Dave Lindholm ja Otto Donner konsertoivat DVD:llä
Jake kirjoitti noin 17 vuotta sitten (0 kommenttia)
"Pieni ja hento ote - Konsertissa Savoy-teatterissa 14.11.2007" -DVD julkaistaan keskiviikkona 19. maaliskuuta 2008. DVD-julkaisu sisältää Dave Lindholmin ja Otto Donnerin konserttitaltioinnin Savoy-teatterissa vuoden 2007 marraskuulta. Lisäksi mukana on joulukuussa 2007 kuvattu yhteishaastattelu.
Parivaljakon yhteistyö on saanut alkunsa jo 1970-luvulla, ja viimeisimpänä syntyi vuonna 2007 järjestetty yhteiskiertue. Kiertuetta varten Donner sovitti Lindholmin kappaleita jousisekstetille ja toimi itse kokoonpanon kapellimestarina. Kiertueen viimeinen konsertti Savoy-teatterissa ikuistettiin kaikkien musiikin ystävien iloksi ja julkaistaan nyt DVD:llä.
Kaksiosainen konsertti koostuu Lindholmin soolo-osuudesta sekä esiintymisestä Donnerin johtaman jousikokoonpanon kanssa. Yhteensä materiaalia on 28 kappaleen verran. Lindholmin ja Donnerin haastattelussa herrat kommentoivat muun muassa yhteisiä projektejaan, niiden syntyä sekä sävellys-, sanoitus- ja sovitustyötä.
Dave Lindholmin pitkä ja kunniakas ura suomalaisena kitaristina sekä laulaja-lauluntekijänä on tunnustettu muun muassa säveltaiteen valtionpalkinnolla vuonna 2006. Muusikko, säveltäjä, sovittaja Otto Donneria puolestaan voidaan pitää yhtenä suomalaisen musiikkielämän ja sen kehityksen keskeisimmistä henkilöistä.
DVD:n on tuottanut Provisual Oy ja sen julkaisee PAN Vision Publishing Oy.
http://www.dvdinfo.fi/davelindholm

+/- saldo : 0 | Tweet