Moi anonyymi! » Login | Social login | Uusi käyttäjä

Circle palasi kotimaan lauteille

Velmu kirjoitti noin 18 vuotta sitten (2 kommenttia)
Circle nähtiin pitkästä aikaa Suomen lauteilla, kun bändi lämppäröi amerikkalaista Sunburned Hand of the Mania Tampereen Klubilla. Sen verran harvinaista herkkua porilaisten näkeminen nykyään valitettavasti on, että pakko oli laahautua paikalle keskellä raskasta työviikkoa.

Circle aloitti keikkansa hölkkäämällä urheilullisena ryhmänä lavalle. Porilaiset tarjosivat tamperelaisyleisölle silmänruuaksi karseita retroverkkareita enemmän kuin nahkaa ja niittivöitä, mikä oli yleisölle ihan oikein. Bändin kokoonpano oli tuttu: Lehtisalo, Rättö, Westerlund, Leppänen, Tuomi. Isoimman roolin nappasi tällä kertaa ehkä Leppästick rumpuineen ja naamioineen, sen verran tappavan tarkkaa jytkettä mies tarjoili.

Hengeltään ja soittolistaltaan keikka oli vähän samantapainen kuin tuo bändin taannoinen Teksasin-keikka, josta netissä on videota
(http://video.google.com/videoplay?docid=605252757699302113). Levytetyistä hittibiiseistä kuultiin vain Tulikoira, ja jotain uudemmalla älppärilläkin olevaa kappaletta veivattiin. Bändi tykitti alusta loppuun raivokasta NWOFHM-kamaa. Välissä oli vain yksi rauhallisempi kappale, jonka aikana Rättö helistimineen esitti performanssinumeron. Porilaisten setti jäi 40-minuuttiseksi, ja yleisö sai turhaan taputella encoreja. Kunnon puolitoistatuntista Circle-keikkaa ei ole Suomessa nähty aikoihin. Meikäläisen makuun nyky-Circlen ryske on turhankin raskasta ja meluisaa, mutta toivottavasti nuoremmat tykkäsivät.

[img]http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/tuomi_westerlund.jpg[/url]

[img]http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/ratto.jpg[/url9

[img]http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/leppanen_lehtisalo.jpg[/url]

[img]http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/saksofoni.jpg[/url]

Karvainen kööri Amerikan Porista

Sunburned Hand of the Man oli itselleni täysin uusi tuttavuus, vaikka yhtye on toiminut jo kymmenkunta vuotta. Euroopan-kiertueella olevat bostonilaiset partaäijät naurattivat yleisöä kertomalla saapumisestaan Suomeen Tukholman-laivalla ja tarinoimalla Tulliklubin kummituksesta. SHOTM:n rekviisitta oli kiva ja lavashow piristävä: bändin jäsenet heittelivät esineitä toistensa päälle, kätkeytyivät viittoihin, pukeutuivat hevosnaamariin ja pelehtivät mallinuken alaruumiin kanssa. Soitto alkoi orientoivana kilkutuksena, ja hetken päästä joukkio tykitti jo armotonta hypnorockia. Väliin mahtui tylsiäkin hetkiä, mutta hetkittäin rymistely äityi vallan hurmokselliseksi. Bändin jäsenet vaihtelivat soittimiakin alituiseen. Yhteenvetona amerikkalaiset päihittivät porilaiset tällä kertaa 2-1. Läheskään täynnä tupa ei ollut, mutta ihan mukavasti väkeä oli tiistai-iltana vaivautunut paikalle varhain aloittaneita bändejä kuulemaan. Kun juomat olivat halpoja ja bändit hyviä, tunnelma kohosi ihan viikonloppukeikkojen tasolle.

[img]http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/shotm1.jpg[/url]

[img]http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/shotm2.jpg[/url]

[img]http://www.uta.fi/~sami.suodenjoki/shotm3.jpg[/url]

+/- saldo : 0 |

    Astro kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Kiitti raportista! Kävikö skukaan muuten SBHOTM:n Helsingin keikkaa katsomassa? Itseä harmittaa kovasti, kun oli pakko jättää väliin...:(

    boredom99 kirjoitti noin 18 vuotta sitten+/- saldo : 0
    Helsingin keikka oli aivan mieletön! Animal Collectiven jälkeen ehkä parasta mitä on tänä vuonna tullut nähtyä. Ja lopuksi varsinaisen keikan jälkeen vielä säestivät Ira Cohenin legendaarista The Invasion of Thunderbolt Pagoda -filmiä, melkeinpä yhtä hyvin kuin Angus Maclise aikanaan.



    Myös lämppäribändit Hot Rod, Tomutonttu ja Shogun Kunitoki oli kaikki hyviä, aivan loistava ilta!