Moi anonyymi! » Login | Uusi käyttäjä

MoonMadnessilta esikoisalbumi "All In Between" toukokuussa

Jake kirjoitti noin 16 vuotta sitten (0 kommenttia)
Tamperelaisbändi MoonMadness julkaisee debyyttialbuminsa "All In Between" toukokuun 7. päivänä. Kuuhullut naittavat esikoisellaan vanhaa ja uutta estottomasti keskenään. Tuloksena on ajatonta hyvän tuulen hardrockia skarpilla vintage-meiningillä - musiikkia josta ei ole liikatarjontaa.




Albumilta lohkaistava single "Shot Through The Wing" julkaistaan digitaalisessa muodossa maaliskuun 26. päivänä. Biisi on nyt kuunneltavissa myös bändin myspace-sivuilta ja kappaleesta kuvattu musiikkivideo saa ensi-iltansa huhtikuussa.

MoonMadness -nimen alla yhtyeen toiminta on alkanut jo vuosituhannen vaihteessa. Hiljalleen on hyvää kypsytetty ja nyt bändi on valmis tarjoilemaan sitä kansalle. Albumia on kasattu hartaudella perinteikkäällä JJ-studiolla Tampereen sydämessä, miksattu Fantom Studiolla Samu Oittisen komennossa ja masteroitu Finnvoxilla Pauli Saastamoisen huomassa. Aiemmin singlenä julkaistu albumin avausraita "Stroke Of Midnight" nousi ilmestyessään singlelistan top 20:een.

MoonMadness on kiertänyt Suomea jo useamman vuoden sekä klubeilla että lämmitellen eräitä esikuviaan, mm. Yngwie Malmsteenia ja Sonata Arcticaa. Julkaisun jälkeen alkaa keikkabussiin kertyä taas lisää kilometrejä ja bändi kiipeää lauteille myös Sauna Open Air -festareilla kesäkuussa.

MoonMadness MySpacessa

+/- saldo : 0 |