Porcupine Tree, Hidria Spacefolk
Astro kirjoitti noin 16 vuotta sitten (1 kommenttia)
Jäähalli, Helsinki, 15.12.2007
Englantilainen Porcupine Tree on parilla viimeisellä levyllään Deadwing ja Fear of a Blank Planet saavuttanut sen verran suurta suosiota, että jäähallikeikka jopa Suomessa on mahdollista. Alun perin keikkapaikaksi suunniteltu Kulttuuritalo myytiin loppuun niin nopeasti, että tilaisuus siirrettiin reippaasti enemmän vetävään Jäähalliin. Siellä en ollutkaan käynyt sitten Metallican And Justice for All kiertueen Aika lailla täyteen tämäkin tila tuli, joten kyllä bändillä selvästi Suomessa on yleisöä. Eikä suotta, sillä bändi on todella tiukassa iskussa, ja on onnistunut saamaan puolelleen perinteisemmän progeyleisön lisäksi myös paljon metallipäitä. Helsingissä ja myös seuraavana päivänä Tampereella lämmittelybändinä toimi Helsingin instrumentaalisen ja progressiivisen avaruus/transsirockin mestarit Hidria Spacefolk, joka ainakin Helsingissä pärjäsi oikein hyvin.
Ovet aukesivat klo 19:00. Salivalot sammuivat 19:45 ja Hidria Spacefolk asteli lavalle. Yhtyeen kaikilla jäsenillä ylimääräistä perkussionistia lukuun ottamatta näytti olevan nykyään lyhyt tukka. Bändi toivotti tässä vaiheessa melko tyhjälle salille tervetuloa tähän proge iltaan. Ensimmäisenä kuultiin pitkällä virvelikasvatuksella alkava, tuttu Symetria, joka lähdettyään käyntiin ¾ -rytmilajissa tuo mieleen Kingston Wallin. Toinen kitaristi Sami oli aluksi turhan kovalla, ja kamat vähän kiersivät. Kappale muuttui raskaammaksi loppua kohden. Jotenkin tuntui, että bändi veti muutenkin vähän raskaammalla otteella kuin yleensä, vai johtuiko se vain tavallista kovemmasta volyymin määrästä? Toisen, myöskin uusimmalta studioalbumilta löytyvän kappaleen Radien aikana soundi parani, ja salin alaosa alkoi täyttyä. Hyvää jumitusta ja välillä mentiin taas aika heviksi.
Seuraavaksi kuultiin 5/4 tahdilla etenevä Pajas, jossa perkussionisti tuli mukaan. Bändi oli tulessa ja saimme kuulla tosi kovaa kitarasooloa. Kappaleen loppu oli rauhallisempaa fiilistelyä, ja taisi poiketa alkuperäisestä studioversiosta. Yleisö joka tapauksessa piti selvästi kuulemastaan ja hurrasi estotta. Hieman kraut rock tyylinen 7/8 paukutus 322 tuli seuraavaksi. Janne veteli välissä melko matalia taajuuksia syntetisaattoristaan. Loistavasti soitettu uuden levyn viimeinen, melko synkkä kappale Sine lopetti hienon ja lyhyen setin. Loppu oli tosi tiukkaa kamaa jamihenkeen. Hyvä pojat! Nyt on sitten lämmitelty Ozric Tentaclesia, Hawkwindia ja Porcupine Treetä
Tässä välissä oli hyvin aikaa käydä hörppäämässä yksi olut. Lisää porukkaa valui paikalle, ja kun intronauha alkoi soida 21:07, oli sali jo melko täynnä innokkaasti huutavaa fanijoukkoa. Hienoja, lähinnä uuden levyn tematiikkaan kuuluvia videoita varten bändin taakse oli viritetty suuri taustakangas. Keikan aloitti tuttuun tapaan myös uuden levyn ensimmäinen kappale Fear of a Blank Planet, joka toimiikin erittäin hyvin heti kättelyssä. Mahtavaa! Vähän rauhallisemman, myöskin uudelta levyltä löytyvän biisin What Happens Here? alussa Steven lauleskeli ilman kitaraansa, ja taustalle heijastettiin jänniä kuvioita. Sitten palattiin vähän vanhempaan materiaaliin, kun kuulimme kappaleen Sound of Muzak In Absentia levyltä. Singebiisi Lazarus sai esiin paljon tupakansytyttimiä ja taustalla pyörivät vanhat kaitafilmit kuvaten perhe-elämää. Aplodit kappaleen jälkeen olivat raikuvat!
Tässä vaiheessa iltaa oli vuoro uuden levyn pitkälle pääkappaleelle Anesthetize. Taustalla pyöri nopeutettua videokuvaa, ja Steven Wilson soitteli välillä koskettimia. Rauhallisemmassa, Pink Floyd tyylisessä kohdassa näytetyt hidastetut aallot sopivat erittäin hyvin tunnelmaan. Nykivää heviä ja kauniin kertosäkeen sisältävä Open Car sai yleisön heiluttamaan nyrkkejään ilmassa. Sitten soitettiin yli kymmenen vuoden takainen Dark Matter, joka aloitettiin hienolla, mystisellä ja ambientilla syntetisaattorijutulla. Taustakankaalle heijastettiin vähän psykedeelisempiä kuvia. Oli hieno kuulla myös hieman vanhempaa materiaalia, mutta milloin on kolmen ensimmäisen levyn vuoro? Edes Radioactive Toyta ei nimittäin kuultu Rankka Blackest Eyes sai yleisön pähkinöiksi. Rankkaa kamaa! Hate Song Lightbulb Sunilta tuli seuraavaksi, ja Colin Edvin aloitteli kappaleen hienosti bassollaan. Tässä Wes ei soittanut ollenkaan kitaraa, mutta lauloi kuitenkin välillä taustoja. Steven innostui friikkailemaan kitarallaan melko psykedeelisiä juttuja ja jammailevassa lopussa myös rumpali Gavin Harrison sai esitellä taitojaan.
Huippukaunis ja surullinen A Smart Kid oli vuorossa seuraavaksi, välissä tuli rytmiä nauhalta. Way Out of Here uudelta levyltä oli yksi keikan maagisimmista hetkistä. Saman levyn viimeinen kappale Sleep Together hassun robottivideonsa ja muun psykedeelisen kuvamateriaalin kanssa lopetti varsinaisen setin. Lopussa Steven soitteli taas koskettimia.
Porcupine Tree antoi yleisön hurrata ihan rauhassa, ennen kuin he palasivat lavalle soittamaan vanhan singlebiisin Waiting Phase 1. Wes soitti akustista kitaraa, ja tämä hieno kappale oli todella kiva kuulla! Trains oli tämän jälkeen luonnollinen valinta, ja yleisö oli innoissaan. Upea kappale tämäkin. Lopuksi bändi antoi meille vielä Halon Deadwing -levyltään, ja täytyy sanoa että tämä oli todella vahva esitys. Kappaleen sanoituksia heijastettiin seinälle joka toimi hyvin. Erittäin mahtava lopetus upealla keikalle! Soundi oli erittäin hyvä, ja muusikkoinahan nämä kaverit ovat ihan huippuluokkaa. Steven Wisonin lauluääni on uskomattoman tunteellinen ja kaunis, en koskaan väsy kuuntelemaan häntä. Yksi parhaista tänä vuonna (tai ikinä) näkemistäni keikoista. Bändi lupasi tulla pian takaisin, ja minä ainakin aion olla taas paikalla!
Englantilainen Porcupine Tree on parilla viimeisellä levyllään Deadwing ja Fear of a Blank Planet saavuttanut sen verran suurta suosiota, että jäähallikeikka jopa Suomessa on mahdollista. Alun perin keikkapaikaksi suunniteltu Kulttuuritalo myytiin loppuun niin nopeasti, että tilaisuus siirrettiin reippaasti enemmän vetävään Jäähalliin. Siellä en ollutkaan käynyt sitten Metallican And Justice for All kiertueen Aika lailla täyteen tämäkin tila tuli, joten kyllä bändillä selvästi Suomessa on yleisöä. Eikä suotta, sillä bändi on todella tiukassa iskussa, ja on onnistunut saamaan puolelleen perinteisemmän progeyleisön lisäksi myös paljon metallipäitä. Helsingissä ja myös seuraavana päivänä Tampereella lämmittelybändinä toimi Helsingin instrumentaalisen ja progressiivisen avaruus/transsirockin mestarit Hidria Spacefolk, joka ainakin Helsingissä pärjäsi oikein hyvin.
Ovet aukesivat klo 19:00. Salivalot sammuivat 19:45 ja Hidria Spacefolk asteli lavalle. Yhtyeen kaikilla jäsenillä ylimääräistä perkussionistia lukuun ottamatta näytti olevan nykyään lyhyt tukka. Bändi toivotti tässä vaiheessa melko tyhjälle salille tervetuloa tähän proge iltaan. Ensimmäisenä kuultiin pitkällä virvelikasvatuksella alkava, tuttu Symetria, joka lähdettyään käyntiin ¾ -rytmilajissa tuo mieleen Kingston Wallin. Toinen kitaristi Sami oli aluksi turhan kovalla, ja kamat vähän kiersivät. Kappale muuttui raskaammaksi loppua kohden. Jotenkin tuntui, että bändi veti muutenkin vähän raskaammalla otteella kuin yleensä, vai johtuiko se vain tavallista kovemmasta volyymin määrästä? Toisen, myöskin uusimmalta studioalbumilta löytyvän kappaleen Radien aikana soundi parani, ja salin alaosa alkoi täyttyä. Hyvää jumitusta ja välillä mentiin taas aika heviksi.
Seuraavaksi kuultiin 5/4 tahdilla etenevä Pajas, jossa perkussionisti tuli mukaan. Bändi oli tulessa ja saimme kuulla tosi kovaa kitarasooloa. Kappaleen loppu oli rauhallisempaa fiilistelyä, ja taisi poiketa alkuperäisestä studioversiosta. Yleisö joka tapauksessa piti selvästi kuulemastaan ja hurrasi estotta. Hieman kraut rock tyylinen 7/8 paukutus 322 tuli seuraavaksi. Janne veteli välissä melko matalia taajuuksia syntetisaattoristaan. Loistavasti soitettu uuden levyn viimeinen, melko synkkä kappale Sine lopetti hienon ja lyhyen setin. Loppu oli tosi tiukkaa kamaa jamihenkeen. Hyvä pojat! Nyt on sitten lämmitelty Ozric Tentaclesia, Hawkwindia ja Porcupine Treetä
Tässä välissä oli hyvin aikaa käydä hörppäämässä yksi olut. Lisää porukkaa valui paikalle, ja kun intronauha alkoi soida 21:07, oli sali jo melko täynnä innokkaasti huutavaa fanijoukkoa. Hienoja, lähinnä uuden levyn tematiikkaan kuuluvia videoita varten bändin taakse oli viritetty suuri taustakangas. Keikan aloitti tuttuun tapaan myös uuden levyn ensimmäinen kappale Fear of a Blank Planet, joka toimiikin erittäin hyvin heti kättelyssä. Mahtavaa! Vähän rauhallisemman, myöskin uudelta levyltä löytyvän biisin What Happens Here? alussa Steven lauleskeli ilman kitaraansa, ja taustalle heijastettiin jänniä kuvioita. Sitten palattiin vähän vanhempaan materiaaliin, kun kuulimme kappaleen Sound of Muzak In Absentia levyltä. Singebiisi Lazarus sai esiin paljon tupakansytyttimiä ja taustalla pyörivät vanhat kaitafilmit kuvaten perhe-elämää. Aplodit kappaleen jälkeen olivat raikuvat!
Tässä vaiheessa iltaa oli vuoro uuden levyn pitkälle pääkappaleelle Anesthetize. Taustalla pyöri nopeutettua videokuvaa, ja Steven Wilson soitteli välillä koskettimia. Rauhallisemmassa, Pink Floyd tyylisessä kohdassa näytetyt hidastetut aallot sopivat erittäin hyvin tunnelmaan. Nykivää heviä ja kauniin kertosäkeen sisältävä Open Car sai yleisön heiluttamaan nyrkkejään ilmassa. Sitten soitettiin yli kymmenen vuoden takainen Dark Matter, joka aloitettiin hienolla, mystisellä ja ambientilla syntetisaattorijutulla. Taustakankaalle heijastettiin vähän psykedeelisempiä kuvia. Oli hieno kuulla myös hieman vanhempaa materiaalia, mutta milloin on kolmen ensimmäisen levyn vuoro? Edes Radioactive Toyta ei nimittäin kuultu Rankka Blackest Eyes sai yleisön pähkinöiksi. Rankkaa kamaa! Hate Song Lightbulb Sunilta tuli seuraavaksi, ja Colin Edvin aloitteli kappaleen hienosti bassollaan. Tässä Wes ei soittanut ollenkaan kitaraa, mutta lauloi kuitenkin välillä taustoja. Steven innostui friikkailemaan kitarallaan melko psykedeelisiä juttuja ja jammailevassa lopussa myös rumpali Gavin Harrison sai esitellä taitojaan.
Huippukaunis ja surullinen A Smart Kid oli vuorossa seuraavaksi, välissä tuli rytmiä nauhalta. Way Out of Here uudelta levyltä oli yksi keikan maagisimmista hetkistä. Saman levyn viimeinen kappale Sleep Together hassun robottivideonsa ja muun psykedeelisen kuvamateriaalin kanssa lopetti varsinaisen setin. Lopussa Steven soitteli taas koskettimia.
Porcupine Tree antoi yleisön hurrata ihan rauhassa, ennen kuin he palasivat lavalle soittamaan vanhan singlebiisin Waiting Phase 1. Wes soitti akustista kitaraa, ja tämä hieno kappale oli todella kiva kuulla! Trains oli tämän jälkeen luonnollinen valinta, ja yleisö oli innoissaan. Upea kappale tämäkin. Lopuksi bändi antoi meille vielä Halon Deadwing -levyltään, ja täytyy sanoa että tämä oli todella vahva esitys. Kappaleen sanoituksia heijastettiin seinälle joka toimi hyvin. Erittäin mahtava lopetus upealla keikalle! Soundi oli erittäin hyvä, ja muusikkoinahan nämä kaverit ovat ihan huippuluokkaa. Steven Wisonin lauluääni on uskomattoman tunteellinen ja kaunis, en koskaan väsy kuuntelemaan häntä. Yksi parhaista tänä vuonna (tai ikinä) näkemistäni keikoista. Bändi lupasi tulla pian takaisin, ja minä ainakin aion olla taas paikalla!
+/- saldo : 0 | Tweet
Olin kyseisellä keikalla, aivan mahtava meininki (vaikkakin Tamperelainen yleisö oli aika tuhdissa humalassa). Hidriasta en nähnyt kuin pari vikaa biisiä, ihan OK jätkät väänsi. Screeni toimi, vaikka ei ihan Pink Floyd-henkeen päästy. Biisi on muuten "What Happens Now?", eli artikkelissa on virhe!
Tui tui!