Fish työstää studiossa pitkäsoittoa Fellini Days
Jake kirjoitti noin 24 vuotta sitten (0 kommenttia)
Fishin (ex-marillion vokalisti) uutta pitkäsoittoa Fellini Days voi jo tilata ennakkoon Fishin www-sivujen kautta (http://www.the-company.com). Levyä myydään kuten aikaisempaa Sunset on Empireä erikoispainoksena, eli kaikki, jotka tilaavat levyn ennakkoon, saavat erikoispainoksen levystä (tupla-cd, tuhti kansilehdykkä jne.). Fish ei ole halunnut ilmoittaa levyn tarkkaa ilmestymisajankohtaa, vaan ilmoittaa että levy julkaistaan viimeistään maaliskuussa 2001.
Koko Fellini Days -levyn tuotantoprosessi poikkeaa perinteisestä, sillä koko levyn tuotanto tennakkomyynnillä ja oheistuotteilla (aika amerikkalainen elokuva -tyylinen lähestymistapa?). Lisäksi levylle tulevaa materiaalia harjoitellaan elävän yleisön edessä, eli fan clubien jäsenet saavat mahdollisuuden kuulla livenä tulevalle levylle tulevaa materiaalia. Toivottavasti tämä vaikuttaa positiivisesti levylle asti äänitettävään materiaaliin, koska Fishin pari viimeistä levyä ovat olleet aikamoista hapuilua eri suuntiin. Nähtäväksi jää, mutta tukekaa nyt ihmeessä Fishiä ja tilatkaa levy ennakkoon, näitä nälkäkuoleman partaalla taiteilevia oikeita artisteja ei liikaa enää nykyään ole :).

+/- saldo : 0 | Tweet