseen pukeutunut rumpali Danny Carey olivat illan kuninkaat. Laulaja Maynard James Keenan oli pukeutunut stetsoniin, farkkuihin ja aurinkolaseihin, joista tuli hieman huvittava vaikutelma. Keenan seisoi lähes koko keikan rumpalin vieressä olevalla lavalla, ja liikutteli jalkojaan välillä homoeroottisesti. Kitaristi Adam Jones soitti asiallisesti, mutta luulisi että 15 vuoden keikkailun jälkeen hän osaisi eläytyä paremmin: näytti että hän olisi viihtynyt jossain muualla paljon paremmin, lisäksi hän ei liikkunut tontiltaan juuri koskaan.

Ensimmäisenä biisinä kuultiin Æniman aloittava Stinkfist. Loistava aloitus, heti ensimetreiltä kuuli kuinka Tool potkii monia muita bändejä perseeseen livenä. Laulua oli pidennetty hieman levyversiosta. Seuraavana kuultiin The Pot -biisi uusimmalta levyltä, jonka jälkeen vuorossa oli 46&2 – mielestäni Toolin paras biisi. Itse asiassa suurin osa biiseistä oli joko Ænimalta tai 10,000 Days'ltä. Ensimmäiseltä levyltään Tool esitti ainoastaan (yllätys yllätys) Soberin, ja Lateralukseltakin vain yhden biisin. Kenties juuri Æniman ja 10,000 Days'in biisit toimivat parhaiten livenä, varsinkin rankemmat biisit. Parabolan olisin silti halunnut kuulla!

Siinä missä rajumpien biisien (mm. Jambi) aikana yleisö jaksoi keskittyä keikkaan, kevyempien biisien aikana keskittyminen oli vaikeaa allekirjoittaneellekin. Levyllä ne toimivat, mutta keikalle ne vain hidastavat hyvää rock-konserttia. Onneksi fiilistelyä ei kuultu kuin kahden laulun aikana.

Itselleni suurin yllätys keikalla oli Justin Chancellorin asema bändissä. Hän soittaa monet levyillä kuultavat soolot ja efektit, joita olin aikasemmin luullut kitaristi Jonesin soittamiksi. Esimerkiksi encorena kuullun Vicariouksen “soolo” on soitettu bassolla. Danny Carrey suorastaan loisti rumpujen takana: milloin tuplabasarit tärisivät; milloin hän soitti sähkörumpujaan; milloin kuultiin huikeita rumpufillejä.

Varsinaisen setin jälkeen herrat eivät poistuneet lavalta, vaan jäivät istumaan ja juttelemaan keskenään. Pienen tauon jälkeen herrat Jones ja Keenan leikkivät syntetisaattoreilla, jonka jälkeen kuultiin varsinaiset encore-biisit Vicarious ja Ænima (joka ilmeisesti on ollut jo pitkään viimeinen biisi keikoilla). Hieno keikka tosiaan, vaikka yhtyeen esiintyminen on lähinnä taustascreenien varassa. Karismaa porukalla on vaikka muille jakaa, mutta he eivät käytä siitä riittävästi lavalla!

Täytyy tähän vielä sanoa etten oikein tiedä miten Toolin keikalla pitäisi käyttäytyä. Pitäisikö heiluttaa päätä kuten metallikeikalla, vaiko nauttia musiikisti rauhallisesti? Itse tein jälkimmäisesti, vaikka välillä olikin vaikea välttää ns. Moshpittejä. Joka tapauksessa, menkää katsomaan Tool kun siihen on mahdollisuus!


+/- saldo : 0 |

    fitchet kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Juu, onhan se Gaynard aika homo jätkä, mutta eihän se menoa haittaa - Tool on ihan kiva bändi.

    Kcrimso kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Miten jalkoja "liikutellaan homoeroottisesti"? :D



    Harmi, taitaa jäädä minulta Ruisrock ja Tool väliin kun Turun hotellit tuntuvat olevan aivan täynnä.

    EberkJuho kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Noh, mitenkä niitä ei liikuteta ;)

    Jehrchen kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Joka tapauksessa on pelkästään mahtavaa, että kirjoitit jotain keikasta. Kiitos!

    t: Kai sitä Ruikseen mennään