Lost in Israel - Part I
KimmoVesajoki kirjoitti noin 24 vuotta sitten (2 kommenttia)
Israel on erilainen ja ehkä juuri siksi erittäin mielenkiintoinen maa. Vaikka yksinäinen matkailija voi ensin tuntea olevansa vähän hukassa, pääsee maan tapoihin pian kiinni ja huomaa kuinka helppoa Israelissa on matkustaa.
"Pakettimatkailijat kyykkyyn!" on aina ollut mottoni. Kun lähden reissuun haluan oppia tuntemaan kohdemaan kulttuuria ja ihmisiä, enkä istua yksin hotellin "norsunluutornissa" muista eristäytyneenä! Oli matkan kohde mikä tahansa, mielestäni matkailijan paras kaveri on rinkka ja makuupussi. Näin matkasta tulee huomattavasti edullisempi ja tietysti paljon antoisampi.
Tein reissuni Israeliin 15.-29.5.2001. Matkalla olisin viihtynyt pitempäänkin, mutta en oikein voinut ottaa paria viikkoa enempää omaa lomaa töistäni. Matka jakautui kahteen hyvin erilaiseen osaan: ensimmäinen viikko kului vaellellen ympäri maata rinkka selässä ja toinen osallistuessa Karmel vuoren puutarhaterassien avajaisiin Haifassa (ks. juttuni "Maailman kahdeksas ihme?"). Näiden viikkojen aikana tapahtui paljon, josta syystä laitoin tarinan otsikkoon suosiolla lisäyksen "Part I". Kuinka monta osaa tulen reissustani kirjoittamaan on vielä auki, mutta eiköhän siirrytä itse aiheeseen ilman pitempiä löpinöitä!
Israelissa ei tunneta länsimaista "heikko ja hentoinen, hieman hölmö mutta söpö" naiskuvaa. En tarkoita tällä, että länsimaiset naiset olisivat tällaisia vaan sitä, että heidät harmillisen usein yritetään leimata tällaisiksi. Lähestulkoon kaikki Israelin naiset ovat vähintäänkin söpöjä ja usein paljon enemmän, mutta eivät kyllä yhtään heikkoja! Tyypilliseen naiskuvaan kuuluu 1,5 vuoden armeijakoulutus (pojilla 3 vuotta) sekä aikamoiset hauislihakset, M-16 rynnäkkökivääri olalla ja sätkä suunpielessä. Armeija on pakollinen kaikille pojille ja tytöille, jotka voivat tosin myös valita siviilipalveluksen sen sijaan. Tämä näkyy myös katukuvassa, sillä joka puolella liikkuu nuoria sotilaita henkilökohtaisen aseensa kanssa, jota he eivät saa koskaan jättää jälkeensä. Vaikutukset ulottuvat myös paljon katukuvaa syvemmälle: mitä tapahtuu kun melkein kaikki parhaassa iässään olevat nuoret sukupuoleen katsomatta urhaavat vuosia elämästään armeijalle? Kaikki tämä energia on pois muusta maata kehittävästä toiminnasta.
Syy miksi tästä kirjoitan on se, että tämä asia oli ensimäinen silmäänpistävä seikka Israelissa ja kieltämättä jonkunnäköinen kulttuurishokki. Armeijapalvelustaan suorittavat nuoret ovat tosin mukavaa sakkia, joiden kanssa rupatellessa pitempikin bussimatka taittuu nopeasti. Sain heiltä monta hyvää vinkkiä suunnatessani Ben Gurionin lentokentältä Tel Avivin linja-autoaseman kautta etelään kohti Be´er Shevaa ja Negevin autiomaata. Israelin linja-autot ovat muuten erittäin korkeatasoisia ja halpoja sekä nopein tapa päästä paikasta toiseen. Israel on loppujen lopuksi varsin pieni maa, eikä välimatkat tunnu suomalaisesta lainkaan pitkiltä.
Yhden linja-auton vaihdon ja lyhyen paussin jälkeen, olin matkalla kohti Negevin autiomaan sydäntä; Mitzpe Ramonia, jota voisi peustellusti luonnehtia vaikka Lähi-Idän Grand Canyoniksi. Mitzpe Ramon on pieni kylä Maktesh Ramonin kanjonin reunalla. Kanjoni itse lienee syntynyt parin massiivisen komeetan iskeydyttyä alueelle joitakin miljoonia vuosia aikaisemmin. Lyhyiden nokkaunien ja elämäni ensimmäisen Falafelin (erinomaisen maukas kasvispyöryköillä ja paljolla muullakin täytetty pitaleipä, suosittelen lämpimästi!) jälkeen, olinkin jo aloittelemassa viikon ensimmäistä patikkareissuani. Kävelin parin tunnin matkan pitkin kanjonin reunaa ihastellen ainutlaatuista näkymää Negevin autiomaahan. Aliarvioituani petollisen auringon armottoman porotuksen, olin onnistunut saattamaan itseni aika mojovaan nestehukkaan. Koko matkani aikana en Israelin taivaalla nähnyt yhtäkään pilveä, eikä elohopea laskenut varjossa kertaakaan alle 30 asteen auringosta puhumattakaan. Opin kerralla, että tässä maassa ei voi juoda liikaa nestettä eikä 8-kertoimen sun blockilla tee yhtään mitään! :)
Olin suunnitellut alunperin yöpyväni autiomaassa makuupussini kanssa, koska olin kuullut alueen tähtitaivaan olevan iltaisin vertaansa vailla. Kuumuus sai kuitenkin mieleni muuttumaan ja päätin jatkaa matkaani iltabussilla kohti Eilatia, jonka rannat koralli-riuttoineen houkuttelivat minua nyt entistä enemmän... Tavoitteenani oli Punaisen meren jälkeen jatkaa matkaani Kuolleelle merelle, josta taas eteenpäin Välimerelle. Tämä toteutuikin ja siitä kirjoitan lisää matkakertomukseni toisessa osassa nimeltä "kolme merta yhdessä viikossa".
"Pakettimatkailijat kyykkyyn!" on aina ollut mottoni. Kun lähden reissuun haluan oppia tuntemaan kohdemaan kulttuuria ja ihmisiä, enkä istua yksin hotellin "norsunluutornissa" muista eristäytyneenä! Oli matkan kohde mikä tahansa, mielestäni matkailijan paras kaveri on rinkka ja makuupussi. Näin matkasta tulee huomattavasti edullisempi ja tietysti paljon antoisampi.
Tein reissuni Israeliin 15.-29.5.2001. Matkalla olisin viihtynyt pitempäänkin, mutta en oikein voinut ottaa paria viikkoa enempää omaa lomaa töistäni. Matka jakautui kahteen hyvin erilaiseen osaan: ensimmäinen viikko kului vaellellen ympäri maata rinkka selässä ja toinen osallistuessa Karmel vuoren puutarhaterassien avajaisiin Haifassa (ks. juttuni "Maailman kahdeksas ihme?"). Näiden viikkojen aikana tapahtui paljon, josta syystä laitoin tarinan otsikkoon suosiolla lisäyksen "Part I". Kuinka monta osaa tulen reissustani kirjoittamaan on vielä auki, mutta eiköhän siirrytä itse aiheeseen ilman pitempiä löpinöitä!
Israelissa ei tunneta länsimaista "heikko ja hentoinen, hieman hölmö mutta söpö" naiskuvaa. En tarkoita tällä, että länsimaiset naiset olisivat tällaisia vaan sitä, että heidät harmillisen usein yritetään leimata tällaisiksi. Lähestulkoon kaikki Israelin naiset ovat vähintäänkin söpöjä ja usein paljon enemmän, mutta eivät kyllä yhtään heikkoja! Tyypilliseen naiskuvaan kuuluu 1,5 vuoden armeijakoulutus (pojilla 3 vuotta) sekä aikamoiset hauislihakset, M-16 rynnäkkökivääri olalla ja sätkä suunpielessä. Armeija on pakollinen kaikille pojille ja tytöille, jotka voivat tosin myös valita siviilipalveluksen sen sijaan. Tämä näkyy myös katukuvassa, sillä joka puolella liikkuu nuoria sotilaita henkilökohtaisen aseensa kanssa, jota he eivät saa koskaan jättää jälkeensä. Vaikutukset ulottuvat myös paljon katukuvaa syvemmälle: mitä tapahtuu kun melkein kaikki parhaassa iässään olevat nuoret sukupuoleen katsomatta urhaavat vuosia elämästään armeijalle? Kaikki tämä energia on pois muusta maata kehittävästä toiminnasta.
Syy miksi tästä kirjoitan on se, että tämä asia oli ensimäinen silmäänpistävä seikka Israelissa ja kieltämättä jonkunnäköinen kulttuurishokki. Armeijapalvelustaan suorittavat nuoret ovat tosin mukavaa sakkia, joiden kanssa rupatellessa pitempikin bussimatka taittuu nopeasti. Sain heiltä monta hyvää vinkkiä suunnatessani Ben Gurionin lentokentältä Tel Avivin linja-autoaseman kautta etelään kohti Be´er Shevaa ja Negevin autiomaata. Israelin linja-autot ovat muuten erittäin korkeatasoisia ja halpoja sekä nopein tapa päästä paikasta toiseen. Israel on loppujen lopuksi varsin pieni maa, eikä välimatkat tunnu suomalaisesta lainkaan pitkiltä.
Yhden linja-auton vaihdon ja lyhyen paussin jälkeen, olin matkalla kohti Negevin autiomaan sydäntä; Mitzpe Ramonia, jota voisi peustellusti luonnehtia vaikka Lähi-Idän Grand Canyoniksi. Mitzpe Ramon on pieni kylä Maktesh Ramonin kanjonin reunalla. Kanjoni itse lienee syntynyt parin massiivisen komeetan iskeydyttyä alueelle joitakin miljoonia vuosia aikaisemmin. Lyhyiden nokkaunien ja elämäni ensimmäisen Falafelin (erinomaisen maukas kasvispyöryköillä ja paljolla muullakin täytetty pitaleipä, suosittelen lämpimästi!) jälkeen, olinkin jo aloittelemassa viikon ensimmäistä patikkareissuani. Kävelin parin tunnin matkan pitkin kanjonin reunaa ihastellen ainutlaatuista näkymää Negevin autiomaahan. Aliarvioituani petollisen auringon armottoman porotuksen, olin onnistunut saattamaan itseni aika mojovaan nestehukkaan. Koko matkani aikana en Israelin taivaalla nähnyt yhtäkään pilveä, eikä elohopea laskenut varjossa kertaakaan alle 30 asteen auringosta puhumattakaan. Opin kerralla, että tässä maassa ei voi juoda liikaa nestettä eikä 8-kertoimen sun blockilla tee yhtään mitään! :)
Olin suunnitellut alunperin yöpyväni autiomaassa makuupussini kanssa, koska olin kuullut alueen tähtitaivaan olevan iltaisin vertaansa vailla. Kuumuus sai kuitenkin mieleni muuttumaan ja päätin jatkaa matkaani iltabussilla kohti Eilatia, jonka rannat koralli-riuttoineen houkuttelivat minua nyt entistä enemmän... Tavoitteenani oli Punaisen meren jälkeen jatkaa matkaani Kuolleelle merelle, josta taas eteenpäin Välimerelle. Tämä toteutuikin ja siitä kirjoitan lisää matkakertomukseni toisessa osassa nimeltä "kolme merta yhdessä viikossa".
+/- saldo : 0 | Tweet
Jos sulla oli makuupussi ja rinkka varustuksena niin missä sä tuolla yövyit? Onko siellä jotain hostelleja tai majataloja missä voi matkalainen levähtää? Onko Israelissa muutenkin arvokastakin vierailla turistina, eli minkälainen on hintataso Suomeen verrattuna?
Jees, hostelleja ja kaikennäköisiä majataloja löytyy Israelista runsaasti. Itse yritin aina löytää kaikista edullisimmat yöpaikat jotka olivat tyypillisesti hostelleja, joissa punkattiin arviolta 6-12 hengen huoneissa. Makuupussi tai omat petivaatteet kannattaa ottaa näihin paikkoihin mukaan, mutta ne on kyllä muuten ihan kohtuullisessa kunnossa (jonkinnäköinen ilmastointi, yhteiset vessat & suihkut). Hintaluokka näissä paikoissa on 20-30 shekeliä per yö, eli noin 30-50mk. Tämän lisäksi huomattavasti laadukkaampia Youth Hostelleita löytyy melkein joka kylästä. niissä yö ryhmähuoneissa maksaakin sitten 17,5 USD. Suosittelen myös lämpimästi nukkumista rantatuoleissa makarin kanssa, ei maksa mitään ja on kivat maisemat :)