8. vuotuinen Violanpäivän tapahtuma 2.6.2007
Jake kirjoitti noin 18 vuotta sitten (0 kommenttia)
Huhtikuussa kolmannen pitkäsoittonsa 'Wonderabilia' julkaissut Viola-yhtye juhlii nimipäiväänsä Helsingin Semifinal-klubilla tänä vuonna poikkeuksellisesti paremman viikonpäivän johdosta jo juhlapäivän aattona, mutta juhlamenot ovat silti perinteiset, eli egoistisesti illan esiintyjälistalla on yhtye itse kolmen setin verran.
Illan avaa aiemmilta vuosilta tuttu teemallinen cover-setti, jonka aiheeksi on tällä kertaa valittu "One Hit Wonderabilia", eli suomalaisittain yhden hitin ihmeet. Setin ohjelmaa ei tietenkään paljasteta etukäteen, mutta tarjolla tulee olemaan unohtumattomia kappaleita hieman unohdettavammilta artisteilta aina 60-luvulta ihan lähimenneisyyteen saakka, parillakin eri kielellä. Edellisvuosinakaan ei raflaavia, yllättäviä tai suorastaan pelottaviakaan aihepiirejä ole kaihdettu, onhan yhtye suoriutunut (kyseenalaisella) kunnialla aiemmin mm. hardrock-balladien, grungen, eurodancen ja tyttöbändienkin versioimisesta.
Kakkossetti esittelee Violasta herkemmän, surusilmäisemmän ja ehkä jopa pateettisemman puolen, eli metronomeista väännetään tempot alaspäin ja volume-napit ottavat koordinaateikseen tavallista lounaisemman suunnan.
Illan viimeinen setti on tuttu ja turvallinen Viola - sähköinen, tanssittava ja äänekäs!
Juhlaillan kunniaksi Violaa vahvistavat kovat pelimiehet Tuomas Ilmavirta (Ultramariini, Matti-Johannes Koivun live-yhtye) ja Arttu Tolonen (Giant Robot, Fat Beat Sound System, Black Audio jne.), joiden musisointia on kuultavissa myös Wonderabilia-albumin muutamalla kappaleella.
Levyiltä soitettavasta musiikista vastaavat samat luottomiehet, kuin aiempinakin vuosina, eli DJ:t Makelove ja Some Other Guy.

+/- saldo : 0 | Tweet